rivariasujat omakotitalossa

Miettikää hyvät ihmiset, ennen kuin hankitte sen omakotitalon. Että oletteko kerrostalo/rivari -ihmisiä, eli ns sisäihmisiä. Sellainen ihminen ei vain sovellu omakotitaloon, ja hetken päästä kaikki repsottaa ja on hoitoa vailla.

Rajanaapurimme on juuri sellainen. He ovat luonteeltaan sisäihmisiä. Rakensivat jonkinlaisen omakotitalon sekä autotallin. Ympärille nurmikko ja siinä se sitten olikin. Pelkkä nurmikenttä eikä mitään istutuksia. Hyvin ankean näköinen uudisrakennus.

Nurmikko annetaan kasvaa 30cm heinäksi, ennen kuin vaivaudutaan se leikkaamaan. 2-kertaa kuukaudessa leikkaavat, vaikka nurmikkonsa kasvaa niin vauhdilla että se pitäisi leikata 2-kertaa viikossa. Ulkona heitä ei näy koskaan, edes kauniina kesäiltana jolloin voisi vaikka grillata tms. Ei, he istuvat sisällä facebookissa, ja käyvät heittämässä roskapussin ulko-ovelta maahan, kun eivät jaksa kävellä kymmentä metriä roskikselle. Harakoilla on joka päivä juhlat, kun saavat nokkia maahan heitettyjä roskapusseja. Jossain vaiheessa viikkoa he ryhdistäytyvät ja kiikuttavat sotkut roskikseen, kun pusseja on useampi jo kerääntynyt siihen.

Asiahan ei tietysti minulle kuulu. Mutta ihmettelen vain sitä, että mitä järkeä on rakentaa/rakennuttaa omakotitalo, jossa eletään kuin rivi/kerrostalossa. Eli tullaan töistä kotiin, ja vedetään sälekaihtimet kiinni, ja sulkeudutaan sisälle. Taikka mitä järkeä tuollaisen on laittaa nurmikkoa, kun ei jaksa sitä leikata. Olisi jättänyt tonttinsa vaikka luonnontilaan, tai laittanut kunttaa tms pihaansa, niin ei tarvitsisi vaivautua hoitamaan pihaa.

Tuntuu että he ovat tottuneet asumaan jossain kunnan rivarissa, jossa isännöitsijä hoitaa kaiken kunnossapidon. Tai sitten ovat uusavuttomia, talo on rakennutettu, mutta sen jälkeen kaikki muu on jäänyt omalle vastuulle, eikä saatu sitten mitään aikaiseksi, tai osattu tehdä mitään muuta kuin laittaa sormi suuhun.

Miettikää silti pari kertaa, kannattaako valita omakotitalo. Miettikää oletteko valmiita siihen. Se vaatii kuitenkin jonkinlaista isännöintiä ja ylläpitoa. Mikäli jo roskapussin vieminen roskikseen on ylivoimainen tehtävä, niin kannattaa melko varmasti valita rivi/kerrostalo asuinpaikakseen. Tosin sielläkään roskapussia ei saa paiskata rappukäytävään. ...
0134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

dyijoun kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu