Vilkkuluomet

En tiedä olenko käsittänyt väärin, mutta eikös ne ole vilkkuluomet, mitkä näkyy koiralla silmien sisäkulmissa? Tai no kenellä näkyy, kenellä ei. Minkä verran niitä kuuluisi näkyä? Ja minkä väriset ne normaalisti on? Koirallani näkyy ne mielestäni aika paljon, ja väri on reunalta musta, nurkasta vaaleanpunainen. Koiralla oli hetki sitten silmätulehdus, jonka aikana tuo vaaleanpunainen alue muuttui tummanpunaiseksi ja rähmi. Silmät tuntuu nyt olevan kunnossa, olen vaan nyt alkanut seurailla niitä silmiä, ettei vaan tule tulehdus takaisin. Koiralla on siis nuo silmät ollut ihan samanlaiset siitä asti kun sen hain. Silmien ulkonurkissa, valkoisella alueella on kuin vaaleanruskeat läntit, mitkä tarkemmin katsottuna on verisuonia, tämäkin kai normaalia?? Viime kuussa ell. tarkasti silmät, pannusta ei kuulemma ole. Kahden eläinlääkärin tekemissä perustarkastuksissa kumpikaan ei mitään ole sanonut luomista. Eli varmaan ihan normaalit? Muilla koirilla kun en ole huomannut että näkyisi samalla tavalla.
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos lääkäri on silmät tarkastanut, niin ei kannata huolestua sen kummemmin.
Kyllä sen näkee kun vilkkuluomi tulehtuu,silmä alkaa näyttään ikävälle.

Äänestä

Minunkin sussarilla on myös vilkkuluomet saman näköiset. Eläi lääkäri sanoi sen olevan aika yleistä tällä rodulla ja minä annan kortisoni tippoja kun ne alkaa
punoittaa. Hyvä asia tässä on ettei sillä ole siinä vaivassa rakkuloita.
Mulla on ollut kolme sussaria ja kaikissa on ollut jotain vikaa, muummmuassa B-vitamiinin imeytymis häiriö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kipale kirjoitti:

En tiedä olenko käsittänyt väärin, mutta eikös ne ole vilkkuluomet, mitkä näkyy koiralla silmien sisäkulmissa? Tai no kenellä näkyy, kenellä ei. Minkä verran niitä kuuluisi näkyä? Ja minkä väriset ne normaalisti on? Koirallani näkyy ne mielestäni aika paljon, ja väri on reunalta musta, nurkasta vaaleanpunainen. Koiralla oli hetki sitten silmätulehdus, jonka aikana tuo vaaleanpunainen alue muuttui tummanpunaiseksi ja rähmi. Silmät tuntuu nyt olevan kunnossa, olen vaan nyt alkanut seurailla niitä silmiä, ettei vaan tule tulehdus takaisin. Koiralla on siis nuo silmät ollut ihan samanlaiset siitä asti kun sen hain. Silmien ulkonurkissa, valkoisella alueella on kuin vaaleanruskeat läntit, mitkä tarkemmin katsottuna on verisuonia, tämäkin kai normaalia?? Viime kuussa ell. tarkasti silmät, pannusta ei kuulemma ole. Kahden eläinlääkärin tekemissä perustarkastuksissa kumpikaan ei mitään ole sanonut luomista. Eli varmaan ihan normaalit? Muilla koirilla kun en ole huomannut että näkyisi samalla tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu