Alkuraskauden ryyppäykset..

Eli olen nyt about 6. viikolla raskaana. Juonut ainakin 4 kertaa kunnon kännit. Voiko vauva olla vaurioitunut? Ei näkynyt plussaa vielä 3 viikkoa sitten..
3213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aika hyvin, kolme viikkoa ja neljät kännit. Suosittelen rauhoittumaan ja miettimään oletko valmis äidiksi. Sitten ei enää kännejä aikoihin vedellä. Oma lapseni on 10kk ja toisesta alkaraskaus, ei ole missään välissä esikoisenkaan syntymän jälkeen tullut mieleenkään lähteä juomaan.
Mutta kysymykseesi; raskausviikolla 8 istukka on vasta kehittynyt. Et ole voinut vahingoittaa alkioita.

Äänestä
  • Tottakai se on aina hyvä mainita odottajalle että rauhottuu, mutta joskus voisi miettiä että onko siinä nyt sitten kuitenkaan järkeä. Iso osa ihmisistä elää viinantäyteistä elämää ennen raskaaksi tuloa (varsinkin jos ei ole suunniteltu raskaus) ja lopettaa sitten raskaana ollessa eikä enää läträä niin paljon kuin ennen.

    Minä join paljon ennenkuin tulin raskaaksi, lähes joka kerta kun oli vapaata niin tuli lähdettyä johonkin. Alkoholia kului todella paljon ja aikalailla useinkin. Halusin elää "villiä" elämää kun siihen oli kerta mahdollisuus. Kun tulin raskaaksi, niin tippaakaan en juonut ja voin sanoa että kyllä se loukkasi kun jokkut sanoi juurikin ihmettelevästi että "onkos susta nyt kuitenkaan äidiksi" No kyllä on, enkai mä lasta muuten olisi pitänytkään. Nyt lapsi menee eskariin syksyllä, kännejä en ole vetänyt kertaakaan ja ne muutaman lasillisen juomiset menee lähinnä juhlapäiviin (mm. omat häät, häät ylipääntäs yms)

    Äänestä

Hyvä tietää. Eikä tarkoitus ole juoda raskaana ollessa, mutta oltiin viikko ulkomailla ja viime viikolla oli serkun häät joissa tuli juhlittua aika railakkaasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


drunkmama:( kirjoitti:

Eli olen nyt about 6. viikolla raskaana. Juonut ainakin 4 kertaa kunnon kännit. Voiko vauva olla vaurioitunut? Ei näkynyt plussaa vielä 3 viikkoa sitten..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu