Voinko äitipuolena ottaa yhteyttä perheneuvolaan?

Siis onko tuo mahdollista? Alkaa itsellä olla jaksaminen kortilla 5-vuotiaan tenavan raivareiden takia. Jatkunut jo melkein kaksi vuotta. Tuntuu, että kaikkea on kokeiltu jäähyistä, holdingiin. Tilanne on semmoinen, että miehen poika saa aivan uskomattomia raivareita melkein mistä vaan. Riittää pelkästään, että pyydetään syömään. Ei osaa jakaa mitään ja lyö ja puree tai ainakin uhkaa tehdä niin suuttuessaan. Välillä nauraa, kun saa toisen itkemään. Jäähyillä heittelee tavaroita ja raivoaa ja haukkuu. Tätä kestää yleensä semmoisen tunnin. Alkanut mennä siihen, että oma lapsi pelkää jo toista ja en enää kehtaa lähteä neljästään minnekkään, kun raivarit ei katso paikkaa. Ois kiva pysty tekemään perheenä jotakin, mut nykysellään ollaan usein eri paikoissa. Hoidossa käyttäytyy samalla tavalla ja ilmeisesti melkein päivittäin. Sielläkin alettua huolestua asiasta. samoin mummolassaan. Oikeastaan kaikki läheiset äitiä lukuunottamatta pitää käytöstä epänormaalina. Niin isovanhemmat, ystävät yms. Viimeksi heitti koiraa lelulla päähän, kun pyydettiin odottamaan viisi minuuttia. Meillä ei omasta mielestä mitenkään tiukat säännöt kotona ole, eikä kumpaakaan lasta suosita. Samat säännöt ja vuorotellen saavat päättää esim. iltasatukirjan. Lähinnä tuntuu, että viisivuotias tenava terrorisoi koko perhettä. Onneksi on meillä vain joka toinen viikonloppu tosin nyt kesällä ois sit vähän pitempi pätkä. En missään nimessä haluu kieltää poikaa tulemasta, mut MÄ OON HENKISESTI AIVAN LOPUSSA.
11661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Millaiset olot pojalla on kotonaan? Pitääkö äiti rajoja (tuskin, käytöksestä päätellen), onko tasapainoinen koti siellä äidin luona?

Hälyyttävää on se, että pojalla on noin paha olla. Pienikin pettymys murtaa koko maailman ja poika tarvitsee selvästi apua tunteiden säätelyyn ja ihan oikean ja väärän oppimiseen. Isällä on tässä nyt avainrooli, jos on lapsi on yhteishuollossa. Hänellä on oikeus, ja velvollisuus, ottaa yhteyttä perheneuvolaan ja lähteä hakemaan pojalleen apua. Sinun roolisi on valitettavan ulkopuolinen tähän lapseen nähden, mutta voithan sinä tehdä lastensuojeluilmoituksen pojasta ja pistää asiat sitä kautta eteenpäin. Mutta jos miehesi ei ole halukas ottamaan yhteyttä perheneuvolaan avun hakemiseksi ja sinä menet sitten omin päin tekemään ilmoituksen niin ei se teidän kahden väleille hyvää tee... Mitä isä on tästä kaikesta mieltä ja miksei hän ole hakenut lapselleen apua?

Äänestä

voit olla yhteydessä perheneuvolaan ihan oman itsesi vuoksi. Se ei tarkoita lastensuojeluilmoitusta, mutta voit saada neuvoja itsellesi. Miten voisit edistää lapsen hyvinvoinita. Mutta myös miten voit lisätä omaa jaksamitasi. Lapsihan tarvii selväati jotain apua.

Äänestä

En lastensuojeluilmoitukseen näe kyllä syytä. En tiedä minkälaiset rajat on kotona, mutta ilmeisesti poika ei ihan yhtä pahasti siellä kimpoile. Jotenkin tuntuu, että heti kun on muuta porukkaa eikä voi olla kokoajan huomion keskipisteenä, niin alkaa ongelmat. Samoin juuri tuollaiset, että otetaan toiselta lelu eikä suostuta raivomatta antaa sitä takaisin ja yleensä sitten raivoamisessa hajottaa heittämällä toisen tekemät legorakennelmat yms. Ei myöskään usko minkäänlaisia kieltoja. Nyt viikonloppuna totesi vaan, että aikoo olla tuhma ja jos kerrotte äidille, niin en tule teille enää koskaan. Seurauksena oli useita toisiin kohdistuneita lyöntejä ja tavaroiden paiskomista. Ollaan aika tavalla helisemässä pojan kanssa ja mies on äidille yrittänyt useaankin otteeseen sanoa, että voitaisko hakea apua. Tuntuu jotenkin, että äidille on vaikeata myöntää, että jotain on vialla. Mies haluisi kuitenkin, että yhdessä tekisivät nuo päätökset. Oon vaan itse kyllästynyt odottamaan, kun mikään ei muutu ja kukaan ei vie asiaa eteenpäin. Itseni takia aion kuitenkin tohon perheneuvolaan ottaa yhteyttä. Ongelma vaan sit on, että luulen, että en pojalle sitä kautta ilman huoltajia apua saa...

Äänestä
  • Jos ja kun lapsen vanhemmat ovat eronneet, voi olla aika vaikea luoda yhteisiä pelisääntöjä lapsen kasvatuksen suhteen enää eron jälkeen. Useimmitenhan ihmiset eroavat juuri kommunikointikyvyttömyyden vuoksi ja erimielisyyksistä. Miehesi toivo - olkoon vaikka kuinka oikea - voi siis olla tuhoon tuomittu jo alkuunsa.

    Miksi ette voi hakea apua perheneuvolasta ihan uusperheenä, sinä ja miehesi, varsinkin jos lapsia on muitakin? Se miten poika äitinsä kanssa käyttäytyy, on tavallaan teille kuulumatonta. Te olette oma perheyksikkönne nyt ja teidän perheen toimimisesta on kyse.

    Tuli mieleen myös, että poika hakee huomiota (ellei hänellä ole jotain vakavampaa). Voisiko isä leikkiä ja harrastaa enemmän lapsensa kanssa vai oletko sinä joutunut/ajautunut hoitajan asemaan?

    Meillä miehellä on saman ikäinen tyttö, voimakastahtoinenkin ja saa kuulemma toisinaan rajuja uhmakohtauksia äitinsä ja hänen uusperheensä kanssa. Kuitenkaan meillä ei ole mitään vastaavia ongelmia koskaan ollut. Luulen että osasyy on se, että tytöllä on koko uusperheemme ajan ollut runsaasti aikaa olla isänsä kanssa kahdenkin, ilman minua. En ole ajautunut hoitajan tai hakeutunut mihinkään erityiseen äitipuolen asemaan, vaan isä on ottanut vastuun itse lapsestaan lähiviikot. Lapsi ei koe minua kilpailijaksi suhteessa isäänsä.

    Äänestä

Se on varmaan vaan vaihe, minkä myös mun isosisko sai, siis siskopuoli, joka kuitenkin on ollut meillä vuoroviikoin 80-luvulla melkein ihan alusta saakka. Ollaan melkein saman ikäisiä, eh heh.. Aloitti 4vuotiaana ihan silmittömän riehumisen, ei suostunut enää mihinkään yhteistyöhön. Silloinhan ei paljoa jäähyille laitettu vaan sisko sai punaisen takapuolen tai tukistuksen, mutta edes se ei siskoa estänyt. Homma meni jo siihen että mun vanhemmat eivät suostuneet enää ottaa siskoa meille kun pelkäsivät mun puolesta, ja meidän saksanpaimenkoiran, joka oli kiltti luonteeltaan mutta alkoi karttamaan siskoani kun sisko teki sille aina väkivaltaa, mm puri ihan palan pois korvasta (vai saksillako se sen leikkas.. en muista). Mutta se meni ohi, eskariin mentäessä oli jo ihan normaali eikä sen jälkeen ole ollut mitään tuommoisia. Eivät silloin osanneet hakea apuja tämmöisiin vaan siitä' vaan vaiettiin ja kotona se kestettiin mutta muistan että me ei lähdetty enää ees portista ulos lopulta ettei sisko saa raivareita jossain kaupungilla, ja mä muistan vieläkin kuinka katkera olin, kun multa jäi nuorallakävelijän näkeminen sen takia väliin. :D

Äänestä

No onhan se pakko saada soittaa apua, ei ole kiva jos sun elämä menee pilalle yhden häirikkö lapsen takia! Kauheeta, eiks se ieä komenna lasta ja vaadi että käyttäytyy sua kohtaan kauniisti ja tekee kaikki mitä sä sanot mukisematta.
Laittakaa lapsi vastuuseen tekosistaan ja sanoistaan, ei ole oikein että kersat vastustelee ja sanoo vastaan uudelle äidille, joka on kiltti ja tekee kaikkensa lapsen eteen.

Miksi annat elämäsi mennä pilalle, sanokaa sille lapselle että ei ole tulemista ennekuinkäytös on nöyrä ja anteeksipyytävää ja kaunista.

Laittakaa se äiti myös käytöskouluun. Onhan se kakara saatava kuriin, ei ole oikein että lapsi kiukuttelee ja pilaa kaikkien elämän. Soita vaan sinne tai suoraan koulukotiin jos ne ottas ja ksavattas siitä nöyrän ja kiltin.

Äänestä

Hae kiireesti apua. Perheneuvola, lasten psykologi, ihan mikä tahansa.
Apua olisi pitänyt hakea jo 1,5 vuotta sitten.

Lapsen on jo puolet elämästään sallittu terrorisoida muita. Ei vetele!

Älä pilaa omaa ja lapsesi elämää.

Äänestä
  • Sama alottaja kuin nm:llä mihen lapset ottaa päähän ! Ainoa joka alkujaan olisi tarvinnut psykiatria/psykologia on tämä alottaja itse ja nyt tarvitsevat lapset koska on joutunu alottajan kiusaamaksi.

    Äänestä

  • old_profile_86213 kirjoitti:

    Sama alottaja kuin nm:llä mihen lapset ottaa päähän ! Ainoa joka alkujaan olisi tarvinnut psykiatria/psykologia on tämä alottaja itse ja nyt tarvitsevat lapset koska on joutunu alottajan kiusaamaksi.

    Ei kun nuo lapset oikuttelee ja kiukkuaa. On heidän äitin vika, ettei lapset osaa käyttäytyä, eikä kunnioittaa uutta äitiä.
    Kyllä lasten kuuluu saada apua tai laittaa koulukotiin kasvatukseen.

    Miksi uuden äidin pitää kärsiä oikuttelevista penskoista, jos apua on tarjolla.
    Kaikkensa on varmaan tehnyt, mutta jos on kovaluinen, ei oppi mene perille.
    Mies vaihtoi uuden äidin lapsille, ja nyt on lasten vuoro muuttua ja nöyrtyä. Se ei ole paljon vaadittu, jos yhdessä asutaan ja ollaan.

    Äänestä

  • äitipuoli myös kirjoitti:

    Idiootti, ei alle kouluikäisiä sijoiteta mihkään koulukotiin, ei taida hoito sinuakaan auttaa siellä höyrylässä.

    Äänestä

  • äitipuoli myös kirjoitti:

    Ei kun nuo lapset oikuttelee ja kiukkuaa. On heidän äitin vika, ettei lapset osaa käyttäytyä, eikä kunnioittaa uutta äitiä.
    Kyllä lasten kuuluu saada apua tai laittaa koulukotiin kasvatukseen.

    Miksi uuden äidin pitää kärsiä oikuttelevista penskoista, jos apua on tarjolla.
    Kaikkensa on varmaan tehnyt, mutta jos on kovaluinen, ei oppi mene perille.
    Mies vaihtoi uuden äidin lapsille, ja nyt on lasten vuoro muuttua ja nöyrtyä. Se ei ole paljon vaadittu, jos yhdessä asutaan ja ollaan.

    Eli ei ole sinua ja sinun lapsia kummosempia koska olet päsmäri naputtaja kiusaaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väsynyt äitipuoli kirjoitti:

Siis onko tuo mahdollista? Alkaa itsellä olla jaksaminen kortilla 5-vuotiaan tenavan raivareiden takia. Jatkunut jo melkein kaksi vuotta. Tuntuu, että kaikkea on kokeiltu jäähyistä, holdingiin. Tilanne on semmoinen, että miehen poika saa aivan uskomattomia raivareita melkein mistä vaan. Riittää pelkästään, että pyydetään syömään. Ei osaa jakaa mitään ja lyö ja puree tai ainakin uhkaa tehdä niin suuttuessaan. Välillä nauraa, kun saa toisen itkemään. Jäähyillä heittelee tavaroita ja raivoaa ja haukkuu. Tätä kestää yleensä semmoisen tunnin. Alkanut mennä siihen, että oma lapsi pelkää jo toista ja en enää kehtaa lähteä neljästään minnekkään, kun raivarit ei katso paikkaa. Ois kiva pysty tekemään perheenä jotakin, mut nykysellään ollaan usein eri paikoissa. Hoidossa käyttäytyy samalla tavalla ja ilmeisesti melkein päivittäin. Sielläkin alettua huolestua asiasta. samoin mummolassaan. Oikeastaan kaikki läheiset äitiä lukuunottamatta pitää käytöstä epänormaalina. Niin isovanhemmat, ystävät yms. Viimeksi heitti koiraa lelulla päähän, kun pyydettiin odottamaan viisi minuuttia. Meillä ei omasta mielestä mitenkään tiukat säännöt kotona ole, eikä kumpaakaan lasta suosita. Samat säännöt ja vuorotellen saavat päättää esim. iltasatukirjan. Lähinnä tuntuu, että viisivuotias tenava terrorisoi koko perhettä. Onneksi on meillä vain joka toinen viikonloppu tosin nyt kesällä ois sit vähän pitempi pätkä. En missään nimessä haluu kieltää poikaa tulemasta, mut MÄ OON HENKISESTI AIVAN LOPUSSA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu