Hei! Olen menossa karsastusleikkaukseen ja haluaisin kuulla muiden kokemuksia siitä. Onko miten iso operaatio, milainen olo jälkeenpäin, miten toipuminen tapahtui ja kuinka pitkään kesti näön palautuminen yms.?
Kiitos!
Kiitos!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei,
Ennen leikkausta annettiin rauhoittavaa lääkettä ja vaihdettiin leikkaussalia varten sairaalan alusvaatteet päälle. Ainut kurja asia leikkauksessa oli puudutuspiikit, joita pisteltiin silmäkulmiin ja tuntui kuin ne oltaisi pistetty silmän läpi, mutta kyllä sen kesti. Kun puudutus alkoi vaikuttamaan, näkö muuttui puudutetussa silmässä sumeaksi eikä mitään veitsiä tai muita nähnyt. Luomet levitettiin jollain häkkyrällä niin, ettei silmä räpsy ollenkaan. Jotenkin se lääkäri paljasti sen silmää liikuttavan lihaksen, lyhensi sitä ja ompeli päät yhteen. Se ompeleminen tuntui aika jännältä, aivan kuin silmää olisi "venytetty". Pari tuntia leikkauksen jälkeen piti sitten makoilla siellä osastolla ja sitten pääsi kotiin. Silmästä vuosi kyyneleitä melkein koko ajan pari ensimmäistä päivää ja oli roskan tunnetta, mutta se meni kyllä ohi. Mulle tuli joku verenpurkauma silmän valkuaiseen ja toiset sanoivat sen näyttävän inhottavalta. Käytin aurinkolaseja pari ensimmäistä päivää kun oli se silmälappukin. Ei siis mikään iso operaatio, toipuminen tapahtui tosi nopeasti eikä varsinaista näön menetystä tapahtunut lainkaan. Ei kannata pelätä leikkausta, se oli tosi mielenkiintoinen kokemus. Tosin leikkaus minun kohdallani toimi vain pari vuotta ja nyt silmä karsastaa taas enkä aio mennä uudestaan leikkaukseen kun se olisi jo kolmas...
Hei!
Viestistäsi on jo aikaa, mutta kysynpä nyt kumminkin hieman lisätietoja, kun itselläni leikkausaika lähestyy.
Eli mitä tyyppiä karsastuksesi oli/on?
Itselläni piilokarsastusta, toisinaan myös ilmikarsastusta, joka ilmenee kun olen väsynyt. Uusiutuukohan karsastus useinkin leikkauksen jälkeen? Onkohan tämä yleisempää toisilla karsastustyypeillä?
Ja vielä, kävitkö yksityisellä kirurgilla vai julkisella puolella?
Kuinka kauan silmä punoitti leikkauksen jälkeen?
Kirjoittakaa myös muut omista karsastusleikkauksistanne! Kiitos etukäteen vastauksista.
No joo, mulla karsastaa mut en oo menny leikkauksen
maksaa?
Pakko käydä varmaan yksityisellä
hei.olen ollut itse karsastus leikkauksessa 9 vuotta sitten.leikkauksen jälkeen oli kova jano,mutta vettä ei jostain syystä annettu.kurkku oli kipeä ja oksentelin ensimmäisenä pvänä,mutta seuraavana pvänä oli jo parempi olo,eikä silmää särkenyt muistaakseni ollenkaan