Transgender/androgyyni ja parisuhdeongelmat

petetty vaimoke?

Olen ollut mieheni kanssa pian 15 v ja meillä on yksi yhteinen lapsi. Olen pitkään aavistanut jonkun olevan vialla. Mies ei ole kiinnostunut mistään minuun ja lapseen liittyvästä. Perhe-elämän vietto on ollut satunnaista yhdessä kaupassa tai kirpparilla käymistä. Minuun hän on suurelta osin suhtautunut kielteisesti ja välttelevästi. Olen niin tylsää seuraa ja samoin sängyssä. Lapsi on pienestä asti oppinut pyörimään jaloissa kun isä harrastaa. Ei yhdessäoloa lapsen ehdoilla.

Sain tämän ihanuuden suuren salapoliisityön ja painostuksen avulla tunnustamaan, että ei ole khalunnut koskea minuun kun tuo a-seksi omin päin on ollut kivempaa. Äijä tunnusti sitten olevansa TG ja pitävänsä muista TG-"tytöistä" joilla elin tallessa. Ensin ei ole kuulema ikinä omistanut hotmail-osoitteita, sitten myöntänyt vain katselleensa. Miten voi olla qruiserin jäsen ja tietää kaikki muut kotimaiset transdeittisivustot ellei vähintään chattaile ja flirttaa? Kännykästä on löytynyt outoja ttekstareita ja onlinemahdollisuus on aktivoitu. Edelleen hän kieltää sinnikkäästi kaikenlaisen yhteydenpidon ja minkäänlaisen seksuaalisen toiminnan muiden kanssa.

Olen melko liberaali ajatusmaailmaltani ja kannatan jokaisen oikeutta elää omanlaisensa elämää. Onko tällainen salailu ja krooninen valehtelu tavallista TG piireissä??? En ole lukenut paljoakaan avio/avoliitossa olevan ihmisen vastuusta omasta perheestään. Rehellisyys, luottamus, yhteenkuuluvuus, rakkaus näyttää olevan hiukan vieraita käsitteitä. Elävätkö kaikki "Kaikki, mulle, heti, nyt" -periaatteella?

72

860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *_*

      En jaksa uskoa et sun äijäs on TG, enemmänkin TV. Mitä tulee tavallisuuteen, niin en usko et olis sen tavallisempaa kuin heterosuhteissa. Olen pahoillani puolestasi vaikka TV en olekaan ja se mitä sun äijäs on tehnyt on väärin ja tehnyt sitä pidempään, samalla jäänyt kiinni. Kaikki jää kiinni tavalla tai toisella, jos ei heti niin myöhemmin!

    • petetty vaimoke

      Näinhän se on. Hän kertoi syöneensä kasvishormooneja kolme vuotta kasvattaakseen itselleen rinnat. Eilen tuli sähköinen varmistus siitä, että hän on aktiivisesti harrastanut seksiseuran etsintää seksideitti sivustojen kautta. Silloin kaikki muukin, mitä olen viime aikoina yhdistellyt pienessä päässäni pitää paikkansa.

      Ainut mitä voin tehdä on kysyä itseltäni: "Rakastaako tuo mies minua?" ja toimia vastauksen mukaan. On rankkaa kun koko elämä luhistuu yhdessä viikossa. Tuska on melkoinen! Kaikki nämä myllertävät ristiriitaiset tunteet... Ihminen on tuttu ja vieras yhtaikaa. Arki on surrealistinen uni, mistä haluaisin vain herätä.

      • *_*

        Kasvisestrogeenejä hahah....ei siitä ole mitään hyötyä ole kun äijäs ei saa testoa blokattua millään, ja ainoa millä sekin onnistuu on Androcur (sekin reseptillä). Älä huoli ei sillä rinnat ala kasvaa ja sitä paitsi vaarantaa terveytensä, jopa henkensä. Ainoa tapa sillä on edetä hakemalla lähete sukupuoli identiteetti polille ja jos te olette naimisissa niin tarvii vielä sun luvan siihen. Voi ristus! :D

      • yt6d6dt
        *_* kirjoitti:

        Aviopuolison lupaa ei tarvita siihen että hakeutuu transtutkimuksiin. Mutta siihen kyllä tarvitaan että saadaan paperit vaihdettua toisen sukupuolen mukaiseksi. Ellei puoliso anna lupaa niin sehän selviää sillä että jättää raastuvanoikeudelle avioerohakemuksen ja puolen vuoden kuluttua saa hoidettua paperisodan loppuun.

      • Älä paskaa puhu
        *_* kirjoitti:

        Kasvisestrogeenejä hahah....ei siitä ole mitään hyötyä ole kun äijäs ei saa testoa blokattua millään, ja ainoa millä sekin onnistuu on Androcur (sekin reseptillä). Älä huoli ei sillä rinnat ala kasvaa ja sitä paitsi vaarantaa terveytensä, jopa henkensä. Ainoa tapa sillä on edetä hakemalla lähete sukupuoli identiteetti polille ja jos te olette naimisissa niin tarvii vielä sun luvan siihen. Voi ristus! :D

        ei siinä mitään aviopuolison lupaa tarvita jos transtutkimuksiin lähtee.

    • juu ei

      Kaveri rakastaa ja hoitaa itseään eikä näe ei kuule nyt muuta. Kenties selittelee, selittelee ja selittelee lisää, pelaa aikaa ja pelastaa kasvojaan, etsii kontakteja jotka tyydyttävät uutta egoa ja olemusta. Erittäin itsekästä.
      Kuten sanoit, hän on sekä tuttu mutta samalla nyt aivan vieras. Se on todella kauhea ja tuskallinen kokemus kumppanille. Hae apua itsellesi, keskustelua tai muuta tukea. Rakasta itseäsi, arvosta tunteitasi. Hän ei siihen pysty.
      Henkistä väkivaltaa ei ole velvollisuus ottaa vastaan.

      • petetty vaimoke

        Juuri näin. Tänään loksahti loputkin palapelin palaset kohdalleen. Suhteessamme rakkaus, luottamus, rehellisyys, uskollisuus ja sitoutuneisuus ovat olleet erittäin yksipuoleiset. Parempi asua vaikka taivasalla kuin kärsiä uhrin roolissa.

        Apua saa varmasti ellei muualta niin sossun ja Kelan luukuilta.

      • juu ei
        petetty vaimoke kirjoitti:

        Noin se vain menee, narsistisen addiktin kanssa on viheliäistä ja lopulta mahdotonta eloa läheisille. Mitään et saa mutta kaikki sinulta viedään.
        Voimia sinulle.

    • Parisuhde expertti TRANNYCHASER suosittaa seuraavaa:

      1) Jos taloustilanteenne on huono ja ukkosi työtön laiskimus, niin otat heti eron. Jos taloustilanne on vähintään siedettävällä tolalla, niin sitten siirry kohtaan 2).

      2) Pysytte yhdessä kunnes lapsi on aikuinen tai huomattavasti vanhempi, niin että lapsen elämä ei häiriinny turhan päite.

      3) Muistutat häntä hänen velvollisuuksistaan lastaan kohtaan ja vaadit parempaa käytöstä lasta kohtaan.

      4) Ilmoitat hänelle tukevasi häntä näissä trans-jutuissaan, mutta että koska parisuhteenne tila on niin huono, niin ehdotat hänelle, että eroatte henkisesti ja vapautatte toisenne hakemaan nautintonsa omilta tahoiltaan. Jatkatte tästä edespäin ystävinä.

      • Just joo

        P a s kaa!

      • *_*
        Just joo kirjoitti:

        P a s kaa!

        Käy suihkussa joskus!

      • Liian pitkään yritin

        Kohtien 2 ja 3 vuoksi ei tule missään nimessä yrittää elää yhdessä jos homma ei toimi. Siitä kärsii kaikki, aviopuolisot ja lapset.

        Jos vaimo putoaa rahallisestii tyhjän päälle, avuksi tulee elatusapu mikäli on alaikäisiä lapsia. Ellei mies pysty maksamaan, yhteiskunta hoitaa maksut.

    • petetty vaimoke

      Kyllä tämä oli tässä. Hän on ollut omakuva.orgin ja muiden treffisivujen sekä pornosivujen suurkuluttaja. Käynyt 5-10 v vieraissa naisten, miesten ja muiden kanssa. Hän on elänyt täydellistä kaksoiselämää. Laitan paperirumban käyntiin tänään. Hän ei kadu muuta kuin kiinnijäämistään. Ei ymmärrä ylittäneensä kaikki säädyllisyyden rajat. Kun itse on täydellinen... kun itse tutkinut seksi-identtiteettiään...

      • Transnainen

        Luottamuksen menettäminen kumppaniin on asia josta ei tarvitse hyväksyä tai kokea syyllisyyttä. Voimia sinulle eroprosessiin.

    • kysyn muuten vaan

      Vakoiletko muuten hänen tietokonettaan, kun on noin tarkat tiedot kaikesta?

      • hohhohhoijaa

        Voi että kun teidän "ammatti-ihmisten" vastauskirjoitukset osaa olla sairaan surkeita, "oman perseenne ympärillä pyöriviä"! No tää palsta on kuuluisa tästä!!

      • Ihmevaatimuksia
        hohhohhoijaa kirjoitti:

        Voi että kun teidän "ammatti-ihmisten" vastauskirjoitukset osaa olla sairaan surkeita, "oman perseenne ympärillä pyöriviä"! No tää palsta on kuuluisa tästä!!

        Katsopa palstan otsikkoa mitä siellä kerrotaan aiheeksi. Ihmettele vasta sitten miksi kannanotot on tällaisia.

        Ilmeisesti mielestäsi transihmisten pitäisi noudattaa raamatun ohjetta ja ripotella tuhkaa päälleen. Näinhän tavikset haluaa että transihmiset surkuttelisivat itsekin olotilaansa.

      • Transnainen

        Eli kun äijä on mokannut, pettänyt kumppaninsa luottamuksen ja juossut vieraissa on se suurin murhe onko tietokonetta vakoiltu. Voi elämä mitä ajatuksenjuoksua.

        TV, TG, TS, ei nuo ole sellaisia valttikortteja joiden taakse voi piiloutua pakoilemaan vastuutaan. Ymmärrän kertomisen pelon, pelon siitä tuleeko hyväksytyksi omana itsenään, pelon siitä miten parisuhteen käy jos tulee ulos. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että kriisissä puolison tuntiessa itsensä petetyksi aletaan syyllistämään häntä ja kielletään omien päätösten seuraukset. Transvestiitien kirjoituksissa täällä paistaa läpi usein itsekkyys. Ollaan niin innoissaan omasta naiseuden kokemuksesta, että sitä varjellaan mustasukkaisella raivolla ja kaikenlaiseen keskusteluun johon ei liity varaukseton innostuksen jakaminen suhtaudutaan syrjivänä. Minä, minä, minä.

      • Muistutan
        hohhohhoijaa kirjoitti:

        Voi että kun teidän "ammatti-ihmisten" vastauskirjoitukset osaa olla sairaan surkeita, "oman perseenne ympärillä pyöriviä"! No tää palsta on kuuluisa tästä!!

        38 luku
        Tieto- ja viestintärikoksista
        3 §
        Viestintäsalaisuuden loukkaus

        Joka oikeudettomasti

        1) avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin taikka suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä taikka

        2) hankkii tiedon televerkossa välitettävänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron taikka muun vastaavan televiestin sisällöstä taikka tällaisen viestin lähettämi- sestä tai vastaanottamisesta,

        on tuomittava viestintäsalaisuuden loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

        Yritys on rangaistava.

      • kysyn muuten vaan
        hohhohhoijaa kirjoitti:

        Voi että kun teidän "ammatti-ihmisten" vastauskirjoitukset osaa olla sairaan surkeita, "oman perseenne ympärillä pyöriviä"! No tää palsta on kuuluisa tästä!!

        En ole ensinnäkään kuvailemasi "ammatti-ihminen". Ihmettelinpä vain miten joku saa noin tarkkoja tietoja puolisonsa nettikäyttäytymisestä numeroineen kaikkineen, ellei tämä siten itse kerro.

      • Köhköh
        Transnainen kirjoitti:

        Eli kun äijä on mokannut, pettänyt kumppaninsa luottamuksen ja juossut vieraissa on se suurin murhe onko tietokonetta vakoiltu. Voi elämä mitä ajatuksenjuoksua.

        TV, TG, TS, ei nuo ole sellaisia valttikortteja joiden taakse voi piiloutua pakoilemaan vastuutaan. Ymmärrän kertomisen pelon, pelon siitä tuleeko hyväksytyksi omana itsenään, pelon siitä miten parisuhteen käy jos tulee ulos. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että kriisissä puolison tuntiessa itsensä petetyksi aletaan syyllistämään häntä ja kielletään omien päätösten seuraukset. Transvestiitien kirjoituksissa täällä paistaa läpi usein itsekkyys. Ollaan niin innoissaan omasta naiseuden kokemuksesta, että sitä varjellaan mustasukkaisella raivolla ja kaikenlaiseen keskusteluun johon ei liity varaukseton innostuksen jakaminen suhtaudutaan syrjivänä. Minä, minä, minä.

        Miten luulet, että tämä ongelman piilottelu ja paljastumisen jälkeinen puolison syyllistäminen olisi transvestiittien yksinoikeudella harrastamaa minäminäminää...?

      • Transnainen
        Köhköh kirjoitti:

        Miten luulet, että tämä ongelman piilottelu ja paljastumisen jälkeinen puolison syyllistäminen olisi transvestiittien yksinoikeudella harrastamaa minäminäminää...?

        "TV, TG, TS, ei nuo ole sellaisia valttikortteja joiden taakse voi piiloutua pakoilemaan vastuutaan."

        Eli muutkin sitä tekee, kyllä. Mutta varsinaisena vastauksena kysymykseesi.

        "Transvestiitien kirjoituksissa täällä paistaa läpi usein itsekkyys."

        Muista ryhmistä en ole samanlaista itkemistä nähnyt täällä.

      • Köhköhköh

        Niin, et ole nähnyt, koska transnaisethan ovat aina uhreja vastaavissa tapauksissa eikä heidän törkeätäkään käytöstä vastaavissa tapauksissa voi sen takia arvostella

      • Nainen vaan
        Transnainen kirjoitti:

        "TV, TG, TS, ei nuo ole sellaisia valttikortteja joiden taakse voi piiloutua pakoilemaan vastuutaan."

        Eli muutkin sitä tekee, kyllä. Mutta varsinaisena vastauksena kysymykseesi.

        "Transvestiitien kirjoituksissa täällä paistaa läpi usein itsekkyys."

        Muista ryhmistä en ole samanlaista itkemistä nähnyt täällä.

        Transvestiittejä on kymmenen kertaa enemmän kuin transsukupuolisia. He myös pystyvät salaamaan asian pitkään, jota transsukupuolinen ei voi tehdä. Täällä on kuitenkin ollut enemmän kuin 1/10 kitinöistä transsukupuolisia koskevia, joten asia koskee transsukupuolisia siinä kuin transvestiittejäkin.

        Tähän vastakkainasetteluun ja itsekorostukseen syyllistyvät yleensä vain aloittelevat transnaiset, joita toistuvasti luullaan transvestiiteiksi. Näin on ilmeisesti tässäkin tapauksessa, kun nimimerkkinäkin on transnainen, vanhempi tapaus ei kehtaisi sitä asiaa korostaa.

      • Tuli virhe
        Nainen vaan kirjoitti:

        Transvestiittejä on noin sata kertaa enemmän kuin transsukupuolisia.

        Tavallinen kaduntallaaja ei osaa erotella eri transihmisiä, heidän mielestään kaikki ovat samanlaisia transuja.

      • Sen lisäksi on transvestisia fettareita ihan pilvin pimein.

    • Transnainen

      Uhreja, ovatko? En ole huomannut juurikaan tuollaista. Enemmän olen nähnyt huolta siitä miten (ex-)kumppani jaksaa, miten perhe jos sellaista on. Olen nähnyt syyllisyyttä aiheutetusta tilanteesta. Syyllisyydestä pois kasvaminen ja anteeksianto itselle onkin ollut monelle pitkä ja vaikea tie. Olen nähnyt uhriutumista siinä vaiheessa, kun omiin lapsiin tulee tapaamiskielto, kun ystäväpiiri katoaa ja omat voimat eivät riitä ja mieli alkaa rakoilla.

      Ihan yksinkertaistaen:
      Kun transvestiitin parisuhde hajoaa omien tekojen seurauksen, reaktio on tämän usein muiden syyttäminen, asioiden kieltäminen ja itku siitä kun ymmärrystä ei heru. Transsukupuolisen parisuhteen hajotessa alkavat itsesyytökset ja huoli muiden jaksamisesta.

      • Niinhän se on

        Aivan oikein, tilanne on useimmiten tällainen. Transihminen syyllistää itseään kun on aiheuttanut läheisilleen tällaista. Lisäksi ulkopuoliset syyllistävät myös transihmistä koska kokevat että heidän vakiintunutta eläämäänsä häiritään. Usein vielä roikutaan aivan liian pitkään siellä kaapissa jotta kulissit pysyisivät ehjänä ulospäin. Tässä ketjussa on kuultu vain petetyn (?) osapuolen kertomus ja olisi mielenkiintoista kuulla toisenkin osapuolen mielipide. Tämän yksipuolisen kertomuksen perusteella on vaikeaa ottaa kantaa todelliseen tilanteeseen. Nyt näyttäisi siltä että tilanne on poikkeuksellinen yleiseen linjaan nähden, mutta ehkä kyseinen transihminen on yrittänyt sittenkin säilyttää parisuhteensa vaikka oma kiinnostus on suuntautunut jo muualle. Sekin on vielä epäilyksen alla että onko nuo tietomurrolla kaivettujen tietojen perusteella tehdyt epäilykset toteutuneet. Onko siis kyseinen transihminen pettänyt puolisoaan fyysisesti vai onko kyseessä vain fantasiointi netin välityksellä.

    • Naurispata

      Kokeile avoimuutta. Jos sulle ei ajatus liikaa hankaa vastaan, ehdota että tyttöilisi sun kanssa kun lapset ovat muualla, seksikin voi ottaa tulta alleen ihan eri tavalla. On paljon onnellisia avioliittoja transvestiittien kanssa, mut kyllä se käytännössä vaatii et puoliso on ainakin vähän bi.
      Piilottelun taustalla on se että hän pelkää reaktiotasi. Ja sitten on selvitettävä että miten selvitätte filrttin, nettiseksiin tai mahdolliset ihan oikeat pettämiset..

    • Jeesus.

      Olet ollut persereikä koko suhteen ajan. Lisäksi olet lihonut muodottomaksi traaniksi. Et vie roskoia ulos. Sinua pitäisi panna ja tyydyttää.

      No way. Take the walk, hit the road.

      • petetty vaimoke

        Jos tämä tulee ex-mieheltäni tai hänen "rakastajattarelta" niin lycka till!

      • trollin huuto
        petetty vaimoke kirjoitti:

        Jos tämä tulee ex-mieheltäni tai hänen "rakastajattarelta" niin lycka till!

        Vaimoke, tiedät varmaan että nettipalstat ovat täynnä trolleja, jotka sekaantuvat keskusteluihin tai esiintyvät muka jonain keskustelussa mainittuna tai mukana olleena henkilönä.

        Varsinkin nuo yölliset rivoja puhuvat tyypit ovat yleensä mitä sattuu.

      • petetty vaimoke

        Olet näköjään nuori ja lapseton. Tiedoksi vain kenelle tahansa, kuka tapauksen tunnistaa, ettå n. viikko sitten herra omatoimisesti aneli minua vielä miettimään jatkamista yhdessä ja sanoi lopettavansa tyttöilyn täysin. En suostunut siihen. Kävin jopa ostamassa hänelle alusvaatteita ja varmistin että hänellä oli antamani vaatekassi mukanaan kun työmatkalle lähti. Ekan kerran hän kokeili naistenvaatteita minun nähden ja annoin jopa pukeutumisvinkkejä. Annan siis mieheni eteenpäin omin käsin puettuna.

        Kukaan ei voi pakottaa toista asumaan kanssaan.Suomessa se on täysin vapaaehtoinen päätös. Pakonomainen valehtelu on ollut merkki siitä, ettei hän ole ollut valmis luopumaan minusta. Emme olleet naimisissa eikä meillä ollut yhteistä omaisuutta.

        Ihminen joka valehtelee tai salaa totuuden yhdeltä tekee sen 100 % varmuudella toiselle. Se on henkinen selviämiskeino ja tapa ratkaista ongelmat. Exäni on tehnyt niin koko ikänsä joten miksi hän yhtäkkiä muuttuisi?

        Allekirjoitin tänään vuokrasopimuksen. Meidän korttitalo romahti lopullisesti. Toivon vain, että hän tajuaa pitää moiset "Jeesukset" kaukana lapsestamme.

      • No niin...

        ja sitten teit sen tyypillisen tempun, rankaiset lapsesi isää "tyttöilystä".

      • petetty vaimoke
        No niin... kirjoitti:

        ja sitten teit sen tyypillisen tempun, rankaiset lapsesi isää "tyttöilystä".

        Kyse on siitä, että hän ei halua minua vaan muita. Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa joka halua minusta vain tukea ja turvaa, taloudenhoitajaa tai äidinkorviketta? Itse pukeutuminen on yksi asia mutta seksuaalinen halu toisia samankaltaisia kohtaan onkin sitten toinen juttu.

      • Transnainen
        No niin... kirjoitti:

        ja sitten teit sen tyypillisen tempun, rankaiset lapsesi isää "tyttöilystä".

        No niin... Aika lattea heitto. Yllä kerrotun mukana tässä tämä tyttöilijä on tehnyt kyllä muutakin. Juuri tästä tuolla yllä kirjoitin. Transvestiitin jäädessä kiinni voi kaiken kaataa puolison niskaan. Aika tyypillinen temppu.

        Vaikka tässä ei olisi muuta syytä eroon kuin tyttöily, ei kenenkään tarvitse jäädä parisuhteeseen jossa tuntee itsensä petetyksi eikä varsinkaan tuntea syyllisyyttä jota yrität istuttaa.

      • Mutta...

        joskus petetty (tai petetyksi tunteva) transihmisen vaimo yrittää jopa oikeuden kautta hakea lasten tapaamisoikeuden kieltämistä tai vähintään valvottuna, perverteettiin perustuen.

      • ajattelemista
        petetty vaimoke kirjoitti:

        Kyse on siitä, että hän ei halua minua vaan muita. Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa joka halua minusta vain tukea ja turvaa, taloudenhoitajaa tai äidinkorviketta? Itse pukeutuminen on yksi asia mutta seksuaalinen halu toisia samankaltaisia kohtaan onkin sitten toinen juttu.

        Olet kyllä siinä oikeassa että transihmisellä(myös transvestiitillä) alkaa elämä/ajatukset pakosta pyörimään transmaailman ympärillä enemmän ja enemmän jos sen tunteen(ja nautinnon) on antanut tulla ulos kaapista! Se tunnehan on jo pienestä pitäen mutta ei sitä siksi osaa vielä silloin ajatella ainakaan Suomessa. Jokin sen sitten viimein laukaisee/kertoo itselleen mistä onkin kyse! Valitettavaa Sinun kannaltasi että tämä osui Sinun kohdallesi! :(

        Se ei tarkoita etteikö kaverisi Sinusta välittäisi vaan transtunne päässään on niin voimakkaana ettei hän siitä tahdo päästä irtaantumaan. Kyse ei siis ole opitusta tavasta vaan todellisesta tunteesta jossain aivolohkon syvennyksessä!
        Kun minä olin naimisissa meillä oli useat itkut vaimollani kun tajusi minun haluani naisrooliin! Hän koki ettei riittänyt minulle ja siksi yritin "rakentaa" jotain parempaa.(yritti jopa itsariakin yhden kerran). Eron jälkeen ja varsinkin transpolilta saadun lausunnon jälkeen hän on nyt yksi ymmärtävimmistä ihmisistä transmaailman ympäriltä!
        Minä en ole korjauttanut sukupuoltani kaikesta huolimatta mutta eräänlainen "varovainen" ristiinpukeutuminen on minulle välttämätöntä koska se toinenkin ihminen vain on sisälläni ja pysyy hautaan saakka!

        Aasian maissa Transnainen on aina 100 %:sesti kiinnostunut vain miehistä koska ajatus ohjautuu/ohjataan siihen heti alusta asti ja siksi kokemusta naisen hellyydestäkään ei edes ole eli ei sitä oikeastaan luonnostaan osatakkaan! Minä esimerkiksi en ole miehistä kiinnostunut ja vain tosi naisellinen transnainen voi kiinnostaa lähemminkin!
        Eli ei se miehesikään todennäköisesti muita miehiä yritä metsästellä naisasusteissaan!!!!!

      • petetty vaimoke
        ajattelemista kirjoitti:

        Häntä kiinnostaa seksi transnaisten ja tavallisten naisten kanssa. Muihin yksityiskohtiin en mene. Pääpointti on se että kiinnostaa muut kuin minä ja on kiinnostanut vuositolkulla.

      • Transnainen
        Mutta... kirjoitti:

        joskus petetty (tai petetyksi tunteva) transihmisen vaimo yrittää jopa oikeuden kautta hakea lasten tapaamisoikeuden kieltämistä tai vähintään valvottuna, perverteettiin perustuen.

        Kyllä ja samaa tapahtuu muissa erotilanteissa eri syistä. Tuossa ei ajatella lapsen parasta vaan halutaan kostaa. Surullista.

        Tässä tapauksessa niin ei onneksi ole

      • juu ei
        ajattelemista kirjoitti:

        Olet kyllä siinä oikeassa että transihmisellä(myös transvestiitillä) alkaa elämä/ajatukset pakosta pyörimään transmaailman ympärillä enemmän ja enemmän jos sen tunteen(ja nautinnon) on antanut tulla ulos kaapista! Se tunnehan on jo pienestä pitäen mutta ei sitä siksi osaa vielä silloin ajatella ainakaan Suomessa. Jokin sen sitten viimein laukaisee/kertoo itselleen mistä onkin kyse! Valitettavaa Sinun kannaltasi että tämä osui Sinun kohdallesi! :(

        Se ei tarkoita etteikö kaverisi Sinusta välittäisi vaan transtunne päässään on niin voimakkaana ettei hän siitä tahdo päästä irtaantumaan. Kyse ei siis ole opitusta tavasta vaan todellisesta tunteesta jossain aivolohkon syvennyksessä!
        Kun minä olin naimisissa meillä oli useat itkut vaimollani kun tajusi minun haluani naisrooliin! Hän koki ettei riittänyt minulle ja siksi yritin "rakentaa" jotain parempaa.(yritti jopa itsariakin yhden kerran). Eron jälkeen ja varsinkin transpolilta saadun lausunnon jälkeen hän on nyt yksi ymmärtävimmistä ihmisistä transmaailman ympäriltä!
        Minä en ole korjauttanut sukupuoltani kaikesta huolimatta mutta eräänlainen "varovainen" ristiinpukeutuminen on minulle välttämätöntä koska se toinenkin ihminen vain on sisälläni ja pysyy hautaan saakka!

        Aasian maissa Transnainen on aina 100 %:sesti kiinnostunut vain miehistä koska ajatus ohjautuu/ohjataan siihen heti alusta asti ja siksi kokemusta naisen hellyydestäkään ei edes ole eli ei sitä oikeastaan luonnostaan osatakkaan! Minä esimerkiksi en ole miehistä kiinnostunut ja vain tosi naisellinen transnainen voi kiinnostaa lähemminkin!
        Eli ei se miehesikään todennäköisesti muita miehiä yritä metsästellä naisasusteissaan!!!!!

        "alkaa elämä/ajatukset pakosta pyörimään transmaailman ympärillä enemmän ja enemmän jos sen tunteen(ja nautinnon) on antanut tulla ulos kaapista! "

        Siis pakosta kuten addiktilla; välitön nautintohakuisuus kuten alkoholiin, huumeisiin, jne?

        Eikö tuollainen tässä ketjussa kuvattu trans-addiktio ole OIRE jostain, lääke, turrutus tai psykologinen puolustusmekanismi johonkin, ennemmin kuin ihmiselle annettu "ominaisuus" joksi se kuvataan?

        Jos syy (perhe, kasvatus, kokemukset, yhteiskunta, whatever) poistuisi eli käsiteltäisiin oman itsen suhteen, ehkä tällaista oiretta, jossa läheiset ihmissuhteet vipataan addiktiossa epäkypsästi ulos omasta elämänpiiristä ja haetaan narsistisia pikavoittoja muualta, ei ilmenisi - koska ahdistukset tulisivat käsiteltyä, pelot kohdattua ja häpeäntunteet tunnustettua osaksi ihmistä, silloin niitä ei tarvitsis noin paeta.

        Yhteiskuntamme tuottaa tehokkaasti ahdistusta. Ahdistus luo addiktioita.

        Addiktion tunnustaminen on helekutin vaikeaa, addiktille vaikka sen muut ympärillä otsallaan näkevät.

      • petetty vaimoke

        Tämä on Xäni kommentti. Juuri näillä sanoilla hän huusi minulle keväällä erään "keskustelun" aikana. Henkinen ikä taitaa olla viidentoista paikkeilla. Hän on sellainen ihminen joka sanoo yhtä, tekee toista ja ajattelee kolmatta. Minä menin pilaamaan hänen mukavan kaksoiselämänsä. Itsekkäänä ihmisenä hän halusi sekä että. Aikuisen, synnyttäneen naisen keho ei muistuta niitä 18-30 v transtyttöjä kokoa XXS, mitä hän jahtaa. En hämmästyisi ollenkaan, jos hän toisi kotiinsa 20 v Thaimaalaisen, kielitaidottoman toyboyn. Sellaisen jolla on kokemusta alalta muttei vielä ole päässyt rupsahtamaan. Omalta osaltani tiedän että elämäni tulee helpottumaan ja aikanani löydän samanhenkisen ja samantasoisen uuden kumppani. Ei kiirettä, haluan ensin toipua elämästä narsistisen sosiopaatin ovimattona ja tutustua itseeni.

    • petetty vaimoke

      Omalta osaltani yritän katsoa tilannetta lapsen parhaan mukaan. Lapsi rakastaa ja tarvitsee isäänsä. Jos kiellän heitä tapaamasta toisiaan rikon välini lapseeni.Hänelle ei voi kertoa todellisia syitä eroon. Jos nostan kissan pöydälle huoltajuusneuvotteluissa käy samalla tavoin. On siis toimittava aina lapsen edun ukaisesti. Exän ei tarvitse siis salata tai valehdella yhtään mitään enään. Se satuttaa enemmän kuin totuus, olen yhdistellyt palaset mielessäni. Uusi elämä on jo hänen kohdallaan alkanut.

    • C.S.

      Oletko eläkeläinen?

      • *_*

        Älä aloita tota monta kertaa luettuja eläkeläis juttuja. BOOOORING!!

      • tarkasti kun katsoo
        *_* kirjoitti:

        Älä aloita tota monta kertaa luettuja eläkeläis juttuja. BOOOORING!!

        Samoja korttitalon romahtamis-juttuja tuolla näyttää olevan.......

    • petetty vaimoke

      Kuten 24.6 kerroin teidän maailmanne, nettisivustot, "sisäpiirin kielenne" ja termit ovat minulle aivan uutta. Aloitin hakemalla tietoa Setan alasivustolta suomeksi ja RFSLn sivustolta ruotsiksi. (Äidinkielemme on ruotsi) Luin ammattilaisille tarkoitettuja luentoja sekä transseksuaaleille tarkoitettuja infopaketteja. Tulostin jopa paksut niput Xälleni. Hän ei ole sitä tajunnut viiden vuoden aikana itse tehdä. Käytännön ihmisenä hän on koukussa seksipuoleen. Hän istuu päivittäin transdeitti- ja seksideittisivustoja tutkailemassa. Hard Core anaaliseksivideot ja transseksivideot kuuluvat myös hänen jokapäiväiseen elämäänsä. Odotan kuin kuuta nousevaa että saan avaimet uuteen asuntooni! Haluan vain omaa rauhaa parantuakseni tästä minulle myrkyllisestä suhteesta (toxic relation).

      • riippuvainenko

        Kuulostaa siltä, että hänellä on nettipornoriippuvuus.

      • petetty vaimoke
        riippuvainenko kirjoitti:

        Kuulostaa siltä, että hänellä on nettipornoriippuvuus.

        Ei riitä selittämään kaikkea. Minulle hän erehtyi kerran sanomaan, että ihminen kuvaruudun takana ei anna hänelle mitään. Hän tarvitsee aitoa kosketusta, lue a-seksiä. Hän sanoi, että vedä tästä omat johtopäätöksesi. Tämän keskustelun hän on nyt myöhemmin "unohtanut" ja kiistää kaiken. Damage control... Keeping face...

        Päivittäiset käynnit treffisivustoilla yhdistettynä esim. iskurisivuston yhteydenottotekstariin tai 7000-alkuisiin puhelinnumeroihin tekstareina hänen puhelimessaan kertoo muuta. Tai hakuuhistoriassa näkynyt haku: Haetaan biseksuaalista hierojaa" pienestä kotikaupungistamme y.m. y.m.

        Luultavasti seksiaddikti ja ollut sitä vuositolkulla vaikkei minuun ole halunnut koskea. Vääränlaista seksiä vääränlaisen ihmisen kanssa. En ole nuori trans enkä syty siitä, että työnnetään 30 cm paksua tavaraa takapuoleen.

        No ei varmaankaan kaikkea. Kuulostaa vain, että se on yksi osa tätä ongelmavyyhteä. Sekin voi paisua yllättävän merkittäväksi asiaksi ihmisen elämässä.

        Eipä tähän osaa paljon sanoa, kuulostaa tosi ikävältä.

    • petetty vaimoke

      Ensimmäinen viikko omassa vuokra-asunnossa. Vielä riittää pakkaamista, kantamista ja purkamista mutta mitäs siitä. Perjantaina minusta tuli virallisesti lapseni yh-äiti. Olenhan tähänkin asti hoitanut/kasvattanut hänet melko lailla yksin. Rahasta tuli riitaa, kuten arvasin. Tällä hetkellä lapsi isänsä kanssa puolet isän lomasta. Saanpahan asunnon siivottua, järjestettyä ja verhot ikkunoihin. Kiitoksia kaikille minua ymmärtäneille ja tukeneille! Hyvää kesää! : )

    • petetty vaimoke

      Minulle valkeni tässä hiljattain, että exmieheni muuttui n. 10 v sitten kun hän aloitti työnsä käyttöinsinöörinä kansainvälisessä metallialan firmassa. Saksanmatkoilla ja messuilla hehän vievät, äijän omien sanojen mukaan, asiakkaansa syömään ravintolabordelleihin. 120 e saa ruoan ja valitsemansa huoran. Eli se mies on käynyt matkoilla ja Vaasassa huorissa väh. 10 v. Ensin naisia, sitten miehiä ja nyt transvestiittien kanssa. Nyt esitti väärennettyjä palkkatietoja lapsiasiainmiehelle eikä
      suostu maksamaan elatusapua. Käy tuo seksiaddiktio varmaan kalliiksi!

      • petetty vaimoke

        Pieni varoituksen sana teille MTF-ihmisille jotka etsitte toista MTF-transhenkilöä transdeittisivustoilta pitempiaikaiseen suhteeseen. Älkää antako kiltin, rauhallisen ja mukavan ulkokuoren pettää. Tämä mies valehtelee sinisiä silmiään räpäyttämättä kaikesta, mikä liittyy seksiin, rahaan tai valtaan. Ihmiset ovat hänelle hyödykkeitä. Hänen työ, harrastukset ja mielihalut menevät aina kaiken muun edelle. Hän on ikänsä harjoitellut julkisivun ylläpitämistä. Kiltin pinnan alla piilee kuitenkin jääkylmä narsisti. Hän ei oikeasti kykene tuntemaan aitoa empatiaa. Omasta mielestään hän on erityinen, parempi kuin muut. Mikään ei ole ikinä hänen syytään eikä omatuntoa ole.

        Tämä kuulostaa petetyn naisen pottuilulta mutta ei ole. Olen tunnettu suorasukaisuudestani ja perusrehellisyydestäni. Toivon koko sydämestäni ettei kukaan muu normaalilla tunne-elämällä varustettu henkilö päädy hänen uhrikseen.

      • *_*

        Eipä toi sun ex ukkos ole oikein tainnut olla paikalla kun järkeä annettiin. Elatusmaksut se maksaa joko itse vapaaehtoisesti tai sitten ulosottoteitse vaikka kävis kaikki oikeustiet läpi. Tosin käräjäoikeutta pidemmälle ei pääse.

        Ja näyttää kovasti pahentavan omaa tilannettaan, sillä lapsiasianmies/nainen saa kyllä selville oikeat palkkatiedot!

        Anteeksi nyt kaikki tavallisella tunne-elämällä varustetut hbtq-ihmiset, mutta se mikä auttaa mua pysymään tervejärkisenä on seuraava: olen nähnyt hänet naisen vaatteissa ( mun vanhoissa). Pitkät, kuivat hiukset, orastava kalju ja harmaantuva parta, köyryselkä ja kaljavatsa. Hessu hopo Jessica Rabbitin vaatteissa! Ellei tuo mies olisi valehdellut, pettänyt ja alistanut minua vuositolkulla minun kävisi häntä sääliksi. Kakkki ne ilkeät kommentit minun ulkonäöstä ja persoonasta... Kaikki oli aina minun syytäni. Minä hyväuskoinen rupesin pikkuhiljaa uskomaan... No totuus on toisenlainen.

        Huomasin ilokseni, että minulla on enemmän oikeita ystäviä mitä luulin. Ellen osaa tehdä jotain itse löydän apua. Ellei muuta niin FB-ryhmän kautta. Sain tietska- ja remonttiapua aiva ihanalta nuorelta parilta. : )

      • petetty vaimoke kirjoitti:

        Mun mielestäni koko (trans)pornokulttuuri on sairasta. Huumeet, raamattu ja porno ovat sellaisia, että vahvat tuntuvat kestävän niitä, mutta heikot sekoavat niistä täysin. Minusta vähän tuntuu, että miehesi on fetishisti.
        Mä oon sanonut, ettei siinä ole mitään pahaa, jos on vähän pervo, mut siinä on pahaa, jos valehtelee ja pettää. Jotenkin hän on kilahtanut tähän pornokulttuuriin.
        Sellaisista ihmisistä pitää pysyä kaukana, ties vaikka raiskaisivatkin.

      • petetty vaimoke kirjoitti:

        Pieni varoituksen sana teille MTF-ihmisille jotka etsitte toista MTF-transhenkilöä transdeittisivustoilta pitempiaikaiseen suhteeseen. Älkää antako kiltin, rauhallisen ja mukavan ulkokuoren pettää. Tämä mies valehtelee sinisiä silmiään räpäyttämättä kaikesta, mikä liittyy seksiin, rahaan tai valtaan. Ihmiset ovat hänelle hyödykkeitä. Hänen työ, harrastukset ja mielihalut menevät aina kaiken muun edelle. Hän on ikänsä harjoitellut julkisivun ylläpitämistä. Kiltin pinnan alla piilee kuitenkin jääkylmä narsisti. Hän ei oikeasti kykene tuntemaan aitoa empatiaa. Omasta mielestään hän on erityinen, parempi kuin muut. Mikään ei ole ikinä hänen syytään eikä omatuntoa ole.

        Tämä kuulostaa petetyn naisen pottuilulta mutta ei ole. Olen tunnettu suorasukaisuudestani ja perusrehellisyydestäni. Toivon koko sydämestäni ettei kukaan muu normaalilla tunne-elämällä varustettu henkilö päädy hänen uhrikseen.

        "Pieni varoituksen sana teille MTF-ihmisille jotka etsitte toista MTF-transhenkilöä transdeittisivustoilta pitempiaikaiseen suhteeseen. "

        Tuskin kukaan etsii, sillä hälärit soivat päässä AINA, kun joku etsii nimenomaisesti transsukupuolista henkilöä, etenkin transsukupuolista hempukkaa. Useimmat ymmärtävät pysyä vieläpä tuollaisilta deittisivustoilta kaukana.
        Nämä ihmiset ovat ottaneet fetissikseen transsukupuolisuuden. Miten mä voisin sen sinulle ilmaista? Sanotaanko vaikka, että jos sulla olisi masennus ja karjulla olisi fetissi sun masennustasi kohtaan, niin hän tekisi kaikkensa, että sinä pysyisit masentuneena. Samalla tavalla se, että ihmisellä on fetissi transsukupuolisia kohtaan ei oo tervettä. Se on hyväksikäyttöä.
        Miks sitten jotkut antavat käyttää itseään hyväksi. No, kuten sanottu, joillain, etenkin ulkomaan hempukoilla on käteisen tarve. Kaikki muut hempukat taas kaipaavat hyväksyntää, transhempukoille kun ei ole kauheasti kysyntää. Häikäilemätön mies sitten vedättää tätä hempukkaa kuin litran mittaa.

        Suomessa on ollut niin pieni ja tiivis yhteisö, että tällaiset vedätysyritykset tunnetaan ja tiedostetaan, siksi suomalaiset eivät ole menneet niihin mukaan. Nyt tosin yhteisö on kasvanut ja yhteisön reunamilla on ihmisiä, jotka eivät tiedosta omia oikeuksiaan.

        Sitten on tietysti pornokulttuuri, joka hiipii tänne Thaimaan kaltaisista kehitysmaista. Nää karjut jatkuvasti itkevät tällä palstalla, kun he eivät saa transhempukkaa Suomessa missään. He eivät ymmärrä, että suomalaiset hempukat ovat länsimaisia ja ovat yhtä omanarvontuntoisia ja tasa-arvotietoisia kuin kaikki muutkin hempukat Suomessa. Ehkä jonkinlainen projektio on kanssa mielessä, että kun he ovat itse Porno-Petejä, niin he kuvittelevat, että suomalainen transyhteisö on täynnä Porno-Petejä.

    • petetty vaimoke

      Viimeiset 1,5 kk ihana äksäni on murtautunut ja yrittänyt murtautua tietokoneeni Gmail-tililleni. Yrityksiä vuorokaudessa 20-30. Voipi luokitella ahdisteluksi. Otin selvää ip-osoitteista ja toimitin ne eteenpäin palvelujen tarjoajille. Tiedän kuka ahdistelija on, koska hän on päästänyt suustaan pari yksityiskohtaa mitä vain syyllinen voi tietää. Äksäni kieltää tämän kaiken ja tarjoaa mukamas ystävällisesti vielä tietosuojavinkkejä. Hän luuli voivansa haastaa minut oikeuteen ja nyt hän sen suunnitelmansa itse sabotoi. Hän nauroi minulle niin makeasti kuinka kusessa olen... Kaikki on tallennettu koneelleni eikä voi etänä poistaa. Kiltteydestä ei ole apua kun tämänlaisten brunettejen kanssa on tekemisissä.

    • petetty vaimoke

      Pieni korjaus; kyseessä on googletili, josta näkee hakuhistorian, valokuvat, gmailit, keskustelut, viestit jne. Samapa tuo.

    • petetty vaimoke

      On tämä elämä hulppeaa. Lapsemme on diagnoosilapsi, jolla on selkeä peliriippuvuus. Isä antaa 12 v pojalle hänen siellä ollessaan vapaat kädet pelata mitä tahansa pelejä ( K16, K18) kuinka pajon tahansa jotta isällä olisi vapaat kädet tehdä mitä itse haluaa. Poika pysyy hiljaisena. Löysin poja puhelimesta ostettuna ja asennettuna Assasins Creed, K18, mobiiliversiona. Pojalla on keskivaikea lukihäiriö. Hän ei osaa kirjoittaa yli kaksitavuisia sanoja. Hänellä ei ole luottokorttia... Saapi nähdä mitä poja tietokoneelta löytyy. Yritän kasvattaa lapsestani rehellistä, avointa, vastuuntuntevaa, epäitsekästä, empaattista ihmistä. Isä opettaa että salailu, valehtelu ja lakien rikkominen omien halujensa ja addiktioidensa tyydyttämiseksi on sallittua ja luonnollista. Voi apua!

    • petetty vaimoke

      Mielestäni isyyteen kuuluu muutakin kun neljä ateriaa päivässä, katto pään päällä ja satunnaisia ajeluita jenkkiautolla tai prätkällä.

      • lfihsdvljkhdfvlkihdv

        Ehkäpä näiden asioiden kelaamisen tällä palstalla voisi vaihtaa keskusteluun lasten huollon turvaavien viranomaisten kanssa. Plymouth Roadrunnerilla tai Triumph Rocketilla ajelu eivät ole niin kauhean tyypiillisiä asioita transihmisille, narsistiselle persoonalle ennemminkin.

      • Tod.lakin
        lfihsdvljkhdfvlkihdv kirjoitti:

        Ehkäpä näiden asioiden kelaamisen tällä palstalla voisi vaihtaa keskusteluun lasten huollon turvaavien viranomaisten kanssa. Plymouth Roadrunnerilla tai Triumph Rocketilla ajelu eivät ole niin kauhean tyypiillisiä asioita transihmisille, narsistiselle persoonalle ennemminkin.

        Sinähän narsismin ja jenkkiautot tunnet....

      • petetty vaimoke
        Tod.lakin kirjoitti:

        Sinähän narsismin ja jenkkiautot tunnet....

        Ja taas mentiin ohi aiheen. Kyse oli siitä, ettei tämä shemale halua/kykene tekemään lapsensa kanssa mitään LAPSEN tarpeiden pohjalta. Ei kykene laittamaan lapsen tarpeita ja haluja omien mielitekojensa yläpuolelle.

        Olen yrittänyt keskustelemalla selittää alusta pitäen, mitä isyyden rooliin kuuluu, mutta se on kuin kaataisi vettä hanhen niskaan. Exanoppikin yrittänyt... Siellä ollessaan exä näön vuoksi tehnyt jotain lapsensa kanssa.

        Nykyään työnnetään aamusta pelikoneen tai muiden laitteiden ääreen, ettei vaivaisi isäänsä.

    • petetty vaimoke

      Tilanneraportti:
      - poika kertoi isänsä asentaneen salaa minun puhelimeni kautta etäluku- ja etähallintaohjelman.
      - iskä ehdotti pojalle kesällä että iskä asentaa Grand Theft Auto V hänen puhelimeen.
      Poika 12 v. Poika koki pelin pelottavana ja se tukki koko puhelimen muistin. Iskä ei poistanut.
      - peli oli tallennettuna OBB-tiedostona. Salattu, näkymätön suojattu tiedosto mitä ei voinut poistaa. Piti resetoida puhelin. Istuin 3 h pojan kaverin isän kanssa tutkien mitä laitteista löytyy.
      - iskä yritti opetta pojallensa kuinka tällainen tiedosto luodaan.
      - iskä psyykkaa poikaansa harva se päivä kuinka äiti on valehteleva, raivohullu komentelija. Mats siis yrittää rikkoa mi un ja pojan välit samalla kun lahjoaa poja hiljaiseksi. Ei tarvitse viettää aikaa hänen kanssaan kun lahjoaa hiljaiseksi.
      -kaiken huipuksi pojan puhelimessa oli jälkiä katsotuista pornokuvista. Poika on lapsellinen ikäisekseen ja kokee sellaiset vielä ällöttävänä.
      - iskä kieltäytyy edellee näyttämästä tän vuoden oikeita palkkatietojaan. 25.6 - 4.10 hän on maksanut 414 € elatusta. Multa meni ne rahat suoraan tietskaliikkeeseen hänen vakoiluohjelmien poistamiseksi ja uusien ohjelmien ostamiseen. Officesta lähtie kaikki uusiksi, myös pojan tarvitsemat opetus- ja kuntoutusohjelmat.
      - iskä ostanut kesän ainana itsellee kitaroita ja designhuonekaluja yli 13 000 euron edestä. Itse joudun maksamaan vuokrani maanantaina luottokortilla kun tein 4 päivää opensijaisuuksia syyskuussa. Saa rahaa vasta lokakuun lopulla.

      Mutta OLEN VAPAA! : )

      • Pelaajaperttu

        Btw Gta V ei saa mobiiliversiona, ainoastaan konsoleille , 2dvd-levyä on pelin koko.

    • petettyvaimoke

      Olen asunut poikani kanssa nyt melkein vuoden eksäni naapurikadulla, jotta pojan koulu ja kaveripiiri pysyisivät samana. Tänä aikana ex on tehnyt kaikkensa huonontaakseen minun ja lapseni välejä. Hän on m.m. suu vaahdoten selittänyt joka käyntikerralla pojalle että äitisi on raivohullu, hallusinoiva valehtelija ja että äiti ja isä erosivat koska ÄITI kävi koko ajan vieraissa. Tätä samaa hän on toitottanut ympäri tuttavapiiriä. Voisin kirjoittaa näistä jutuista romaanin. Tietokonenörttinä hän asensi tietokoneelleni ja puhelimeeni vakoiluohjelmat, jotta pysyisi minun tekemisistäni ja puheistani ajan tasalla. Ne hän pitkin hampain poisti tänä maanantaina. Tänään lapseni täytti 13 v. Otin hänen puhelimen auttaakseni asentamaan hänelle Facebook. Poika ei itse siihen lukihäiriönsä vuoksi pysty. Katsoin samalla hänen Googlen hakuhistoriansa. Sieltä löytyi sivutolkulla hetero- ja lesbopornosivustoilla käyntejä juuri niiltä päiviltä kun hän on isänsä luona käynyt. Pojan puhelimessa on F-secure muttei salasanaa. Hän oli aivan järkyttynyt siitä, mihin isänsä kykenee. Asiaan kuuluu ettei poika heikon työmuistinsa vuoksi kykene itse edes kopioimaan puhelinnumeroa paperilta puhelimeensa. Tämä ihanuus on nyt kokonaan teidän, pitäkää hyvänänne!
      Hän on vakiasiakas transdeittisivustolla useamman vuoden takaa. Minä olen hänesta vapaa! :-D

      • Oikea_ratkaisu

        Näin se pitää toteuttaakin. Jos parisuhde prakaa, ei pidä jäädä roikkumaan kiinni exään. Sama koskee cis-ihmisiäkin ja siellä puolella tällaisia tapauksia on pilvin pimein.
        Lastenvalvojalle voisi valittaa siitä mitä exä puhuu lapselle. Tarvittaessa lapsen tapaamiset voidaan toteuttaa valvottuna.

      • Tota noin.
        Tää on transihmisten keskustelupalsta.
        Useimmat täällä myöntävät, että tuollaiset transfanit ovat, jos ei nyt sairaita, niin ainakin hyväksikäyttäjiä. Transsukupuoliset eivät halua deittailla ihmisen kanssa, joka on kiinnostunut hänestä pelkästään sen transominaisuuden vuoksi. Transihmisten osuus tässä kuviossa on se, että he haluavat rahoittaa yleensä kalliit sukupuolenkorjaushoidot. Suomessa julkinen terveydenhuolto hoitaa transsukupuolisia, hoitaa miten hoitaa, mutta tarvetta tuollaiselle rahankeruulle ei yleensä ole.

        "Tämä ihanuus on nyt kokonaan teidän, pitäkää hyvänänne!"

        Vastaavia "ihanuuksia" tulee Qruiserissa vastaan tämän tästä. Valitettavasti siinä joutuu blokkaamaan kunkin käyttäjän kerrallaan, ei voi esimerkiksi blokata pois kaikkia miehiä. Sekään ei tietenkään auta, koska osa esittä olevansa hempukoita. Arvelin, ettei niiden kasvoja paljon oo aurinko ruskettanut, mutta oon ilmeisesti väärässä, kun jotkut ovat parisuhteeseenkin päässeet.

        Tsemppiä sulle!

    • "Olen ollut mieheni kanssa pian 15 v "

      Jonkinlaisen sisukkuuspalkinnon ansaitset kyllä tuosta suorituksesta.
      On se ihme, kuinka heterot sinnittelevät yhdessä vuositolkulla, mutta hempukkaparit hajoavat ihan ensimmäisestä erimielisyydestä.

      • emmämitääntiä

        kyllä on monasti niin jotta hän ei oo uskaltanut sulle sanoo omia halujaan ei ole helppoo olla transun kanssa koska naishenkilö asetetaan lesbon asemaan ja jos hän ei sitä oo tai tuntee inhoo nii ei siit tuu mitää

      • Tilanne_ohi
        emmämitääntiä kirjoitti:

        kyllä on monasti niin jotta hän ei oo uskaltanut sulle sanoo omia halujaan ei ole helppoo olla transun kanssa koska naishenkilö asetetaan lesbon asemaan ja jos hän ei sitä oo tai tuntee inhoo nii ei siit tuu mitää

        Tässä pitkässä ja vanhassa keskusteluketjussa mies on TV ja yleensä suurin osa heistä on heteroita, jolloin vaimo olisi myös hetero. Tässä tapauksessa on viitteitä transsukupuolisuuteen, mutta nykytilannetta ei tiedetä koska kirjoittaja katosi palstalta reilun kaksi vuotta sitten. Ehkäpä he erosivat.

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5650
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3587
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1710
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1702
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1166
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      839
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe