Joo,jotenkin tuntuu että romaaneilla on tosiaankin se oma "pikku"kuningas kunta jonka he ovat omassa päässään kehittänyt kasvattaakseen vain omaa egoansa,en sano tätä siksi että haluaisin jotenkin haukkua tai väheksyä heitä!Palstalla puhutaan paljon etä suomalaiset eivät hyväksy romaaneja ja heillä on alkukantainen viha heitä kohtaan,näin ei välttämättä ole!mutta jos 98% romaaneista ei osaa alkeellisempiakaan käytös tapoja (vaikka sitä heiltä todella omien joukossa vaaditaan)noin niinku arkipäivän elämässä niin on turha aina syyttää että syrjitään!!!Voin kertoa pari fakta juttua jonka tiedän siis joka päiväisestä elämästä;Jos esim.menen marketin pihaan ja näen että auto on parkkeerattu oven eteen niin että varmaan ei kukaan pääse kulkemaan uskallan lyödä kaverini kanssa vaikka kk palkan vetoa mikä rotu on asialla!Tuntuu välillä että pikku lait koskee todellakin vain meitä ,teidän "talonpoikia",syykin on aivan selvä,vain me joudumme sakkomme maksamaan,pystyäksemme itse kustantamaan oma elämämme ja myös turvaamaan tulevaisuuden!Ja toinen mieltäni painava juttu on kun sanotte teitä kohdeltavan kaltoin on se että esim.minä en ole koskaan saanut sosiaali huollosta mitään apua vaikka olisin sitä todella tarvinnut,romaanien tiedän todella saavan huonekaluista,astioista aina lasten harrastuksiin asti kaiken tarpeellisen ja vähän enemmänkin eli EIKÖS TEITÄ KOHDELLA HYVIN,suomalaiselle sanotaan vain että mene töihin!!!JA NYT HUOM:TIEDÄN ETTÄ TEISSÄKIN ON ERINLAISIA JOTEN EI TARVI TEHDÄ KESKUSTELUA NYT,ETTÄ ÄLÄ YLEISTÄ TYYLIIN.mutta teissä normaaleita on todella vähän!!!
outoo....!!!
20
1264
Vastaukset
- loinen
olemme lois-rotu joka elää erinlaista elämää kuin ahkera valkoinen rotu.
olemme erikoistuneet elämään helpolla ja toisten kustannnuksella, olemme myös ylpeitä ja emme arvosta valkolaisia, he ovat meidän elättäjiä ja niin saavat niska limassa töitä tehdä että meille riiyttää pullaa ja karaokea.
varastaa saa valkolaiselta ja valtiolta, se ei ole synti. ainoastaan ei saa varastaa toisilta romaneilta.- tinala tiedeen profesori
en ole minäkään sosusta saanut kertaakaan mitään itse minä olen itseni elättänyt, ei ole kukaan auttanut varastamisessa, itse oon täytynyt kaikki varaSTAA.m niin että mitä te valkolaiset siihen sanotte?heh heh tehkää vain enenmän töitä on sitten meillä enenmän varastamista, heh heh
- tinala tiedeen profesori
kyllä asiat on näin valkolaiset, tehkää vain lujasti töitä, niin meiltä ei lopu pulla eikä kakut.
KIITOS teillä ahkera kanssa, jatkakaa vain, kyllä me pärjätään hyvin teidän kustanuksella. heh heh
- kkkkl
Mistä johtuu, että bussissa romanit tarvitsevat koko penkin käyttöönsä. Minua on monta kertaa käsketty pois, kun olen yrittänyt istua romanin viereen vapaalle paikalle. He vain sanovat, että se on varattu.
Metrossa on sama juttu. Metrossa romanit tarvitsevat koko neljän penkin loosin käyttöönsä. Kerrankin kaksi parikymppistä romanipoikaa käski minut pois ja sanoivat vain, että paikka on varattu. Meinasin sanoa, että ai ovatko nämä eläkeläisten penkkejä. En kuitenkaan uskaltanut, koska hehän olisivat voineet tällaisen pikkuasian takia vaikka käyttää mutkaa tai moraa. - puhut
joo, mikähän kumma etuoikeus romaneilla rikkoa yhteisesti sovittuja sääntöjä? Pulskat mannet tosiaan parkkeeraa autonsa minne huvittaa, ja omin silmin nähtynä, heittelee kaupasta ostamiensa tuotteiden roskat kadulle. Joku tyhmä valkolainen ne kuitenkin siivoaa, vai...
Paljon täällä puhutaan, että romanikulttuuri olisi jotenkin tärkeää ja säilyttämisen arvoista. Mutta mitä säilyttämisen arvoista on kulttuurissa, joka perustuu valtakulttuurin maksamaan loisimiseen?- romani
noh, ei nyt kuitenkaan sekoiteta kulttuuria yksilöiden huonoihin tapoihin. suomessa on huikea määrä alkoholisteja. kuuluuko siis alkoholismi suomalaisten kulttuuriin?
sana "loisiminen" alkaa olla jo aika lailla loppuun kulutettu sana jonka niin mielellänne yhdistätte romaneihin. millä perusteella? jokaisella saa olla omat mielipiteensä. se onkin sitten eri asia mikä on totta ja mikä ei. tahtoisin kuulla perustelusi, miksi romanit ovat mielestäsi "loisia". minä vastaan sitten sinulle mitä mieltä minä olen asiasta. - pääkallomies
romani kirjoitti:
noh, ei nyt kuitenkaan sekoiteta kulttuuria yksilöiden huonoihin tapoihin. suomessa on huikea määrä alkoholisteja. kuuluuko siis alkoholismi suomalaisten kulttuuriin?
sana "loisiminen" alkaa olla jo aika lailla loppuun kulutettu sana jonka niin mielellänne yhdistätte romaneihin. millä perusteella? jokaisella saa olla omat mielipiteensä. se onkin sitten eri asia mikä on totta ja mikä ei. tahtoisin kuulla perustelusi, miksi romanit ovat mielestäsi "loisia". minä vastaan sitten sinulle mitä mieltä minä olen asiasta.miksihän romanit ovat loisia.....
kai sinäkin nyt tiedät mitä loinen tarkoittaa.
romaneista ei ole mitään hyötyä yhteikunnalle vaan enempi menoja kuin tuloja, tämähän tekee romaneista loisia.
sitten kun romaanit tekisivät niin paljon töitä että he tienaisivat enempi yhteiskunnalle kuin söisivät niin asia olisi eri, tietenkin ylenmääräinen rikollisuuskin pitäisi loppua. - mä vaan
pääkallomies kirjoitti:
miksihän romanit ovat loisia.....
kai sinäkin nyt tiedät mitä loinen tarkoittaa.
romaneista ei ole mitään hyötyä yhteikunnalle vaan enempi menoja kuin tuloja, tämähän tekee romaneista loisia.
sitten kun romaanit tekisivät niin paljon töitä että he tienaisivat enempi yhteiskunnalle kuin söisivät niin asia olisi eri, tietenkin ylenmääräinen rikollisuuskin pitäisi loppua.ON sulla huono kuva romaneista.... etten olisi vaan meidän oman kanssan petturi eli itekin romani. Jotenkin minusta tuntuu siltä
- Kyllästynyt
pääkallomies kirjoitti:
miksihän romanit ovat loisia.....
kai sinäkin nyt tiedät mitä loinen tarkoittaa.
romaneista ei ole mitään hyötyä yhteikunnalle vaan enempi menoja kuin tuloja, tämähän tekee romaneista loisia.
sitten kun romaanit tekisivät niin paljon töitä että he tienaisivat enempi yhteiskunnalle kuin söisivät niin asia olisi eri, tietenkin ylenmääräinen rikollisuuskin pitäisi loppua.Lähe jo liitää mielipiteittes kanssa.Alkaa pikkuhiljaa ottaan päähän sun jutut.Olet joka paikassa negatiivinen luulis jo ottavan itteensäki jo aivoon. Kattoo missä vaan missä on pääkallo niin otat aina negatiivisen asenteen oli aihe mikä vaan.
- tinala tiedeen profesori
mä vaan kirjoitti:
ON sulla huono kuva romaneista.... etten olisi vaan meidän oman kanssan petturi eli itekin romani. Jotenkin minusta tuntuu siltä
minähän paljastin tämän raklon ajat sitten, lue alaalta jutut niin huomaat, siis vanhat jutut. tiedän myös kuka hän on. milloin sinä suomennat ne jutut, suomenna hyvä mies jo.
- pääkallomies
Kyllästynyt kirjoitti:
Lähe jo liitää mielipiteittes kanssa.Alkaa pikkuhiljaa ottaan päähän sun jutut.Olet joka paikassa negatiivinen luulis jo ottavan itteensäki jo aivoon. Kattoo missä vaan missä on pääkallo niin otat aina negatiivisen asenteen oli aihe mikä vaan.
opettelehan lukemaan mustalainen, nimimerkki oli pääkallomies ja sinä puhuit nimimerkistä pääkallo....
ne nääs on kaksi eri nimimerkkiä...
minä pääkällomies olen kirjoittanut vain muutaman kommentin tänne noin 5 kpl, toki ne ovat minunkin kirjoitukset negatiivisia kun ei mannet ole vielä tehneet mitään positiivista.
minä lupaan kirjoittaa hyviä asiota mustalaisista heti kun he tekevät jotain hyvää.... mutta en ole 30-vuoden aikana kuullutkaan yhtään hyvää mustalaisen tekoa. - minä vaan
pääkallomies kirjoitti:
opettelehan lukemaan mustalainen, nimimerkki oli pääkallomies ja sinä puhuit nimimerkistä pääkallo....
ne nääs on kaksi eri nimimerkkiä...
minä pääkällomies olen kirjoittanut vain muutaman kommentin tänne noin 5 kpl, toki ne ovat minunkin kirjoitukset negatiivisia kun ei mannet ole vielä tehneet mitään positiivista.
minä lupaan kirjoittaa hyviä asiota mustalaisista heti kun he tekevät jotain hyvää.... mutta en ole 30-vuoden aikana kuullutkaan yhtään hyvää mustalaisen tekoa.Mitä hyviä tekoja olet itse tehnyt? Pitääkö sitä ryhtyä maailman parantajaksi, ennen kuin on tarpeeksi hyvä, että kelpaa muillekin? Itse olen huomannut, että mustalaiset tosiaankin joutuvat tekemään 100 kertaa enemmän töitä joka ikisen asian eteen. Kun taas suomalaisen ei oikeastaan tarvitse tehdä ja todistella yhtään mitään ja pikku mokatkin on sallittuja. En tiedä missä tuppukylässä asut, mutta ainakin täällä pk-seudulla näkee paljon hyviä mustalaisia. Itse asiassa lähes kaikki mustalaiset ketkä tunnen on ihan normaaleja samanlaisia ihmisiä vikoineen ja hyveineen, niin kuin me suomalaisetkin. Ja minun otantakin on varmasti paaaljon suurempi kuin sinun.
- romani
pääkallomies kirjoitti:
miksihän romanit ovat loisia.....
kai sinäkin nyt tiedät mitä loinen tarkoittaa.
romaneista ei ole mitään hyötyä yhteikunnalle vaan enempi menoja kuin tuloja, tämähän tekee romaneista loisia.
sitten kun romaanit tekisivät niin paljon töitä että he tienaisivat enempi yhteiskunnalle kuin söisivät niin asia olisi eri, tietenkin ylenmääräinen rikollisuuskin pitäisi loppua.hah hah hah haaaaaaaaaa!!!
eihän tästä naurusta meinaa tulla edes loppua! tiedätkö mikä naurattaa kaikista eniten? kun teille suomalaisille saa aina välillä näyttää ja tiputtaa teitä takaisin maanpinnalle. muista, se parhaiten nauraa, joka viimeiseksi nauraa.
puhutaan välillä vakavasti. pyysin perusteluja, mutta sain vain jotain turhan päiväistä tuulen heiluttamien huulien muminaa. sanoisinko, että suus kiinni kun puhut mulle! ainakin siihen saakka, että osaat todellakin jotakin perustella ja tuoda faktoja esiin. minä en jaksa vääntää rautalangasta, voit minun puolestani pitää tuon samaisen tyhmyyden leiman kuin tähänkin saakka. liitän tähän muutaman linkin aiempiin keskusteluihin. luettuasi ne luultavimmin kommentoit vastaamalla tai väittämällä tosi asioita saduiksi. tyhmäkin voi käydä viisaasta, jos osaa pitää suunsa kiinni...
fakta on faktaa, sanot sinä sitten mitä tahansa.
ensinnäinen linkki liittyy romanien työtilanteeseen suomessa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=4500000000000461&posting=22000000004573176
ja tämä toinen linkki mainitsemastasi rikollisuudestamme.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=4500000000000461&posting=22000000004890163
keskustelen mielelläni aiheista enemmänkin, nämä ovat vain lyhyitä tietopaketteja ilman mielipiteitä ja kannanottoja. - tuskinpa tunnet niin paljon
minä vaan kirjoitti:
Mitä hyviä tekoja olet itse tehnyt? Pitääkö sitä ryhtyä maailman parantajaksi, ennen kuin on tarpeeksi hyvä, että kelpaa muillekin? Itse olen huomannut, että mustalaiset tosiaankin joutuvat tekemään 100 kertaa enemmän töitä joka ikisen asian eteen. Kun taas suomalaisen ei oikeastaan tarvitse tehdä ja todistella yhtään mitään ja pikku mokatkin on sallittuja. En tiedä missä tuppukylässä asut, mutta ainakin täällä pk-seudulla näkee paljon hyviä mustalaisia. Itse asiassa lähes kaikki mustalaiset ketkä tunnen on ihan normaaleja samanlaisia ihmisiä vikoineen ja hyveineen, niin kuin me suomalaisetkin. Ja minun otantakin on varmasti paaaljon suurempi kuin sinun.
Porukkaa on niin paljon,ettet tosiaan voi sanoa mitään yleistäen.
Jotkut porukat on järjestään ikäviä,jotkut taas joukolla mukavia ja asiallisia.Ihankun menis suvussa tai jotain...
Miten määrittelet sanan "hyvä"?
Ja otantani on sattuneista syistä varmasti paaaaaaaaaaaljon suurempi kuin sinun. - "talonpoika"
romani kirjoitti:
hah hah hah haaaaaaaaaa!!!
eihän tästä naurusta meinaa tulla edes loppua! tiedätkö mikä naurattaa kaikista eniten? kun teille suomalaisille saa aina välillä näyttää ja tiputtaa teitä takaisin maanpinnalle. muista, se parhaiten nauraa, joka viimeiseksi nauraa.
puhutaan välillä vakavasti. pyysin perusteluja, mutta sain vain jotain turhan päiväistä tuulen heiluttamien huulien muminaa. sanoisinko, että suus kiinni kun puhut mulle! ainakin siihen saakka, että osaat todellakin jotakin perustella ja tuoda faktoja esiin. minä en jaksa vääntää rautalangasta, voit minun puolestani pitää tuon samaisen tyhmyyden leiman kuin tähänkin saakka. liitän tähän muutaman linkin aiempiin keskusteluihin. luettuasi ne luultavimmin kommentoit vastaamalla tai väittämällä tosi asioita saduiksi. tyhmäkin voi käydä viisaasta, jos osaa pitää suunsa kiinni...
fakta on faktaa, sanot sinä sitten mitä tahansa.
ensinnäinen linkki liittyy romanien työtilanteeseen suomessa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=4500000000000461&posting=22000000004573176
ja tämä toinen linkki mainitsemastasi rikollisuudestamme.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=4500000000000461&posting=22000000004890163
keskustelen mielelläni aiheista enemmänkin, nämä ovat vain lyhyitä tietopaketteja ilman mielipiteitä ja kannanottoja.joo tää on sitä tyypillistä mannejen "faktaa" eli kun ei enää keksitä mitään positiivista asiaa omasta yhteisöstä,mikä ei ole kyllä mitään mainitsemisen arvoista suomen eteen tehnytkään,vedotaan vaan joihinkin aikaisimpiin huuhaa keskusteluihin mitkä ei oo faktojen kanssa missään tekemisissä,no sinähän "romani" kirjoitat alta-aikayksikön palstalle ja kysyt mitä minä olen sen eteen tehnyt että meillä on tälläiset oltavat,vastaan siihen että 30 vuotta töitä eläättääkseni perheeni ja muutaman"käen"toden näköisesti veroilla siinä sivussa,mites sinä?
- nauraa hohottaa
"talonpoika" kirjoitti:
joo tää on sitä tyypillistä mannejen "faktaa" eli kun ei enää keksitä mitään positiivista asiaa omasta yhteisöstä,mikä ei ole kyllä mitään mainitsemisen arvoista suomen eteen tehnytkään,vedotaan vaan joihinkin aikaisimpiin huuhaa keskusteluihin mitkä ei oo faktojen kanssa missään tekemisissä,no sinähän "romani" kirjoitat alta-aikayksikön palstalle ja kysyt mitä minä olen sen eteen tehnyt että meillä on tälläiset oltavat,vastaan siihen että 30 vuotta töitä eläättääkseni perheeni ja muutaman"käen"toden näköisesti veroilla siinä sivussa,mites sinä?
Kun olet joku 50v. joka on kerennyt jo monta vuotta töitä tekemään. Kyllä minäkin sitten, kun tulee se 50v. täyteen olen jo 30 vuotta töitä tehnyt, maksanut pienestä liksasta 30% veroja ja elättänyt muitakin kuin itseni. Lapsityövoima on suomessa kielletty, joten vielä en pääse moisilla saavutuksilla ylpeilemään.
- romani
"talonpoika" kirjoitti:
joo tää on sitä tyypillistä mannejen "faktaa" eli kun ei enää keksitä mitään positiivista asiaa omasta yhteisöstä,mikä ei ole kyllä mitään mainitsemisen arvoista suomen eteen tehnytkään,vedotaan vaan joihinkin aikaisimpiin huuhaa keskusteluihin mitkä ei oo faktojen kanssa missään tekemisissä,no sinähän "romani" kirjoitat alta-aikayksikön palstalle ja kysyt mitä minä olen sen eteen tehnyt että meillä on tälläiset oltavat,vastaan siihen että 30 vuotta töitä eläättääkseni perheeni ja muutaman"käen"toden näköisesti veroilla siinä sivussa,mites sinä?
jos et kelpuuta tutkittua tietoa faktaksi, se lienee oma häpeäsi. kuten jo sanoin, tyhmäkin käy viisaasta kun pitää suunsa kiinni.
minua ei todellakaan kiinnosta sinun menestymisesi elämässä. on aivan sama oletko suomen varakkain veronmaksaja vai kadulla elävä juoppo. minun mittari menestymisestä on jossain aivan muualla. pääasia on se, että ihminen on onnellinen. sinä et selvästikään ole. huvittavaa, että ylpeilet sillä, että maksat veroja. minä sain sellaisen käsityksen, että juuri se veronmaksu on yksi niistä asioista joka sinut tekee niin onnettomaksi. onhan se ikävää jokaisen työpäivän jälkeen miettiä ilta toisensa perään miten monta euroa taas menetti päivän ansioista verottajan taskuun.
jo 30 vuoden ajan...
minä olen veronmaksajana vasta tieni alussa. opiskelut ovat ohitse ja työelämässäkin olen ollut useamman vuoden. en kuitenkaan yhtä kauan kuin sinä. yhdestä asiasta olen aivan varma. 30 vuoden kuluttua tahdon elää sen verran antoisaa elämää, ettei minun tarvitse istua iltojani netin keskustelupalstoilla kerskumassa pitkästä työhistoriastani. naurettava vanha mies! ethän sinä meidän takia niitä töitä tee. itsesi ja perheesi sinä tahdot elättää.
äläkä taas aloita sitä vanhaa paskan jauhantaa meidän romanien työttömyydestä. et näköjään tiedä siitä mitään. ja mikä tärkeintä, et edes tahdo tietää. - romani
"talonpoika" kirjoitti:
joo tää on sitä tyypillistä mannejen "faktaa" eli kun ei enää keksitä mitään positiivista asiaa omasta yhteisöstä,mikä ei ole kyllä mitään mainitsemisen arvoista suomen eteen tehnytkään,vedotaan vaan joihinkin aikaisimpiin huuhaa keskusteluihin mitkä ei oo faktojen kanssa missään tekemisissä,no sinähän "romani" kirjoitat alta-aikayksikön palstalle ja kysyt mitä minä olen sen eteen tehnyt että meillä on tälläiset oltavat,vastaan siihen että 30 vuotta töitä eläättääkseni perheeni ja muutaman"käen"toden näköisesti veroilla siinä sivussa,mites sinä?
mielestäni se, että voin vedota "aiempiin huuhaa viesteihin" todistaa vain yhtä samaa asiaa. nimittäin sen, ettei teidän valkolaisten kanssa voi koskaan edetä keskusteluissa pidemmälle. ainakaan tällä palstalla. riittää kun vastaa muutamaan viestiin. sen jälkeen voikin linkittää lähes tulkoon jokaisen valkolaisen kirjoittaman viestin edellisiin keskusteluihin. keksikää hyvät ihmiset jo jotain uutta vihanne pitimiksi. edes teillä ei voi olla noin köyhä mielikuvitus.
- romani
"minä en ole koskaan saanut sosiaali huollosta mitään apua vaikka olisin sitä todella tarvinnut,romaanien tiedän todella saavan huonekaluista,astioista aina lasten harrastuksiin asti kaiken tarpeellisen ja vähän enemmänkin eli EIKÖS TEITÄ KOHDELLA HYVIN,suomalaiselle sanotaan vain että mene töihin!!!"
en väitä etteikö meitä kohdeltaisi hyvin. meillä on suomessa erittäin hyvät olot verrattuna muiden maiden romaneihin. tuo mainitsemasi esimerkki ei voi kuitenkaan pitää tuollaisenaan paikkaansa. kai sinäkin ymmärrät, ettei sosiaalitoimistolla ole erikseen normeja romaneille ja sitten pienemmät normit valtaväestölle. sosiaalitoimistosta saa apua jokainen, jolla tulojen jälkeen jää normivajetta. niin romanit kuin valtaväestökin.
tuosta parkkeerauksesta vielä... valitettavasti olet oikeassa. miksikö? no en minä vaan tiedä! tuskin kyse nyt kuitenkaan on mistään romanien tuntemasta ylimielisyydestä valtaväestöä kohtaan. minä hakisin ennemminkin syytä jostain aivan muualta. ensimmäisenä tulee mieleen se, että ollaan loppujen lopuksi oltu niin vähän aikaa sivistyksen parissa, että käytöstavat eivät ole vielä "tarttunut kiinni". todellakin tuntuu joskus, kuin asuttaisiin vielä siellä metsän keskellä.- en ole
mikään sosiiaalipummi kyllä raha on tullut työnteolla enkä moiti palkkaani enkä ole vielä saanut yhtäkään auton parkeeraus sakkoa mitä tuleen yleisiin kulkuneuvoihin en käytä niitä otan taksin tai oman autoni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679