Onko AMK:n elokuvaleikkaajan linjalle preppauskurssia

Haluaisin kouluttautua elokuvaleikkaajaksi. Minulla on jo vähän alan työkokemusta ja harrastusmielessä olen tehnyt pienoiselokuvia omilla videolaitteilla, joten tiedän että olen motivoitunut ja omalla alallani.

Olen hakenut Metropoliaan ja Aaltoyliopistoon mutta en päässyt. Nyt haluaisin varmistaa tai tehdä kaiken mahdollisen , että pääsisin ensi syksynä opiskelemaan.

Tietääkö kukaan preppauskurssia, jossa voisi harjoitella ennakkotehtäviä varten?
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Laajasalon opiston elokuvalinja Helsingissä. Hyvä etenkin kuvapuolelle suuntautuville, tehdään paljon prokkiksia tms. Vielä ehdit pyrkiä syksyllä alkavaan ryhmään jos otat kouluun yhteyttä.

Äänestä
  • Leikkaajaksi pyrkiessä kannattaa keskittää voimavaroja myös kuvauksen ja kaiken kuvakerronnan ymmärtämiseen. Alan koulujen pääsykokeissa painotetaan hyvin voimakkaasti taiteellisesta suuntautuneisuutta/näkemystä.

    Äänestä

  • koopra kirjoitti:

    Leikkaajaksi pyrkiessä kannattaa keskittää voimavaroja myös kuvauksen ja kaiken kuvakerronnan ymmärtämiseen. Alan koulujen pääsykokeissa painotetaan hyvin voimakkaasti taiteellisesta suuntautuneisuutta/näkemystä.

    Kiitos paljon koopra!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elokuvaleikkaajaksi kirjoitti:

Haluaisin kouluttautua elokuvaleikkaajaksi. Minulla on jo vähän alan työkokemusta ja harrastusmielessä olen tehnyt pienoiselokuvia omilla videolaitteilla, joten tiedän että olen motivoitunut ja omalla alallani.

Olen hakenut Metropoliaan ja Aaltoyliopistoon mutta en päässyt. Nyt haluaisin varmistaa tai tehdä kaiken mahdollisen , että pääsisin ensi syksynä opiskelemaan.

Tietääkö kukaan preppauskurssia, jossa voisi harjoitella ennakkotehtäviä varten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu