Juristi nopeasti isin avuksi ja terapeutti?

TS: Isä lähti tansseihin – lukitsi kuusivuotiaan huoneeseen ämpärin kanssa

Rikos paljastui, kun mies törmäsi tansseissa ex-puolisoonsa.


Mies jätti kuusivuotiaalle pojalleen vain kaksi keksiä, lasin vettä ja muoviämpärin tarpeiden tekoa varten ja karkasi Salosta Yläneelle tansseihin. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat. Tapaus sattui viime kesänä.

Pojan onneksi isä törmäsi tansseissa entiseen puolisoonsa, pojan äitiin. Tämä kysyi mieheltä, kuka lasta vahtii, mutta ei saanut kunnollista vastausta. TS:n mukaan äiti päätti tanssien jälkeen tarkistaa poikansa tilanteen. Hän kutsui paikalle myös isän veljen ja tämän naisystävän. Koska kenellekään ei ollut avaimia taloon, he rikkoivat etuoven lasin.

Poika oli löydettäessä kunnossa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi isän heitteillepanosta ja vapaudenriistosta 30 päiväsakkoon, josta maksettavaa kertyi 570 euroa.
IS
269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä ja isän täytyy ottaa lisäksi lomaa, sillä hän on joutunut turhaan ryöpytykseen. Takana on lastensuojelun salaliitto.

Äänestä
  • Et pidä linkityksistä, mutta silti sinäkin laitat linkityksien takaa löytyvää matskua.

    Miksi tuot uutisen tänne? Mitä tiedät taustoista, kolikon toisesta puolesta jne? Valaise tapaus meille kaikille.

    Kerro kaikki yksityiskohdat meidän luettavaksi, niin tajuamme paremmin, miksi taustalla on salaliitto. Tunnet ilmeisesti tään iskän. Tai äiskän.

    Faktat kehiin hei kamoon.

    Aloita keskustelu, mitä niin peräänkuulutat! Miel HYVÄ keskustelu, ei mikään kirveleekö onko tippuri kysely.

    Kun olet näin mehevän OIKEAN, ja zuurnalistisen tasomme mainetta kunnioittavan uutisen noin tarkkanäköisesti bongannut, niin kerrotko kuinka toimittaja on osannut kaivaa nuo kauheat käänteet kansamme tietoon.

    Voit ihan vaikka ottaa yhteyttä toimittajaan ja kertoa meille. Ns juurtajaksain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oi aikoja, oi tapoja kirjoitti:

TS: Isä lähti tansseihin – lukitsi kuusivuotiaan huoneeseen ämpärin kanssa

Rikos paljastui, kun mies törmäsi tansseissa ex-puolisoonsa.


Mies jätti kuusivuotiaalle pojalleen vain kaksi keksiä, lasin vettä ja muoviämpärin tarpeiden tekoa varten ja karkasi Salosta Yläneelle tansseihin. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat. Tapaus sattui viime kesänä.

Pojan onneksi isä törmäsi tansseissa entiseen puolisoonsa, pojan äitiin. Tämä kysyi mieheltä, kuka lasta vahtii, mutta ei saanut kunnollista vastausta. TS:n mukaan äiti päätti tanssien jälkeen tarkistaa poikansa tilanteen. Hän kutsui paikalle myös isän veljen ja tämän naisystävän. Koska kenellekään ei ollut avaimia taloon, he rikkoivat etuoven lasin.

Poika oli löydettäessä kunnossa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi isän heitteillepanosta ja vapaudenriistosta 30 päiväsakkoon, josta maksettavaa kertyi 570 euroa.
IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu