On mulla kavereita, n.7-10 hyvää ystävää, mutta en oikein tapaa heitä. Yleensä kerran kahdessa viikossa (joskus useammin, joskus harvemmin). En vain jaksa aina mennä kavereiden luo (meillä on vähän tilaa nii tänne en heitä kutsu). Yleensä lojun vaan kotona, teen jotain tai katson tv:tä. En ees käy kaupungilla yksin ku se on inhottavaa jos näkee tuttui, ne on kavereide kans muodikkais vaatteist shoppailee vanhempie rahoil ja mä oon yksin huppari ja farkut pääl. En mee ees kotipihalle mielellää.
Yleensä mulle on ollu ok, et oon yksinäine, mut välil tulee hetkii ku masentaa. Kaikki on melkei joka päivä kavereitten kans paitsi mä. Viel ku äiti yrittää saada mut järjestämään tapaamisia ja muistuttaa (epäsuorasti) kui yksinäine oon. Kamalaa olla epänormaali.
Tiiän ettei tää kuulu tänne mutta onko tääl kohtalontovereita?
Yleensä mulle on ollu ok, et oon yksinäine, mut välil tulee hetkii ku masentaa. Kaikki on melkei joka päivä kavereitten kans paitsi mä. Viel ku äiti yrittää saada mut järjestämään tapaamisia ja muistuttaa (epäsuorasti) kui yksinäine oon. Kamalaa olla epänormaali.
Tiiän ettei tää kuulu tänne mutta onko tääl kohtalontovereita?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Juu siis mul sama juttu en jaksa kutsuu niitä meille vaikka talo onkin 290 neliötä
Ei siinä ole mitään epänormaalia. Katsos, kun ihmiset jakautuu introvertteihin ja ekstrovertteihin eli sisäänpäin kääntyneisiin ja ulospäin kääntyneisiin. Ja suurinosa maailman ihmisistä on ulospäin kääntyneitä ekstroverttejä.
Puhun nyt meistä introverteistä ja meidän piirteistä. Vaikka olemme sisäänpäin kääntyneitä ei se tarkoita, että olisimme masentuneita tai ujoja. Introvertilläkin voi olla todella hyvät sosiaaliset taidot. Introvertit yksinkertaisesti täyttävät kommunikointi tarpeensa paljon helpommin kuin ekstrovertit. Introvertti saattaa jopa ahdistua turhista sosiaalisist hömpötyksistä. Tässä sinun äitisi mahtaa tehdä virheen, koska kuulostat selvästi introvertiltä.
Ja introverttinä oleminen on huomattavasti käytännöllisempää, kun aikaa jää paljon muuhunkin kuin sosialisointiin. Esim. itse nautin uusien asioiden oppimisesta kuten tämä jaottelun ekstro- ja introvertteihin olen itse opiskellut lueskelemalla kaikkenmoista dataa.
Introverttinä myös onnellisuutesi ei ole riippuvainen muista. Itsekkinhän sanoit, että sinusta on OK olla itsekseen, joten tee niinkuin sinulle itsellesi tuntuu sopivalta. Äläkä usko, mitä suurinosa sanoo. Ihmisiä on erinlaisia ja meillä on erilaisia tarpeita.
Kiitos tota oli mukava lukea:)
Siis onhan mulla sosiaalisia taitoja, esim. kesätyökseni myyn käsitöitäni ja meen iha rohkeesti kaupittelemaan niitä ja jos joku tuntematon tai puolituttu naapuri tulee juttelemaan niin ei se keskustelun ylläpitäminen ole vaikeaa
mutta en oo sitä tyyppiä joka on yötä päivää kaupungilla kavereiden kanssa ryyppäämässä tai chillaamassa. Mietin usein olisiko se sittenkin kivempaa jos olisi monta eri kaveriporukkaa ja aina menossa mukana. Mutta taidan pysyä kotihiirenä joka aina silloin tällöin menee kavereide kans leffaa,kahville tai iha vaa kylään.
Mä tykkään olla kamujen kanssa... Kotonakin on tietty kivaa.
Vietän aikaa aika paljon kotona ja minulla on kyllä muutama hyvä ystävä, mutta niitä näkee suunnilleen kerran viikossa. Viihdyn tosi pienissä porukoissa, koska lukeudun yllä mainittuihin sisäänpäin suuntautuneisiin ihmisiin.
En kuitenkaan ole mikään erakko tai minulla ei ole mitään ihmisfobiaa ja kyllä varmaan lähtisinkin ulos kavereiden seuraksi, jos ne vaan kysyisi. Yleensä tosin hengaillaan vaan kotonani.
Taas yks sieluntoveri
No olet normaalimpi kuin ne alaikäiset teinilissut, jotka kännää jossain "stadin kuumimmassa mestassa".
Niin jos todella haluat olla yksin, niin ole toki. Miksi kaikkien pitäisi olla aina yhdessä.
Mutta jos haluaisit olla jonkun kanssa, mutta et vain uskalla. Keksit tekosyitä, kuten ettei teillä ole tilaa. Tai et löydä sopivaa seuraa, koska muut harrastavat shoppailua ja sinä jotain muuta. Niin siinä vaiheessa olisi suotavaa koettaa löytää seuraa pakottamalla itsensä kontaktiin. Tilanne kuulostaa oikeasti aika pahalta, jos vältät kotipihalle menoa. Sosiaalisten kontaktien välttely ei saa rajoittaa elämää ja esim. ulkoilua.
Itse olen ainakin kyhjöttänyt yksin jo aivan liian monta päivää, mutta en oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä.
Lisäksi kaikki taidot kehittyvät kehittämällä. Koska olen liikaa yksin, minulla ei ole tarpeeksi hyviä sosiaalisia taitoja, minkä takia tunnen oloni monesti sos.tilanteissa tukalaksi, vältän niitä ja sitten ne taidot ei edes kehity (tai luultavasti olen tässä asiassa myös vähän luulosairas).
Useimmat ihmiset tulevat hulluiksi jos ovat liian kauan yksin. Mutta ei päivän yksinolo mitään haittaa.
Tuo yllä on ns. sä-passiivi. En siis missään nimessä väitä että sinulla välttämättä olisi ongelma.
Mullakin on toi että vieroksun hieman sosiaalisia tilanteita. Pelkään, että sanon jotain tyhmää tai sitten menee luu kurkkuun. Sellaiset tilanteet on tukalia. Kuitenkin kavereiden ja sukulaisten kanssa pystyn keskustelee ihan normaalisti eli vaan tutustumisesta kyse.
En edes tiedä haluaisinko olla yksin vai en. Yleensä tää tuntuu normaalilt viettää paljon aikaa koton mut joskus taas iha kamalalt et oon epänormaali, jään paljosta paitsi, tuhlaan nuoruuteni ja sit ku muutan omilleni niin en löydä kumppania.
Pienen olin tosi sosiaalinen, en ite oikei tajunnu sitä:D. Mul oli paljo ystäviä, oli pari poikaaki ystävänä. Olin monelle paras ystävä mut itelläni oli vaa 1 paras ystävä.
Ja lisään toho kotipiha juttuun et tarkotin kotipihal tätä rivitalo aluetta (en takapihaa) ja tääl lähel mua asuu pari vanhaa tuttua niin sen takia en viihdy "kotipihal". Kyl mä siel voisin kavereitte kans olla mut yksin on aika akward. Eli älkää kiinnittäkö siihe hirveest huomiota :D
Mäkin oon tollanen, mulla on 2 ns. "hyvää" ystävää. En näe heitä kuukausiin, koska he eivät pidä mitään yhteyttä. kotona on paljon helpompaa, voi vaan olla ja tehdä mitä itse haluaa.
Koiran haluaisin, siitä olisi paljon seuraa eikä se katso koskaan omistajaansa pahalla.
Eikä se hauku... tai no... miten sen nyt ottaa. Tarkoitin kuitenkin ettei arvostele jne.
Mäkin haluaisin koiran. Sen kans ois kiva mennä lenkkeilemään ja kotonakin pitäisi seuraa
Niinpä, koira ei välitä miltä omistaja näyttää tai onko sillä aitoja converseja. Silti koira rakastaa omistajaansa koko sydämmestään, oli sitten omistajalla suu poskella tai iso nenä. Silti.
Ja koiran kanssa voi tosiaan lenkkeillä ja muutenkin peuhata ja leikkiä.
Mutta ei rahaa, ei seuraa.
Vähän samankaltaista.
Itelle välilä iskee kummalliasia masiskohtauksia, sitä vaan miettii että vittu kikki on perseellään, pitäskö naapurin ovea koputtaa? Seura auttais.
Kuulostas aloiteuksen perusteella ihan multa. Viihdyn yksin, jopa paremmin kun porukassa, mutta kuitenkin tarvitsen seuraa, jotta joku tolkku pysyis tässä elämässä.
Sieluntoveri
Minulla on samanlainen ongelma kannattaa harkita jotain kivaa harrastusta joka on vain esim. Kerran viikossa. Ei sen ole pakko olla urheilu harrastus. Harrastuksesta saisit tekemistä joka viikolle ja uusia kavereita ja muuta ajateltavaa:)
On mulla harrastus. Nykytanssi, 2 krt viikos (mut ei kesäisin). Se on suuri osa mun elämää. 4 vuotiaasta asti tanssia harrastanu. On siellä kavereita mutta en tapaa heitä vapaa-ajalla.
Ja just yksin kotona maalaan tauluja, lueskelen kirjoja, katon tv sarjoja ja leffoja, opiskelen asioita jotka mua kiinnostaa.
Kiitos silti vinkistä:)
Mulla on vaan yks kaveri ja senki kaa vaan pelaan yleensä netissä ja joskus nähään iha livenäki. Oon aina himassa ja pelaan, selaan nettiä, katon tv:t, sarjoi, elokuvii, animee. Kaikkee tämmöstä mitä on yksin hyvä tehä. Mulla ei oo mitää harrastuksii ja oon aika nolife.
Ja nyt se pahin juttu eli ikä, oon 19v ja vieläki neitsyt :(
Sama homma eli teen noita samoja hommia kotona myös vaikka kavereitakin löytyy. Paitsi, että en lue/katso animee.
18v poika ja neitsyt täällä. Älä murehdi tuota neitsyys hommaa. Itse ainakin haluaisin sen ekan kerran olevan jonkun kanssa jonka kanssa suhde oikeasti kestäisi. Tuskin haluut ittelles sellasta kumppania joka on teininä ollu viiden eri tyypin kaa?
Alottaja tp ikä?
Tyttö, 15v.
no mulla ei oo yhtään kavereita jos olis niin oisin niitten kaa kyllä
Voi ei :/
Onks sul mitää harrastuksii et sielt löytäis kavereit?
Minä itse olen myös aika samanlainen, mutta nyt kesällä yksin on ollut niin kivaa että yritän oikeastaan vain yritän pysyä erossa kavereista. Esim. Kun joku kaveri lähettää viestin, niin joko jätän vastaamatta tai vastaan yksinkertaisesti ok/kyllä/ei. Mutta silti, jos tulee hetki kun sattuu näkemään vaikka jonkun tutun niin puhun ihan normaalisti enkä yritä mitenkään liueta paikalta tai olla ihan tuppisuuna. Nautin yksinolosta, kun saa tehdä mitä haluaa, näyttää miltä haluaa ja käyttäytyä miten haluaa. Eikä tarvitse puolituttujen kaverin kavereiden kanssa tuskailla, että vaikutanko ihan idiootilta.
Just toi saa näyttää miltä haluaa (kotona) kuulostaa mun suust sanotult. Hyvie kavereitte kans ulkonäköö ei tarvii murehtii mut sitte tuttujen seuras ja kaupungissa pitää vähä miettii.
Itse olen ihan kauhean ujo. Jos pitäisi koulussa esitelmiä tms. pitää niin sitten kyllä menee useammankin yön unet :/ Suunnittelen aina kaiken etukäteen esim. miten vieraassa tilanteessa pitäisi käyttäytyä ja/tai sanoa. Lisäksi minun on PAKKO suunnitella, että miten käytän tulevan päivän ajan. Toistan sellaista kauheaa mantraa päässäni tai muuten en saa rauhaa. Tähän yleensä uppoaa jopa tunti päivässä varsinkin kouluviikkoina, tosin nyt lomalla olen päässyt siitä irti. Taitaa tämä suunnittelu kieliä huonosta itsetunnostani :(
En viihdy muiden ihmisten seurassa kuin perheenjäsenten. Sukulaisetkin ovat lähinnä ahdistavia. Minulla on kyllä koulussa muutama kaveri, mutten haluaisi heidän tulevan kotiini (vaikka tänne mahtuisi jo pelkästään tupaan reilu 60 ihmistä ihan helposti) Kaupassa en yleensä edes uskalla mennä kassalle. En vain uskalla. En kyllä edes käy kaupoissa kuin harvoin, sillä asun vanhempieni luona. Entäs sitten kun muutan omilleni? :( Tuntuu, ettei kukaan ymmärrä minua.
Vapaa-ajallani viihdyn yksin. Kuntoilen ja treenaan. Siten saan mielenrauhan :) Sisarukset lähinnä pilkkaavat ujouttani.
Koskaan en ole seurustellut eikä se haittaa ainakaan toistaiseksi, 15-vuotias kun olen. Pitäisi jotenkin kohottaa itsetuntoani. Kuntoilu kyllä auttaa, varsinkin sitten, kun alkaa näkyä tuloksia :) Onneksi en ole ainoa, joka on ujo.
En oo mikää paras antamaan neuvoa mutta uskoisin että sit ku muutat omilles niin onhan sun pakko käydä kaupas ja joudut pakottamaan ittes sosiaalisiin tilanteisiin niin pikkuhiljaa totut siihen.
Ala-asteella uskalsin puhua kyllä kavereille, olla niiden kanssa rennosti mutta just vaik tuo kaupas käyminen ja muuteskin tuntemattomille puhuminen oli ylitsepääsemättömyys, mutta pikku hiljaa jouduin yhä useammin tilanteisiin jossa pitää puhua tuntemattomille ja totuin siihe. En ole vielä sosiaalinen ja sillä tasolla että voisin mennä juttelemaan tuntemattomille vaikka säästä mutta jos on jotain kysyttävää voin mennä ilman mitään ongelmia kysymään keneltä vaan.
Älä sitä turhaan stressaa sitä.
Itekkii oon 15v kuten tossa aikasemmin mainitsinkin, enkä oo koskaan seurustellu. Silmäpeliä ja flirttiä on ollu mutta kun en jaksa aina ystävienkää kanssa olla nii miten jaksaisin järjestää tapaamisia poikaystävän kanssa (eri asia jos asuu ihan lähellä). Viime aikoina oon ollu paljon kavereide kans. Tää ja seuraava viikko on täynnä kaikenlaista toimintaa eri ystävien kanssa. Mut nytkii oon huomannu et välil ei vaa jaksa mennä ja kaipais sitä omaa rentoutumis löhöily aikaa mut ku oon kerra luvannu nii en aio suunnitelmii perua. Sitte myöhemmi on aikaa löhöillä yksiksee (ja sillo varmast alan taas itkemää ku en ole tavannu kavereita kuukautee ja oon ihan yksinäinen jne. vaikka ihan oma vika onkin)