Kumppanin puute masentaa ja nöyryyttää

Yksi yksinäinen

Olen jo pitkän aikaa yrittänyt tosissani löytää kumppania netin deittipalstoilta, turhaan. Suurin osa vastaajista on joko seksin perässä vaikka olen selkeästi ilmoittanut hakevani vain vakavaa suhdetta tai sitten ovat aivan sekopäisiä. Olen kuitenkin ennakkoluulottomasti viesteillyt vähemmän täydellistenkin ehdokkaiden kanssa. Siitä huolimatta olen esimerkiksi viikon sisällä saanut kolmet pakit - usein kaiken lisäksi vähemmän hienotunteiset.

Tunnen itseni aivan alempiarvoiseksi, olenkohan enää ihminen ollenkaan, kun ei kukaan kiinnostu. Asiaa vielä pahentaa se, että perheen perustamiseen alkaa olla viime hetket.

Välillä tulen tilanteesta niin vihaiseksi, että tekisi mieli lyödä jotakuta.

93

4455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19 + 13

      >''tosissani löytää kumppania netin deittipalstoilta''
      >tosissani
      >deittipalstoilta

      Ensimmäinen virheesi.

      • Yksi yksinäinen

        Kerro sitten parempi paikka mistä etsiä.

      • Parhaat paikat
        Yksi yksinäinen kirjoitti:

        Kerro sitten parempi paikka mistä etsiä.

        VR:n aseman wc

      • ratkaisu
        Yksi yksinäinen kirjoitti:

        Kerro sitten parempi paikka mistä etsiä.

        Itse olen ollut tässä samassa tilanteessa, että olen jumittunut ajattelemaan, mistä paikasta etsiä puolisoa. Sittemmin olen tajunut, että kyse ei ole tietyn kohtaamispaikan löytämisestä, vaan pitää miettiä omaa elämäänsä kokonaisuutena.

        Mikä on se paikka, jossa elämässä haluat olla? Tarkoitan, että teetkö nyt sellaista työtä, jota haluat? Oletko ylipäätään sellaisessa seurassa, jossa on kaltaisiasi? Yleensä se puolisokin löytyy helpolla, jos päivittäin viettää aikaa kaltaistensa kanssa.

        Omalla kohdallani tämän pohtiminen johti radikaaleihin elämänmuutoksiin. Koko ammatillinen palettini meni täysin uusiksi. Päädyin opiskelemaan ihan toisen alan pääsykokeeseen, jonka kautta ehkä pääsen lopulta opiskelemaan mitä haluan ja sieltä sitten löydän myös itselleni sopivan kaveripiirin ja puolison.

        Valitettavasti tämä maailma nyt vain on mennyt tällaiseksi sekä työpaikan että puolison löytämisen osalta: jokaisen täytyy profiloitua. Et saa työpaikkaakaan sitä kautta, että mietit, minne mennä huutamaan "Olisko töitä?". Kunnollista, tyydyttävää työtä ei löydy sillä, että mahdollisimman monessa paikassa esität tarvitsevasi ylipäätään työtä. Sinun täytyy miettiä, minkälaista työtä haluat, miten se liittyy elämänkokonaisuuteesi ja miten voisit tuoda vahvuuksiasi ja elämänkokemustasi siinä esiin.

        Samoin löydät puolison, kun mietit, minkälaisen henkilön elämänkokoniasuutta sinä voisit täydentää.

      • 11-11
        ratkaisu kirjoitti:

        "Mikä on se paikka, jossa elämässä haluat olla? Tarkoitan, että teetkö nyt sellaista työtä, jota haluat? Oletko ylipäätään sellaisessa seurassa, jossa on kaltaisiasi? Yleensä se puolisokin löytyy helpolla, jos päivittäin viettää aikaa kaltaistensa kanssa.

        Omalla kohdallani tämän pohtiminen johti radikaaleihin elämänmuutoksiin. Koko ammatillinen palettini meni täysin uusiksi. "

        Kaikkihan on mahdollista ainakin tuoreelle ylioppilaalle:D Itse olen tavallinen duunari ja en tee sellaista työtä jota haluan vaan se on vain keino saada rahaa. Nykyinen lama on pahempi kuin 90-luvun alun ja ei tässä tilanteessa uskalla lähteä vakipaikasta mihinkään kun asuntolaina on hoidettavana. Työpaikan saadakseen nykyisessä tilanteessa tarvitsee myös onnea tai suhteita mikäli ei ole esim. lääkäri tms.

        Tavallisen tallaajan on vain tultava toimeen niillä korteilla jotka on saanut. Itsellänikin on toisinaan epätoivon tunteet mielessä kun tuntuu että kumppanin löytäminen on epätoivoista. Sen verran olen päässyt parisuhteen hyviäkin puolia kokemaan että tiedän että en halua elää yksin.

      • jokuvaa..
        ratkaisu kirjoitti:

        Itse olen ollut tässä samassa tilanteessa, että olen jumittunut ajattelemaan, mistä paikasta etsiä puolisoa. Sittemmin olen tajunut, että kyse ei ole tietyn kohtaamispaikan löytämisestä, vaan pitää miettiä omaa elämäänsä kokonaisuutena.

        Mikä on se paikka, jossa elämässä haluat olla? Tarkoitan, että teetkö nyt sellaista työtä, jota haluat? Oletko ylipäätään sellaisessa seurassa, jossa on kaltaisiasi? Yleensä se puolisokin löytyy helpolla, jos päivittäin viettää aikaa kaltaistensa kanssa.

        Omalla kohdallani tämän pohtiminen johti radikaaleihin elämänmuutoksiin. Koko ammatillinen palettini meni täysin uusiksi. Päädyin opiskelemaan ihan toisen alan pääsykokeeseen, jonka kautta ehkä pääsen lopulta opiskelemaan mitä haluan ja sieltä sitten löydän myös itselleni sopivan kaveripiirin ja puolison.

        Valitettavasti tämä maailma nyt vain on mennyt tällaiseksi sekä työpaikan että puolison löytämisen osalta: jokaisen täytyy profiloitua. Et saa työpaikkaakaan sitä kautta, että mietit, minne mennä huutamaan "Olisko töitä?". Kunnollista, tyydyttävää työtä ei löydy sillä, että mahdollisimman monessa paikassa esität tarvitsevasi ylipäätään työtä. Sinun täytyy miettiä, minkälaista työtä haluat, miten se liittyy elämänkokonaisuuteesi ja miten voisit tuoda vahvuuksiasi ja elämänkokemustasi siinä esiin.

        Samoin löydät puolison, kun mietit, minkälaisen henkilön elämänkokoniasuutta sinä voisit täydentää.

        Tämä varmasti toimii joillekin, mutta minusta tämä tuntuu taas suurinpiirtein yhtä turhauttavalta kuin nämä loputtomat "ole oma itsesi"-hokemat, jotka jokainen on varmasti jo kuullut tuhanteen kertaan.

        Ensimmäinen hyvä kysymys on, että miten olla kaltaistensa joukossa?

        Teen työtä jota haluan tehdä, ja jossa olen hyvä.. Mutta firma on perheyritys ja muutenkin aika pieni työyhteisö.. Ei silti, ihan mukavia hetkiä on kahvihuoneessa tullut vietettyä silti.. Mutta en minä sitä kautta kehenkään tutustu.

        Olen jo alunperinkin syntynyt ja kasvanut aika perhekeskeiseen ympäristöön. Ja tämä sopii minulle, en ole koskaan viihtynyt valtavissa väkijoukoissa tai tarvinnut mitään sen erikoisempia harrastuksia. En silti halua olla täysin yksin. Ja tiedän että se on silti minulla edessä ellen löydä sitä omaa elämänkumppania.

        Tietenkin olen miettinyt sitä miten voisin tuoda omia vahvuuksiani, ja ylipäätään omaa persoonaani esille, vaikka sitten netin deittipalveluiden kautta jos ei muuten.. Ja lopulta päätynyt sellaiseen tulokseen, että se on todella vaikeaa ellei löydy sellaista ihmistä joka olisi edes vähän kiinnostunut ottamaan selvää. En minä pysty kenenkään päähän takomaan sitä minkälainen minä olen. Tottakai yritän tuoda itseäni esille, mutta toisenkin osapuolen pitäisi haluta ottaa selvää. En tiedä miksi se tuntuu olevan niin vaikeaa? Minä ottaisin mielelläni selvää toisten ominaisuuksista, jos vain annettaisiin mahdollisuus.

      • jämät
        ratkaisu kirjoitti:

        Itse olen ollut tässä samassa tilanteessa, että olen jumittunut ajattelemaan, mistä paikasta etsiä puolisoa. Sittemmin olen tajunut, että kyse ei ole tietyn kohtaamispaikan löytämisestä, vaan pitää miettiä omaa elämäänsä kokonaisuutena.

        Mikä on se paikka, jossa elämässä haluat olla? Tarkoitan, että teetkö nyt sellaista työtä, jota haluat? Oletko ylipäätään sellaisessa seurassa, jossa on kaltaisiasi? Yleensä se puolisokin löytyy helpolla, jos päivittäin viettää aikaa kaltaistensa kanssa.

        Omalla kohdallani tämän pohtiminen johti radikaaleihin elämänmuutoksiin. Koko ammatillinen palettini meni täysin uusiksi. Päädyin opiskelemaan ihan toisen alan pääsykokeeseen, jonka kautta ehkä pääsen lopulta opiskelemaan mitä haluan ja sieltä sitten löydän myös itselleni sopivan kaveripiirin ja puolison.

        Valitettavasti tämä maailma nyt vain on mennyt tällaiseksi sekä työpaikan että puolison löytämisen osalta: jokaisen täytyy profiloitua. Et saa työpaikkaakaan sitä kautta, että mietit, minne mennä huutamaan "Olisko töitä?". Kunnollista, tyydyttävää työtä ei löydy sillä, että mahdollisimman monessa paikassa esität tarvitsevasi ylipäätään työtä. Sinun täytyy miettiä, minkälaista työtä haluat, miten se liittyy elämänkokonaisuuteesi ja miten voisit tuoda vahvuuksiasi ja elämänkokemustasi siinä esiin.

        Samoin löydät puolison, kun mietit, minkälaisen henkilön elämänkokoniasuutta sinä voisit täydentää.

        On totta, että pitäisi ymmärtää etsiytyä oikeanlaisten ihmisten pariin. Ajoitus on yhtä tärkeää. Jos on yli 30 ja nainen, täytyy jo pitää kiirettä. Jossain vaiheessa ihmisen on hyvä myös ymmärtää, että mahdollisuuksien ovet alkavat hiljalleen sulkeutua. Mitä enemmän vuosia takana, sitä tarkemmin pitää punnita mahdollisen uudelleen opiskelun plussat ja miinukset. Työpaikan vaihtaminen ei kaikilla aloilla käy tuosta vaan enää nelikymppisenä. Samoihin aikoihin naisen pitää myöntää, että sitä sopivaa miestä ei tod.näk. löydykään. Silloin on viisaampaa opetella nauttimaan siitä, mitä omassa elämässä on ja lopettaa haikailu. En sano tätä ilkeyttäni, vaan koska olen joutunut sen käytännössä myöntämään. Kaikki eivät voi saada kaikkea, joidenkin täytyy myös tyytyä vähempään.

    • help you

      Laita tänne muutama lähettämäsi viestisi ( tai profiilisivusi), niin arvioimme kuinka houkutteleva se on.

    • Yksi yksinäinen

      Ensimmäinen viesti on yleensä tyyliä "Moi moi! Miten menee?". Profiilissa ei ole paljon tekstiä koska en yksinkertaisesti keksi oikein mitään. Voisinhan pyytää jotakuta kirjoittamaan sen puolestani, mutta eikö se antaisi itsestäni vähän väärän kuvan?

      Eräällä sivustolla vastataan erilaisiin mielipidekyselyihin ja etsitään ihmistä jonka vastaukset sopii parhaiten yhteen omien suhteen. Hyvä systeemi omanhenkisen seuran löytämiseksi. Olin treffeillä erään kanssa, jolla melkein 100-prosenttisesti samat mielipiteet, vaikka kysymyksiä monta sataa. Mutta hänkään ei kiinnostunut minusta.

      • ihmettelevä

        "Suurin osa vastaajista on joko seksin perässä vaikka olen selkeästi ilmoittanut hakevani vain vakavaa suhdetta"

        Kuka haluaisi vakavaan seksittömään suhteeseen?
        Mielummin kai sitä haluaa iloiseen ja paljon seksiä sisältävään suhteeseen.

      • advice

        Tekstiä ois hyvä olla seuranhaku ilmoituksessa. Jos ei jaksa edes ilmoitukseen panostaa niin jaksaako sitten mihinkään muuhunkaan? Näin ainakin itse ajattelen. Sen kunnollisen ilmoituksen tekeminen on monin verroin helpompaa siihen seurustelusuhteeseen verrattuna mihinkä sen ilmoituksen avulla pyrit pääsemään.

        Voisit vaikka pyytää jotain kaveria/läheistä kertomaan sulle millainen ihminen olet luonteeltasi/ulkonäöltäsi ja sitten aloittaa ilmoituksen kirjoittamista siitä, jos et itse oikein ole selvillä siitä millainen olet. Niinhän ne kaikki varmaan tekee; "komeaksi/kauniiksi kehuttu" "hieman aluksi ujo mutta oikeassa seurassa puhelias ;) jne jne." pari mainitakseni. (vaikka itse kyllä olen kyllästynyt näitä lukemaan niin silti parempi kuin ei tekstiä ollenkaan..) Tai sitten kerro millainen seurustelukumppani olisit, millaista tyyppiä haet, onko sulla elämässä joku tavoite/haave jonka haluat saavuttaa, harrastuksia?...

        Mutta tyhjä ilmoitus tai pelkkä "ota yhteyttä jos kiinnostaa" ei kyllä kerro mitään. Kuva on plussaa, mutta jos panostaa tekstiin (ja varsinkin silloin jos ei laita kuvaa) niin ei tule niin paljoa, jos yhtään, niitä seksin perässä juoksijoita :) Ja epätoivoiseksi ei kannata ruveta!

      • Yksi yksinäinen
        ihmettelevä kirjoitti:

        "Suurin osa vastaajista on joko seksin perässä vaikka olen selkeästi ilmoittanut hakevani vain vakavaa suhdetta"

        Kuka haluaisi vakavaan seksittömään suhteeseen?
        Mielummin kai sitä haluaa iloiseen ja paljon seksiä sisältävään suhteeseen.

        Ymmärsit väärin =D En etsi platonista suhdetta mutta en myöskään suostu yhden yön panoksi.

    • help you

      Ok. Olet kai nainen.
      Ei ole tekstiä profiilissa :-). Lisää neutraali mutta niukka teksti, miehet ei jaksa lukea pitkää tekstiä:-) Omat mitat pitää olla mukana, ne miehiä kiinnostaa kuitenkin.
      Ei varmaankaan ole kuvaa sivuillasi? Laita kuva. Ulkonäköön pitää antaa tutustua ja tottua.
      Haet samat mielipiteet omaavaa. Ei toimi. Kuka nyt haluaisi itsensä kanssa seurustella.

      • Yksi yksinäinen

        On kuvia ja mitat.

      • help you
        Yksi yksinäinen kirjoitti:

        On kuvia ja mitat.

        Muututko yht'äkkiä niukkasanaiseksi? Ärsyynnytkö helposti? Halut potkaista-- onko vihanhallinta kunnossa? Näkyykö se päälle?

      • ...

        "Lisää neutraali mutta niukka teksti, miehet ei jaksa lukea pitkää tekstiä:-)"

        No riippuu kyllä miehestä, minä jaksan kyllä lukea pidempiäkin kuvauksia kuin mitä suurimmalla osalla naisista on profiileissaan. Kannattaa joka tapauksessa kertoa itsestään edes jotain. On profiili millainen tahansa, niin tottakai jotkut epätoivoiset pillunvonkaajat ym. ottavat yhteyttä, mutta jos mies haluaa tutustua mielenkiintoisiin persooniin ja hakee jopa elämänsä rakkautta, niin miksi ihmeessä hän innostuisi kirjoittamaan naiselle, joka ei kerro itsestään mitään?

        Sellaisille kirjoitetaan, joiden profiileissa on jotain mikä herättää kiinnostuksen. Jos profiilista käy ilmi pelkästään esim. ulkonäkö ym. pintaseikkoja, niin on turha odottaa viestitulvaa sellaisilta miehiltä, joille muut asiat kuten luonne merkitsevät naisessa enemmän. Jos siis haluaa viestejä sellaisilta miehiltä, joille luonne on tärkeä, pitää kertoa jotain luonteestaan. Jos haluaa viestejä miehiltä, joilla on samanlainen arvomaailma, pitää sitten tuoda sitä arvomaailmaansa profiilissaan esiin.

    • kiltti mies.

      No ei naiset vastaa sellasille jotka haluaa vakavaa suhdetta. Naiset kai pelkää sitoutumista tai sitten ovat nirsoja. Mä olen vuosia jo hakenut vakavaa suhdetta mutta olen kai liian ruma seurustelemaan.

      • Kiltti nainen .

        Täällä toinen yksinäinen . Olen nainen . Ois kiva löytää kiltti ja mukava mies . En katso näköä vaan luonne on tärkeämpi . Löytyykö ?

      • 1-1
        Kiltti nainen . kirjoitti:

        Täällä toinen yksinäinen . Olen nainen . Ois kiva löytää kiltti ja mukava mies . En katso näköä vaan luonne on tärkeämpi . Löytyykö ?

        Täällä yksi. Myönnän että naisen ulkonäkö merkitsee minullekin jotain mutta kriteerini ovat aika väljät. Jos naisella on kasvot tatuoitu tai painoa 150 kg se voi vaikuttaa kiinnostukseeni. Oman teoriani mukaan kauneus on katsojan silmässä ja jos löytää ihmisen jonka kanssa on mukava olla tämä ihminen on silmissäsi kaunis.

      • kiltti mies.
        Kiltti nainen . kirjoitti:

        Täällä toinen yksinäinen . Olen nainen . Ois kiva löytää kiltti ja mukava mies . En katso näköä vaan luonne on tärkeämpi . Löytyykö ?

        Ohoh, ootko tosissasi et luonne tärkeempi? Muutat mieles kun näät mun naamani.

      • Kiltti nainen .
        kiltti mies. kirjoitti:

        Ohoh, ootko tosissasi et luonne tärkeempi? Muutat mieles kun näät mun naamani.

        Kaikki ihmiset ovat tutustumisen arvoisia . Se on tärkeintä että sopii yhteen ja on samat tavoitteet elämässä . Harrastukset ei ole pakko olla samat .

    • kiltti mies.

      On helpompaa voittaa ykksöspalkinto nettipokerissa vaikka tuhannen osallistujan turnauksessa kun saada naiselta vastausta.

    • Rahastussivut

      Kolmosen teksti-tv:n sivuja 895-899 kannattaa varoa. Siellä ainakin esiinnytään seuraavaa hakevana naisena, joka pyrkii kalastelemaan lisää rahaa palveluntarjoajalle käyttäen vain maksullista koodia eikä omaa puhelinnumeroaan.

    • hard life

      Ei kai nyt kukaan usko että joku täysjärkinen nainen ettis tosissaan seuraa netistä. Jos etsii niin ne naiset ovat jonkun puliukon entisiä joilla ei ole terveyttä eikä itsetuntoo jäljellä yhtään.

      • Sinkku nainen

        Jos miehet etsii naista netissä niin miks ei naiset sais etsiä miestä netissä . Eikös me olla jo nykyään tasa-arvoisia ?

      • hard life too

        Osuit naulan kantaan ja oletpa tosi suvitsevainen ja kaikkia ihmisiä kunnioittava, oikein itse täydellisyys.

    • asdfasd

      No jaa, itse olen 3-kymppinen poikamies enkä koskaan pakkeja saanu, en tosin seurustellutkaan, enkä harkinnu koskaan, että näin. Ei täsä minkään naisen kans jaksaskaan varmaan elää, riittää että kestää itseään ja omia hankaluuksia: hitautta, tyhmyyttä, pakkoliikkeitä, epävarmuutta jen jen jne.. Tuskin osaisin ees huomioida muita.
      Minulle saamattomuus ei ainakaan oo mikään nolous/maine-kysymys, vaikka tietysti (kuten moni tiennee omasta kokemuksestaan) tädeille, mummoille ja isovanhempien sisaruksille naisettomuuteni oli joku vuosi sitten aivan kauhia kompastuskives. Jaksaa ne yhä joskus jotain kysellä, mutta lienevät jo hiffannu ettei tästä pojusta miestä, saati isää, oo tulossa ;)

    • etsi omantasoisia

      Oletko aloittaja ruma kun et kelpaa. Rumat läskit saaa pakkeja aina.

    • jenkku8

      30 % deittipalstalaisista on oikeasti varattuja....netissä on kyllä paljon seköpäitä jotka ei muuta kautta muita kohtakaan ja toki seassakin varmasti ihan tavallsiakin sinkkuja...

    • ~True Happiness~

      Opettele ensin olemaan onnellinen yksin. Niin huomaat, ettet enää tarvitse kumppania ollaksesi onnellinen. Jos sen jälkeen tulet löytämään kumppanin, parisuhteesta tulee paljon terveempi ja onnellisempi kuin mitä se olisi, jos onnellisuutesi riippuisi siitä toisesta ihmisestä.

      Jokainen on oman onnensa seppä. Jos et löydä sopivaa puolisoa etkä saa lapsia - niin on tarkoitettu. Älä katkeroidu, sellainen ei auta sinua yhtään. Pyri löytämään onni siitä, mitä sinulla on.

      Onnellisuus tulee sisältäsi - sitä ei voi sinulle kukaan antaa.

      • SurvivalOfFittest

        Onnellisuus tulee sisältäsi - sitä ei voi sinulle kukaan antaa."

        Onnellisuus tulee toisista ihmisistä ja ennen kaikkea hyvästä seksistä ja paljosta rahasta olettaen että on terveyttä.

        Pahin kierre on yksinäisyys, köyhyys ja sairaudet.
        Oravanpyörä johon auttaa vain raha.

        Siksi kaikki yli miljoonan menevät omaisuudet pitäisi verottaa pois ja antaa köyhille jotta maksimaalisen moni voisi olla onnellinen.
        Ilman rahaa se ei onnistu.

        On olemassa nimittäin raja jonka jälkeen ei ihmisen onnellisuus enää lisäänny rahan lisääntyessä. Se on varmasti alempikin kuin miljoona, ehkäpä 100 000 plussaa riittää.

        Ilman rahaa ei voi tehdä oikein mitään.

      • Love Happiness
        SurvivalOfFittest kirjoitti:

        Piti sitten pilata True Happinessin hyvä kommentti. Vaikka sinullakin on totuudentynkää ajatuksissasi.

    • Minnariina

      Totta.. olen käynyt itse saman läpi, valitettavasti "väkisin etsiminen" näkyy ja välittyy viesteihinkin..katkeruus, kiukku ja epätoivo.. ei ketään kiinnosta sellainen seura. Pitää etsiä elämästä ensin muita onnellisuutta tuovia asioita.. !! Ja nettiprofiilissa pitää olla kuva ja hieman tekstiä eikä kaunistelua!

    • Koettu_on

      Kyllä suurin ongelma on se, jos profiilista ei tule millään tavalla ilmi ihmisen odotuksia, arvostuksia tai vastaavaa. Ei tekstin tarvitse olla ihmeellinen, mutta jotakin sanottavaa pitää olla. Samalla kannattaa muistaa, että oleellisin pitää olla tekstin alussa tai pitää huoli että ei ole liian pitkä teksti. Kirjoita profiiliisi siis kunnon kuvaus. Itse olen saanut miehenä seuraa netistä ilman kuvaakin. Olen panostanut tekstiin. Toki minun on pitänyt itse olla aktiivinen. Vain muutaman kerran on nainen lähestynyt minua. Sellaisesta syntyi rakkasutarina, joka vain päättyi romanttisen onnettomasti.

    • yks yksinäinen

      Erostani on jo kohta 6 vuotta mutta sitä rinssiä ei oo tullut vastaan.. Olen ja osaan olla yksin ... Tietysti välillä tulee mieleen että olisi kiva että olisi joku joka pitäisi hyvänä. Olen ilonen nautin elämästä sellasenakun se on jos minulle vielä on taroitettu joku niin se tulee ettimättä vastaan jos ei niin elän ja nautin elämästä sellasena kun se minulle annetaan..

      Muutamia tavannut tätä kauttakin ja joistakin nettikirjoittajista on tullu "nettiystäviä" mutta ei enempää..

      Olen ilonen positiivinen pirtsakka aikuinen nainen ja olen saanut positiivista palautetta vaikka en mikän viiidakon tähtönen olekaan...

      Ei se väkisin ettimällä tule elä ja nautia =)

    • TÄSSÄ VINKKIÄ

      Itselläni on 2 vakavaa seurustelu suhdetta takana ja toisen kanssa olin kihloissa ja molemissa asuimme saman katon alla. Olen vasta 36 vuotias. Yhden illan juttuja riittänyt paljon. Niitä on löytynyt netistä sekä työelämästä ja mistä vaan, baaristä, harrastusten kautta ynnä muuta. Nyt tällä hetkellä nautin sinkkuudesta enkä halua seurustella joskus on hyvä olla itsekseen. Perhettä en aio ikinä perustaa ja se onkin oma valinta. En halua omaa lasta. Sitten myös sellainen asia, että jos sitä "vaimoa" etsii liian hanakasti niin sekin karkottaa naiset pois eli pitäs olla sellanen rento ja mukava persoona jolla vähän huumoria mukana. Se oikea voi tulla vastaan vaikka kaupan kassajonossa, mutta kaikkein vähiten sen löydät netin deittipalstoilta. Miksi et kokeile sinkkukeilausta, sinkkuristeilyä jne???

    • taas näitä

      Ketä kiinnostaa ihminen joka ei halua seksiä joka kuuluu parisuhteeseen ja jos vielä pentua haluaa eli siitosoriin niin aikas heppoiset tarkoitusperät on hakijallakin.

      Vaatimukset ovat tietysti lueteltuina listalla Ranskalsin viivoin.

    • Mulla on outo tunne näistä tuhansista yksinäisistä ja tuotunne tuli eräässä tilanteesa kun parikymmentä muijaa piti täällä jotain meikki ja muuta säätöä ja kuuntelin että heistä oli ainakin 15 kuulemma onkimassa jollaian seuranhaku palstoilla pelkästään jos se lentokapteeni tai mikä lie mielikuvitus mies sattuisi ottamaan yhteyttä,niin pääsis kokemaan jotain vaihtelua. Osa niistä oli jo vihitty miehelle ja parilla oli ainakin kihla sormus,ajattelin että noihan sotkee asiota jotka on toisille elämän kysymys. Olen ajatellut kun täytin Jussina 53v. ja otin avioeron aiemmin alkoholisti vaimosta joka myös harrasti 24/7 syrjähyppyjä,eikä löytänyt niistä onnea vaan kertoi samoja kuin aloittaja että elämä menee ohi?? Eli vaikka meillä oli jo yhteinen lapsi ja rahat olisi riittäny oikein käytettynä normi juntti pinnan ylläpitoon,niin ei,,kaikki puliukotkin oli kotia parempaa seuraa joten humasin että niistä 28vuodesta olin omaishoitaja yli 20v reilusti kun ei sitä voi hylätä vaan järkättävä katkolle ja minne milloinkinkin. Aloittaja on ilmeisesti oikeasti huolissaan ja täällä kirjoittaa myös kolmekympplnen kaveri omasta saamattomuudestaan esim. miten vaikka he sasivat vaihdettua puh. numeroita??Ei mitenkään kun kaikki salaa anonyymina sen pienen mahdollisuuden löytää toinen pysyvän nimimerkin haulla. Eikö,,? ,tämä sama salailu hakea yht.tietoa on tehty monella treffi palstalla mahdottomaksi suuren nimimerkkien tarjonnan vuoksi ettei se yksi jota olisit halunnut lähestyä katoaa ainakin tv-kanavilla ja tilalle tulee massaa maksullisia ym.sekopäitä ja valehtelioita ja puh.maksujen metsästäjiä. Minä en voi auttaa enää perheeen perustamisessa,mutta olen saanut nuorilta neidoilta ehdotuksia muuttaa samankaton alle asumaan?? toisella pieni poikan.4v ja toisella tyttö6v, ja uusi tulokas masussa. Eli minuun luotetaan asuin kaverina myös puolet nuorempien taholta mutta joutuisin ilmaiseksi lapsenvahdiksi,vaikka olisihan siinä kommuunissa ainakin seuraa,mutta kyllä en hetkeäkään usko rauhan säilyvän kun lasten isukit ja uudet kollit ottaisi yhteen ja minä olisin vissiin pilliin viheltävä tuomari/vois tuntua ex-muija helpolta tuon vaihtoehdon rinnalla. Vielä on lavatansseja jäljellä ja paljon menopaikkoja joissa tapaa ihmisiä,jos aloittaja on vihainen ja aina kotona netin äärellä niin oikea elämä menee kyllä ohi asunnon ulkopuolelta tuulen nopeudella. Luotettavuus tulee ennen rakkautta,ulkonäön ja iän huomaa vasta kun elää ja huomaa peilistä omankin naamansa,luonne on 100%etu jota kannattaa ekana kattella jos se on ok niin ei pulaa seurasta,muista aloittaja että hymy on ilmainen,myrtynaama maksaa onnen.

      • yx ajatus

        Se ainakin oli paras päätös! Jättää sellainen puoliso. Olisi vielä aikaisemminkin pitänyt, ettei kulu hukkaan oma elämä. Mutta niihin on syynsä jokaisella.
        Itse elän vanhemman miehen kanssa jonkinlaista ystävyys/ avunanto sopimusta? Tai kuin veli ja sisko..paitsi, että joskus häthätää käydään petissä, mitä ei sisarukset tietty tee:) Omituisinta mitä tiedän! Olemme niin erilaiset kuin olla voi. Sanovat toiset, että olen liian kiltti...En minä mikään nössö ole. Huumoria ja pirteyttä piisaa. Jotkut asiat vaan ovat "väsyttäneet" minut. Ajattelen jotenkin että "aikani on ohi". Ja odottelen sitä vanhuutta sitten vaan. Kapinoin sitä välillä, enkä haluaisi antaa vielä periksi rypyille jotka tulee!!
        Välillä mietin, olenkohan jotenkin jälkeen jäänyt...Enkä ollenkaan ikäisekseni yli 50ntä täyttänyt , niin "pentumaisia" pölisen välillä. Mikään kapakka lintu en ole. Ja on jyrkät mielipiteet mikä on hyväksyttävää...Esim. just kännisistä naisista jotka tyrkyttää itseään tms. Tykkään kirjoittaa, ja otankin kantaa aika herkästi. Sitä ja lapsenmielisyyttä on suvussa, joten menee kai sen piikkiin?
        Kirjoittelin joskus myös treffikavereiden kanssa. Muutamia oli ihan ok, ja hauskaa sanailua oli joita usein mietin yhäkin ihan ilolla. Jotkut sanoi, että sulla on sana hallussa ja kirjoittamisen taito ja että niitä on mukava lukea. Aika vaan vie ihmisiä eteenpäin. Ja kai se niinkin on, ettei sillä pelkällä kirjoittelemisella kauaa pärjäile ja etsii jotain muuta. Alussa heille sanoinkin, etten etsi petikaveria ja toiset ymmärsi, loppuun asti. Toiset muuttui ajan saatossa niin että pitäs olla muutakin.Mm. kyselivät mitä minä oikein sitten etsin, jos en seurustelukumppania.. Siihen en silloin osannut sanoa kuin "Ans katto"nyt," hosumatta..
        Ja nyt on tilanne tämä kuin alussa selitin. Tarttis tehdä päätös, mutta....No jaa, kai ne lonksahtaa vastaukset itekseen. Mutta edelleen olisi kiva vaihtaa jonkun kanssa "kirjeitä" mutta sellaisia kavereita on vaikea tavoittaa.

      • yx ajatus kirjoitti:

        Toivon ettet iknä anna ikäkysymysen nousta elämää suuremmaksi ja kirjoittaminen on hyvä konsti tai taitohan se on pysyä mukana,vaikka toinen kirjoittaja olisi kummin päin nuorempi tai vanhempi. Se että osaat iloita kavereiden kanssa ja laskea paineita ns.kynällä on tosi harvinaista. Kyllähän Suomi24 kait välittää kirjeen pyynnöstä kun esim. minä en ikinä kirjoita anonyymisti joten heillän on tarvittavat osoite tiedot. Pitäisi tehdä sisäpiiriläisille ehdotus tuosta toisen löytämisestä,vaikka sitten pientä korvausta vastaan S-postilla vain ilmoitus jos yhteyden ottaja luottaa textin perusteella ihmiseen.Tai sitten yhteyskirje Suomi24,jälle joka lähettää korvausta vastaan eteenpäin,kun nuo seuranhaku palstat tunkee joka raosta postiin ja pommin varmasti sadasta 99kpl on "tarjontaa" ja koska ostan lihan kaupasta ei niistä ole mitään hyötyä. Mulle kävis vaikka 10e kappale jos yksityisyys säilyy,sillä jos tänne palstalle laittaa jotain on niin sanotusti k,se,a,kaikki muuallakin kirjoittamasi jyrkät mielipiteet sasivat postilaatikon tulvimaan vaikka se rahaa kysyisikin. Siinä mielessä olen samaa mieltä että jos hakee peiton pöllytystä ei mikään ole aitoa,vaan jollain tavalla hyödyn hakua. No koeta sinäkin lähestyä ylläpitoa niin meitä olis jo kaksi,ja toivottavasti tämä luonnollinen esikirjoittelu ottaisi tuulta ja toisetkin tajuaisi,kun täällä kyllä oppii tuntemaan tietyt ihmiset vaikka muuttaisivat anonyymi merkkiään. Hyvää jatkoa ja pidä tuo asenne elämään,ja jos näet nimimerkkini moikkaa! ?

      • yxkaks ajatusta
        thunderotto kirjoitti:

        Kiitos,ja hali! Nyt jo tuli ikävä ja aattelin että: Etsin kunnes löydän sun...? Ja lakkaan laskemasta ryppyjä iholla ;)
        Ja varmasti moikkaan jos nään!
        Tutkiskelen asiaa, ja palaan vielä?! Mukavaa päivää sinnekin- taitaa aurinko alkaa paistamaan tosissaan!

      • yxkaks ajatusta kirjoitti:

        Kiitos,ja hali! Nyt jo tuli ikävä ja aattelin että: Etsin kunnes löydän sun...? Ja lakkaan laskemasta ryppyjä iholla ;)
        Ja varmasti moikkaan jos nään!
        Tutkiskelen asiaa, ja palaan vielä?! Mukavaa päivää sinnekin- taitaa aurinko alkaa paistamaan tosissaan!

        Tuulee ja lämpeää,kesä tulee pois villahousut ja kalenteriin tuijottelut vielä on kesää jäljellä. Tervehdys pitää mennä välillä happi hyppelylle. MOI.

      • kerran vielä yx?
        thunderotto kirjoitti:

        Tuulee ja lämpeää,kesä tulee pois villahousut ja kalenteriin tuijottelut vielä on kesää jäljellä. Tervehdys pitää mennä välillä happi hyppelylle. MOI.

        Kiva! Et vielä lähtenyt "seikkailuretkelle"! Mutta happihyppely tekee terää! Just pompin itse tuolla pihalla oikein innosta kun ei sada! Paitsi tuo pomppinen ei ollut ihan oikein osuva kohdallani...sitä en sattuneesta syystä enää tee, pitää ottaa iisimmin.
        Aamupäivällä tutkailin"uusia tuttavuuksia" ja löysinkin mielenkiintoisia näkemyksiä moniin kysymyksiin :/ Ja pohdin sitä, että osaankohan sittenkään enää kirjoittaa mitään, kun on aikaa kulunut niin paljon kun olen ehtinyt istumaan ihan vaan itekseni ja keskittymään johonkin mitä kaipaan.
        Mutta jos kirjekyyhky ehtis pysähtyä, saatan saada sille mukaan jotakin? Vaan onkohan ne vielä siirtyneet nettiaikaan...kyyhkyt? Katsotaan. Et taida tarvita kiviä taskuun painoksi, ettei tuulet vie? :))

      • kerran vielä yx? kirjoitti:

        En pompi minäkään,kun tarkoituksella joskus ja mihin se taito kirjoittaa olisi hävinnyt,hyvinhän tuo onnistuu.Tuohon kirjekyyhky asiaan en oikeasti osaa kertoa,kuin että ei voi kun yrittää kopata se tipu vaikka lennosta kiinni. Tuo kivien taskuun laitto lienee turhaa vaikka olenkin tiputtanut painoa todella reilusti,käynyt mielessä taas suunnitella jotain koska kaikki alle 100kg punnitaan neuvolassa,mulla on koirakin laihiksella painaa ehkä noin 40kg enää kun on viljaton ravinto ja nytkin kiertää vartiossa kun joku ampuu jollain pikku pyssyllä.varmaan nuoriso pelleilee auton ikkunasta. eipä muuta kun vointeja mulla on vakio lääkitys ny päällä niin silmät lyö sutia,ei ne mitään ihmeellisiä siis ei uni vaan ihan kipuun jotta voi huomennakin pomppia kivet taskussa,menen hakemaan koiran pois eiköhän ne nähny taas sen olevan valmiina,saa olla rauhassa vaikka ei ne minua kyyli vaan naapurin varastoja, eiku öitä taas.

    • elv3

      Yksin elämisellä on hyvätkin puolensa, voi mennä vapaasti, käyttää rahansa kuinka haluaa, ei tarvitse sietää sohvalla löhöävää , kaljaa kittaavaa, piereskelevää, elätettävää turjaketta.

      • elv2

        Ja yksin elämisellä on hyvätkin puolensa, voi mennä vapaasti, käyttää rahansa kuinka haluaa, ei tarvitse sietää kämpällä joka paikassa pyörivää, kaikesta aina valittavaa hapannaamaa, elämään tyytymätöntä pirttihirmua.

      • tiedän tunteen
        elv2 kirjoitti:

        Ja yksin elämisellä on hyvätkin puolensa, voi mennä vapaasti, käyttää rahansa kuinka haluaa, ei tarvitse sietää kämpällä joka paikassa pyörivää, kaikesta aina valittavaa hapannaamaa, elämään tyytymätöntä pirttihirmua.

        Molenpi pahenpi...Kurjia vaihtoehtoja, tuo kaljaa kittaava ja pirttihirmu ;/ Ennemmin yksin.
        Mutta moniko e d e s yrittää ratkaista asioita yhdessä? Mennään vuosikausia tätä rataa ja vaivutaan yhä synkenpiin puhumattomuuden syövereihin. Aletaan inhota toista, kunnes pimahtaa ja lähtee veke.
        Se on pahinta, kun ei ole enää mitään puhumista toiselle. Saati että yrittäisi korjata tilanteen. Selvittää syitä. Se voi olla ihan pieni "ratkaisu" kun vaan molemmat niin tahtoisi.
        Kun ne pienetkin huomioimiset katoaa, on pohja pois.

        Kun vaan osaisi repiä itsensä pois siitä. Yksinäisyys olisi silloin parenpi kuin tuo tunteeton, sairastuttava elämä.

    • kyllä lähtee:

      Näin varsinkin kesäisin oman heilan löytäminen on ..aika hellppoa. Kesälavoilta!
      Ei kun menet heti maanantaina tanssikurssille ja , avot !

    • apua tässä

      Yksinäinen, pidä taukoa treffipalstoista. Kirjoita kaikessa rauhassa paperille omat hyvät piirteesi ja asiat mitä toivot parisuhteelta ja millainen haluat puolison olevan. Ei kaiken tarvitse tulla mieleen kerralla. Jos miettimiseen menee viikkoja, anna mennä vaan. En minäkään pysty hyvää ilmoitusta kerralla tekemään, hyvät jutut tulee hitaasti mieleen pitkän ajan kuluessa, silloin kun niiden aika on. Väkisin jos koittaa keksiä, ei siitä tule mitään. Positiivisuus näkyy, myös ilmoituksessa. :) Netistäkin voi löytää hyvän puolison, mutta ei taida olla sen helpompaa kuin netin ulkopuoleltakaan. Omat parisuhteet ovat loppuneet kauuuan sitten, lapset jäljellä. :) Uutta en ole enää etsinyt vaikka olen saanut sekä hyväntahtoisia kehotuksia etsiä mukava naisihminen että irvailuja että minussa on muka jotain vikana kun en halua etsiä ketään. :) Halustasi vaikka lyödä jotakuta kun asiat eivät onnistu, neuvon sinua käymään jossain juttelemassa, soita vaikka kriisikeskukseen ja varaa keskusteluaika, sieltä osaavat neuvoa sinut eteenpäin. Suosittelen lämpimästä sydämestä juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa, tuollaiset lyömistunteet eivät ainakaan auta parisuhteessa. Tunnen erään hankalan ihmisen, joka rupesi parisuhdettaan varten käymään terapiassa ja alkoi saada sieltä hyvää apua ja alkoi oppia kuinka voi puhua ja käyttäytyä myös hyvällä tavalla ihmisiä kohtaan. Jos sellainen vaikea ihminen pystyi siihen, pystyt sinäkin. :)

    • mursmeliini

      Olin joskus samankaltaisessa tilanteessa, 30 vuoden rajapyykki lähestyi ja tuntui siltä, ettei minua kukaan ota. Nykyisin sitten katselen perheestäni (ei niin täydellisen onnellisesta, mutta riittävästä, osaan arvostaa tätä) käsin näitä jotka etsivät vielä omassakin iässäni. Kaikille tuntuu olevan selvää, että epätäydelliseen ei pidä tyytyä. Yllättävän paljon heitä onkin, vaikka joskus luulin olevani ainoa luuseri :). Moni ennen tyytyväinen perheellinen onkin taas yhtäkkiä yksin. Useimmat eivät tunnu sen ihmeemmin itsetuntoaan siinä menettävän, elämä on sellaista sattumankauppaa. Useat "onnellisesti" pariutuneet eivät lainkaan ole tyytyväisiä ulkokuorensa alla. Pohdi asioita vaan rauhassa, jos on liian kiire niin se voi kostautua.

    • sinun vain

      oma peruskallio ensin..... toinen ei pelasta eikä turvaa elämää eikä anna onnellisuutta.
      rakasta itseäsi ja rakasta itse.

    • :((((

      voi voi, oletko nainen kun et ole tottunut pettymyksiin.

    • turhaantunut sielu

      Minäkin oon kyllästynyt näihin deittipalstoihin. En ole koskaan seurstellut ja olen 30 v, mies. Vaikka olenkin asian kanssa kuitenkin sinut ja olen ihan ok näköinen nuori mies, niin on se vaikeaa löytää kumppani. Mulle on tylysti sanottu, ettei halua seurustella sellaisen kanssa, joka ei ole aiemmin seurustellut. No, sanoin kohteliaasti heipat, mutta kyllä mielessäi kirosin tuota, että jo on ylimielinen asenne! Netistä ei taida löytää kuin itseään täynnä olevia ihmisiä. Ok, ei pitäis yleistää, vaikuttihan aloittajakin ihan järkevältä tyypiltä. Mutta joo, alempiarvoiseksi siinä tunsi itsensä. Ei masennuta kuiteskaan, eihän!

      Muutan kohta Espanjaan asumaan, prkles.

      • neuvoja1

        Virheistä oppii. Seuraavalla kerralla älä paljasta tuota seikkaa itsestäsi ennen kuin olette jo seurustelleet jonkin aikaa.

      • yksi vain

        Minä taas nimenomaan etsin miestä, joka ei ole koskaan seurustellut, ja tuntuu, että sellaista on täysin mahdotonta löytää. Haluaisin yhtä "puhtaan" kumppanin kuin itsekin olen.

        Kaikki 25 v miehet vaikuttavat olevan jo ties kuinka monen lapsen isiä.... en kertakaikkisesti halua elämääni mitään vieraita muksuja. En ylipäätään halua minkäänlaista riskiä siitä, että miehellä olisi jokin piilevä sukupuolitauti aikaisemmista suhteista.

        Täysin seurustelematon ei tietysti tarkoita täysin seksiä harrastamatonta, mutta ehkä seurustelemattomuudella, vähäisellä seksin saamisella ja vähäisellä sukupuolitautiriskillä on jokin yhteys. Koskaan vielä seurustelua kokematon mies todennäköisesti myös olisi uskollinen minulle eikä tarvitsisi pelätä uskottomuutta siinä määrin kuin paljon kokeneiden miesten kanssa.

        Mistä löytyy tällainen???

      • RuvelleHinkattuMuna
        yksi vain kirjoitti:

        "Koskaan vielä seurustelua kokematon mies todennäköisesti myös olisi uskollinen minulle eikä tarvitsisi pelätä uskottomuutta siinä määrin kuin paljon kokeneiden miesten kanssa."

        Tai käykin juuri päinvastoin, saadessaan kerrankin onnistumisen kokemuksia naisen kanssa suht kokematon mies saakin huikean itsevarmuusboostin ja sitten kierretään kukasta kukkaan villisonnin kiimalla, kun koko sen astisen elämän seksuaalinen turhautuminen pääsee purkautumaan kerralla.

      • 12+2

        Nimimerkki "yksi vain"

        Missä päin Suomea asut? Itse olen 36-v mies Pirkanmaalta, joka haluaisi löytää naisen tositarkoituksella. Vakavaa suhdetta minulla ei ole koskaan ollut, jostain syystä.

        Sähköpostini on [email protected].
        Olisi mukava vaihtaa ajatuksia.

      • suattaa tai ei
        RuvelleHinkattuMuna kirjoitti:

        "Koskaan vielä seurustelua kokematon mies todennäköisesti myös olisi uskollinen minulle eikä tarvitsisi pelätä uskottomuutta siinä määrin kuin paljon kokeneiden miesten kanssa."

        Tai käykin juuri päinvastoin, saadessaan kerrankin onnistumisen kokemuksia naisen kanssa suht kokematon mies saakin huikean itsevarmuusboostin ja sitten kierretään kukasta kukkaan villisonnin kiimalla, kun koko sen astisen elämän seksuaalinen turhautuminen pääsee purkautumaan kerralla.

        Aikas moni mies ajattelee kuin ylempänä olevassa vastauksessa, mutta saattaapi käydä juuri tuolla tapaa molemmille.

      • leijonamieli1
        yksi vain kirjoitti:

        Minä taas nimenomaan etsin miestä, joka ei ole koskaan seurustellut, ja tuntuu, että sellaista on täysin mahdotonta löytää. Haluaisin yhtä "puhtaan" kumppanin kuin itsekin olen.

        Kaikki 25 v miehet vaikuttavat olevan jo ties kuinka monen lapsen isiä.... en kertakaikkisesti halua elämääni mitään vieraita muksuja. En ylipäätään halua minkäänlaista riskiä siitä, että miehellä olisi jokin piilevä sukupuolitauti aikaisemmista suhteista.

        Täysin seurustelematon ei tietysti tarkoita täysin seksiä harrastamatonta, mutta ehkä seurustelemattomuudella, vähäisellä seksin saamisella ja vähäisellä sukupuolitautiriskillä on jokin yhteys. Koskaan vielä seurustelua kokematon mies todennäköisesti myös olisi uskollinen minulle eikä tarvitsisi pelätä uskottomuutta siinä määrin kuin paljon kokeneiden miesten kanssa.

        Mistä löytyy tällainen???

        Nimimerkille "yksi vain"
        Täällä olis "puhdas" kumppaniehdokas...en oo koskaan varsinaisesti seurustellut!!
        Oon nuori mies pääkaupunkiseudulta. Mulla ei oo lapsia eikä sukupuolitauteja!
        Seksikokemuksia ei juurikaan löydy! Mutta uskollisuutta sitäkin enemmän...
        Kirjoittelethan minulle sähköpostiosoitteeseen [email protected]
        Tutustuisin sinuun mieluusti...

      • ujo pieni mies
        yksi vain kirjoitti:

        Minä taas nimenomaan etsin miestä, joka ei ole koskaan seurustellut, ja tuntuu, että sellaista on täysin mahdotonta löytää. Haluaisin yhtä "puhtaan" kumppanin kuin itsekin olen.

        Kaikki 25 v miehet vaikuttavat olevan jo ties kuinka monen lapsen isiä.... en kertakaikkisesti halua elämääni mitään vieraita muksuja. En ylipäätään halua minkäänlaista riskiä siitä, että miehellä olisi jokin piilevä sukupuolitauti aikaisemmista suhteista.

        Täysin seurustelematon ei tietysti tarkoita täysin seksiä harrastamatonta, mutta ehkä seurustelemattomuudella, vähäisellä seksin saamisella ja vähäisellä sukupuolitautiriskillä on jokin yhteys. Koskaan vielä seurustelua kokematon mies todennäköisesti myös olisi uskollinen minulle eikä tarvitsisi pelätä uskottomuutta siinä määrin kuin paljon kokeneiden miesten kanssa.

        Mistä löytyy tällainen???

        tässähän minä 100% varma etten petä ku en uskalla edes baariin mennä

    • joni depressiivi

      Yhden naisen takia tässä nyt säännöllisin väliajoin tulee itseään masennutettua. Jos olisin normaali, niin olisin varmaan jo parisuhteessa sen naisen kanssa kun nainen oli alkuun kiinnostunut, mutta tän seurustelemattomuus-syndrooman takia en vaan kykene naisten kanssa mihinkään. Sillointällöin tulee käytyä naisen feisbuukissa ja kun näen uuden kauniin profiilikuvan ja miesten kehuja alla, tekisi mieli vetää itsensä naruun. Toivon vaan hartaasti että pääsisin naisesta yli ennenkuin joku mies sen kaappaa kainaloonsa, en tiedä miten siinä sitten kävisi, tuskin olo ainakaan paremmaksi muuttuisi kun ei voi olla ajattelematta että tilaisuus oli mutta nyt se on lopullisesti menetetty.

    • kaikenlaisia ihmisiä

      Saahan se välillä mielen apeaksi, kun ei ole löytynyt omaa rakasta vierelle, mutta törkeää on se, että parisuhteessa oleva ihminen naljailee siitä, etten seurustele. Ihan suoraan antoi ymmärtää, että olen ihan luuseri hänen silmissään. Kyllä osaa jotkut ihmiset olla sanonko mitä.

      Et ole aloittaja muita alempi arvoisempi.

      • ei enää iloinen

        Itselleni oli törkein kommentti se, kun sukulaisnainen oli poikinut jo toista kertaa ja käydessäni katsomassa jälkeläistä, kyseli hymyillen että eikös olisi jo minun aika.. jos sellaisia kumppaneita kasvaisi puussa, joiden kanssa haluaisi ja voisi, niin toki. Silloin suututti ja loukkasi yks kertaa liiaksi.

      • ..................
        ei enää iloinen kirjoitti:

        Itselleni oli törkein kommentti se, kun sukulaisnainen oli poikinut jo toista kertaa ja käydessäni katsomassa jälkeläistä, kyseli hymyillen että eikös olisi jo minun aika.. jos sellaisia kumppaneita kasvaisi puussa, joiden kanssa haluaisi ja voisi, niin toki. Silloin suututti ja loukkasi yks kertaa liiaksi.

        Onpa ollut tyhmää käytöstä toiselta, ei vaan pidä välittää, vaikka kyllähän tuollaiset kommentit tuntuuki ikävältä. Minä en edes tahdo lapsia ja sekös on joidenkin mielestä outoa, olen heidän mielestään suurinpiirtein jo sen vuoksi mielenvikainen :D

    • heppailtu 10v.

      koira tai hevosharrastus ainakin miespuolisella huomannut olevan ''varma nakki''
      Suurinosa miehistä vaan pelkää hevosia joten sitten suositan koirailua vaikka hifistelyä se voi jonkun silmään näyttää aluksi. Ehkä hevosurheilu on sitten maskuliinisempi jos vaan voittaa pelon eka :)

    • afdgdfhj

      Alempiarvoiseksi??
      Pyh! Muut tehköön niinkuin kaikki aina. Minä en ainakaan halua olla pakotettu tiettyyn muottiin. Vapautta ei tarvitse hävetä. Sinulla on asiat paremmin kuin muotti-ihmisillä, usko pois.

      Toisaalta, jos olet niitä ihmisiä, joiden on aivan pakko toimia niinkuin kaikki muut ympärilläsi, niin voihan se turhauttaa. Itse en moista ymmärrä...

      • Ned - Mex 0-1

        Kun katsoo muiden suhteita, miten paljon ne riitelee ja piilo vit.tuilee toisillee, haukkuu eikä tunnu rakkautta olevan niin on kai parempi että olen yksin. En osais vit.tuilla enkä haukkua koska en ole puhelias enkä sosiaalinen. rakastavas suhteen pitää arvostaa toisen mielipidettä ja antaa tukea mut ei kai monetkaan miehet tiedä mitä se vaatii, mitä oon nähnyt.

    • paviaani11

      Parempi on olla sinkkuna kun huonossa suhteessa.
      Vaihtaisin ainakin ilomielin kaikki surkeat suhteeni siihen yhteen hyvään joka kestäisi,vaikka alkaisi vasta 10v päästä.

    • elämäänsä tyytyväine

      ja sekös on ihmiselämän ainoa tarkoitus... kerjätä kiinnostusta muilta??? pariutuminenko se määriittelee ihmisen arvon? Jaa voi olla, itse onnellinen sinkku enkä koskaa muuksi halua muuttua...

    • aake-

      Mulla oli monia vuosia ilmo Suomi24:ssä.

      Ilmoitukseni oli hauska ja fiksu. Valokuvakin oli tyylikäs vähintään ok-näköinen. Ikää on nyt 47 vee. Yhtään viestiä ei tullut naisilta. Itse lähettämiini vastauksia ehkä n. 2-3% ja nekin tylsiä tai tylyjä. Tapaamisiin johti ehkä 1/500 viestistä. Seurusteluun jotain 1/2000 viestistä.

      Voin syvällä rintaäänellä todeta että ei maksanut vaivaa. Poistin profiilini puoli vuotta sitten.

      Nuorempana kun vielä käytin alkoholia, tuli hankittua aika paljon naiskokemuksia. Mulla on ollut sukupuolisuhteita jotain 2-3 kertaa enemmän jo nyt kuin mitä keskiverto miehellä koko elämänsä aikana.

      Mutta raittiina miehen on helkkarin vaikea löytää seuraa mistään.

      Ymmärrän ap:n turhautuneisuuden varsinkin jos biologinen kello tikittää. Ap:lle saattaisi olla vaihtoehtona myös löytää mies jolla olisi jo lapsia ennestään.
      Itse ainakin mulle olisi vaihtoehto lapsekas nainen kun kerran näyttää siltä että oman perheen perustaminen jää väliin.

      • pitää paikkaansa

        "Nuorempana kun vielä käytin alkoholia, tuli hankittua aika paljon naiskokemuksia. Mulla on ollut sukupuolisuhteita jotain 2-3 kertaa enemmän jo nyt kuin mitä keskiverto miehellä koko elämänsä aikana.

        Mutta raittiina miehen on helkkarin vaikea löytää seuraa mistään."

        Uskoisin tuon pitävän täysin paikkaansa.

    • ei nim

      Aloittajalle: Laita ilmoitus maksulliseen deittipalveluun,itselläni oli ilmoitus siellä ja löysin sieltä ensimmäisen todellisen seurustelukumppanin.Fiksua porukkaa oman kokemukseni mukaan. Hyvää kannatti odottaa.

    • ex raataja

      miehistä sen verran, pitävät piikana ja laittavat omat rahansa autoihin sun muuhun, vaimo raataa, hoitaa kodin ja käy työssä, maksaen kaiken..

      • Valitsee toisin

        Eikös se ole ihan oma valinta jos moiseen alkaa.

    • Vanhapiikako jo?

      Ikäisilläsi miehillä voi olla jo lapsikiintiö täynnä ja ne joilla ei ole ei niitä halua.

    • Panostakaa sisältöön

      Mitä tulee netin seuranhakuilmoituksiin, itseäni ärsyttää naisten profiileissaan viljelemät englanninkieliset kliseet. Kuten kaikkein yleisin, noin joka kymmenennessä deitti-ilmoituksessa toistuva Marilynin tokaisu "I'm selfish, impatient and a little insecure..." Tuollaiset muualta lainatut vieraskieliset hötäskät on täysin persoonattomia. Se että nainen osaa kirjoittaa suomeksi jotain omaa millä on sisältö, kiinnostaa ja osoittaa realistista fiksuutta.

    • Aloittajalle: Et vaikuta ollenkaan toivottomalta näin ulkoapäin ja tuntematta katsoen. Olet saanut palautetta oman myönteisyyden esilletuonnista. Ihmettelen kyllä, ettei ainakin nainen saisi tarjokkaita helpostikin. Jos avoimesti kerrot itsestäsi, uskon sen synnyttävän kiinnostusta. Tosin paljonhan on palstoilla "onnen onkijoita", joilla ei olekaan vilpitöntä suhteen etsintää.
      Mä oon vanha ja vieläpä sidottuna suhteeseen ja silti tuntuis, että myönteisellä asenteella kyllä seuraa löytyis. Keskusteluyhteyksiä on löytynyt, mutta pitemmälle en voi mennä ja sen olen tuonut julki.
      Aloittajalle toivotan tsemppiä ja valoisaa asennetta ensivaikutelman antamiseen. Jos 1/500 tuottaa vastausta, niinkuin joku kirjoitti, älä hellitä!

    • perinteinen

      Entäpä jos laajennat hakuasi perinteisiin lehti-ilmoituksiin. Itse löysin oman puoliskoni lehti-ilmoituksen avulla. Niitäkin tosin katselin syrjäsilmällä useamman vuoden, ennenkuin tärppäsi. Itse olin 34 vuotias, kun tapasin puolisoni, joten vielä ehtii.

    • Kiitoliito

      4 vuotta sitten tuli ero. Ikää silloin 29.
      Vaikuttaa siltä että kun naisten kanssa on paljon tekemisissä niin se "näkyy" päälle rentoutena ja itsevarmuutena. Puutteessa oleminen taas näkyy väärällä tavalla sellaisena jännittyneisyytenä. Siispä. Jottei aikaa kulunut liikaa niin pari kuukautta erosta aloin käymään baareissa 3 kertaa viikossa. Selvinpäin, pukeuduin hyvin (tai niin hyvin kun osasin) ja kun edellisestä suhteesta oli vähän aikaa niin naisille juttelu oli vielä ihan luontevaa.

      4 kuukauden (40 baari-iltaa), tosi monen flirttailun, parin yhdenillanjutun jälkeen sitten löytyi se oikea. Nyt elän onnellisessa perheessä ja lapsikin on.

      Mitä tästä voisi oppia. Olisiko parisuhteen etsiminen ja työnhaku samanlaisia. Pitää tehdä kovasti töitä tosissaan. Jos vain istuu kotona ja odottaa että se elämän nainen / täydellinen työpaikka tulee postiluukusta sisään niin pitkään saa odottaa.

    • terve,yksinäinen,turhaan roikut senssi palstoilla ,mene joutuin ,kesäisille tanssi lavoille osasit tai et ,oleennäkko luuloton ,sexi ,kuuluu kyllä kuvaaan ,jos nainen on olen käynyt lavoilla,ja sieltä löyttyy kunnollisia ihisiä,jos voit tule keski pohja maalle tai pohjois pohj maalle ,lavat notkuu porukoita,ja lähes tai täysin selvänä .kyllä löyttyy ,vähä liiaksiasti,älä puhu enää sexin perässä juoksijoista ,jos ei sexiä,mnä en alkais ollenkaan ,se on pohja kaikelle ,nautikesästäja siitä sexistä ,niin se kaveri löytyy ,mihin sitä säästäääääääääääääääää???????????????????,vexi

    • Deittailija

      Jos olet mies tilanne on täysin normaali. Nettideiteissä on naisten markkinat.
      Jos olet nainen olet joko liian ruma, liian valikoiva, tai todennäköisesti molempia

      • idompsu

        "Liian valikoiva" sopii melkeen jokaseen muijaan Maan kamaralla...
        Ainakin suomalaiseen sellaseen...

    • Onnellinen omituinen

      Haloo, onnellisuus ei todellakaan tule toisista ihmisistä! Niin ei saa elää ja ajatella että oman onnen avaimet ovat jonkun toisen taskussa... siinä käy aina lopulta huonosti.

      • Eli sanoisit sen suoraan näin: "V*tut muista!" (?)

    • ihmettelen!

      Mikään ei ole surkuteltavampaa kuin yksinäisyyttään itkevä nainen. Kuka tahansa nainen saa miehen niin halutessaan erittäin pienellä vaivannäöllä verrattuna miespuolisiin, ja jos ei tässä onnistu niin jotain on hyvin pahasti vialla!

      • Ei oo helppoa

        Ei ole ihan noin! Ei sitä itselle sopivaa aina niin helposti löydy ja moni ei halua mitään pikasuhteita, vaan pitkän ja mielummin ikuisen parisuhteen.

        Yleistäen voisi sanoa, että monille miehille tuntuu olevan tärkeintä, että nainen on suht ok-näköinen, se tuntuu riittävän. Mutta monet naiset haluavat, että synkkaa henkisestikin - ei siis riitä ok ulkonäkö pelkästään. Moni kunnollinen sinkkunainen pelkää vääriä valintoja, eikä tahdo uskaltaa ottaa ensimmäistäkään - tosin sama kai joillain miehilläkin.

        Kuka on se oikea? - siitä ne vaikeudet ja paineet tulee.

      • jooh..
        Ei oo helppoa kirjoitti:

        Haluavat että synkkaa henkisesti jo ennen kuin on edes tutustuttu. Siinä sitä sit ollaan.

    • amorin nuoli ohi

      Jaa-a? Sen "pienen vaivannäön" voisi mieskin hyödyntää...
      En kannata sitä itkemistä kun se vaan on niin, ettei kaikki saa eikä löydä kumppania. Surullista, mutta en häpeä olotilaani vaikkei se aina kivalta tunnukaan.
      Ainakaan en lähtis "tyrkylle" ajatuksena että joku nyt vaan on saatava! ;))

    • oijoi

      Itse olen jo niin katkera koko touhuun että taitaa olla jo jossain kohdin päätä pimahtanut. En esim. ole juuri tekemisissä enää siskoni kanssa jolla on poikaystävä ja nytkin alkoi ahdistamaan suuresti kun sain tietää erään tyypin olevan kiinnostunut toisesta siskostani. Tähän mennessä olen sinkkusiskoni kanssa ollut suht hyvissä väleissä mutta pelkään etten pysty olemaan enää tämänkään kanssa tekemisissä jos poikaystävän löytää. En vaan kestä katsella sitä toisten parisuhdeonnea ja masennun kun tiedän ettei itsestäni ole samaan, parempi olla pois silmistä ja pois mielestä.

      • die braut

        oijoi kerro itsestäsi tässä sulle sinkkumies olen 100& luotettava koska olen niin ujo naisia en ole tavannut 7 vuoteen ikää 27v

    • Siunauksin

      Rukoile, että Jumala johdattaa sinulle kumppanin!

      Te ette saa, koska te ette edes pyydä!

      Paras tietenkin on, että ensin etsit Jumalaa - sen jälkeen kun kaikki tuppaa järjestyä, tavalla tai toisella ;)

      • haluan helvettiin

        jumala haistakoot vitun

    • jep2

      Enpä jaksa oikein uskoa, että Jumalalla on mitään tekemistä parisuhteen kanssa.
      Pyysin Jumalalta hyvää aviopuolisoa, sain käärmeen.

      Se nyt vain oli sattuma ja oma väärä valinta.

      Vaude, ja sitten sain kuulla kommentin, että tämä avioliitto on Jumalan tahto...:p.

      Sattumankaupaa..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe