Rönttöskisa

Kisaa oli seuraamassa Kuhmolaisen sivujen mukaan noin 1500 henkilöä - suurin osa naisia, ja joista kaikki halusi nähdä miten se tehdään. Siis ainakin noin paljon on vielä Kuhmossa rönttösen rypytyksen taitamattomia...
12609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

olihan siellä tosiaan miehiäkin osallistumassa, hameet tosin vain puuttui.

Äänestä

Tapahtuma ainakin osoitti millaista porukkaa Kuhmossa asuu; siinä se uteliaisuus ja kateus kukoisti parhaimmillaan. Kännykällä kuvattuja videopätkiä näkyi olevan YouTubessa ja niitä katsoessa lopulta asia valkenee...

Äänestä
  • Uteliaisuus ja kateus? Tarkoitus lienee ollut että katsojia on paljon paikalla.23

    Äänestä

Kainarissa oli nimikin voittajasta, paikallislehti laittoi sen maksulliseksi jutuksi. Rönttösiä teemme usein, rypytys ja maku on leipojan hyppysissä.

Äänestä

lehen mukaan 1500 katsojaa, joku sanoi että muuta sata, ois kyllä tori ollut täynnä 1500 ihmisestä, Hyvä Toini ensimmäisestä maaliman mestaruudesta, pidit kuhmon suomen kartalla edes jokkakin tavalla, onnittelut Toinille

Äänestä
  • "Määrä löi ällikällä järjestäjät."

    Kuinkahan paljon liikkeet nettosivat tuona päivänä - verrattuna vastaavaan viikonpäivään..?

    Äänestä

Ihmettelen, että kuinka joku voi syödä sellaista pask.. kuin rönttönen?! Täysin syömäkelvotonta! Yäk yäk yäk..

Äänestä

Ruualle ei kannata yökitellä ja kaikilla ei ole mitään ruokaakaan, kuin nälästä turvonneet mahat, toisin kuin meillä kalja-ihramahat.

Äänestä
  • Mistä kaupunki antaa lomatontin moalimanmestarille?

    Äänestä

  • walker texasista kirjoitti:

    Mistä kaupunki antaa lomatontin moalimanmestarille?

    hieno tapahtuma ja onnittelut voittajalle. näin sitä pitäsi tätä kuhmoa saada näkyviin kauemmaksikin.

    Äänestä

  • tsemppiä kirjoitti:

    hieno tapahtuma ja onnittelut voittajalle. näin sitä pitäsi tätä kuhmoa saada näkyviin kauemmaksikin.

    On ne kyllä todella hyviä, lomailemassa käydessä täytyy saada sitä herkkua. Olen kokeillut itsekin niitä tehdä, mutta ei ne ole niin hyviä, kuin äidin tekemät silloin 50 vuotta sitten. Kaesan leipomon rönttöset ovat kyllä minusta niin hyviä, että nami nami. Kaikki ei vaan tykkää näistä vanhan ajan perinne ruuista, mutta silloin kun minäkin elin lapsuuttani köyhässä mökissä, sai olla onnellinen että sellainenkin yksinkertainen herkku, kuin ronttonen oli olemassa. Onnellista kesää kaikille kuhmolaisille toivoopi

    Äänestä

olis kyllä tehnyt mieli ryppystärönttöstä vuan nyrkkikylliikkiin pittee tyytyä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Holibay kirjoitti:

Kisaa oli seuraamassa Kuhmolaisen sivujen mukaan noin 1500 henkilöä - suurin osa naisia, ja joista kaikki halusi nähdä miten se tehdään. Siis ainakin noin paljon on vielä Kuhmossa rönttösen rypytyksen taitamattomia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu