lue lue lue!

Lean tarina:


En muista paljoakaan syntymäpaikastani, siellä oli ahdasta ja pimeää,
eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen
pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli
vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisarusteni
kuolleen ja kaipaan heitä niin.

Muistan myös päivän jolloin minut vietiin
pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin
olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään
mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin
johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme
toisiamme vasten, kukaan ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin
paljon nähtävää, ääniä ja hajuja!

Olemme kaupassa missä on paljon erilaisia
eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on
lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääntä
täältä. Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti pienistä
ihmisistä, lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, aivan kuin
haluisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme.
Joskus ilkeät ihmiset pelästyttävät meidät lyömällä ikkunaan. Silloin
tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta
toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä!" "Minä
tahdon tuollaisen!", mutta emme pääse koskaan lähtemään kenenkään mukaan.


Siskoni kuoli viime yönä kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen
pehmeälle turkilleen ja tunsin kuinka elämä hiljaa lähti hänen laihasta ruumiistaan. Olin kuullut että hän oli ollut sairas ja minut pitäisi myydä
äkkiä alennushintaan, jotta he pääsisivät minusta eroon. Luulen pehmeän
ininäni olleen aamulla ainoa ääni joka suri häntä kun aamulla hänen
ruumiinsa otettiin pois häkistä ja heitettiin roskiin.

Tänään tuli perhe ja
osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella
halusivat minut! He olivat ostaneet minulle kupin ruokaa ja perheen tyttö
piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön isä ja
äiti kehuvat minua suloiseksi ja kiltiksi pennuksi! Minut nimetään
Enkeliksi. Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää
huolta! He ovat helliä ja rakastavat minua!

Hellävaroin he opettavat minut
erottamaan oikean väärästä. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania
ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!
Tänään minä kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti.
Sain pari rokotusta, mutta rentouduin kun paras ystäväni, pikku tyttö sanoi
sen olevan ok.

Eläinlääkäri sanoi varmaan surullisia sanoja perheelleni
koska he näyttivät onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain
sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä
kavattajajista" ja siitä että vanhempiani ei oltu kuvattu. En ymmärtänyt
lääkärin puheita, ainoastaan minua koskee nähdä perheeni niin surullisena!
He silti rakastavat minua hyvin paljon ja minä heitä!

Olen nyt kuusi
kuukautta vanha. Siinä missä muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita
minuun sattuu pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu
leikkiä ja juosta rakkaan pikku tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea
hengittää. Yritän parhaani ollakseni vahva pentu, mikä minun kuuluisi olla
mutta se on niin vaikeaa.

Sydämeni särkyy kun näen pikku tytön niin
surullisena ja kuulen vanhempien sanovan "Nyt on varmaan aika..." Useita
kertoja olen käynyt eläinlääkärillä eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina
puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringon
paisteen, leikkiä ja helliä perhettäni.

Viime yö oli pahin. Kipu on nyt
ainainen olotilani. Juominenkin koskee. Yritän nousta mutta voin vain
inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin
surullisia enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän olla hyvä ja
rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kunpa tämä kipu menisi pois!
Kunpa pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen
kättään, mutta voin vain valittaa kivusta. Eläinlääkärin pöytä on kovin
kylmä. Minua niin pelottaa! Ihmiset halaavat minua ja itkevät pehmeään
turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa.

Eläinlääkärikään ei
näytä niin pelottavalta enää. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista
helpotusta kivulleni. Pikku tyttö halaa minua hellästi ja kiitän häntä
kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu
alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla
pehmeästi hänen kättään.

Oloni muuttuu unenomaiseksi ja näen äitini ja
sisarukseni jossain kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle
ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit
perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla eli pienellä hännän
heilautuksella ja hellällä kuonon tökkäisyllä. Olin toivonut viettäväni
vielä monta ihanaa vuotta heidän kanssaan, mutta niin ei vaan ollut
tarkoitettu.

"Nähkääs", sanoi eläinlääkäri "Eläinkaupasta ostetut pennut
eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän että tulee
kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen että se pysäyttäisi
moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä
rodun parantamisen vuoksi.