perhe...

näin heti aluksi mainitsen, ettei asia ole kovinkaan vakava. asiat voisivat olla plajon pahemmin, oikeastaan minun asiani ovat melko hyvin. luulisin....
minulla on aina ollut kaikki mitä tarvitsen. paras kaveri asui naapurissa, koulu oli kiva, opettaja paras mahdollinen, äiti erittäin rakas, ja isä... no, se osti kaikkea kivaa, ja siksi se oli siinä isässä tietty "maailman paras isi"
äitini lapsuus on ollut köyhä, ja se on hyvin opettanut minua ja sisaruksiani käyttämään rahaa hillitysti. isäni lapsuus on ollut samankaltainen, siksi se on niin tarkka rahojensa takia. siitä on ollut kamala työnarkomaani! se on yötäpäivää töissä, ja harvoin kotona. (se on yksityisyrittäjä.)
äitini on hyvin moraalinen, vastuuntuntoinen ihminen, isäni kaikkea muuta. se on rasisti pahimmasta päästä, joka heletin kerta kun se näkee jonkun tumma ihoisen, niin aina on pakko sanoa jotain ivallista. tuskin ikinä se on ketään muuta ajatellut kun itseään, äitiä katsellessakin tulee melkein sääli. isä kun on yötä päivää töissä, joutuu äiti huolehtimaan kuusi henkisestä perheestä yksin. minä autan parhaani mukaan, muttei se tunnu riittävän. myönnän kyllä että äitillä on pieniä suhtautumis ongelmia asiaan, mutta silti tilanne on äitin kohdalta ikävä.
isosiskoni on äitiäni stressaava, harvoin kotona, aina pahalla päällä. ei se mitään tyhmyyksiä tee, tupakkaa, alkoholia huumeita, ei. se on vain paljon kavereidensa kanssa, ja nyt uuden harrastuksen parissa, laskuvarjohyppyt vievät joka ikisen viikonlopun. se lähtee perjantaina, tulee sunnuntaina yöllä räyhäten ja väsyneenä. se tekee kaikki päätöksensäkin itse, eräänä päivänä se vain tuli ja ilmoitti ettei syö enää lihaa, ja toisena päivänä tuli kertomaan, että vaihtaa sittenkin lukiosta amikseen. se tuntuu stressaavan kovin äitiäni.
ja pikkuveljeni... se on pahassa iässä, kahdeksan vuotias, toisella luokalla. se on ottanut mallia isoveljestäni, se huutaa ja räyhää jos jotain ei saa. äitiltäni vie kamalasti voimia hoitaa sitä, aamulla sillä menee pelkästään pukemiseen, valmiiksi laitettuun aamupalan syömiseen ja kouluun lähtemiseen puolitoista tuntia. koko sen ajan sitä saa kokoajan käskeä tehdä sitä mitä se on tekemässä. se vain ei saa mitään aikaan. se on koko ajan ihan omissa ajatuksissaan. sekin stressaa kovasti äitiä.
ja isoveljeni... isoveljeni on aina ollut "isän poika" ja siksi siitä on tullut samankaltainen. sen elämänasenne on se, ettei hänen tarvitse tehdä mitään, kunhan ansaitsee rahaa, voi palkata muita tekemään likaset työt. sillä tavalla se käyttäytyy kotona. isä ostaa sille kaiken mitä se haluaa. mopot, kevarit, krossipyörät, moottoripyörä, tietokone, strereot, kännykät... isä ostaa ihan kaiken. lisäksi isoveljeni on tottunut saamaan rahaa helposti. se käy isällä töissä, ja isä pitää sitä mielellään, sille ei tarvitse maksaa niin paljoa kuin muille työntekijöille. se käys iellä töissä, ja kun ei sen tarvitse ruokaa tai vuokraa tms. maksaa, se saa koko ajan tuhottomasti rahaa. enkä ole koskaan nähnyt kenenkään käyttäyryvän sillä tavalla äitiään kohtaan. kun sille huomauttaa ihan ystävällisellä äänen sävyllä, että voisiko se käydä suihkussa tai siivota huoneen, tulee vastaukseksi "MEE NYT VITTUUS SIITÄ!" se stressaa ehkä eniten äitiä.
silti äitilläni on mielestäni huono asenne. se ei vain voi rentoutua. se on omistautunut liikaa tälle perheelle, se tekee liikaa. se ottaa liikaa vastuuta.
minä olen kokenut kyllä saavani kaiken mitä haluan, ainakin vähän aikaa. pienenpänä isoveljeni tai siskoni ei ollut tuollainen ja isänikin oli ehkä useammin kotona. minua kuitenkin huolestuttaa eniten pikkuveljeni. ei ole kiva elää täällä, kun isoveljeni on koko ajan karjumassa, ja äiti itkemässä. itseänikin se satuttaa paljon, olen vasta neljäntoista. äitilleni on mahdoton puhua mitään. minulla ja sillä on ihan hyvät välit, mutta ei se minusta mitään tiedä. se ei varmasti osaa nimetä kolmea kaveriani, se ei tiedä luokkaani, se ei tiedä mistä pidän, mitä vihaan, mitä mieltä olen asioista. se ei ikinä puhu minulle. saati kukaan muukaan. sillekkin on vaikea puhua. se on aina niin kireä. silti haluan asialle muutoksen. ei tämä voi jatkua näin. olen kyllästynyt itkemään äitini puolesta. olen jopa huoamnnut, että pelkään mennä ikinä naimisiin ja saada lapsia, jos kaikki kerran päättyisi näin?