Itse olin nuorukaisena auttamattoman ujo ja saamaton varsinkin suuremmassa seurueessa. Ihailin kavereita, jotka olivat seurassa kuin kalat vedessä ja puhetta riitti. Myöhemmin jopa kadehdin heitä. Moni tyttö jäi pyytämättä juttusille ja tietenkin treffeille myös. Se vaivasi mieltä raskaasti. Kaikkia esiintymisiä olen karttanut viimeisen päälle koko ikäni. Pitkän työvoiton jälkeen löysin onneksi vaimoni jo lähes 30-kymppisenä vannoutuneena poikamiehenä.
Nyt 60v. asia ei enään vaivaa, mutta on se harmillista, että sitä on nuorena niin ujo ja saamaton.
Nyt 60v. asia ei enään vaivaa, mutta on se harmillista, että sitä on nuorena niin ujo ja saamaton.
Vastaukset 109
Vanhimmat
Lukiossa esitelmäni jäi kesken kun pinna petti ja poistuin puolijuoksua itkua pidätellen.
Valmistumiseni jälkeen, eräällä kouluttajavalmentajakurssilla kävi melkein samalla tavalla.
Jotenkin sain sönkättyä läpi 20:n minuutin näytteen helposta aiheesta.
Muutama vuosi myöhemmin pidin tunnin esitelmän Finlandiatalon suuressa salissa melkein täydelle tuvalle ja varsinkin jälkeen päin jopa nautin siitä.
Vaimoni väittämän mukaan kurttuisesta naamastani näkee, ettei ole ollut vaatimattomuutta kaunistamassa.
Menit kuitenkin naimisiin nuorenpana kuin minä vaikka en ole koskaan ollut ujo enkä syrjään vetäytyvä. Hollannissa sanovatkin, että minua ei uskoisi suomalaiseksi. Sulaudun joukkoon kuin joukkoon. Minä menin naimisiin 35-vuotiaana ja tulin eka kertaa äidiksi 36-vuotiaana. Onko sinulla lapsia ja minkä perimän he ovat saaneet?
Mikä vika suomalaissa, minäkin innostun viäntämään ommoo kieltä jo kohta ovat sanomassa oo välillä hilijoo, minkäs sille voi kun suun aukasoo sanat tulloo solokennaan.
Täytyy panna suu kiinni ja ruveta makkoomaan.
Ei suomalaisissa mitään vikaa ole, mutta käsitys suomalaisista vaihtelee. Samoin kuin muistakin kansalaisuuksista. Italialaisia pidetään vilkkaina ja enlantilaisia kohtelijaina jne. Tyhjän puhujia ei missään arvosteta. Murteet ovat kauhistuksen kanahäkki ulkomaalaisille joten pyri puhumaan suomen kieltä.
Murteet kauhistus ulkolaisille, Ranskassa kävin joku aika sitten,,niitte kieli sukua savon murteelle hyvin pärjäsin ne nauro mun puhheelle varmasti ymmärtivät
Lapsena vilkas juttelija kaikille. Nuorena toivottoman ujo punastelija. Pakoilin, jos joku poika osoitti kiinnostumisen merkkejä. Se vähän harmittaa, koska olisin voinut saada onnellisemman elämän, jos olisin kokeillut tutustumista heihin.
Esiintymisestä tykkään nykyään, jos tunnen asian, josta puhun. Naimisiin menin 25-vuotiaana.
Jännää kuulla, että on naispuolinen samantapainen ujostelija. En osannut ajatellakaan asiaa nuoren naisen kannalta.
Ihan nuorenahan sinä olet ehtinyt vakiintua.
Mikä on ujo? Määritelkää se.
Minä olen koko elämäni ollut asiakeskeinen ja harvapuheinen, mutta en ole tippaakaan ujo. Yleensä vähäpuheisuus yhdistetään ujouteen ja arkuuteen. Se on ärsyttävää väärinkäsitystä.
En ymmärrä, miksi ihminen ei voi olla se, mikä on luonnostaan. Olen kehittänyt itseäni ja persoonaani kovasti elämäni varrella, mutta puhumisen määrä (small talk) on näemmä vakio. Asiajuttua kyllä tulee solkenaan ja esiinnyn mielelläni.
Asianpuhujalla on asiaa! Professori Liisa Keltinkangas-Järvisellä olisi tähän paljonkin sanottavaa. Ihmisen persoonallisuudella on monta puolta.
Erittäin ujo,
palveluammatti opetti paljon oli pakko rohkaista itsensä,
olin harvinaisen hyvä ammatissani ujoudesta huolimatta,
kuten taiteilijat yleensä on,
Tuli mieleen. Oletteko koskaan nähneet ujoa vajakkia? Minä en.
Kun mietin kouluaikojani ja mitä nyt tiedän entisistä koulukavereistani, niin yleisesti ottaen ne, jotka vaikuttivat silloin hiljaisimmilta ja ujoimmilta luokassa, ovat menneet kaikkein pitemmälle elämässä. Poikkeuksia tietysti on, mutta kaikkien elämänkaartahan en tiedä.
Vajakki on aikas ruma ilmaus ihmisestä.
Ihmetyttää aikuisen suussa moinen ilmaus.
No niin minustakin, siksi siitä mainitsinkin.
Sellaiset 15 kommenttia, eikä niistä kukaan vastannut kysymykseeni vaan tarttuivat yhteen sanaan ja henkilööni.
Mahotonta, onko totta!!!
Tosi hyvä provoaja olet. Ja itsesi plussaaja. Vai onko tuttu porukka asialla.
Eikö tuo liene ärsytysryhmä taas kokoontunut yhden nimimerkin taakse.
Kysymysksesi oli ehkä ärsyttävän provoavan? asennevammainen.
Ent.siivoojaparka. Olen nähnyt monta ujoa "vajakkia", siinä vastaus kysymykseesi.
vanha sanonta " hiljaa hyvä tulee "
Mielenkiintoinen aloitus, onnittelut siitä. Itse oiin aika ujo pienenä, mutta minulla kävi hyvä tuuri sikäli, että kansakoulussa kolmannella luokalla ollessani opettajakseni arpoutui Ilkka Keltanen, joka sattui olemaan samalla TV-ohjaaja. Hän otti luokastamme aina muutaman oppilaan Sirkus Papukaijaan mukaan ja satuin olemaan aina yksi valituista. Siitä seurasi se, että sain muitakin TV-rooleja mm. lastennäytelmistä ja niin ujouteni haipui työskennellessäni mm. loistavan isähahmon Matti Ranin kanssa, joka osasi käsitellä lapsia maagisella tavalla. Matilla oli aina karkkipussi taskussa ja jos hän harjoituksissa huomasi, että jotain lasta jännitti, hän kaivoi pussin taskustaan ja tarjosi karkin sanoen, että hyvin tämä menee.
Tuon esiintymispelon varmaan pystyy voittamaan. Niinkuin eräs kirjoittaja sanoi, että esiintymisestä alkaa jopa nauttia. Voin kuvitella noin asia voi olla.
Itseäni kuitenkin eniten harmittaa, kuinka paljon turhautumista, pettymyksiä sai kokea, kun oli niin ujo ja saamaton. Ujosteluhan toisten ihmisten edessä on aivan turhaa, samoja kuolevaisiahan kaikki ovat.
Ehkä ujostelu on jokin suojakeino ( mitä vastaan? ) ko. ihmisien osalta, niinkuin eräs kirjoittaja vihjaisi. En tiedä.
Jaa että ujo, minä oon koettanu olla ujo ei tuu mittää aena sannoovat ole hilijoo et muutkin saa puhua jos suun aukason tulloo sanoja solokennaan, mutta nyt laetan suun suppuun ja mänen nukkumaan
Olin arka - ilmeisesti suurelta osalta lapsuuden traagisen onnettomuuden ja sen jälkiseurausten eli pitkän sairaalassa olon vuoksi . Näin olen vanhemmiten ymmärtänyt pelkoni tietynlaisia koneita, ihmisiä ja tilanteita kohtaan. Hämäännyin ja säikähdin kaikkea outoa ja arvaamatonta, ja karkasin muualle.
Koska olin arka ja pelokas olin tietysti myös ujon kirjoissa. Sanoivat että minulta on kieli pudonnut. Katsoin sanojaa mutta en siihenkään tietysti sanonut mitään. Vaikka olin alle 3-vuotias muistan asiat hyvin. Ja vuosia/vuosikymmeniäkin kului ennen kuin suurin pelko katosi. Vielä pitkälle aikuisikään valitin unissani... Joitakin tilanteita pelkään ja myös väistelen vieläkin.
Olen kuitenkin opetellut voittamaan pelkoni ja pääosin onnistunutkin. Taidan olla nykyisin puheliain ja kontaktihakuisin koko lähipiiristä. Mutta en mikään hölöttäjä.
Ujous on varmaan auttanut elämän eri tilanteissa suomessaolon aikana, voinut kiertää elämän vaarat naisien suhteen taloudessa.
Ruotsissa alkoi toinen käyttäytyminen jäi pois suomalainen jäykkyys, tosin toin vaimoni lähes samaan aikaan.
En koskaan oo ollut suuna päänä,en ujokaan ,ei vaan oo ollut tarvetta tunkea eturiviin kailottamaan.
Kattelen ja kuuntelen ,teen tiivistelmän ihmisestä ja toisinaan kerron julkikin sen useinmiten pirän omana tietonani.
Joskus sanon hetikin ,varsinkin jakku auki koohottavat saavat kaikkee muuta kun ujoa palautetta
Oletko leski?
Kotikiusattu olen.
Ujoko nuorena, no en tosiaankaan. Sanat oli valmiina ja tuli liikaakin puhuttua ja tehtyä.
Sitten tapasin miehen joka vei sanat suustani ja teki minusta hiljaisen ja epävarman erakon.
Edes avio-ero ei ole tuonut takaisin rohkeutta mitä oli nuorena.
Nyt ujostelen ja tunnen oloni vaivautuneeksi jos tuntematon alkaa jutteleen, eikä puhettakaan että menisin esim. laulamaan karaoketa.
Minulle tuli 13v. koulussa esiintymiskauhu luokan edessä ja laulaminen. Se pilasi koko kouluelämän ja muunkin elämän, sillä se oli mielessä jatkuvasti ja miten selviän seuraavat viisi vuotta.
Koulun jälkeen lähdin heti ulkomaille ja sielläkin työelämässä vaikeutti koska moni hyvä työpaikka oli jätettävä jos täytyi esittäytyä suuren joukon edessä.
Vielä nytkin pelkään sitä ensimmäistä lausetta ison joukon seurassa, mutta kun saan sen sanottua niin ei ole enää sitä hirvittävää jännitystä ja kauhua.
Tuosta esiintymispelosta ja sen syistä olisi aiheellista tehdä laajempi tutkimus, Useampikin. Tutkimusyhteenvedot olisivat varmasti tuotapikaa oppimateriaalina siellä sun täällä.
Tuskin kuitenkaan täällä ://
aika kulkee elämä jatkuu, näin on.
On siitä varmaan tehtykin.
Kyllä.
Siis nuorena oli hyvin ujo. Johtui koulukiusaamisesta. Ihan kakarana, enkä sitten vanhempana luonteeltani ollenkaan ujo, joskaan en ulospäinsuuntautunut.
Ujous sotketaan usein just introverttiin persoonallisuuteen ja ihan muihin asioihin. Noit hirveen näkyvästi ulospäinsuuntautuneet saattaa käytöksellään peitellä ujouttaan. Että sen tietää ihminen itse, miten se asia on, ei ulkopuoliset sitä voi mitenkään määritellä.
Mainiten. Mulla nyt on ihotauti. Se alkaa oireilemaan mm. stressistä. Elikkäs jos tulee jokin stressitilanne, mun naamari alkaa punottamaan herkästi. Kyse ei ole ujoudesta tai siitä johtuvasta punastelusta, ihan biologinen asia. Stressi eri asia, kuin ujous. Polttimo saattaa alkaa punottamaan positiivisestakin stressistä. Eli kun innoissaan tohottaa jotain, saattaapi naamari mennä punaiseksi ja mätäpaiseita ilmaantua.
Elikkäs mun pitää välttää wiitutusta ja positiivista stressiä, jos ei halua näyttää punastelevalta finninaamalta. Ujouden kanssa asialla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Monet oikeasti pelkää esiintymistilanteita. Mulla oli nuorena just niin. Ei se esiintyminen niinkään, mutta siitä johtuvat side-efektit. Elikkä kiusaaminen. Vanhemmiten esiintymisissä ei mitään ihmeellistä, ei ees naamari ala punottamaan, koska en stressaanu itse esiintymisestä ollenkaan. Jos polttimo punaisena, johtuu ihan muista syistä.
Vaan monet tosiaan tekee paljon duunia esiintymisten eteen. Ällistyttävän usein esiintyvät taiteilijat kertovat olevansa ujoja ja pelkäävänsä esiintymisiä. Mulla jonkinlainen teoria, ne saa sen takia adrenaliini kehiin ja esiintymiset onnistuvat sen takia reippaammalla otteella, kuin sellaisilla, jotka vaan menee lauteille ja heittävät rutiinikeikan.
=DW=
Sinun on sitten ainakin helppo näyttää ikäistäsi nuoremmalta, kun stressaat itsellesi finnejä ja punastelua.
Tunnen eräitä, joilla se on suvussa samanlainen punoitus melkein kaikilla.
Miten sen nyt ottaa.
Ruusufinni aika yleinen ihosairaus, vähän kuin vaika psoriaskin. Nykyaikana sitä voi hoitaa jonkin verran, mutta se kuitenkin krooninen. Enenpi ulkonäköhaitta, kuin muuten vakava, tosin on siinä oma hommansa hoitamisessa ja on se kipeäkin.
Aika jättää arpensa ja tulee siitä muitakin muutoksia. Ennen ei oikein ollut hoitomenetelmiä. Sairautta yhtä paljon naisilla, kuin miehilläkin, naisista niin huomaa, koska meikkaavat.
Et ollut ollenkaan ensimmäinen, joka "keksii" tuon murrosikävitsin. Ei naamasairaus mitenkään pitkän päälle ketään nuorenna. Laitan kuvan suomen kai tunnetuimmasta ruusufinniä sairastaneesta kaverista, Pekka Tiilikaisesta. Nuoruuskuvissaan teräväpiirteinen kapeakasvoinen, komea terävä nokkakin. Komea mies. Laitan linkin kuvaan, missä mies vanhempana, en nyt kovin nuoren näköiseksi tai komeaksi väittäisi:
http://cdn.prod.mobile.mtv3.conmio.com/image/index/pKISbwVuPxWkGpySqGqduPJ_DOs8XN3v_Cvmy9wNXrKeN0cJbXJ5ETIxjaj1oPFKuDNDanwBYp8OQSC24ozMZsmUy_3rIYabtPDFRZfiDcCAwk63MLxq-x5ovbGZd2QCBS1JiYGc2cNNjJHfp27BAym5MDgy7JcQXJw-th2wvokz5rKZ71Ar2SXFU8q4RqjekFGO1Wm0yy_9QR2HrEt1C2U*
Nykyaikana ei noin pahaksi pääse ja korjausleikkauksia, sekä vaikkapa laserhiontoja olemassa, Siis lääkkeitäkin, jotka ei kylläkään kovin tehokkaita, kuitenkin. Ei meitsistä ilmeisimmin ihan noin pahan näköistä tule, mutta pahimmillaan voisin ansaita rahaa näyttelemällä Pekka Tiilikaista, jos joku tyypistä elokuvan tekisi. Siis vanhempaa Tiilikaista, joku muu hoitelisi nuoret osuudet.
=DW=
Ai juu..
Laitan vertailukuvan nuoresta Tiilikaisesta, wikissä. Kun vilaiset kuvat, uskoisitko, että sama mies?
=DW=
Mitään tekemätön ahdasmielinen päiväkaudet googlaamassa oleva tyhjäntoimittaja ilman virkaaä
Tiilikainenko?
Vissiin molemmat
Höh, linkki unohtui.
Siis muutos ulkonäössä melkoinen, että vaikka tauti sinällään harmiton, siinä ikävät puolensa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Tiilikainen
=DW=
?
Tiilikainen kuoli joskus -70 luvulla. ei siiheen aikaan ollut internettiä. Kirjailijanurasta en tiennytkään. Ei tosin mikään ihme, jos toimittaja kirjoittaa muutakin, kuin työasioihinsa liittyviä tekstejä.
=DW=
Sinuun sopiva kuvaus, Tiilikainen ei ollut tyhjäntoimittaja
minustakin tuo nimittely vajakiksi, kertoo ihmisestä itsestään jotain
Vajakki on pilkkaava haukkumanimi kaikelle mikä omasta mielestä on poikkeavaa.
Vajakki on pilkkaava haukkumanimi kaikelle mikä omasta mielestä on poikkeavaa.
No, eiköhän tuo vajakkiasia tullut jo selväksi, vajakit.
Muutitkin sitten nimimerkkiä.
Aloituksessa ei kirjoitettu mitään vajakeista.
Se yksi rönsy muun keskustelun lomasta irrotettuna. Ei mun mielestä vajakki ole kuin sana muitten joukossa. Helpompi sanoa, kuin "henkisesti jälkeenjäänyt", "kehitysvammainen" tms. Ja ihan yleisessä käytössä, epävirallisissa yhteyksissä.
Tossa tapasin yhden kaverin kersan. Ihan hyvä tyyppi kaikin puolin. Sillä pikkasen ongelmia liian pikkutarkkuuden kanssa. Lukiossa, luokan priimus jne. Mutta pikkutarkkuus meni liiallisuuksiin. Noo tutkimuksiin ja nyt se on sairaalassa terapiassa. En tiedä asiasta paljoa. Mutta kundi otti asian rauhallisesti. Oli juhannuksen kotona ja kun lähti takaisin sairaalaan, totesi lähtiissään "minäpä tästä lähdenkin sinne hullujen huoneelle". Mainitsi aiemmin, että kaikenlaisia anorektikkoja jne siellä on, mutta että ensimmäistäkään hullua ei ole siinä paikassa nähnyt.
Asennevika mun mielestä, jos takerrutaan sanavalintoihin. Jos asia tulee ymmärretyksi, miksi alkaa vänkyttämään, miten asia ilmaistaan.
=DW=
Kehari on parempi ja leppoisampi sana, kun kehitysvammaisista puhutaan. Vajakin olen nähnyt yhdistettävän mm. ateisteihin.
No ongelmahan olikin siinä että asia ei tulut ymmärretyksi, vai mitä vajakki :). Itse asiassa jo kysymys onko kukaan nähnyt ujoa vajakkia oli pöyristyttävä. Kehitysvammaisilla on omia luonteenpiirteitä niin kuin muillakin ihmisillä, heillä on oma ihmisarvonsa ja toiset ovat syvemmin kehitysvammaisia kuin toiset mutta vajakki-sana heidän kohdallaan käytettynä kertoo lähinnä käyttäjsätään, vai mitä Kalu-DeeWee ;)?
Vajakki on ehkä trendikäs sana nuorison keksuudessa kun puhutaan vielä mitä sylki suhun tuo, mutta että kuuskymppisten palstalla?
Niin tai sellaisiin jotla käyttäytyvät yleisten sopivaisuussäädösten vastaisesi.
Kuuluuhan tämä vajakki-nimitys siinä mielessä aloitukseen, että kysyttiin onko joku nähnyt ujon vajakin.
Lähes 40 vuotta olen opiskeluaikoina, työssäni ja nyt omaishoitajana ollut läheisesti tekemisissä kehitysvammaisten kanssa. Ikinä en ole kuullut kenenkään heitä vajakeiksi kutsuvan.
Olen tainnut elää vähän syrjässä nykykielen muotivirtauksista.
Voisin sanoa onneksi.
Itse koen sanan vajakki olevan lähinnä pilkkaava ja halveksiva, silloinkin kun se ei kohdistu kehitysvammaisiin.
Tuo jo mainittu kehari on parempi, ellei jaksa oikeaa nimitystä käyttää.
Samaa mieltä Anceli. Miltä tuntuisi esim kehitysvammaisen lapsen äidistä jos lastaan kutsutaan vajakiksi. Kehitysvammaiset ovat monesti täydempi kuin ns terveeksi itseään kutsuvat.
Invis?
Pari tuttua tuolihommissa. Yks cp, yks katkoo luitaan. Olleet ikänsä. Suhtautuvat neutraalisti asiaan, eipä siinä muuta voi. Cp hankala asia taviksille. ei ne osaa kävellä, ei niitten puheesta saa selvää, pakkoliikkeitä. Niitä pidetään vieläkin hulluina. Enpä tiedä, mulla ihan hyvin mennyt, yks toinen tuttu kans cp, kävelee jotenkin. Mutta noitten ikinä mitään ongelmia. Mä saan selvää niitten puheesta ja kumpikin pirun teräviä tyyppejä, mukava japista. Eikä net tuttujen kanssa puhu niin hankalasti ja pakkoliikkeetkin vähäisempiä, kuin outojen kanssa.
Tämä luunkatkoja vähän hankalampi. Se on katkera. Kaikista suurimman pultin se saa, kun joku toinen invis kelaa viereen ja alkaa tekemään tuttavuutta invaliditeettiin perustuen. Se kun kuitenkin elää elämäänsä tavallisesti, paitsi että joutuu käyttään keppejä, tai kelailemaan.
Met ei oikein koskaan kai edes kummemmin keskusteltu asiasta. Ei ole ollut tarvetta. Toki joskus pitänyt autella ja multa ne pyytää apuakin, jos pitää autella liikkumisjutuissa joskus. Mutta ei ne ota ollenkaan nokkiinsa, kun jostain niitten juttuihin liittyvistä asioista puhutaan invis asioina. "Mitäpä invis, kuinka kelaa?" Mä voin sanoa noin, ilman, että kyynärsauva kolahtaa polttimoon, monet muut ei.
Sanat on sanoja, jokainen suhtautuu niihin tavallaan. Edelleenkin sitä mieltä, vajakki ihan hyvä sana. Sitä nyt ei täysin tuntemattomalle vajikselle voi sanoa, sehän voi suuttua, eikä sitä tule usein käytettyäkään. Ei vajis asialle mitään voi ja tietää sen kyllä itsekin. Eikä sitä yleensä kannata peitelläkkään, kyllä sen jokatauksessa muutkin hokaa. Vajis vaan sana, yksi muitten joukossa.
=DW=
Eiköhän tuo jankuttaminen jo riiiitä.
Ei tuo ole jankutusta vaan asiallista keskustelua.
Ai ne pari tutta "pyörätuolihommissa" on jossain eri lokerossa kuin muut tuttusi? Erittäin kiva että sulla mennyt heidän kanssaan hyvin ;).
Minä puhun mit halua, puhu sinä omisa. Et ole sellaisessa asemassa miuun jotta voisipäättää mikä riittää ja mistä vo jatkaa.
Ei toi lukihäiriökään varmaan kiva juttu oo?
Juu, myönnän kun olen väärässä :)
Ja huvittavaa kun ei enää asiasta keksitä asiapitoisita aletaan mennä henkilökohtaisuuksiin. Tukee pienuuskäsitystä.
Kävisitkö läpi omat kommenttisi uudestaan, niin huomaat nyt puhuvasi itsestäsi.
Menee räkytyksen puolelle ei kommentoitavaa.
Sitähän se on ollut metritolkulla ja paljon tuota "kommentoitavaa" on ollutkin. Jokohan se loppuis vihdoinkin, voiko toivoa?
Tämä lienee keskustelupalsta, toivottavasti ei lopu ;)
Menepä välillä tuonne miljoona kärpästä aloitukseen komennoimaan ;))
Ei se lopu niin kauan kuin sinä olet koneella. Monesti olet ilmoittanut, että ei enää kommentoitavaa, mutta aina sitä löytyy lisää
Eikös se ole vielä pitempi :)
Taidat olla aika kone.
Mitä vikaa siinä näet. Aika ala-arvoista on palstan "keskustelu". Aikuiset ihmiset kehtaavat jäkättää jäkättämästä päästyäänkin.
Tee sinäkin kade itse parempi ketju!!
Mikä sisäinen pakko pakottaa sinut nimittelemään muita ihmisiä?
Minkä pilkkanimen olet itsellesi kehitellyt?
Pus pus ;););)
Tottakai ihmiset erilaisia ja niitä sitten jostain syystä niputtaa omanlaisikseen tapauksiksi. On muutamia loispummityöttömiä, lorvikatarrin takia sairaseläkkeellä olevia pummeja, suuria pisnesmiehiä, jotka lähinnä takaavat toistensa vekseleitä, kaikenlaisia ihmisiä, jotka kuuluu jostain syystä samaan katekoriaan.
Omituista kyllä, erittäin paljon ihisiä, joitten kanssa aina pärjäillyt ja vielä enemmän ihmisiä, joitten kanssa ei voi pärjätä mitenkään. Itellä sama suhtautuminen periaateessa kaikkiin, kaikilla ei ole yhteneväinen suhtautuminen meitsiin. Se enenpi niinkuin ongelman ydin. Ei kaikkien kanssa voi tulla toimeen, eikä tarvitsekkaan.
=DW=
Typerrä kysymys ja vaihteeksi aloituksen aiheesta..........................................
Miten niin nimitellä ihmisiä. Se on uskisten ja muitten teennäisten tekopyhien ihmisten jorinoita tollanen. Ei sana, jonkin asian sanamuoto muuta asian sisältöä, jos joku ei tajua, oma on ongelmansa.
Ensiksikään, ei ole pilkkanimiä. Kaikilla intiaaninimiä, jotka muut antavat. Elikkäs ihmisiä nyt sanotaan milloin miksikin. Mainiten, naapurissa oli pahimmillaan 7 taloa vierekkäin, niissä asui yhteensä noin 30 ihmistä. Kaikki sukua keskenään ja kaikilla sama sukunimi. Jollakin helekutan konstilla ne piti erottaa toisitaan, kun osalla oli jopa sama etunimikin. Että intiaaninimillä tarkoituksensa.
=DW=
Ymmärrän mutta voisiko joskus olla pärjäämättömyyden syy meissä jokaisessa myös itsessä?
Vajakki sopii hyvin Suomen-kieleen.
Kielessämme on iät ja ajat kehitetty lyhenteitä tai nimityksiä, joita ei tarvitse
selitellä.
Minä aina naureskelen Jenkkien tapaa kysellä:
- Mikä teidän nimenne on?
- xxxyvkrtkkk
- Miten se tavataan?
Peri-aatteessa Kajakki voisi olla Korppikin.
Kailottavan kajahtava eläin.
Vastaavasti vajakki voisi valahtaa milloin vain vammaansa.
Keharikin käy, vaikka sen idea onkin vääristää totuutta.
Kaikki nuo sanat sopivat hyvin myös 60 kieleen ja mieleen.
Meillä kun on aikasti hyvä tuntuma kieleemme jo vanhoilta ajoilta.
Vain lapset etsivät toivoa toivottomuuteensa, vääntelemällä Suomen-kieltä.
Rulla-tuolilla rullaillaan, sillä ei pyöräillä.
En nuorenakaan nähnyt tarvetta ujoiluun.
Olin jo silloin vahva.
Niin henkisesti, kuin ruumiillisestikin.
Nuorena minä kiusasin ujoja.
H.
Miinus sinulle.
"oikea vajakki"
Ei haittaisi, vaikka perustelisitkin.
H.
Vajakki ei ymmärrä, turha perustella.
Kuten huomasitkin.
Teeveekin alkoi kehoituksestani kelailemaan.
H.
Luuletko, että nimittelylle nauraminen on jonkun mielestä älykästä.
Mistähän taiot nuo plussat itsellesi?
Ihanko koulukiusaaminenkin on kiitettävää?
Plussat tulevat alastonta keisaria seuraavilta naisilta. En käsitä kuinka joku viitsii kunnioittaa koulukiusaamisellaan retostelevaa vajakkia.
Huomenta!
Pyydän vieläkin nöyrimmin anteeksi, jos loukkasin jotain keskustelijaa. Yllättävää tämä sanaryöppy yhdestä sanasta, niinkuin aikoinaan sanasta "naikkonen".
En kyllä vieläkään ymmärrä, mistä tämä hirveä paatos ja miksi tähän vedettiin kehitysvammaisetkin mukaan. (Joku näkyy jo luulleen minun tarkoittaneen homojakin.) Kävittekö te samaa koulua kehitysvammaisten kanssa? Ei meidän koulussa minun aikanani ollut kehitysvammaisia. Joitakin vajakkeja oli kyllä, eivätkä he ujostelleet, olivat hyvin estottomia ja välittömiä.
Kävitkö apukoulua, siellähän heikkolahjaiset olivat?
Ja nettikiusaaminen jatkuu....
Tuo on tosiasia, ennen heikkolahjaiset kävivät apukoulua.
Muuttuipa tämä viestiketju yhtäkkiä kielipalstaksi ja toisten haukkumispaikaksi.
Voisiko ensiksi lukea aloituksen ja miettiä kuuluuko kirjoitettava teksti lainkaan ko. viestiketjuun.
Siivooja esitti kysymyksen ja vaati siihen vastausta, niitä annettiin, missä mättää?
Johtuu ymmärrättömyydestä, vajakki pitäisi ymmärtää yhdellä kertomalla jauhamalla se ei muutu miksikään
Eihän nyt olekaan muusta, kuin jankkaamishalusta ja kiusaamisesta kysymys. Jotkut vaan ovat sellaisia, että heille tuottaa toisen kiusaaminen mielihyvää. Ovat jääneet rakkautta vaille.
Siitäkin sanasta on eri käsityksiä, jokainen saa kertoa omansa.
Kuka on eniten ilkeä?
Jokainen saa ja moni on sen tehnytkin yhdellä kommentilla, mutta jollakin näkyy olevan sellainen käsitys, että jos sitä mielipidettään ei kerro sata kertaa peränperää, niin sitä ei ole vielä kerrottukaan.
Onhan se noinkin, minäkin lopetan.
Yhdestä kommnentista on vaikea saada aikaan keskustelu. Ja jos oikein viilataan pikkua kyse ei ollut sanasta vaan sen merkityksestä itse kullekin ;). Mutta joillein tämä näyttää olevan joku ihme kilpailu.
Onko täällä ilkeitä ha ha, niinhän se on melkein joka ketjussa no se on pikku juttu täällä nousi myrsky huhhah hei tuuli meinasi viedä paviljonkin mutta sain kiinni no se on pientä.
Jos saa asiansa esitettyä yhdellä viestillä, miksi jatkaa jankuttamalla.
No kun on tuota joutoaikaa voi vähän availla sanaista arkkuaan välillä, mutta ei ilkeilläkseen vaan asiaa väännelläkseen.
Vai myrsky, ootte sitten vissin rannassa?
Jankuttaminen ei ole synonyymi sanalle keskusteleminen.
Wkipedia sanoo keskustelusta näin:
"Keskustelu on kahden tai useamman ihmisen spontaania kommunikointia ja ajatustenvaihtoa. Keskustelun vuorovaikutteisuus perustuu siihen, että osapuolet tuovat keskusteluun lisää asioita vastaukseksi aiemmin sanottuun. Keskustelun lajeja ovat vastavuoroinen tietojen välittäminen, informatiivinen yksisuuntainen keskustelu, ja ajanvietteenä käyty keskustelu. Keskustelun syntymiseen tarvitaan kolme elementtiä: keskustelun aihe, yhteinen kieli ja vuorovaikutus"
Niin, mutta jos katsoo ettei ole syytä jatkaa eikä mitään lisättävää silloin voi tyytyä yhteen viestiin.
Aivan oikein. Tuonhan kukainenkin voi päättää vain itse tykönään.
Joo välillä maissa ja vesillä nyt taittaa mennä maissa tiistaihin lupasi kovia tuulia ja sadetta, rannalle on paviljonki 3×3 metriä pöytä ja pari tuolia saa oikoa ja jalotella..
Siellähän on itte kiva keitellä pöönävellit ja kuunnella lokkien kirkunaa :) Ja paistaa vakka kaloja.Tännekin lupasi sadetta koko ensi viikoksi.
Jotkut ei vaan osaa lopettaa, kun on alkuun päästy.....
Juu mikä ettei jos juttua riittää kuten meillä tässä nyt :)
Olin.
Kyllä olin ja vieläkin joskus.
Jos kyse on naisiin tutustumisesta niin varsinainen shokki tuli ensimmäisenä viikonloppuna Sölvesborgissa.
Lauantai iltana tuli kadulla vastaan kaksi tehtaan ruotsalaistyttöä.
Tytöt ehdottivat folkets hus:sille lähtöä.
Olimme kaverin kanssa äimän käkenä emmekä olleet varmoja olimmeko ymmärtäneet oikein tyttöjen sanoman.
Kouluruotsi ei juurikaan valmentanut käytännön osaamiseen eikä varsinkaan småländskan ymmärtämiseen.
Jouduttaakseen päätöksen tekoamme avasi toinen tyttö käsilaukun ja näytti absolut renad pulloa.
Tilanne oli syrjäseudun nuorelle neitsytpojalle niin poikkeava, etteivät tytöt viitsineet odotella vaan lähtivät.
Kun miehen neitsyys, ujous ja huono kielitaito yhdistyvät niin tulos on masentava!