Ihanan raikas, mutta lämpimämpi aamu kuin moneen aikaan. Näillä tavanomaisilla sanoilla aloitan minäkin jotain sanoakseni, kun positiivisen mukava olo itsessäni. Tuo raskasmielisyys jo luonnossa kyllä näkyy, sehän keskikesän ominaisuuksia. Kuulen vaan tämäntästäkin viljelyihmisten, oman kasvimaan tai yleensä viljankin onnettoman hitaasta kasvusta, kun lämpö on puuttunut.
No kaikenlaistahan tässä tietysti mieleen tuleen, tääkin, että kyllä meissä nyt vihdoin näkyy, mitä ja keitä olemme, on se alunperin syntymässä saatu temperamentimme, persoonallisuutemme kehityksen loppusuoralla, eiks oo aika kivakin, nyt ollaan sitä, mitä ollaan.
Minäkin jossain luettelin vähän aikaa sitten sellaisia ei kovin kehuttavia puolia persoonassani, mutta nyt kun on ollut jo ilo hyväksyä itsensä kaikkinensa, niille ihan hymyilee. Tuli vielä kuitenkin mieleeni tää impulsiivisuus, hanakan nopea sanoa tai tehdä kummemmin miettimättä asioita. Ennen se oli mullekin aika tavanomaista, sitähän ei pidetä kovin myönteisenä ominaisuutena, nyt senkin kanssa jo tulee toimeen. Sanoa pätkäyttää jotain, jossa olisi joskus ainakin ollut ensin miettimisen varaakin. Mutta kun enempi harkinta ja varauksellisuus, tulee vieläkin pätkäytettyä sanoa noin vain, ei kuulu omaan persoonaan, on sekin itsessään hyväksyttävä.
No, tässä vaan aamun avajaiseni, hyvä näinkin...on tullut puhuttua edes itsensä kanssa.
No kaikenlaistahan tässä tietysti mieleen tuleen, tääkin, että kyllä meissä nyt vihdoin näkyy, mitä ja keitä olemme, on se alunperin syntymässä saatu temperamentimme, persoonallisuutemme kehityksen loppusuoralla, eiks oo aika kivakin, nyt ollaan sitä, mitä ollaan.
Minäkin jossain luettelin vähän aikaa sitten sellaisia ei kovin kehuttavia puolia persoonassani, mutta nyt kun on ollut jo ilo hyväksyä itsensä kaikkinensa, niille ihan hymyilee. Tuli vielä kuitenkin mieleeni tää impulsiivisuus, hanakan nopea sanoa tai tehdä kummemmin miettimättä asioita. Ennen se oli mullekin aika tavanomaista, sitähän ei pidetä kovin myönteisenä ominaisuutena, nyt senkin kanssa jo tulee toimeen. Sanoa pätkäyttää jotain, jossa olisi joskus ainakin ollut ensin miettimisen varaakin. Mutta kun enempi harkinta ja varauksellisuus, tulee vieläkin pätkäytettyä sanoa noin vain, ei kuulu omaan persoonaan, on sekin itsessään hyväksyttävä.
No, tässä vaan aamun avajaiseni, hyvä näinkin...on tullut puhuttua edes itsensä kanssa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
P.S. Meinaan yrittää ottaa susmorsiimen kiinni, jos vapaana on hän, hyvät lomat on saanukkin pittää. Pyramidi alkaa ihan kangistaa, ei tää ole mulle sopiva nikki. Siinä sen näkee, impulsiivisuudet ja intuitiot, eivät ne aina osukaan oikein.
Aivan hailee mikä sinun nikki on kyllä sinut kohta erottaa, sen tyylin jota en yritäkkään kuvailla. Poika sanoi minulle olevansa yleensä hiljainen seurassa kun haluaa varoa ettei sano jotakin hölmöä.
Siinäpä minulle miettimistä, olen hiljainen ja jos jotakin sanon se on useimmiten jotakin hölmöä.
Tässä nyt tulee paljastaneeksi itseään, itsensä väheksymistä, metsässä kasvaneen puolenmieliä.
Suomalaisten ylivertainen älykkyys on seurausta kovan, kylmän ympäristön ja metsän keskellä elävän kansan on ollut oltava älykäs selvitäkseen näissä ympyröissä.
Nyt sitä taidetaan olla taivasalla ihan nimettömänä, paiskasin kai pyramidin nurin enkä osaa säveltää susia sinne. Pittäähän ihimisellä nimi....kai...olla. No mikäs kiire tässä, kattellaan uuelleen, kohan on sen aika.
Sus soikoon!
Vai, että pyramidi! Seuraavaksi varmaan jotain vastakkaista. Olisiko Kuoppa jotain, tai jos ihan sukunimellä, Karoliina Kuoppa, entinen Sus.
Ota nyt niitä kirjaimia, jotka väärällä nimimerkillä on jäänyt kirjoittamatta, esiin ja tee oikein kunnon lauseita niistä!
Olen viljellyt kasvipalstaani ja hoitanut tonttiani , johon on konkreettisen puutarhatyön lisäksi kuulunut lastenlasten viihdyttämistä ja itsenikin kehittämistä. Pari viikkoa olen uppoutunut valokuvakirjan tekoon, sellaiseen josta Ifolorin mainoksen lapsi riemuitsee : mutta mummi, sinähän osaat ! Mutta kun pyrkii täydellisyyteen, tuotosta on pakko hioa, tekstejä parannella, kuvien sommittelua kokeiltava loputtomiin. Vihdoin tilasin kirjan ja ehdin vilkaista tännekin palstalle.
Olenkin koko ajan ollut sitä mieltä, ettei pyramidi sovi susmorsiamen nikiksi, mutta etäisyyden otto taitaa olla sinänsä vaikka nikkiin hyväksi välillä. Katleija on aina vaan Katleija, orkidean kukka, jota voin sanoa palstaystäväkseni jo kahdeksan vuoden ajan. Luin hänen kokemastaan ja päätöksestään ja ymmärrän sen hyvin, mutta toivon vielä paluuta tänne pariimme. Samalla toivotan hyvää vointia ja mitä kauneinta kesää.
Enpä usko, että kovin impulsiivinen olisin, mutta aika spontaani kuitenkin. Jo työssä opin, että tiukat ennakkosuunnitelmat eivät sujuneetkaan käsikirjoituksen mukaan, piti osata improvisoida. Ohje kymmeneen laskemisesta on monessa tilanteessa auttanut, kun on mieli tehnyt pärskäyttää päin naamaa suorat sanat tai vastalause. Ruuhkavuosina oli tärkeää, että tunsin hallitsevani arkea : tiesin missä ja kenen seurassa lapset ovat, terveellisiä ruoka-aineita on aina jääkaapissa, tilillä rahaa , tankissa bensaa ja jo illalla vaatteet aamua varten kaikille valittuna, miehen paidat sunnuntai-iltana viikkoa varten silitettyinä. Se sopi silloin, ja lisäsihän se vapaata aikaakin, mahdollisuutta vaikka impulsiivisuudelle, hetken mielijohteille. Rutiinien rikkomiset ovat aina olleet hauskoja, vaikka lounaan kuittaaminen eväiden syömisellä sateessa tiheän kuusen suojaavien oksien alla tai viltillä kukkaniityn reunalla. Eläkeläisen elo on siinä mielessä ihanaa, että saa rikkoa rutiineita kaiken aikaa.
Spontaanisuudelle ja intuitioille olen aina antanut mahdollisuuden ja luottanut niihin. Äidin vaisto ei voi olla väärässä, jahkailu ja varman tiedon etsiminen voi viivyttää ratkaisuja tuhoisasti. Ainostaan sydämellä näkee hyvin, tärkeimpiä asioita ei näe silmillä...näin sanotaan kirjassa Pikkuprinssi, ja monta muutakin hienoa elämänohjetta se sisältää.
Tänään taivas on sininen ja valkoinen, aurinkoakin luvassa koko päiväksi ja kohtuullista lounaistuulta tänne rannikolle. On sopiva päivä lastenlasten optimistijollailulle ja optimismille yleensäkin.
Nyt kun oon aika riehakkaallakin tuulella, ei tuo miettiminen oikein luonnistu eikä oo tarpeenkaan. Ruppeisinkohan huutelemaan tuosta parvekkeelta ihmisille, että....terve, terve, strastuitje tavarits. Kyllähän se miulta kävis, mut pittää kai ees ensin sen verran vieraskorree olla, että kampaa piänsä, kuuteen saakka nukuin, ni aika tässä vierähti niin somasti, etten kerinny.
Hei, sinä hän oletkin entinen tuttu, ainakin nimeltäsi ja temppermentiltasi.
Kivaa kun palasit.
Minä on koskaan ajattele kuka on tuo uusi kirjoittaja, ei ole tullut mieleen tehdä noin,
siksi pidin sinua vain pyramiidina.
Niinpä, sitä ei monesti tule ajatelleeksi tarkemmin, sinänsä pikkujuttuja, kuten tuo minunkin väliaikainen oleskeluni paikallaan jököttävässä pyramiidissa. Mutta kun se tutunomaisempi minä, sus, kaipasi välillä vapaita polkuja, niin lupasin hälle vappaata, mut saapa nähä, onko peräti morsian hänestä tullut eikä ennää sus.
Tää keskikesä, no ens kuussa yleensä selvemmin, on niin luonnon täydellistymisen aikaa ihan liialliseenkin pönäköitymiseen asti. Niin tuuheiks ovat kasvaneet nuokin parvekkeeni eessä olevat isot koivut, ettei kohta taivasta erota. Etelän puolella on tää parveke, joten aurinko tähän helottaa ainakin nyt ihan täydeltä terältä.
Tulin ulkonta sisälle ko alakas paita kastumaan. Pieni sade vaan. Isomman iillin laita osui meitin alueelle. Jo kilsan päässä satoi reilusti.
Lähempä kioskille arpoja raaputtaan. Kun on vain pariin arpaan rahaa, se kybä menee varmasti ns. yleishyödylliseen jakoon. Siunakkoon Sus peli-tsägääni.
Muistakaa ei saa olla suu supussa, muuten kieli kuivuu korpuksi.
Kielipusut ei onnistu.