Kainuun Perussuomalaisissa järjestöissä kiehuu ja kuohuu.
Hyväköhän viimekädessä tuon kaiken perii ?
Kaikenlaisia takkinsa kääntäjiä on haalittu pilvin pimein, Perussuomalaisten jäseneksi. ja soppa on yhäkin huonompi.Ja yhäkin pahenee,
Hyväköhän viimekädessä tuon kaiken perii ?
Kaikenlaisia takkinsa kääntäjiä on haalittu pilvin pimein, Perussuomalaisten jäseneksi. ja soppa on yhäkin huonompi.Ja yhäkin pahenee,
Vastaukset 23
Vanhimmat
Muissa puolueissa tietysti ollaan vain mielissään asian suhteen.
Kymmenen kuukauden päästä on eduskuntavaalit, Kokoomus Keskusta nokkivat
perussuomalaisista ylilaidan heitetyt siipiensä suojaan.
Voi vain todeta, Jytky tuli ja jytky myös meni,samalla tavoin kuin se kuuluisa; Manta Keräsen umpisuoli.
Eikö se Vasemmistoliitto lajhjottanut,peräti ihan taivaan lahjan Topi toivottoman
perussuomalaisten riesaksi. Lakanalle olisi tuokin miesprka joutanut mennä jo siinä vaiheessa kun lisääntymis tarkoituksella sänkyhommiin ryhdyttiin
Ei ne Vennamolaiset ole koskaan oikein terveenkirjoissa kulkeneet.
Perussuomalaista Kainuunpiiriä Diktaattorimaisesti johtanut Topin tuli aika lähteä
puheenjohtajan paikalta. Siteeraan kainuun sanomain kirjoitusta. Toivo Kyllönen
sai kenkää piirin puheenjohtajan paikalta. Näin päätti, Kainuunpiirin Ylimääräinen
piirikokous eilen. Kokous pidettiin Sotkamossa- Särkisen majalla.
Niin se mainen valta karsittiin Toivo Kyllöseltä eilen Sotkamossa pidetyssä, Kainuunpiirin ylimääräisessä kokouksessa.
Paitsi, että oli jo ennakkoon ilmoittanut luopuvansa pj:n paikasta.
Jos tietää itse ettei kannatusta ole niin kannattaa luovuttaa jotta kasvot säilyy.
Eihän sitä luottamusta,Toivo Kyllösellä juuri koskaan olisi ollutkaan ellei olisi
saaut Pentti Kettusta suojelijakseen.
Rohkenen väittää,ettei Perussuomalaisessa Kainuunpiirissä meno muutu.
Jos Puheenjohtaja on aina jonkin henkilön johdateltavissa . Puheenjohtajan ominaisuuksia.Täytyy olla selkärankaa,kyetä ajattelemaan itsenäisesti,ei lähteä jokaisen tuulen vietäväksi,herkällä korvalla kuunnella puolueväen tuntoja.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä
Pentti Kettunen sai voimakasta ritiikkiä Kokoomuslaiselta politikolta eilen.
Oisikohan, Edustajan aihetta lopultakin aihetta alkaa hiema kunnioittamaan muitakin ihmisiä. ?
pata kattilaa jne.
Pentti Kettunen sai ritiikkiä ihan aiheesta,myöskin nais poitikot ovat asiansa osaavia. Myöskin omanpuolueen naispolitikkoja on vain kunnioitettava.
Asiallisestikkin voidaan olla erimieltä.olematta vihamies / nainen.
Tämä maailma olisi hyvin yksitoikkoinen paikka elää ja olla jos meistä jokainen
ajattelisi ja toimisi samalla tavoin.
Erilaisista mielipiteistä koostuu kokonaisuus, politiikassa joudutaan usinkin tekemään kompromissi ratkaisuja, kompromissi ratkaisuna ei kuitenkaan ole niitä parhaita..
Kompromissi ratkaisuun useinkin päädytään,että asioida voidaan viedä yhdessä eteenpäin. Diktatuurissa edetää sanelupolitiikalla ja onhan se nähty mihin yksinvaliaan ratkaisut ovat johtaneet
Entäs se Jaana Sankilampi? Eiko naisia johtotehtäviin tarvita? Vai mikä lienee totuus?
Me perussuomalaiset kannatamme yhteiskunnan kunkin jäsenen ohjaamista hänelle luontaiseen ja kykyjä vastaavaan vaikuttamisympäristöön.
Mitä Perussuomalaiset ovat todellisuudessa saaneet aikaan,Valtakunnantasolla.
Rohkenen väittää etteivä yhtään mitään. Ei politiikkaa tehdä sanansutkautuksilla,
ei myöskään jotain loukaneita heittämällä.
Kuka on loukkaantunut ja heittänyt mitä???????????????
Perussuomalaisilla seuraavissa eduskuntavaaleissa on kolme ehdokasta,
Aavakare, Kettunen, Korhonen, Rohkenen väittää kukaan noista kolmesta ei ole
ylitse muiden. Pahimmassa tapauksessa,äänten jakaantuessa,on mahdollista että
Perussuomalaisilta ei saada yhtään ainoaa Kansaedustajaa ,kainuusta seuraavaan,Eduskuntaan ?
Jytky mikä tuli 2011 Eduskunta vaaleissa, on vain häviämässa kuin tuhka tuuleen.
Etupäässä sisäisiin riitelyihin, vallankin Kainuunpiirissä.
Hyvä, että Kettunen ja Korhonen on molemmat ehdolla. Saavat sen verran ääniä kumpikin, etteivät varmasti mene läpi..janhyvä niin..
Todennäköisin vaihtoehto, kukaan perussuomalaisista ehdokkaista ei saa niin paljoa ääniä että tulisi valituksi eduskuntaan ja hyvä niin..
Odotettu jytky jää saavuttamatta.
Olen edellisen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä.
Työsarkaa puolueen puheenjohtajalla Timo Soinilla riittää että hä saa puolueensa
Piirijärjestöjen rivit suoriksi ennen seuraavia Eduskuntavaaleja.
Siksi monessa Perussuomalaisten piirijärjestöissä on pakka täysin levällään.
Mihin Eduskunnassa Perussuomalaisia tarvitaan,ei sitten yhtikäs mihinkään.
Sutkauksia ja erinäisiä letkauksia,ei juuri mitään muuta.
onkos niillä muillakaan mitään sen viisaampaa, täysin turhaa paskanjauhamista koko politiikka. Mikään ei kuitenkaan muutu miksikään, ainakaan paremmaksi.
Perussuomalaisilta ei ainakaan löydy mitään viisaampaa.
Jotain näkyvääkin pitäis alkaa saamaan aikaiseksi, suuret oli olettamukset viime
eduskuntavaalien alla ja edellä, jytky suli sen silijän tien ilman että olisi saatu jotain
konkreettista aikaiseksi.
Jos Eduskunta vaalit pidettäis tänään, rohkenen väittää että kannatusluvut olisi
hyvinkin voimakkaasti miinusmerkkiset. Voisi kannatus pyöriä Sosdemien kanssa
samoissa lukemissa 10 %- 15,sta % lukemissa.