Meillä on viimeisen parin viikon aikana tullut n. 5kk vanhan bortsu pennun kanssa ongelmia luoksetulossa. Ns. normaalitilanteissa tulee kyllä nätisti luokse, mutta jos tiellä(noin 50m talosta) ajaa auto ohi ja koira on kunnon näkö ja kuuloetäisyydellä autoon, se lähtee perään ja tulee aivan kuuroksi kaikille käskyille, samantapainen tilanne jos koiralla on esimerkiksi luu ja sitä kutsuu luokse, se lähtee karkuun, ja lähinnä pelleilee juoksemalla ympäriinsä. Ilman äsken mainittuja "häiriötekijöitä" sisäistää kyllä helposti uutta ja on melko tottelevainen, mutta tuo ongelma voi koiralle koitua kohtaloksikin, joten onko teillä vinkkejä mitä minun kannattaisi tehdä?
Luoksetulo ongelmia
8
330
Vastaukset
Pidä koira kiinni.
Bortsut voivat olla sen verran kovapäisiä ja metsästysviettisiä, että suosittelisin pitämään koiran kiinni tai aidatulla pihalla, kunnes saat nuoren koiran hallintaan. Se voi viedä hiukan aikaa ennen kuin kasvavan koiran hormonimyrskyt tasaantuvat...
Jäljestysliina tms on hyvä väline harjoitella etäisyyden ottoa. Tuon ikäisistä yleensä sanon että nyt on hyvä aika tuplata lenkkeilyn ja koulutukssen määrä, jotta nuori koira pysyy hallinnassa. Bortsun kanssa on hyvä aloittaa joku työ tai harrastus, jotta energia saadaan suunnattua johonkin asialliseen toimintaan; nehän voivat olla erinomaisia vaikka agilityssä...- Tuo auton
jaakaaminen on sitten muuten selvää paimenviettiä. Ja autoihin kohdistuvana syytä saada kitkettyä pois ajoissa.
Onko lähistöllä lammasfarmia tai muuta sellaista paikkaa missä voisitte käydä harjoittelemassa ohjattua paimentamista? Ehkä joku kana- tai ankkafarmikin kävisi opetusalustaksi. Opettaisit sille käskyt oikea, vasen, kierrä, lähempää, kauempaa, tuo tänne, vie tuonne ym. paimentamisen peruskäskyt. Tai kehittelet sellaisen vihellystekniikan itsellesi mitä lammaspaimenet käyttää. Bortsut oppii melkein mitä vaan kunhan antaa tilaisuuden oppia eli on kärsivällinen opettaja.
Ja tuo luujuttu on kyllä ihan sellainen että parhaiten pääset siitä eroon kun "hylkäät" koiran, eli et lähde siihen leikkiin mukaan. Poistu siis paikalta, mene sisään tai piiloon pirtin taakse ja odota että koiran uteliaisuus herää. - Kirjoitakunnolla
Borzoi vai bordercollie? Meinaan aika eri vietit niillä.
Borzoi, borderdollie, borderterrieri.... Pystykorvat ne vasta innokkaita ovatkin autojen perään, ja siitä on paimennus kaukana.
- Tuo bortsu
suomutaa kirjoitti:
Borzoi, borderdollie, borderterrieri.... Pystykorvat ne vasta innokkaita ovatkin autojen perään, ja siitä on paimennus kaukana.
on kaiketi lähinnä käytössä lyhennyksenä bordercollieista. Uskoakseni aloittajan koira on sellainen.
Ja, ei se pystykorvien autopaimennuskaan loppupeleissä paljoa eroa hirven pysäyttämisestä ja ajamisesta metsästäjän ulottuville.
Helvetin vaarallista touhua kun se kiinnostus kohdistuu autoihin. Parempi kitkeä korvaavalla, luonnollisemmalla toiminnalla.
Bordercollieille se parempi vaihtoehto on lammaspaimennus isäntäuskollisuuden vuoksi. Pystykorvat taas kaipaa itsenäisempinä vapaamuotoisempaa aktiviteettiä. Kuten hirvenajoa. Omanikin tehnyt sen pari kertaa ja tuonut metsässä hirven huomenlahjaksi mulle miltei syliin. - Eräskuunnellut..
Tuo bortsu kirjoitti:
on kaiketi lähinnä käytössä lyhennyksenä bordercollieista. Uskoakseni aloittajan koira on sellainen.
Ja, ei se pystykorvien autopaimennuskaan loppupeleissä paljoa eroa hirven pysäyttämisestä ja ajamisesta metsästäjän ulottuville.
Helvetin vaarallista touhua kun se kiinnostus kohdistuu autoihin. Parempi kitkeä korvaavalla, luonnollisemmalla toiminnalla.
Bordercollieille se parempi vaihtoehto on lammaspaimennus isäntäuskollisuuden vuoksi. Pystykorvat taas kaipaa itsenäisempinä vapaamuotoisempaa aktiviteettiä. Kuten hirvenajoa. Omanikin tehnyt sen pari kertaa ja tuonut metsässä hirven huomenlahjaksi mulle miltei syliin.Ihan oletuksia ilman tosiasioita, oletuksien perusteella voi tehdä vain arvailuja: Yksi lenkkituttu tärkeänä selitti miten borderterriereitä sanotaan bortsuiksi heidän harrastajien keskuudessa..
- Paimenkoiran omistaj
Bordercollieta itsekkin ajattelin. Yksi erinomainen ja helppo tapa on auttaa koiraa käyttämään viettiään oikein. Eli muutama paimennuskerta ohjatussa opissa, niin ei lampaiden jälkeen enää jaksa autot ja polkupyörät kiinnostaa. Toki voi tehdä niinkin, että napakasti kieltää nuo, eli estää toiminnon. Mutta itse koen reilummaksi sen, että koira saa mahdollisuuden oppia paimennuksensa oikeanlaiseen käyttöön. Ja tuollaisella lammastilalla se on koiralle hirmuisen palkitsevaa. Vaikkakin se joutuu siellä kohtaamaan sen tosiasian, että säntäillen ei pääse elukoiden lähellekkään. Se oppii tehokkaasti sen asian, missä mielentilassa paimennusta tehdään, ja kenen ohjauksessa. Mutta ei paljon tosiaan enää väärä paimennus kiinnosta, kun on oikeaa saanut kokea. Tuossa pyörän/auton jahtauksessa on riskinsä. Ja koiralle se on erittäin kova ärsyke, koska useimmiten ihmiset reagoivat asiaan liian myöhään, eli silloin kun koiralla on liian korkealla jo viettitila. Ts. Se on korvaton! Eli liinan kanssa vain ulkoilu. Siihen saakka että ymmärtää, että stoppi on ehdoton. Useimmiten ongelmaa ei saa kuriin siksi, kun koiran mielestä on hauskempaa ja palkitsevampaa jahdata kuin jättää jahtaamatta. Eli on muistettava ruhtinaallinen palkkio siitä, kun se päättää jättää jahtaamatta. Ihmisillä vaan usein jää sitten se antamatta. Ja voin kertoa, että se palkkio ei ole joku nami.
- Tossa olisi muuten
hyvä linkki tuohon miten bortsu paimentaa: http://youtu.be/ZogzAzXzXf8
Tossa kun katsoin ton ite, tuli mieleen että käskykanta ainakin oli käytännössä samat kuin meillä pystykorvalla ja mitä tuossa ylempänä jo mainitsin. Jotenkin tuli itellekin sellainen kutina että pitäisi ehkä kokeilla sillekin tota lammaspaimennusta. Jos se nyt vanhempana malttaisi jo pysyä poissa metsän houkutuksista...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain1668644Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1343242- 1652120
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha941832Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1741766Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1801647- 1381322
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko93996Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..108972- 80934