Meiilä oli taas riita. Susku kilahti jostain joten päätin lähteä ulos. Päädyin Camden Towniin ja suuntasin vakkari klubille, Full Tilt. Sisälle ja bilettämään jos vaikkakin olis jotain huvituksia, kemilallisia tai lihallisia jotain joka poistais tän vitutuksen. Aikanani heiluttuani huomasin tutun parin, Gordon – oikealta nimeltä Giordano, oiken lusmu ja niljakas Italialnen kreivi – ja mun ex, Iso-D – kavereiden keksimä, oikeasti Dagmara, sillä oli D-kupit, polakki ja aivan uskomattoman kaunis mutta tuulenhuuhtoma tyhjäpää. Gordon oli piirittäny Iso-D:tä jo meijän suhteen aikana aivan röyhkeästi ja sehän mua riipi suunnattomasti. Eikä mennyt kauan sen jälkeen kun lemppasin ämmän, niin se oli sen kimpussa. En voi moittia kundin makua, oli se vitun hyvä pano ja anto mielellään. Nillä oli varmaan kivaa yhessä, saattoivat jutella vaikka ... no ei ne jutellu, kummallakaan ei ollu sen verran kapasitettiä että olisivat pystyneet puhumaan ja kävelemään samaan aikaan.
Ei mennyt aikaakaan niin ne tuli moikkaamaan, hieromaan santaa silmiin, vittuilemaan. No olin siinä ystävällinen ja vaihdeltiin kuulumisia. Kysäisin Gordonilta että haittaisko jo veisin daamin tanssimaan, eihän sillä ollut mitään sitä vastaan. Joten lattialle vaan, siinä joratesamme niin minuun iski piru ja kostonenkeli samaan aikaan. Otin D:n lähemmäksi ja annoin käsivarsien hipaista hänen rintoja – tiesin että tissit on sille arkapaikka, D hätkähti ja silmät laajeni, osuin. Jorattiin ja menin ihan lähelle, hengitin D kasvoille ja annoin käteni hipaista kehoa, monta kertaa. Ihan sillee selkeesti mutta kuitenkin vain kiusottelua. D:n hengitys muuttui, hän tiesi mitä ajoin takaa ja tiesi mitä hän multa saa, mutta vastusteli vielä. Otin tiukan otteen daamista ja menin ihan kiinni vaikkakin oli nopea biisi ja laitoin kädet pakaroille. Seurasin kokoajan missä se vitun niljake luuraa, koska se ties että mä osaan tän ämmän kuin aapisen, jätkää ei ei näy. Siirryn seuraavaan liikeeseen ja ihan pokkana, ennekuin se ehtii vastustella niin laitan oikean käden topin sisälle ja nappaan nännin etusormen ja peukalon väliin. Muija melkein putos polvileen mielihyvästä ja minä jatkan tissin kourimista samalla kun suutelen. D vastaa suudelmaan kiihkeästi ja mun käsi hakeutuu alas sen haaroväliin. Tässävaiheessä syytä mainita että sillä on minihame. Käsi löytää stringit ja lipsuttaa ne syrjään, sormi klitorikselle ja pieni painallus ja D on valmista kauraa. Työnnän vielä loppukaneetiksi mun lantion sen kehoa vasten että se tuntee mun kovan, ison kyrvän. Se oli siinä, näin sen hänen silmistä, hän ei halunnut tällä hetkellä mitään muuta kun mun kovaa kyrpää.
Otin D:n kädestä ja talutin paikan lavalle ja löysin hyvän piilon nurkasta. Painoin olkapäistä hänet polvileen ja kaivoin kyrvän esille ja työnsin sen syvälle kurkkuun, pidin takaraivosta kiinni ja panin häntä suuhun, D ahneesti nuoli ja imi mun kyrpää. Kun olin tyytvänen ja valmis lopettamaan niin komensin hänet nelinkontin nostin hameen ja siisrsin stringit sivuun, kova kalu sisään ja annoin palaa. Panin niin lujaa ja syvälle että tiesin sen jättävän häneen ikuisen muiston. D ei ole koskaan saannut näin rajua ja eläimellistä kyrpää eikä tule koskaan saamankaan. Panin henkeni ja sieluni edestä. Nalli tuli aika äkkiä ja nykäisin ulos, heitin lastit lattialle jotta sillä ei olis selittelmistä myöhemmin yöllä.
Otin D:tä kädestä ja suutelin – sellaisen "tämä on viimeinen suudelma". Talutin baaritsikille, ojensin käden Gordonille ja sanoin ”Thanks for lending” ja iskin D:lle silmää ja lähin himaan. Oli vitun onnistunut ilta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Seksinkipeitä sinkkuäitejä osoitteessa http://sms-chat.se/
Lisää kuumia tarinoita löydät: http://seksitarinat.adults.fi/