hiukseni vapisevat
märkyyttään,
huojuen
tiputtaen tyvestään
pisaroita
ihmisen kokoista
lihaa ja verta
ilman ymmärrystä
läpäisten
maan ja
äären, mutta
eivät ihoa
sileää pintaa,
jolla on elämä
elettävänään
peiteltyjä unelmia,
maahan kaadettuja
mustelmia, joihin
kosteus nousee
tuomalla kankeuden
kehoon,
kieleen
kuinka se
kosketusarkuus
häiritsi säärtä
silmiä
hivelevää
sädekehää
arpea, joka näkyy
ja muistuttaa
ajan kulusta
ensimmäisistä
viattomista katseista,
leikeistä
niistä versovista
lauseista,
kevättä
muistuttavista
suudelmista
hioen paljaita
sormenpäitä,
puolikuisia
silmiä
karkumatkaa
pullotettuihin
unelmiin
kermaiseen kuoreen,
joista tarina
pursoaa ulos
liukkaudella
pyyhkien suunpieliä
sielua ja
kaikkia niitä
kuivia sivuja,
jolloin avaimen reiästä
näkyvä maailma
oli tatuoitu
sydämeen
menettäen tajuntansa,
kyvyn katsoa
pintaa syvemmälle
jumalan symboli
vain tuijotti
isopovista naista
luullen
muotojen olevan
elämän muodokkuus
herätetty halu
ja seksuaalisuus
tai
maailman napa
ja vastaus
kaiken tarkoitukselle
kaikella on
hintansa
jopa hiljaisuudella,
joka vyöryy
pelon paljastamalle
alueelle,
rakoihin
kaiken tutun
päälle maalattuun
karheuteen
sakenevaan yöhön
henkeen, joka
puhaltaa
taivasta ja
sitä kiertävää
kuuta
kuinka järjetöntä
kaikki on
kuulaasti
hengittävässä
rinnassa
ahneudessa
päivien vartioidessa
kauempaa kaiken
oikeutusta
ihmisen rauhaa
nälkää
ja ärtymystä,
joka repeää
jokaisen yrittäessä
pitää kiinni
eduistaan
kullasta,
jota huuhdotaan
kiittämättömyydestä
tai valloituksista,
jotka jäävät
jalkoihin ja
tallotaan unelmiin
etsiä ihmistä,
sellaista kaihon
kaunista makua
mahdollisuuksia
tulevaisuutta
juopuneen jumalan
kykyä tehdä
vaillinaisesta
kyyhkynen
pellon viertä
rakentuvia askeleita
raskain rattain
pyörähtäviä ajatuksia
huokaamaan maailman
kauneutta
jatkuvana solkena
ulos eteen työntyviä
kysymyksiä
veren makua
suussa,
tavallisen ihmisen
murheita
kykyä nähdä
voima
voimattomuudessa
tekoja, jotka
ovat puheita
enemmän
luonnon kyky
kutsua
omiaan
kykyä
leikata pois
kaikki turhuus
pysäyttäen sydämen
uuteen elämään,
valaisten pimeän
sateen kastelemat
kasvot
raikkaan heinien
kahinan
kuin ikkuna avautuisi
kultaakin kalliimpaan
kesäyöhön
kykyyn kipristellä
jäseniään
mielihyvästä
silmiin
pesiytyvää onnea,
joka täydenkuun aikaan
ulvoo
olemalla se
olennainen
jokaisen
ja yhden
ainoan kerran
https://www.youtube.com/watch?v=IQU9rcrDsQM
märkyyttään,
huojuen
tiputtaen tyvestään
pisaroita
ihmisen kokoista
lihaa ja verta
ilman ymmärrystä
läpäisten
maan ja
äären, mutta
eivät ihoa
sileää pintaa,
jolla on elämä
elettävänään
peiteltyjä unelmia,
maahan kaadettuja
mustelmia, joihin
kosteus nousee
tuomalla kankeuden
kehoon,
kieleen
kuinka se
kosketusarkuus
häiritsi säärtä
silmiä
hivelevää
sädekehää
arpea, joka näkyy
ja muistuttaa
ajan kulusta
ensimmäisistä
viattomista katseista,
leikeistä
niistä versovista
lauseista,
kevättä
muistuttavista
suudelmista
hioen paljaita
sormenpäitä,
puolikuisia
silmiä
karkumatkaa
pullotettuihin
unelmiin
kermaiseen kuoreen,
joista tarina
pursoaa ulos
liukkaudella
pyyhkien suunpieliä
sielua ja
kaikkia niitä
kuivia sivuja,
jolloin avaimen reiästä
näkyvä maailma
oli tatuoitu
sydämeen
menettäen tajuntansa,
kyvyn katsoa
pintaa syvemmälle
jumalan symboli
vain tuijotti
isopovista naista
luullen
muotojen olevan
elämän muodokkuus
herätetty halu
ja seksuaalisuus
tai
maailman napa
ja vastaus
kaiken tarkoitukselle
kaikella on
hintansa
jopa hiljaisuudella,
joka vyöryy
pelon paljastamalle
alueelle,
rakoihin
kaiken tutun
päälle maalattuun
karheuteen
sakenevaan yöhön
henkeen, joka
puhaltaa
taivasta ja
sitä kiertävää
kuuta
kuinka järjetöntä
kaikki on
kuulaasti
hengittävässä
rinnassa
ahneudessa
päivien vartioidessa
kauempaa kaiken
oikeutusta
ihmisen rauhaa
nälkää
ja ärtymystä,
joka repeää
jokaisen yrittäessä
pitää kiinni
eduistaan
kullasta,
jota huuhdotaan
kiittämättömyydestä
tai valloituksista,
jotka jäävät
jalkoihin ja
tallotaan unelmiin
etsiä ihmistä,
sellaista kaihon
kaunista makua
mahdollisuuksia
tulevaisuutta
juopuneen jumalan
kykyä tehdä
vaillinaisesta
kyyhkynen
pellon viertä
rakentuvia askeleita
raskain rattain
pyörähtäviä ajatuksia
huokaamaan maailman
kauneutta
jatkuvana solkena
ulos eteen työntyviä
kysymyksiä
veren makua
suussa,
tavallisen ihmisen
murheita
kykyä nähdä
voima
voimattomuudessa
tekoja, jotka
ovat puheita
enemmän
luonnon kyky
kutsua
omiaan
kykyä
leikata pois
kaikki turhuus
pysäyttäen sydämen
uuteen elämään,
valaisten pimeän
sateen kastelemat
kasvot
raikkaan heinien
kahinan
kuin ikkuna avautuisi
kultaakin kalliimpaan
kesäyöhön
kykyyn kipristellä
jäseniään
mielihyvästä
silmiin
pesiytyvää onnea,
joka täydenkuun aikaan
ulvoo
olemalla se
olennainen
jokaisen
ja yhden
ainoan kerran
https://www.youtube.com/watch?v=IQU9rcrDsQM
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olet varmaankin lukenut läksysi eli Aristoteleen kirjoitukset onnellisuudesta. Hänen mielestään onnellisuuden idea on kohtuudessa (tästäkö nimimerkkisi juontaa?). Tai noin minä sen tulkitsin. Siis, että kaikessa säilyttää kohtuuden. Eli ei hae äärimmäistä hekumaa, jolloin aistit turtuvat ja janoavat koko ajan suurempaa ja vielä suurempaa nautintoa, vaan on tyytyväinen puoliväliin. Mistä se kohtuus sitten alkaa - hyvä kysymys. Olisiko se siinä, että pystyisi nauttimaan elämän tasapaksuudesta ja yksinkertaisesta arjesta ja järjen kanssa arvioi mihin olisi tyydyttävä, jotta rauha/onni säilyisi. No - kaiken uhallakin - kyllä minä sitä hekumaakin kaipaan... ihan joskus vaan ja kohtuudella :)
Niin Aristoteles on sanonut onnen koostuvan älystä, moraalista, terveydestä, kauneudesta, voimasta, rikkaudesta, maineesta ja syntyperästä. Eihän nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä sanotaan. Nämä allekirjoitan kyllä täydestä sydämestä. Asioita, joita ihmiseltä ei voi viedä ilman hänen omaa tahtoaan ja kun kyse on kokonaisuudesta, ei hetkellinen köyhtyminenkään ole mitenkään hallitseva osatekijä eli rikkaus ei välttämättä ole sama kuin vauraus.
Ja kaiken eteen on ponnisteltava, kukaan ei ole mestari syntyessään. Onnellisuuden voi löytää kokonaisena vain oikeudenmukaisuudesta, olemalla näin omavarainen ja tekemällä käytännössä sen minkä lukemalla ja harjoitteena tai kasvatuksena on oppinut. Ja koskaan ei ole liian myöhäistä.
Kyllä tuo minun nimmarini tulee alla olevasta biisistä otettuna, ei sen kummempaa selitystä....
https://www.youtube.com/watch?v=kPqAtgcPA7M
Kiitos sinulle sisko.
Huomenta.
Sitäkös tuo sade tekee, huuhtoo kultaa :) Se tuntuu olevan päivän juttu, kaikki vaan etsii, hakee, tarttuu... muljahtaa, särkyy ja eikun uusi kierros. Vai onko se niin että se on vain luonnon kiertokulkua. Sori, maanantai-aamun apatiaa. Viimeinen uuvuttava työviikko ja pääsen latautumaan. Ja tierox vaan, olen tilannut aurinkoa. Ja yhden täyden kuun. Taitaa olla suuremmat mahikset saada tuo viimeinen....
Jesse kysyy myös, että mistä alkaa hulluus. Siinäpä taas pohdittavaa, jos siis on mieleltään pohtivainen. Entisaikaan hulluksi sanottiin sekä mieleltään sairaita että ihmisiä, jotka olivat erilaisia, poikkesivat massasta. Näitä olivat mm. "kylähullut", jotka itse asiassa saattoivat olla hyvinkin luovia ja taiteellisia tyyppejä.
Nykyisin ilmapiiri on hyväksyvämpää ja mielenterveyspotilaat ovat mielenterveyspotilaita ja taiteilijat taiteilijoita. Itse asiassa hullu-sanalla on ihan positiivinenkin merkitys. "Hän on hulluna rakkaudesta" tai "mitä toi hullu tekee", kun joku on uhkarohkea tai "hulluttelee" muuten vaan. Näin se kieli muuttuu. Sanat ovat mielenkiintoisia, kun niitä alkaa syvemmin pohtia.
http://www.youtube.com/watch?v=Yb8r3ZZAQx4
"ilman ymmärrystä"
"kuinka järjetöntä
kaikki on"
Sain tällaisen kuningasidean laittaa sulle seuraavanlaisen biisin, vähän kuin vastauksena & vastakommenttina. Poimi sieltä parhaat palat :)
http://www.youtube.com/watch?v=1RcnfVIrvvE
Sitähän se elämä on vuodenaikojen vaihtelua, sade tulee aikanaan ja aurinko, niin jos muistaa näyttäytyä silloin, kun kalenterin mukaan pitäisi. Mutta se sade tulee ja valuu rinteitä muovaten maastoa kuten jokaista sielua ja ulkomuotoa. Jokainen joka osaa muuttua sen mukana ja hyväksyy muutoksen lienee osa elämän luonnollista kiertokulkua ja saa mahdollisuuden nähdä aina uuden kuun ja pienen palan lämmittävää aurinkoa.
Niin ns. oikea hulluus on sairautena vakavaa ja todella valitettavaa. Oikein diagnosoituna ja lääkittynä todennäköisesti jopa hallittavissa ja mahdollistaa ”normaalin elämän”, mutta huonoimmillaan täysin kontrolloimatonta ja mielivaltaista, joka satuttaa itseään ja ympäristöään. Ihminen on voimattomillaan aina sellaisen edessä, jolle ei voi mitään. Olkoon sitten kyse sairaudesta tai luonnon voimasta tai muusta ylivoimaisesta.
Hulluus rakkaudessa, niin olikos sellainen sanonta, että kännissä ja kihloissa on mukavaa? Jokin meissä saa ja synnyttää tuntemuksia olla jotain muuta kuin normaalisti ehkä olemme. Mikähän siinä on, että ihminen parhaimmillaan riehaantuu positiivisessa mielessä, repäisee ja ottaa elämästä irti puolia, jotka tuntuvat onnellisuudelta. Saatuaan haluamansa olkoon kyseessä ihmissuhde, tavara, asia tai mikä tahansa tavoite, hän yleensä jossain mielessä kyllästyy ja haluaa seuraavaa. Ja jos tällaista saavutettua alkaa pitää itsestään selvyytenä ja päästää pölyttymään, se hautautuu tai rikkoutuu. Tavaraa voi vaihtaa ja unohtaa, mutta ihmissuhteen käyttökertaisuutta on vaikeampi sulattaa. Miksi se aito hulluus ei kanna ja suorita seuraavia osakokonaisuuksia kuten näytelmässä, kirjallisuudessa tai elokuvassa, jossa seuraavaa lukua, osaa tai jaksoa seuraa uusi kirja, laulu tai myrsky. Sellainen, joka on muotoutunut edellisestä, hakenut uusia virikkeitä ja nousee ylväänä haluten taas vietellä ”hulluutensa voimalla”. Hakea onnensa siitä jokapäiväisestä ystävästä, joka nauraen, huumorintajulla ja kovalla työllä on luonut maaperän hakea uutta positiivista riehaantumista tehdä kaikkea mukavaa ja vähemmän mukavaa yhdessä. Jonkinlainen rentous ja uusiutuminen suhteessa ovat yksi tärkeimpiä sitouttavia ja liimaavia ainesosia onnellisuuteen. Aika syö varmasti jokaista, nopeammin tai hitaammin, on osattava vaan pitää huolta itsestään ettei päästä ”koiranputkea” rehottamaan.
Rakkaus ja onnellisuus ovat tiloja ja ihminen sitoutuu varmasti, jos huomaa, että tahto ja päämäärä ovat yhteisiä.
Mitä tuohon pohjolan tuulet kuningasideaan tulee, riippuu mitä etsii ja mistä etsii. Aava meri, aavikko tai sisäisen käskyn laulama laulu ei kanna koskaan pitkin veden pintaa pidemmälle. Ja kuten sanonta sanoo, siellä vastarannalla korkeitaan sen kuulee toinen samanlainen, joka huutaa samaa laulua. Puhelin ei soi tai sähköposti ei kirjoita koskaan sitä odottavalle. Meidän on osattava arvostaa sitä mitä meillä on. Pitäisi ymmärtää ettei keskeistä ole yksittäisen nautinnon, tyytyväisyyden ja onnellisuuden tiedostettu kokemus vaan vakaumus siitä, että onnellisuus nähdään koko elämän kokonaisuuden näkökulmasta, eikä pelkästään lyhytjänteisenä onnellisten hetkien keräilynä. On erotettava sisäinen epätäydellinen kehomme (haluihin ja kiihkeyteen suuntautunut) sisäisestä, siitä olennaisesta osastamme, joka osaa olla onnellinen ilman masennusta ja surua. Valmius ja kyky on jokaisessa, tarvitaan vaan tahto kohdata se onnellisuus silmästä silmään.
Yksi ilo ja suru kerrallaan yhteen lauluun...
http://www.youtube.com/watch?v=J737Vio_kew
Kiitos teille kaikille mukavista ja ajattelua aiheuttaneista kommenteistanne.
Muutama sananen vielä... Onnellisuuden näkeminen koko elämän kokonaisuuden näkökulmasta on minusta muistoissa elämistä. (Tuleeko muuten oikeudenmukaisuuden ajatus yhdistettynä onnellisuuteen siitä, että uskoo tehneensä oikeat valinnat tai ratkaisut?) Minusta onnellisuus muodostuu vain siihen ladatuista toiveista tai haluista, jotka on täyttyneet. Hetkellisesti tai pidemmällä aikavälillä. Toiveen tai halun täyttymisen jälkeen ihminen kuitenkin toivoo tai haluaa taas jotain muuta. Ehkä tätä voisi tässä yhteydessä miettiä: "If you want suffering, just start wishing." Toive, halu, onnellisuus, kärsimys...niin se menee. Oikeasti onnellisuuskin on vain illuusiota.
Elämässä tapahtuu asioita ilman toiveita tai halua...halusit tai et, ja se jos mikä tekee tarinasta mielenkiintoisen :) Ihmisellä on hirveä tarve ymmärtää ja järkeistää asioita, rakennella kokonaisuuksia, mutta oikeasti ilman ymmärrystä on paljon helpompaa.
Toinen samanlainen voi olla perillä ajatuksista ilman huutoakin... Jopa ilman puhetta...ääneen lausuttuja sanoja... Lopulta sanatkin on ihan turhia...
Muuten "meidän" ei ole osattava arvostaa sitä mitä "meillä on", se on puhdas uskomus; minäpäs arvostan kuitenkin uskaliaisuutta & rohkeutta - todella paljon! :) Ihan sairaan paljon!
Missä kieku, tässä kaiku
http://www.youtube.com/watch?v=7O-Y8zQ1RAQ
Minusta kiitollisuus on rakkauden ja onnellisuuden seuraus ja liikkeelle paneva voima. Huomata kuinka elämäniloonsa ja tyytyväisyyteensä voi oikeasti vaikuttaa itse. Kiitollisuus tekee menneisyydestä mielekkään, tuo rauhan nykyhetkeen ja antaa käsityksen tulevaisuudesta. Onnistunut myönteisyys valaisee elämää, jos niin haluaa ja kukapa ei haluaisi. Mielestäni näin on mahdollisuus elää juuri tätä hetkeä ja olla läsnä. Kiitollisuus elämän ainutlaatuisuudesta tuo myös rohkeutta ja sinnikkyyttä puurtaa juuri siihen suuntaan, jonka sydän tuntee oikeaksi.
Onnellisuus ei ole jotain, mikä tapahtuu itsestään vaan se on tietoisten valintojemme ja toimintamme seurausta. Sekin on totta, että kukaan ei ole menneisyytensä tai nykyisyytensä vanki. Se, että hyväksyy itsensä ehdoitta, ei tarkoita muuttumisen ja kasvamisen tarpeen kieltämistä, vaan päinvastoin se auttaa rakastamaan ja kasvamaan.
Kaikki mitä olemme nähneet, kuulleet, ajatelleet tai tunteneet on kirjoitettu aivokuorellemme muodostaen tietoisuutemme. On ymmärrettävä menneisyys, jotta voi rakentaa parempaa tulevaisuutta. Hallitsemalla omaa mieltä ja huomiokykyä on mahdollisuus elää onnellisempaa elämää. Sillä se joka osaa määrittää tietoisuutensa sisällön niin ymmärtää myös elämänsä sisällön ja miten ohjata sitä haluamaansa suuntaan.
Jotta jokainen pystyisi oppimaan uusia toimintatapoja, tarvitaan sisua sekä periksi antamattomuutta. Rohkeutta olla pelkojensa yläpuolella, sillä se voi vain saada, joka uskaltaa antaa. Mielestäni se rohkeus on parhaimmillaan juuri sitä, että tarttuu tilaisuuteen tietämättä mihin kaikki voi johtaa ja mikä on lopputulos. Minäkin jääkiekkoa pelanneena, omistamalla lähes parisataa heppaa sisältävän auton tai vaikka jonkinlaisesta työnjohtamisesta puhuttaessa voin sanoa mitä uskaliaisuus ja rohkeus ovat, kun puhutaan intohimosta, vauhdista ja tunteesta. Rohkeutta ei ole se, että ei tuntisi perhosia vatsanpohjalla vaan se, että menee asialleen heittäytyen ja tekee parhaansa tietämättä onko voittaja vai pelkkä osallistuja, mutta tietää kuitenkin painaneensa liipaisinta! Ei räiskiäkseen vaan antaakseen panoksensa, joka tulee sydämestä.
Kyllä minä tunnen kiitollisuutta kaikesta siitä menneestä ja ymmärtäessäni sen merkityksen. Mutta kukaan ei ole täydellinen, joten töitä on paiskittava kokoajan sen tulevaisuuden kirkastamiseen lähemmäs sitä oikeudenmukaisuutta, josta kaikki hyvä saa alkunsa.
http://www.youtube.com/watch?v=xRQnJyP77tY
Kiitollisuus...okei. Täällä taas kiitollisuus syntyy siitä, että mennyt on pyyhkäisty hyvin pitkälle pois mielestäni. Kaikki turhuus. Kiitollisena saan katsella sitä mitä "tapahtuu" ilman että itsellä olisi tapahtumaan osaa tai arpaa... Kiitollinen voin olla noin periaatteessa missä ja milloin tahansa, ja siihen liittyy yleensä automaattisesti ilo. Ei voi olla hymyilemättä. Ehkä rakkaus ilmentyy tavallaan kiitollisuutena? Kiitollisuuteen ei sisälly mitään tiettyä ajatusta...
Elämän ohjaaminen haluttuun suuntaan on vain näennäistä. Olen tainnut sanoa ennenkin, että ihminen kuvittelee olevansa ohjaimissa, pitelevänsä lankoja käsissään...ihmisellä on halu hallita ja kontrolloida. Et ole tietoisuutesi sisältö, mutta tietoisuus on pääroolissa. Mieleesi voit vaikuttaa.
Kuuntelen ac/dc:n sijasta mieluummin musaa, jossa on edes jotain ajatusta ja kosketuspintaa :) Kuten tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=959TKSaihpw
Salutations à Monsieur X :)
Hyvää huomenta
Meillä on hieman erilaiset käsitykset, mutta kyllä maailmaan käsityksiä mahtuu, sekä sinun että minun…
Kiitollisuus on minulle tapa nähdä hyvää ympärilläni, pitämään tyytyväisyystasoni korkealla. Se ei pyyhi menneitä eikä aseta tulevaisuutta jalustalle, tuntee ainoastaan siis elämän armollisuuden ja ilon. Positiivisuus luo vahvaa uskoa omiin kykyihinsä ja antaa paremman kyvyn tehdä minä kuvastaan eheämpi.
Elämäntapa ei ole kuningas joka määrää vaan palvelija, joka synnyttää uusia yhteyksiä. Pääasia ei ole sisäistää kaiken maailman totuuksia vaan oivaltaa asioita, ajattelun liikettä ja tapaa, jolla toimii. Kääntymällä sisäänpäin tutkiessaan itseään ja samalla avaa ovet jokaiselle kasvaakseen.
Jokainen ihminen ajattelee omat ajatuksensa ja elää oman elämänsä. Jokaisen on mahdollisuus tehdä se paremmin ja vaikka onnellisemmin. Sydämensä ääntä kuuntelemalla ja tutkimalla voi hio elämänsä timanttia viedäkseen rakkauttaan kohti viisautta.
Niin kaikessa musiikissa on ajatusta, kysymyshän on vain siitä tavoittaako se ajatus kuulijansa, tämäkin on pelkkää valintaa ja mieltymyksiä ;)
Who do we think we are? Hyvä kysymys, helpointa lienee aina neuvoa toista, vaikeinta tuntea itsensä ;)
http://www.youtube.com/watch?v=qsYrpNHQ6hg