3 pyörivää pyörää

Ajeltiin mummolaan n 1½ tuntia lunta pöllyäviä teitä pitkin. Päästiin hyvin perille ja auto jäi pihalle pakkaseen (-20 C) noin tunniksi. Sitten ajattelin siirtää auton talliin. Oikea takapyörä oli jumiintunut - ei pyörinyt. Ajoin kuitenkin auton talliin pakolla ajatellen että kyllä se siitä paukahtaa pyörimään. Eipä alkanut - reen jalaksen tavoin se laahasi mukana eikä pyörähtänyt vielä betonilattiallakaan... Huomisin sitten hiustenkuivaajalla lämmittelin jarrua joitakin minuutteja ja kyllähän se 4. pyöräkin lähti pyörimään lopulta. Ei kuulemma ole yksin Fordin ongelma, mutta ikävää se on, varsinkin jos olisi kiire yhtäkkiä lähteä jonnekin ja vain 3 pyörää pyörii...
5591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Etkai vaan käyttänyt käsijarrua kun se pyörä jumittui? Yleinen ongelma.

Äänestä
  • Eipä ollut käsijarru päällä.

    Äänestä

Se auttaa usein jos vika on takajarruissa.

Äänestä
  • Kokeilin kyllä peruuttaa, mutta oli niin pahasti jäässä, ettei auttanut sekään.

    Vaimolle teki saman jäätymistempun huomisin kaupan pihassa, josta ajoi huoltikselle lämpimään taas 3 pyörällä. Onneksi oli nähnyt jo tapahtuneen ennemmin, ettei vallan hätääntynyt.

    Onneksi rengas ei ole vielä näköjään vauriotunut, vaikka vähän on laahattukin sitä...

    Äänestä

Itselläni sama ongelma sierran jarrujen kanssa samankaltaisessa tilanteessa, peruuta, kun kuuluu paukahdus on jarrut taas vapaana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Farmari-Focuisti kirjoitti:

Ajeltiin mummolaan n 1½ tuntia lunta pöllyäviä teitä pitkin. Päästiin hyvin perille ja auto jäi pihalle pakkaseen (-20 C) noin tunniksi. Sitten ajattelin siirtää auton talliin. Oikea takapyörä oli jumiintunut - ei pyörinyt. Ajoin kuitenkin auton talliin pakolla ajatellen että kyllä se siitä paukahtaa pyörimään. Eipä alkanut - reen jalaksen tavoin se laahasi mukana eikä pyörähtänyt vielä betonilattiallakaan... Huomisin sitten hiustenkuivaajalla lämmittelin jarrua joitakin minuutteja ja kyllähän se 4. pyöräkin lähti pyörimään lopulta. Ei kuulemma ole yksin Fordin ongelma, mutta ikävää se on, varsinkin jos olisi kiire yhtäkkiä lähteä jonnekin ja vain 3 pyörää pyörii...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu