Eli kastroimme uros kanin alku kuusta ja ostimme sille naaraan kaveriksi (ovat eri häkeissä, mutta käytetään valjaissa yhdessä pihalla) uros yrittää astua koko ajan naarasta ja kosiskelee sitä. Eläinlääkärissä sanottiin että varoaika on 3kk. Pitäisikö kania ns. Torua? Vai onko normaalia näin alkuun?
Auttakaa
Pikaista apua
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jol eilääkärissä sanottiin, että varoaika on 3 kk. niin ei kaneja oikein kannata pitää yhdessä, älkä anna pojan ainakaan astua, eläitä ei kuitenkaan saa koskaan rangaista, jos astuu valjaissa, vedä välittömästi pois, niin ehkä joskus oppii, että käytös on väärää
Varoaika on 1 kk. Kanit astuvat toinen toisiaan, koska sillä tavalla ne selvittävät asemaansa laumassa. Eli kyse ei ole pelkästään lisääntymisestä. Myös tyttökanit astuvat poikakaneja. Meidänkin pieni poikakani on välillä ihan piilossa tyttökanin alla, kun astuminen on vuorostaan niin päin. Alussa poikamme yritti astua tyttöä tauotta tunnista toiseen mutta ajan kanssa "alkuhuuma" meni ohitse ja pariskunta tekee muutakin yhdessä kuin vain hyppii toistensa päällä. Astuminen on siis luonnollista käytöstä, siitä ei saa torua eikä rankaista. Sinun täytyy vain varmistaa, että kaneilla on riittävästi tilaa, että toinen pystyy karistamaan "ahdistelijansa" pois selästä (ei siis häkissä). Jos touhu yltyy tappeluksi, silloin on puututtava asiaan. Muuten antakoon ihminen kanien hoitaa välinsä.