Olen 35 vuotias mieshenkilö joka joutui viime syksynä TE-toimiston kusettamana uravalmennuskurssille. Minulle sanottiin TE-toimistossa ettei kurssi kestä kuin noin kuukauden ja pari tuntia parina päivänä viikossa, kysyin heti kuuluuko kyseiseen kurssiin mitään työssäoppimista ja sanottiin että ei kuulu. Noh parin viikon päästä tulee lappu jossa lukee että tervetuloa uravalmennuskurssille, kurssi kestää noin 3kk johon kuuluu lähes kaksi kuukautta työssäoppimista. Aloitin syksyllä kyseisen kurssin ja kerkesin istua kuin noiduttuna kuuntelemassa täyttä paskanjauhantaa 3 päivää kunnes minut kutsuttiin lyhyeen työsuhteeseen. Kun työ päättyi viikon päästä huomasin jalkojeni turvonneen aivan helvetisti enkä kärsinyt kävellä. Viikko sairaslomaa, TE-toimisto vaan ilmoittaa iloisesti sen jälkeen että eipä hätää sama kurssi alkaa keväällä uudestaan. Uudesta kurssista tuli iloinen lappu jossa moisen kerrotaan kestävän noin 3,5 kuukautta. No ei kai siinä muu auttanut kuin karenssin uhalla lähteä kuuntelemaan täyttä paskanjauhantaa jossa myöskin cv-netin tekoa ja muuta jotka minulla jo oli valmiiksi tehtynä ajat sitten. Sittenpä alkaa ah niin ihana työssäoppiminen eli orjatyö. Meikä koettaa kiinteistönhuoltajan työtä joka sisältää jos jonkinmoista kiipelyä ja muuta kivaa. Työkokeilun järjestäjä raaskii antaa peräti yhdet hansikkaat kun pari päivää ruinaan, kuukauden aikana menee useammat verkkarit ja takit sekä paidat pilalle repeämällä ja maaliin sotkeutumalla. Itse on ostettava kaupasta virvoitusjuomat ja muut. Jalat turvoksissa teen töitä tuolla 9€/päivä ja lekurit ei vikaa löydä. Vaihdan sitten työkokeilupaikkaa kauppaan eikä jalat kestä sielläkään kävelyä. Kyselen nyt muilta onko minkälaisia kokemuksia kun edellisen kurssin jälkeen tuli saman verran veromätkyjä kuin oli se ylläpitokorvaus ja TE-toimistolle ei kelpaa lausunto jossa lukee ettei kyseinen henkilö voi tehdä terveytensä vuoksi kyseistä työtä, vaan TE-toimisto vaatii lausuntoa jossa lukee että mitä voin tehdä. Perkeleen orjatyöt, kun itse on kaikki työvaatteet, virvokkeet, terkkarimaksut ja matkakulut itse maksettava ja sitten verottaja kostaa seuraavana vuonna veromätkyillä.
Ilmainen orjatyö
2
338
Vastaukset
- JakkeBoy
Oletko läski kun jalat ei kestä normaalia kävelemistä?
- kohtuusnyt
Mitä se haittaa, jos on jalat turvoksissa, kun vikaa ei kuitenkaan löydy? Jokaisella jalat turpoaa päivän mittaan. Litki vähemmän virvokkeita! Ne turvottavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981