Seppo Vihveli asteli aamuhämärässä hopeanhohtoisessa metsässä hiljaisuutta kuunnellen. Illalla käyty riita Ritvan kanssa harmitti, jos kohta unohtuikin, koppelon kohotessa siivilleen parinkymmenen metrin päästä männyn juurelta. Seisahtuen aloilleen hän katsoi kuinka lintu kaartoi latvuston läpi. Linnun hävittyä mies jatkoi hiljaista kulkua puiden välissä, pakkanen muutti henkityksen höyryksi. Vuosien saatossa mies oli oppinut puhaltamaan ilman keuhkoistaan sivulle suupielestään, välttääkseen lasien huurtumisen. Oksa risahti, sammaleinen mätäs antoi periksi suuren saappaan alla. Ilma tuoksui niin raikkaalle että sieraimiin koski.
Riita oli ollut mitätön, Ritva oli lukenut kirjaa. Aina naisella tuntui olevan parisuhdeopas käden ulottuvilla. Hyvin heillä Sepon mielestä meni, arki oli mukavan leppoisaa, aina siihen kun Ritva keksi kirjoistaan syitä ja selityksiä olemattomiin ongelmiin. Milloin mies puhui liian vähän, ei osoittanut tunteitaan tai vain karkasi tilanteista.
Eihän hän ollut karannut kuin kerran? Seppo näki itsensä kapuamasta tuvan ikkunasta, kömpelösti kapeiden pokien välistä ja maahan tömähtäessään, kompuroinut jaloilleen ja juoksuun pellolle päin. Ritvan jäädessä huutamaan punaisena ikkunaan. Nainen oli löytänyt hänen vessanpeilin taakse hyvin piilottamansa ruotsinkielisen lehden. Ei Seppo teksteistä mitään ymmärtänyt, olipa vain katsellut kuvia, kovin olivat naapurimaan naiset toisen näköisiä kuin kotoinen Ritva.
Seppo mietti milloin viimeksi oli nähnyt vaimonsa hiukset vapaana. Milloin ne eivät olleet tiukan huivin mutkassa, niitä koristi läjä pehmeitä sinisiä ja vihreitä rullia. Nainen näytti enemmän avaruusoliolta kuin naiselta, ja tuohon kun lisää oranssin kasvonaamion.
Silmäkulmassa vilahti jotain, Seppo siirsi hitaasti katseensa oikealle. Risu heilahti ryteikössä. Niskanikamat narisivat miehen kääntäessä aavistuksen päätään. Jänis istui lehdettömän pensaan alla väristen, eläin oli vaihtanut osan turkistaan talven valkoiseen. Sepolla oli ase olallaan, mutta jänis oli niin mitättömän kokoinen, ettei mies hennonut kohottaa piippua. Osa metsästyksen viehätystä perustui tuohon jaloon tunteeseen, miehellä on aina lupa jättää ampumatta varma saalis.
Ritva ei tuntenut metsästyksen sääntöjä, nainen iski aina tilaisuuden tullen. Nykyisin yhä useammin ja kipeämpää. Miksihän tuo naispolo jatkoi elämää hänen kanssaan, jos hän niin surkea ja tyhmä ja tunteeton oli? Seppo kysyi tuota lähes kuukausittain, saamatta muuta vastausta kuin itkun ja liudan sanoja joista ei saanut mitään selvää.
Jänis ampaisi liikkeelle. Seppo katsoi pienen eläimen hätäistä menoa ja kääntyi tuntiessaan kevyen kosketuksen selässään.
Ei mies tiennyt mitä oli odottanut, eikä ehtinyt ymmärtää. Pedon suuri pehmeä tassu kaatoi miehen vaivattomasti maahan, lasit huurtuivat kosteasta suuresta henkäyksestä. Ilma pakeni keuhkoista. Veri pulppusi kanervien sekaan ja metsä hiljeni miehen korahtaessa.
Tuvan pöydällä lehti oli avoinna, siitä mihin mies oli sen aamukahvia juodessaan jättänyt. Ritva istui penkille, nosti kahvikupin huulilleen ja luki: EU:n mielestä petokantojen suojelu ei ole riittävää Suomessa.
*************
Välttääkseni ennakkoluulot, jätän nimimerkkin pois ja heitän ilmaan kysymyksen kuka olen?
Riita oli ollut mitätön, Ritva oli lukenut kirjaa. Aina naisella tuntui olevan parisuhdeopas käden ulottuvilla. Hyvin heillä Sepon mielestä meni, arki oli mukavan leppoisaa, aina siihen kun Ritva keksi kirjoistaan syitä ja selityksiä olemattomiin ongelmiin. Milloin mies puhui liian vähän, ei osoittanut tunteitaan tai vain karkasi tilanteista.
Eihän hän ollut karannut kuin kerran? Seppo näki itsensä kapuamasta tuvan ikkunasta, kömpelösti kapeiden pokien välistä ja maahan tömähtäessään, kompuroinut jaloilleen ja juoksuun pellolle päin. Ritvan jäädessä huutamaan punaisena ikkunaan. Nainen oli löytänyt hänen vessanpeilin taakse hyvin piilottamansa ruotsinkielisen lehden. Ei Seppo teksteistä mitään ymmärtänyt, olipa vain katsellut kuvia, kovin olivat naapurimaan naiset toisen näköisiä kuin kotoinen Ritva.
Seppo mietti milloin viimeksi oli nähnyt vaimonsa hiukset vapaana. Milloin ne eivät olleet tiukan huivin mutkassa, niitä koristi läjä pehmeitä sinisiä ja vihreitä rullia. Nainen näytti enemmän avaruusoliolta kuin naiselta, ja tuohon kun lisää oranssin kasvonaamion.
Silmäkulmassa vilahti jotain, Seppo siirsi hitaasti katseensa oikealle. Risu heilahti ryteikössä. Niskanikamat narisivat miehen kääntäessä aavistuksen päätään. Jänis istui lehdettömän pensaan alla väristen, eläin oli vaihtanut osan turkistaan talven valkoiseen. Sepolla oli ase olallaan, mutta jänis oli niin mitättömän kokoinen, ettei mies hennonut kohottaa piippua. Osa metsästyksen viehätystä perustui tuohon jaloon tunteeseen, miehellä on aina lupa jättää ampumatta varma saalis.
Ritva ei tuntenut metsästyksen sääntöjä, nainen iski aina tilaisuuden tullen. Nykyisin yhä useammin ja kipeämpää. Miksihän tuo naispolo jatkoi elämää hänen kanssaan, jos hän niin surkea ja tyhmä ja tunteeton oli? Seppo kysyi tuota lähes kuukausittain, saamatta muuta vastausta kuin itkun ja liudan sanoja joista ei saanut mitään selvää.
Jänis ampaisi liikkeelle. Seppo katsoi pienen eläimen hätäistä menoa ja kääntyi tuntiessaan kevyen kosketuksen selässään.
Ei mies tiennyt mitä oli odottanut, eikä ehtinyt ymmärtää. Pedon suuri pehmeä tassu kaatoi miehen vaivattomasti maahan, lasit huurtuivat kosteasta suuresta henkäyksestä. Ilma pakeni keuhkoista. Veri pulppusi kanervien sekaan ja metsä hiljeni miehen korahtaessa.
Tuvan pöydällä lehti oli avoinna, siitä mihin mies oli sen aamukahvia juodessaan jättänyt. Ritva istui penkille, nosti kahvikupin huulilleen ja luki: EU:n mielestä petokantojen suojelu ei ole riittävää Suomessa.
*************
Välttääkseni ennakkoluulot, jätän nimimerkkin pois ja heitän ilmaan kysymyksen kuka olen?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.