Kävin tuossa tutustumassa vl:ien palstoilla jossa nim. Mengele kertoi wiccalaisuuden pitävän sisällään vaiettuja salaisuuksia esim. ympärileikkaamisesta. Mahtaako pitää paikkansa?
Leikkuri
Miksi?
9651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Wiccalaisuus on kuin mikätahansa ihmisten keksimä hömpötys lukuisine eri lahkoineen, teoriarakennelmineen ja muka salaisine tai esoteerisine oppeineen.
Itseään kunnioittava ja omilla aivoillaan ajatteleva ihminen kääntää selkänsä kaikella tuolle lapselliselle sekoilulle.
Kulkee polkua pitkin metsän keskelle,
istahtaa alas,
ja kiittää olemassaolostaan sitä voimaa,
jonka alkuperää ei tunne.
Mielestäni ajattelu, jota mm. seremoniamagia vaatii ei suinkaan ole lapsellista hömpötystä. Myös seremoniamagiaa harjoittava ja tutkiva wicca ottaa yhteyttä jumaliinsa ja ymmärtää luonnon arvon. Se, että on kiinnostunut tiedosta ei sulje pois sitä asiaa, että voisi olla kiinnostunut myös luonnon kokemisesta.
Luonnon edessä nöyrtyminen ei vaadi mitään seremonioita, ei mitään riittejä.
Minä ehdotan sinulle, nti Harakka, että sensijaan, että hääräilet tällä palstalla sensuroimassa ihmisten kirjoituksia,pitäen mielivaltaasi jonkinlaisena eheyttävänä objektiivisuutena, menisit metsään.
Menisit metsään, keräisit koriisi kourallisen oikeita noitasieniä, nakkaisit ne huiviisi ja istuisit sitten rauhallisesti alas miettimään tätä wiccalaisuuttasi.
Kysyt itseltäsi kuinka paljon ns. tietosi tästä ns. uuspakanuudesta on kirjoista opittua ja kuinka paljon henkilökohtaisen oivalluksen kautta saatua.
Kysyt myös mikä on näiden kahden asian välinen ero.
Rakkaudella,
Tara
Minen nyt oo Harakkatar, mutta vastaanpa kuitenkin.
Ei tarvitse riittejä niin, mutta entä jos ihminen kokee voivansa paremmin keskittyä jonkun rituaalin avulla? Mitä se on sinulta pois, jos joku haluaa harjoittaa uskontoa, jota joku toinenkin on ennemmin harjoittanut?
Kirjat sitten taas voivat auttaa löytämään niitä henkilökohtaisia oivalluksia. Itse ainakin tarvitsen välillä apua inspiraation kehittelyyn. Siinä kirjat toimivat oikein hyvin.
Itse voit kysyä itseltäsi, mikä kiristää pinnaasi noin ettet voi hyväksyä, että on ihmisiä jotka ajattelevat asioista eritavalla kuin sinä.
Rakkaudella, Eräs Alku
>Luonnon edessä nöyrtyminen ei vaadi mitään seremonioita, ei mitään riittejä.
Riitit ja luonnossa oleminen/luonnosta nauttiminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Voi tehdä molempia samanaikaisesti tai erikseen.
>Menisit metsään, keräisit koriisi kourallisen oikeita noitasieniä, nakkaisit ne huiviisi ja istuisit sitten rauhallisesti alas miettimään tätä wiccalaisuuttasi.
Tuootah. Sanoisin heti alkuun, että mitään huumeita en käyttäisi missään tilanteessa, vaikka jotkut muinaissuomalaiset shamaanit olisivatkin niin tehneet. Olen sitäpaitsi wicca enkä shamaani.
>Kysyt itseltäsi kuinka paljon ns. tietosi tästä ns. uuspakanuudesta on kirjoista opittua ja kuinka paljon henkilökohtaisen oivalluksen kautta saatua.
Kysyt myös mikä on näiden kahden asian välinen ero.
Kiitos tiedustelusta. Olen tehnyt juuri tällaisen perusteellisen pohdiskelun 4 vuotta sitten, jonka lisäksi toedustelen omaa tahtoani ja uskoani joka päivä. En tarvitse erillistä "sessiota" oman uskoni ja tietoni tuntemiseen. Lähtökohtani wiccassa on nimenomaan se, että usko tuli ensin ja tieto vasta sitten eli maailmankatsomus oli jo omani ennekuin löysin sille nimen wicca.
En ole koskaan kuullut, että kukaan wicca olisi ympärileikkauttanut itsensä. Ja pidän koko toimenpidettä töysin naurettavana (sillähän vähennetään miehen seksuaalista nautontoa). Ei kannata uskoa jokaista huhua.
Minulle tuli ihan uutena tietona tämä viittaus ympärileikkaukseen. En ole ikinä kuullut, että wiccat harjoittaisivat tätä tapaa, en miesten enkä tyttöjen osalta. Otanpa nyt kantaa kuitenkin:
Vastustan ehdottomasti ympärileikkausta - niin tyttöjen kuin poikienkin. Tyttöjen ympärileikkaus (kaikissa muodoissaan) on julmaa, tarpeetonta ja tuskallista silpomista, sekä törkeintä mahdollista alistamista mitä vain voi olla. Poikien ympärileikkaus on niin ikään julmaa ja tarpeetonta.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat tehneet sitkeästi työtä eritoten tyttöjen ympärileikkauksen lopettamiseksi kaikissa niissä maissa joissa tapaa esintyy, toki myös täällä "kotirintamalla" maahanmuuttajien parissa. Ennusteen mukaan ympärileikkauksesta on yleisesti luovuttu vuoteen 2010 mennessä, joskin ennuste on aivan liian optimistinen, todellinen voitto tästä kulttuurin muodosta saatanee joskus 2020-2050-luvulla mikäli työ etenee suht esteettömästi.
JOS tapaa esiintyy wiccalaisissa piireissä niin suosittelisin erittäin itsekriittistä tutkiskelua. Wiccan opit eivät sukuelimien silpomista vaadi ja pääsääntö kieltää vahingoittamisen ehdottomasti. Sitäpaitsi nyt eletään 2000-lukua, on kyseenalaista voidaanko minkään uskonnon opin pohjalta harjoittaa julmuutta jonka jo lasten oikeuksien julistuskin kieltää. Tämän päivän todellisuus ei vastaa tapakulttuuria joka oli vallalla joskus 2000 vuotta sitten, nyt eletään länsimaisen, liberaalin ihmisoikeusajattelun mukaan, minkäänlainen silpominen tai kidutus ei ole enää sallittua.
En minäkään muista kuulleeni että wiccassa harjoitettaisiin ympärileikkausta, eikos se kuulunut johonkin muuhun uskontoon... No jokatapauksessa en oikein voi hyväksyä sitä, mielestäni se on julmaa vahingon tekoa niin tytöille kuin pojillekin... Ja jälleen kerrran totean että wiccahan kieltää toisten vahingoittamisen tai ainakin se kostautuu eli palaa takaisin tekijälleen...
Se joku muu uskonto on islam. Ja juu, se on julmaa silpomista, täysin tarpeetonta.
Islamin ihanuuksia osoitteessa http://www.ogrish.com.