Etsisin siis iloista ja tottelevaista hoitokoiraa itselleni. Minulle ei tarvitsisi maksaa, eikä minun mielellään sinulle. Olisi mukavaa jos koira olisi keskikokoinen, rodulla ei niin väliä. Lempparini kuitenkin ovat bordercolliet, australianpaimenkoirat ja labradorinnoutajat. Olen 13 -vuotias, ja minulla on koko elämäni aikana ollut koira, ensimmäinen oli perhoskoira, seuraava oli newfounlandinkoira, kolmas oli labbis ja 2 pk chihuahuaa, silloin joskus. Toivoisin hoitokoiraa, sillä äitini on allerginen koirille, ja itse haluaisin opetella paremmin tulla toimeen isompien koirien kanssa, joka ei kotona olisi mahdollista. Olisi mukavinta, jos koira sijaitsisi Nikinmäellä, Vantaalla. Jos ei, niin Nikinmäestä hyvät kulkuyhteydet sinne. Toivoisin, että koira ei ole mikään jätti, mutta ei myöskään mini. Pääsisin hoitamaan kerran tai 2 viikossa, mutta kesäisin useamminkin on mahdollista. Koiran olisi kiva olla rauhallinen mutta leikkisä. Lenkeillä on mukavaa, kun koira ei vedä, eikä koiraa joudu vetämään, vaan se kulkee nätisti. Tiedän, että koira ei ole lelu, ja silläkin on tunteet, joten kävisin oikeasti hoitamassa. Jos koirasi tarvitsee hoitajaa, ja kiinnostuit, voit lähettä sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Vastaukset 2
- rgtyturtu
http://www.dogia.fi/dogikummi/dogikummi/
täältä löydät :) - Hoitokoira
Käyn heti katsomassa, kiitos! :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411927Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101322- 1021086
- 102918
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88914- 66771
- 33662
Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13538Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.71537- 78511