Connected roaming?
Aihe varmaan kuuluisi eri alueelle mutta pyytäisin luotseja hieman joustamaan ainakin vähän aikaa.
Mobiililaajakaistani on toiminut erinomaisesti vuosien ajan mutta kaksi päivää sitten se kaatui silmieni edessä eli palkit tippui nollille ja laittoi tuon typerän 24421 (elisa) roaming yhteyden saunalahti yhdeyten tilalle.
Toimiihan tuo jos ei huomioi jatkuvia katkoja 20sekunnin välein ja aikaisemmin on ollut niin tehokas että jopa nopeat nettipelit toimii.
Käytän windows 7 ultimatea (32bit) ja normaalia saunalahden mobiililaajakaista-ohjelmaa kyseessä on siis pöytäkone joka kuitenkin ilmoittaa että on yhteydessä saunalahden (FI Saunalahti 3g:hen) mutta seiska ilmoittaa yhdeydeksi tuon 24421:sen (elisa) joka on alkanut hieman rassaamaan hermojani.
Olen formatoinut koneeni jo kolme kertaa ja yleensä toimii vakioasetuksilla eikä mitään tarvitse muuttaa kuin tökätä tikku koneeseen ja odottaa että lataa automaattisesti sen tikku-ohjelman joten mitä tässä nyt pitäisi tehdä?
Kokeillut kahdella eri tikulla jotka ovat aikaisemmin toimineet sekä kahdella sim-kortilla eli keinot ovat oikeastaan aika vähissä eikä tekninen tukikaan osannut mitään sanoa kuin että: "ei tuollainen ole mahdollista". ?
Eihän sen pitäisi olla mahdollista mutta en ole psykoosissa tai kärsi aistiharhoista ja näkö on hyvä joten on se mahdollista.
Tietysti olen yrittänyt myös eri usb-porteista ja aina muka lataa driverin ja tunnistaa laitteet eikä laitehallinnastakaan löydy mitään poikkeavaa.
Häiriökartan ja teknisen tuen mukaan ei ole mitään vikaa mutta jätin silti ilmoituksen.
Läppis toimii hyvin ja yhteydessä ei vikaa.
Ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan kun omaan tietokoneeseen on tottunut niin siihen jää ikäänkuin sormenjälki. Tunnistaa koneen vian vaikkapa vain äänestä, hitaudesta tai jopa siitä että nyt on aika tarkistaa onko viruksia mutta nyt en tunnista
Olisiko kellään mitään vinkkejä millä saisin normi-yhteyden takaisin itse tosin epäilen laitevikaa vaikkei sitä ilmoitakaan.
Kiitän neuvoista.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Osta uus nettitikku, vanhasta kuoli kiinalainen.
Mutta, kun olen kokeillut jo kahta tikkua eihän ne yhtäaikaa voi särkyä.
Kokeileminen jollakin Linux jakelulla kuten Ubuntulla. Sitä ei tarvitse asentaa vaan se toimii suoraan DVD levyltä.
Jos tikku ei toimi siinäkään niin yhteys Elisaan.
Ja jos noi tikut toimii hyvin läppärissä eli ne saavat yhteyden Elisan verkkoon niin vika on pöytäkoneessa.
Siltähän se näyttää jostain syystä sp1:nenkin on hävinnyt bittimaailmaan.
Uutta konetta ostamaan.
Miksi uusi kone? Asenna nykyiseen käyttöjärjestelmä, ajurit ym uudelleen.
Aloittaja on kirjoituksen mukaan tehnyt sen jo 3-kertaa.
Mä nyt nostan vielä aiheen, onko olemassa luotettavaa ja ilmaista ajuri-ohjelmaa?
Tai jotain systeemiä jolla perusteellisesti tarkistaa koneen kunto.
Eipä oikeastaan ole. Ajurienetsintä ja päivitysohjelmissa on yleensä riskejä. Ne voi tarjota vanhoja ja epäyhteensopivia ajureita.
Ok. kiitti vapunen pakko nyt kokeilla ubuntua jos saan sen tikulle.
Uusin kai kannattaa laittaa etusivulta kun tehot pitäisi riittää?
Ubuntussa voi olla tidella hankala saada säädettyä mokkuloita ja nettitikkuja toimimaan, langattomasti on helpompaa kun se käyttää wlania.
Voi olla mutta läppärissä oli xp ja asensin sitten ubuntu 12.04:sen se tunnisti heti ja pääsin updeittauksiin suoraa ja, tässä nyt kirjoitan tällä läppiksellä.
En minä nyt kehu mitenkään ubuntua en ole tottunut tähän vielä ja kun asensin sen suoraan niin se todellakin jyräsi kaiken myös recoveryn eli se siitä xp:stä tosin eihän siihen ole enää edes tukea.
Nopeaapa asensit kun 14 minuuttia meni että sait asennettua, opeteltua käyttämään ja vielä nettiin sen.
Tai kannattaa kokeilla Lubuntua. Se pitäisi toimia kohtuu hyvin koska on melko kevyt.
Vikana lienee mokkulan asetukset, joihin saat apua soittamalla internet-palveluntarjoajasi tukinumeroon.
Ei tuossa ollut missään vaiheessa tarvetta formatoida kovalevyä tai asentaa Windowsia, vaan vika oli mokkulan asetuksista ja tiedostoissa, joita se tallentelee sinne tänne (tiedän omasta kokemuksesta ja koska jouduin tukinumeroon soittamaan ensimmäistä kertaa elämässäni tietokoneiden kanssa)
Jatkossa jos haluat välttää mokkuloiden lukemattomat ongelmat, hanki kiinteä laajakaista.
Tukinumeroon.
Vitsi vai vittuilu?
Kaikki keinot on käytetty tuskinpa heillä mitään uutta sanottavaa ole kuin että ei pitäisi olla vikaa. Kun teknisen puolen pellen viimeinkin saa langanpäähän n. tunti odotusta ja maksat myös odotuksesta niin alkaa hieman naurattamaan tai itkettämään.
Tietääkseni täällä vierailee joskus saunalahden porukka jollain nimimerkillä ja heille sanon että työntäkää se omaguru mikä olikin (sensuroitu)
Älkää vaan te vastatko mitään tähän ketjuun vaan tehkää samaa mitä aina,
ETTE MITÄÄN.
Voi olla että nyt menetätte asiakkaan ja otan kiinteän laajakaistan en kuitenkaan teidän firmasta.
Sorry oli vähän pakko purkautua jonnekin.
"Tukinumeroon.
Vitsi vai vittuilu?
Kaikki keinot on käytetty tuskinpa heillä mitään uutta sanottavaa ole kuin että ei pitäisi olla vikaa."
Formatoit kovalevyn/poistit käyttöjärjestelmän, vaikka näillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä - Tyypillinen aloittelijan reaktio kun jokin ei toimi. Se että sinä kuvittelet tehneeni kaiken mahdollisen ei tarkoita muuta kuin että olet tehnyt ne pari-kolme asiaa paristakymmenestä, mitä satut osaamaan.
Koko ongelmasi on kiinni siitä, että jostain syystä tikku asentaa itsensä jostain syystä väärillä asetuksilla koneeseesi. Siihen liittyen voi olla että tikussasi on jokin vika, mutta asia ei ole välttämättä edes niin.