Lasten puolisot

Minkälaisia puolisoita teidän lapsilla on:onko hyvät vålit?Minulla vävypoikaani on hyvåt muttei niin lämpimät välit.Haluaisin että olisi läheisempi mutta se varmaan johtuu siitä ettå tyttäreni kanssa on aika viileät välit.
990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kiitos kysymästä!
Harvoin tulee ajateltua onnistumisia elämässään.

Hyviä puolisoita ovat valinneet. Niin vävyt kuin miniäkin ovat mieluisia. Ja ex-vävyjä on myös kertynyt. Tykkäsin heistäkin. Ettei ero tullut anopin kielen takia :)

Äänestä

Minulla on mukava vävy, tavatessa ja erotessa halataan ja joka kerta, kun tyttären kanssa puhelimessa jutellaan, kuuluu taustalta terveisiä.

Äänestä

Näkyy minun tyttärilläni vaihtuvan ne vävykokelaat niin nopeaan, etteivät ehdi anoppikokelaseen kyllästymään. Hyvissä väleissä me ollaan aina oltu niitten jokaisen kanssa ja imartelevalle se tämän ikäisestä tuntuu, kun ne kapsahtavat kaulaan aina tavatessa vieläkin, nuoret miehet.

Äänestä

Minäpä aikanaan sanoin lapsilleni, että tuokaa kotiin näytille vasta se, jonka suhteen olette vakavissanne. Olin nimittäin nähnyt erään ystäväni kohdalla sen, miten miltei jääkaapilla kävi milloin minkäkinlaista vävykokelasta. Hyvin menivät neuvot perille. Samana vuonna vietettiin molempien lastemme häitä, ja ihanat puolisot löysivät kummatkin. Hyvät ovat välit sekä miniän, että vävyn kanssa, oikein läheiset.

Äänestä
  • No minun tyttäreni uskovat aina olevansa vakavissaan, kun ovat tunteneet kaverin muutaman kuukauden. Tuovat sitten näytille niinkuin kissa saaliinsa. Yhden kanssa toinen heistä asui kai melkein kahdeksan vuotta. Sitten niillä on ollut sellaisia parin kolmen vuoden mittaisia vakavissaan olemisia. Alan jo menettää toivoni lastenlapsista.

    Kai se on meillä jotenkin suvussa tuollainen häälyminen.

    Äänestä

  • ent. siivoojaparka kirjoitti:

    No minun tyttäreni uskovat aina olevansa vakavissaan, kun ovat tunteneet kaverin muutaman kuukauden. Tuovat sitten näytille niinkuin kissa saaliinsa. Yhden kanssa toinen heistä asui kai melkein kahdeksan vuotta. Sitten niillä on ollut sellaisia parin kolmen vuoden mittaisia vakavissaan olemisia. Alan jo menettää toivoni lastenlapsista.

    Kai se on meillä jotenkin suvussa tuollainen häälyminen.

    Lapsenlapsia piti minunkin odottaa muutama vuosi, kunnes sitten samana vuonna
    ilmoittivat sekä poikamme että tyttäremme, että heille on tulossa vauva. Voi sitä onnen tunnetta, oikein piti kädet ristiä ja lähettää kiitokset "yläkertaan".

    Äänestä

Hyvät on vävyt ja heihin välit. Pojan ex puolisoonkin asialliset.

Äänestä

Pojalla on ollut monenlaista kumppania, hyvin lyhyistä suhteista pitkiin.
Kaikista en ole pitänyt, mutta kunnioittanut pojan valintaa ja ollut ystävällinen. Tyttärellä on ollut sama mies koko ajan, vävy on mieleinen, välillä oli vaikeuksia liitossa, tietenkin tuin tytärtäni.

Äänestä

Hyvät on välit, ei kuitenkaan ihan niin läheiset kuin omiin jälkeläisiin, eikä mielestäni tarviikkaan olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anopin lämpimät tunteet kirjoitti:

Minkälaisia puolisoita teidän lapsilla on:onko hyvät vålit?Minulla vävypoikaani on hyvåt muttei niin lämpimät välit.Haluaisin että olisi läheisempi mutta se varmaan johtuu siitä ettå tyttäreni kanssa on aika viileät välit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu