Ei enää koskaan koiraa!!!

helpottunut1234

Minulla on ollut koira 16 vuotta ja hiljattain hän kuoli.. ja näinollen minulla alkoi uusi elämä. Voin vapaasti matkustella vaikka viikkoja, jättää herkkulautaset vartiomatta vaikka lattialle, ei tarvi siivota kakkoja eikä niitä enää ole yllätyksenä vaikka minne pihallani kävelen,vaatteet ei enää ole karvoissa, ei tarvi kuunnella kenenkään niiden ihmisten huutoa jotka ei tykkää koirista.. Olen NIIN ONNELLINEN.. en ikinä enää ota koiraa!!! Rakastin koiraani ja pidin siitä hyvän huolen loppuun asti, mutta koskaan enää en aio koiraa hankkia.

91

3897

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7+17

      Ok. Minäpä aion. Kummallisia "ongelmia" sinulla on ollut, jos tuollaisista voi nyt riemuita. Ehkei koira ollut sopiva lemmikki sinulle alkuunkaan.

      • Joo, jotenkin

        tuo kyllä vaikuttaa aika ristiriitaiselta, että väittää pitäneensä hyvän huolen koirasta joka sitten palkitsee "hyvän huolenpidon" paskomalla lattialle, varastelee ruokaa ja joka ilmeisesti riehui ja räksytti niin että naapurit valitti, eikä siksi mukaankaan voinut ottaa kun reissuun mieli. Mutta ehkä hän ei ollut koskaan kuullut että koiran voi myös kouluttaa? Eikä tiennyt että se pitääkin tehdä?

        Eli varmasti olet oikeilla jäljillä arvioidessasi ettei ehkä koira ollut sopiva lemmikki hänelle alkuunkaan. Toisaalta jos hänellä olisi ollut tieto ja ymmärrys, niin tilanne voisi olla sama kuin useimmilla muillakin jotka koiransa menettää, suuri suru ja pettymys poismenon johdosta.

      • hengitä väliin
        Joo, jotenkin kirjoitti:

        "jättää herkkulautaset vartiomatta vaikka lattialle, ei tarvi siivota kakkoja eikä niitä enää ole yllätyksenä vaikka minne pihallani kävelen,"
        Ja sitten se lukutaito ? Pihalla ei ole kakkayllätyksiä, lautasen voi jättää lattialle eikä koira syö.

        Meillä pidetään koirasta todella hyvää huolta, mutta koira ei varasta, koirilla ei ole tapana varastaa, vaan ottavat jos hyvältä haisee kuonoon ja sattuvat yltämään siihen. Sinun mielestäsi, samoin peukuttajiesi puolesta toivon ettette ota koiraa, jos se ei saa edes pihalle tehdä tarpeitaan ja olette jopa niin inhimmillistäneet koirat että ne jopa varastavat.

      • voi aikaa

        Mitä kirjotit,käy sääliksi koiraasi ,miten noin paljon koira tuonut harmia.Nauti nyt koirasi kuolemasta, alkoi hyvä elämä ,älä koskaan otakkaan koiraa ,molemmat kärsitte.

      • vastaan1
        voi aikaa kirjoitti:

        Mitä kirjotit,käy sääliksi koiraasi ,miten noin paljon koira tuonut harmia.Nauti nyt koirasi kuolemasta, alkoi hyvä elämä ,älä koskaan otakkaan koiraa ,molemmat kärsitte.

        En nauttisi koiran kuolemasta muuten mutta koska se oli jo niin vanha niin se aika oli kuolla.. me kaikki kuolemme,, ja jos on vanha ja sairas niin se on nautinto kun pääsee pois kärsimästä. Olen onnellinen että saan nyt elää elämää jota en voinut elää kun koira oli vanha ja raihnainen ,, mutta ylpeä itsestäni että pystyin tarjoamaan koiralleni hyvän elämän ihan pennusta asti sen kuolemaan saakka,, jos olisin ollut mukavuuden haluinen ja itsekäs olisin vienyt koiran piikille jo aiemmin koska 16 vuodessa elämätilanteeni muuttui siinä määrin että oli aika hankalaa pitää koiraa,, mutten luovuttanut vaan koira sai elää kanssani elämänsä loppuun saakka

    • Pro koirat

      Koiran ottaminen ja sen kasvatus/pitäminen koostuu mm. erinäisistä valinnoista ja koulutuksesta, sekä muusta työstä jota koira ja sen omistajuus vaatii. Sinä näemmä et tuolla saralla onnistunut kovinkaan hyvin.

      Itse en em. viitaten koe kärsiväni yhtään mistään koiran takia, koska noita mainittuja ongelmiakaan ei minulla ole. Iloa ja terveyttä sen sijaan saan roppakaupalla, joka ikinen päivä :)

      • alkuperäinen vastaa

        koirani oli kiltti ja tottelevainen ja ei koskaan paskonút lattialle tai varastanut ruokaa,, siksi onkin ihanaa kun en jaksa olla tälläisten ih´me moukarityyppien ruotimana enää .. jos laitoin lautasen lattialle niin koira tiesi että se on hänelle tarkoite´ttu,, inhottaa kun luen tekstejänne. häpäisette ihanan koirani joka oli puhetta vailla.. enempi just tympi tällaiset "ihanat ihmiset " jotka jakelee tuomioita sinne ja tänne .. onneksi pääsin teistä eroon,,!!!!!!!!!!!!!!

      • sama1
        alkuperäinen vastaa kirjoitti:

        ja puhukaa vasta jos teillä on ollut koira 16 vuotta,, helppo esittää hyvää pari kolme vuotta .. harva pystyy samaan kuin minä että pitää koiraa kokonaiset 16 vuotta.. se jos mikä vaatii vaatii omistajalta rakkautta lemmikkiään kohtaan.. suurin osa teistä osaa soittaa suutaan parin vuoden koiran pidon jälkeen..

      • Pro koirat
        sama1 kirjoitti:

        "Voin vapaasti matkustella vaikka viikkoja"

        Matkustelu ei ole mikään automaattinen ongelma, vaikka koira onkin. Olen siitä itse elävä esimerkki. Koiran voi viedä hoitoon, ja kaikkia ei edes matkustelu kiinnosta.

        "jättää herkkulautaset vartiomatta vaikka lattialle"

        Onpa elämäsi nykyään mahtavaa kun voit tuonkin tehdä. Olen kateellinen. Minä joudun sen lautasen nostamaan 40cm ylöspäin, pöydälle. En tiedä miten jaksan enää pitkään. Tai sitten koira saa nuolla sen. Tosin se lautanen ei lattialla normaalisti edes ole, kun on se pöytäkin... Ja pidän siististä kämpästä.

        "ei tarvi siivota kakkoja"

        Koirani kakkii metsään ja hoitamattomille alueille josta ei kakkoja tarvitse kerätä. Olen luokkaa 4-5 kertaa vajaan parin vuoden aikana kerännyt koiran kakat. Silloinkin syynä oli pari kertaa tottumattomuus luihin, sekä se, että koira ei ollut vielä keksinyt minne kakat tehdään.

        "eikä niitä enää ole yllätyksenä vaikka minne pihallani kävelen"

        Koirani ei ole koskaan kakannut pihalleni

        "vaatteet ei enää ole karvoissa"

        Minunkaan vaatteissani ei ole koirankarvoja ollut kuin joku yksittäinen joskus. 10x intensiiviterpialla olen jo kohta pääsemässä asian yli. Voin ehkä jättää unipilleritkin kohta.

        "ei tarvi kuunnella kenenkään niiden ihmisten huutoa jotka ei tykkää koirista.."

        TässäKIN asiassa lie syytä katsoa peiliin, minulle ei ole kukaan koskaan huutanut. Positiivisia kommentteja kyllä tulee. Hmm.. Pikkulapset kyllä huutaa toisinaan, tiäks.. SAAAAAAAKO SITÄ KOIRAAAAA SILITTÄÄÄÄÄÄ.!!?!

        "Olen NIIN ONNELLINEN.."

        Harmi ettet pystynyt olemaan onnellinen koirasi kanssa. Lie turhaa sanoa miten itse koen arjen koirani kanssa...
        Sinähän unohdit valittaa yllä vaikka kuinka monesta asiasta, lenkille kun pitää lähteä sateellakin, imuroida ilmeisesti useammin, jne. jne.

      • Sivutuki33

        Puuttuuko onnestasi jotain, kun vielä koirattomanakin pitää,tulla tänne koirapalstalle provoamaan? Luulisi jo muiden harrastusten sinua kutsuvan, ja voisit jättää taaksesi 16 vuoden ankeuden. Juutuitko menneeseen?

      • iiä
        Pro koirat kirjoitti:

        "Voin vapaasti matkustella vaikka viikkoja"

        Matkustelu ei ole mikään automaattinen ongelma, vaikka koira onkin. Olen siitä itse elävä esimerkki. Koiran voi viedä hoitoon, ja kaikkia ei edes matkustelu kiinnosta.

        "jättää herkkulautaset vartiomatta vaikka lattialle"

        Onpa elämäsi nykyään mahtavaa kun voit tuonkin tehdä. Olen kateellinen. Minä joudun sen lautasen nostamaan 40cm ylöspäin, pöydälle. En tiedä miten jaksan enää pitkään. Tai sitten koira saa nuolla sen. Tosin se lautanen ei lattialla normaalisti edes ole, kun on se pöytäkin... Ja pidän siististä kämpästä.

        "ei tarvi siivota kakkoja"

        Koirani kakkii metsään ja hoitamattomille alueille josta ei kakkoja tarvitse kerätä. Olen luokkaa 4-5 kertaa vajaan parin vuoden aikana kerännyt koiran kakat. Silloinkin syynä oli pari kertaa tottumattomuus luihin, sekä se, että koira ei ollut vielä keksinyt minne kakat tehdään.

        "eikä niitä enää ole yllätyksenä vaikka minne pihallani kävelen"

        Koirani ei ole koskaan kakannut pihalleni

        "vaatteet ei enää ole karvoissa"

        Minunkaan vaatteissani ei ole koirankarvoja ollut kuin joku yksittäinen joskus. 10x intensiiviterpialla olen jo kohta pääsemässä asian yli. Voin ehkä jättää unipilleritkin kohta.

        "ei tarvi kuunnella kenenkään niiden ihmisten huutoa jotka ei tykkää koirista.."

        TässäKIN asiassa lie syytä katsoa peiliin, minulle ei ole kukaan koskaan huutanut. Positiivisia kommentteja kyllä tulee. Hmm.. Pikkulapset kyllä huutaa toisinaan, tiäks.. SAAAAAAAKO SITÄ KOIRAAAAA SILITTÄÄÄÄÄÄ.!!?!

        "Olen NIIN ONNELLINEN.."

        Harmi ettet pystynyt olemaan onnellinen koirasi kanssa. Lie turhaa sanoa miten itse koen arjen koirani kanssa...
        Sinähän unohdit valittaa yllä vaikka kuinka monesta asiasta, lenkille kun pitää lähteä sateellakin, imuroida ilmeisesti useammin, jne. jne.

        Aivan turha lähteä etsimään vikoja ihmisestä, jolle kävi yksi virhe silloin, kun otti sen koiran.
        Sen jälkeisestä ajasta kuukuukin vain kunnia aloittajalle, oman virheensä korjasi ja hoiti sitä 16v, lopettaakkin olisi voinut, tai laittaa kiertoon, mutta hän kantoi oman vastuunsa kunnialla loppuun saakka.

        Aivan turhaa omasta hyvyydestä ja kasvatustaidoista lähteä kehua retostelemaan kenenkään. Aloittajalle kaikki kunnia, lopuille itsensä kehujille mitetintää.

      • rotikkaa etsimässä
        Pro koirat kirjoitti:

        "Voin vapaasti matkustella vaikka viikkoja"

        Matkustelu ei ole mikään automaattinen ongelma, vaikka koira onkin. Olen siitä itse elävä esimerkki. Koiran voi viedä hoitoon, ja kaikkia ei edes matkustelu kiinnosta.

        "jättää herkkulautaset vartiomatta vaikka lattialle"

        Onpa elämäsi nykyään mahtavaa kun voit tuonkin tehdä. Olen kateellinen. Minä joudun sen lautasen nostamaan 40cm ylöspäin, pöydälle. En tiedä miten jaksan enää pitkään. Tai sitten koira saa nuolla sen. Tosin se lautanen ei lattialla normaalisti edes ole, kun on se pöytäkin... Ja pidän siististä kämpästä.

        "ei tarvi siivota kakkoja"

        Koirani kakkii metsään ja hoitamattomille alueille josta ei kakkoja tarvitse kerätä. Olen luokkaa 4-5 kertaa vajaan parin vuoden aikana kerännyt koiran kakat. Silloinkin syynä oli pari kertaa tottumattomuus luihin, sekä se, että koira ei ollut vielä keksinyt minne kakat tehdään.

        "eikä niitä enää ole yllätyksenä vaikka minne pihallani kävelen"

        Koirani ei ole koskaan kakannut pihalleni

        "vaatteet ei enää ole karvoissa"

        Minunkaan vaatteissani ei ole koirankarvoja ollut kuin joku yksittäinen joskus. 10x intensiiviterpialla olen jo kohta pääsemässä asian yli. Voin ehkä jättää unipilleritkin kohta.

        "ei tarvi kuunnella kenenkään niiden ihmisten huutoa jotka ei tykkää koirista.."

        TässäKIN asiassa lie syytä katsoa peiliin, minulle ei ole kukaan koskaan huutanut. Positiivisia kommentteja kyllä tulee. Hmm.. Pikkulapset kyllä huutaa toisinaan, tiäks.. SAAAAAAAKO SITÄ KOIRAAAAA SILITTÄÄÄÄÄÄ.!!?!

        "Olen NIIN ONNELLINEN.."

        Harmi ettet pystynyt olemaan onnellinen koirasi kanssa. Lie turhaa sanoa miten itse koen arjen koirani kanssa...
        Sinähän unohdit valittaa yllä vaikka kuinka monesta asiasta, lenkille kun pitää lähteä sateellakin, imuroida ilmeisesti useammin, jne. jne.

        joo mä kans mietin tota samaa ettei voi matkustella vapaasti, kyll mä oon käyny kiinanharjakoirani kanssa vissiin 3 kertaa virossa ja muissakin balttian maissa useampaan otteeseen ja matkustellaan koiran kanssa joka vuosi autolla,junalla ja lentokoneella ja nyt olen etsimässä rottweileriä meidän pieneen rinkiin matkaseuraksi

        (rinkiin kuuluu minä mun koirani ehkä tuleva koirani, kaverini ja hänen iso japanin akita uros ja 2 muuta kaveriani joilla ei valitettavasti ole lemmikkejä)

        ja 2016 mennään kavereiden kanssa 4viikoksi italiaan ja sitä ennen mennään bostoniin 2 viikoksi menossa tän lössin kanssa ja kyllä sitä kaverit on kyselly että tuleeko mulla koira(t) mukaan ja että olis tosi kiva jos tulisi mutta bostonin matkaa en ole lyönyt lukkoon koirien osalta, niin pitkä lento enkä halua koira ruumaan ja kaverit sanonu että ottaa syliin kiinanharjakoirani jos mä otan rotikan.

        se on vain kiinni itsestä miten haluaa elää. ja mä elän koirien kanssa nuoren 18v ihmisen elämää kavereiden,koulun,töiden ja matkustelun parissa.

      • iiä
        rotikkaa etsimässä kirjoitti:

        Niin juuri, Finnair ottaa tasan yhden koiran matkustamoon, kaikkien ihmisten loput pannaan ruumaan. Asia on selvitettävä lentoa varattaessa jo hyvissä ajoin.

        Näillä pitkillä näyttelyreisuilla tahtoo olla koko lentoon pääsy monen selvityksen takana, siellä kun on muitakin matkustajia kuin sinä. sylissäsi et sitä koiraa pidä matkustamossa.

        Taidat sittenkin olla aikalailla vähän matkustanut vielä. Mutta kyllä nuori ihminen ehtii ja oppii

      • koiraansa kaipaava
        sama1 kirjoitti:

        ja puhukaa vasta jos teillä on ollut koira 16 vuotta,, helppo esittää hyvää pari kolme vuotta .. harva pystyy samaan kuin minä että pitää koiraa kokonaiset 16 vuotta.. se jos mikä vaatii vaatii omistajalta rakkautta lemmikkiään kohtaan.. suurin osa teistä osaa soittaa suutaan parin vuoden koiran pidon jälkeen..

        Mulla oli koira 16-vuotta ja oli perheenjäsen loppuun asti. Suru oli niin suuri etten voi juuri ajatella uutta koiraa ihan vaan sen vuoksi. Ei kannata ottaa koiraa eikä kissaa jos ei ole valmis huolehtimaan lemmikistään jopa 20-vuotta..

      • sinä haiset
        alkuperäinen vastaa kirjoitti:

        koirani oli kiltti ja tottelevainen ja ei koskaan paskonút lattialle tai varastanut ruokaa,, siksi onkin ihanaa kun en jaksa olla tälläisten ih´me moukarityyppien ruotimana enää .. jos laitoin lautasen lattialle niin koira tiesi että se on hänelle tarkoite´ttu,, inhottaa kun luen tekstejänne. häpäisette ihanan koirani joka oli puhetta vailla.. enempi just tympi tällaiset "ihanat ihmiset " jotka jakelee tuomioita sinne ja tänne .. onneksi pääsin teistä eroon,,!!!!!!!!!!!!!!

        No mitä h e l v e tt i ä sitten tällä hehkutat ja itket samaan aikaan?joku kaksisuuntainen mielialahäiriö sulla on, ja joo koiria on ollut yli 30v ja tulee olemaan jatkossakin,enkä kitise täällä miten vaikeeta tai helppoja ne on! tokihan ne sitoo,mut niin pitääkin.mene sinä nyt kuule vaikka arabi miesten p a n t a v a k s i,sulla kun on nyt aikaa matkustella.

      • pakotettu koiranomis
        Pro koirat kirjoitti:

        "Voin vapaasti matkustella vaikka viikkoja"

        Matkustelu ei ole mikään automaattinen ongelma, vaikka koira onkin. Olen siitä itse elävä esimerkki. Koiran voi viedä hoitoon, ja kaikkia ei edes matkustelu kiinnosta.

        "jättää herkkulautaset vartiomatta vaikka lattialle"

        Onpa elämäsi nykyään mahtavaa kun voit tuonkin tehdä. Olen kateellinen. Minä joudun sen lautasen nostamaan 40cm ylöspäin, pöydälle. En tiedä miten jaksan enää pitkään. Tai sitten koira saa nuolla sen. Tosin se lautanen ei lattialla normaalisti edes ole, kun on se pöytäkin... Ja pidän siististä kämpästä.

        "ei tarvi siivota kakkoja"

        Koirani kakkii metsään ja hoitamattomille alueille josta ei kakkoja tarvitse kerätä. Olen luokkaa 4-5 kertaa vajaan parin vuoden aikana kerännyt koiran kakat. Silloinkin syynä oli pari kertaa tottumattomuus luihin, sekä se, että koira ei ollut vielä keksinyt minne kakat tehdään.

        "eikä niitä enää ole yllätyksenä vaikka minne pihallani kävelen"

        Koirani ei ole koskaan kakannut pihalleni

        "vaatteet ei enää ole karvoissa"

        Minunkaan vaatteissani ei ole koirankarvoja ollut kuin joku yksittäinen joskus. 10x intensiiviterpialla olen jo kohta pääsemässä asian yli. Voin ehkä jättää unipilleritkin kohta.

        "ei tarvi kuunnella kenenkään niiden ihmisten huutoa jotka ei tykkää koirista.."

        TässäKIN asiassa lie syytä katsoa peiliin, minulle ei ole kukaan koskaan huutanut. Positiivisia kommentteja kyllä tulee. Hmm.. Pikkulapset kyllä huutaa toisinaan, tiäks.. SAAAAAAAKO SITÄ KOIRAAAAA SILITTÄÄÄÄÄÄ.!!?!

        "Olen NIIN ONNELLINEN.."

        Harmi ettet pystynyt olemaan onnellinen koirasi kanssa. Lie turhaa sanoa miten itse koen arjen koirani kanssa...
        Sinähän unohdit valittaa yllä vaikka kuinka monesta asiasta, lenkille kun pitää lähteä sateellakin, imuroida ilmeisesti useammin, jne. jne.

        voi matkustella vapaasti ilman huolta hoitopaikan/hoitajan etsinnästä... Ei tarvii lähteä ulos 3 kertaa päivässä... Ei eläinlääkärissäkäynteä. Ei meilläkään koira kakannut sisälle, mutta vanhemmilla koirilla voi lirahtaa tahtomattaan. Ei mullakaan karvoja vaatteissa.Ymmärrän.. Äikoinaan vanhampani sanoi, että otetaan sulle koira, jotta sulla on jotain omaa ja josta vois kantaa vastuuta.. lopulta hellyin.

      • Minä ja koiruudet
        sama1 kirjoitti:

        ja puhukaa vasta jos teillä on ollut koira 16 vuotta,, helppo esittää hyvää pari kolme vuotta .. harva pystyy samaan kuin minä että pitää koiraa kokonaiset 16 vuotta.. se jos mikä vaatii vaatii omistajalta rakkautta lemmikkiään kohtaan.. suurin osa teistä osaa soittaa suutaan parin vuoden koiran pidon jälkeen..

        Minulla on ollut koiria ensin vanhempieni hankkimia ja sitten omia yhteensä yli 40 vuotta. Perheessäni on ollut yhteensä 11 koiraa elämäni aikana, niistä 4 täysin omia ja minun vastuullani. Useimmiten perheessäni on ollut kaksi koiraa yhtä aikaa. Ikävä kyllä vanhimmaksi elänyt koirani eli 15 vuotiaaksi. Yhtään koiraa ei olla eteen päin annettu/myyty. Kaikki ollaan pennusta hautaan pidetty. Kuusitoista vuotta ja yksi koira, se voi olla jollekin paljon, toiselle ei....Tällä hetkellä minulla on neljä vuotias jnarttu a neljäkuinen pentu. Jos tervenä pysyvät, niin elävät taas noin 13-16 vuotiaiksi. Sitten kun noista toinen kuolee, niin otan taas toisen, jollen jo aikaisemmin kolmatta, kun niin mukavasti noiden kanssa menee.

      • hoida edes itsesi
        alkuperäinen vastaa kirjoitti:

        koirani oli kiltti ja tottelevainen ja ei koskaan paskonút lattialle tai varastanut ruokaa,, siksi onkin ihanaa kun en jaksa olla tälläisten ih´me moukarityyppien ruotimana enää .. jos laitoin lautasen lattialle niin koira tiesi että se on hänelle tarkoite´ttu,, inhottaa kun luen tekstejänne. häpäisette ihanan koirani joka oli puhetta vailla.. enempi just tympi tällaiset "ihanat ihmiset " jotka jakelee tuomioita sinne ja tänne .. onneksi pääsin teistä eroon,,!!!!!!!!!!!!!!

        Ymmärsin kyllä, että provoilet ja sinulla on itselläsi pahoja ongelmia, mutta vastaan silti;

        Me matkusteltiin kissan, koiran ja kahden pienen lapsen kanssa vuosia autolla, bussilla, junalla ilman mitään isompia ongelmia.
        (pitemmille lennoille emme ottaneet eläimiä mukaan, koska meillä on myös ystäviä ja sukulaisia, jotka pystyvät huolehtimaan niistä parin viikon lomareissun ajan).
        Koiraa ei enää ole, ikävä on....

      • Anonyymi
        sinä haiset kirjoitti:

        No mitä h e l v e tt i ä sitten tällä hehkutat ja itket samaan aikaan?joku kaksisuuntainen mielialahäiriö sulla on, ja joo koiria on ollut yli 30v ja tulee olemaan jatkossakin,enkä kitise täällä miten vaikeeta tai helppoja ne on! tokihan ne sitoo,mut niin pitääkin.mene sinä nyt kuule vaikka arabi miesten p a n t a v a k s i,sulla kun on nyt aikaa matkustella.

        Aivan kamalia nää koiraihmisten kommentit, ja tämä arabien pantavaksi-kehoittaja taitaa olla jo laillisuuden rajamailla. Juu kaikkienhan pitäisi ihan kuolata koiran edessä ja nauttia kun tulee vastaan juttuajia ja lapsia silittämään elukkaa. En itse tykkäisi että joka 10 metrin välein pitäisi pysähtyä kehräämään koiran erinomaisuutta. Minä haluan kävellä yksin ja miettiä omia asioitani. Tyhjänpäiväiset hypetykset tuntuvat vastenmielisiltä.

    • Dogsfromhell

      Kyllähän tuon aloittajan ongelmat ja valitus jatkuvat koirattominakin. Senverran kummallista tekstiä. Matkustelen koirineni, ne eivät pasko pihanurmikolle eivätkä varasta ruokiani. Karvaongelmaakan ei ole lyhytkarvaisten omistajilla. Koiria olen pitänyt yhtäjaksoisesti jo parikymmentä vuotta.

      Kaikilla asioilla on tietysti puolensa. Tuntemattomat ihmiset tulevat usein kehumaan koiriani. Lapset saavat silittää niitä, koska ne ovat kilttejä. Vien ne vanhainkotiinkin ilahduttamaan äitiäni ja muita mummoja. Vieraisille pyydetään aina että ottakaa koirat sitten mukaan!

      • kysyn vaan

        minkä ikäinen on koirasi?

      • just joooooo
        kysyn vaan kirjoitti:

        minkä ikäinen on koirasi?

        Minunkin koiraa kehuttiin aina ,,koska oli erittäin söpö ja ihana.. mutta ne jotka ei tykkää koirista ,, ne ei tykkää!!! ja inhoa n just tätä mustavalo ajattelua,, kaikki koirat on ihania mútta on ne huonotkin puolet asiassa.. koiraihmiset on pikkusen liian mustavalkoisia ,, en halua kuulua joukkoon.. on lapsetkin ihania mutta kylläne joskus väsyttää jos uskaltaa olla rehellelinen eikä mikään taivaanrannan maalari ,,

      • niinsevaanon
        just joooooo kirjoitti:

        se olis ihan sama kun väittäisitte että olette parisuhteessa ja vain ja joka ainoa hetki nautitte toistenne seurasta joka minuutti ettekä riitele koskaan ja olette olleet yhdessä 20 vuotta,, luuletteko että kukaan uskoo?? uskotteko itse..sama se on koiran kanssa siinä on ne hyvät ja huonót puolet.. niin kuin joka asiassa !!!!!!!!!!!!!.. joka muuta väittää niin valehtelee,, ja isosti!!

      • Sick stuff
        niinsevaanon kirjoitti:

        Ootko nyt vähän pöpi kun vertaat parisuhteeseen. Jos mies tai vaimo kuolee 20v yhdessäolon jälkeen, niin aika heikolla tolalla on ollut sekin liitto jos jonnekin sinkkupalstalle pitää mennä hehkuttamaan kuinka se oli monin tavoin kamalaa aikaa, vaikka pidinkin siitä kuollesta puoliskosta. Mutta nyt voin mennä omia aikojani ja eikä tarvi toista ajatella missään asioissa. Enää ei ikinä toista miestä/vaimoa minulle tule! nyt OLEN ONNELLINEN.

      • iiä
        niinsevaanon kirjoitti:

        se olis ihan sama kun väittäisitte että olette parisuhteessa ja vain ja joka ainoa hetki nautitte toistenne seurasta joka minuutti ettekä riitele koskaan ja olette olleet yhdessä 20 vuotta,, luuletteko että kukaan uskoo?? uskotteko itse..sama se on koiran kanssa siinä on ne hyvät ja huonót puolet.. niin kuin joka asiassa !!!!!!!!!!!!!.. joka muuta väittää niin valehtelee,, ja isosti!!

        Samaa mieltä niinse vaan on.

        Elämä on paljon muutakin kuin koirankasvatustaito, jossa täällä monet on niin oppineita ja osaavia.
        Osataanko sitten 16v tulla toisen ihmisen kanssa toimeen, onkin eri lajinsa kokonaan. Siitä suhteesta pääsee helposti eroon, jos vaikealle tuntuu, senkun vaan oven avaa ja sanoo että tuosta mene ja kiireesti, se on siinä.Koiraa ei niin vaan kuuluisi potkasta pihalle, vaikka paljon on niitäkin omistajia, joilla ei ole mitään vastuuntuntoa.

        Itselläni noita koiria on ollut pitkälti yli 40v. eikä yhtään ole tarvinnut pitovaikeuksien takia pois laittaa. Sattui vielä 50 suvea sitten kennelpoikakin sellainen että on saanut olla sisäruokinnassa.

      • utelias-eeno
        just joooooo kirjoitti:

        Minunkin koiraa kehuttiin aina ,,koska oli erittäin söpö ja ihana.. mutta ne jotka ei tykkää koirista ,, ne ei tykkää!!! ja inhoa n just tätä mustavalo ajattelua,, kaikki koirat on ihania mútta on ne huonotkin puolet asiassa.. koiraihmiset on pikkusen liian mustavalkoisia ,, en halua kuulua joukkoon.. on lapsetkin ihania mutta kylläne joskus väsyttää jos uskaltaa olla rehellelinen eikä mikään taivaanrannan maalari ,,

        Voisitko kertoa mihin kielioppisääntöön perustuu tuo kahden pilkun käyttö. Kovin olen utelias tietämään.

      • utelias-eeno
        utelias-eeno kirjoitti:

        Voisitko kertoa mihin kielioppisääntöön perustuu tuo kahden pilkun käyttö. Kovin olen utelias tietämään.

        tämä oli tarkoitettu nimimerkille just jooooolle.

      • hk,,
        utelias-eeno kirjoitti:

        Voisitko kertoa mihin kielioppisääntöön perustuu tuo kahden pilkun käyttö. Kovin olen utelias tietämään.

        siinä on yksi pilkun nussia,, voihan nenä,, siis miten tuon sanois että raukka ymmärtäisi,

      • Kerro se
        hk,, kirjoitti:

        siinä on yksi pilkun nussia,, voihan nenä,, siis miten tuon sanois että raukka ymmärtäisi,

        ihan omin sanoin. MUTTA ÄLÄ PERKELE RAISKAA KAUNISTA SUOMENKIELTÄ!!!!

    • vähän luulen

      Kai sitä väkisin yrittää nähdä kaikki iloiset puolet siitä kun lemmikki on kuollut, kun ei halua nähdä sitä iso tyhjää tilaa elämässä. Kuuluu suru-prosessiin ja siihen että pääsee aloittamaan elämässä uuden jakson ilman jatkuvaa itkua.

    • MIra78

      Onneksi olkoon helpottunut!!! Samat on aatokset enkä ikinä enää ota koiraa kun tästä yhdestä pääsen eroon. En usko että tulee ikävä koiria eikä varsinkaan koiraihmisiä.
      Hemmottele itseäsi! Osta unelmamatka! Olet vapaa JEEE!

      • kii jäit dh

        Jep, mitä vähemmän vastuuttomia ja idiootteja koiraihmisiä, sitä parempi. Hyvä, ettet enää ota koiraa. Nykyisesikin ansaitsisi paremman kodin.

    • ^^ Dick head ^^

      Trolli vauhdissa taas...

      Minua ei paljonkaan koirat rajoita, matkustelun esteenä on suurimmaksi osaksi työt. Voispas lopettaa työt ja matkustella enemmän. Niiden koirien kanssa :D

      Sinänsä oot nyt ap vähän vajaa että kukaan hyvä omistaja ei tolleen hehkuta, eli olit oikeasti joko
      A) koiraton ja pelkkä trolli tai
      B) tosi pska koiranomistaja

      Iso L joka tapauksessa.

      • iiä

        Toivotaan että töitä riittää sinulle, sillä on ison työn takana lähteä koirien kanssa reisuun, sekä aivan törkeän hintaista.

        Jos et nyt sitten tarkoittanut metsäkenkkiä 10 kilsan päässä

    • en voi käsittää

      Mistä ihmeestä näitä toisen ihmisen mollaajia ja paskaksi haukkujia oikein suomessa sikiää oikein roppa kaupalla ainakin tänne suomi 24n palstoille.. olette kertakaikkiaan luomakunnan sontaa.. ja häpeäksi koko yhteiskunnalle mielipiteinenne,,

      • alkuperäinen vastaa

        koko ihmisrotu olisi ylevämp ja ihanampi paikka kaikille jos teidänlaisia toisten mollaajia ei olisi,, hyi mitä sakkia..!!!

      • Vihaan kiusanhenkiä
        alkuperäinen vastaa kirjoitti:

        koko ihmisrotu olisi ylevämp ja ihanampi paikka kaikille jos teidänlaisia toisten mollaajia ei olisi,, hyi mitä sakkia..!!!

        Harvoin turhaan ihmiset mollaa, jos mollaavat, siihen on syy. Katsokaa provot peiliin mitä kurapa*kaa suollatte, ymmärrätte ehkä (siis vain ehkä), miksi teitä ei arvosteta. Hyvät ihmiset saavat hyvää kohtelua, pätee ihan oikeassakin elämässä.

        Toisten elämä on nettikiusa, ja paheksunnan aiheuttaminen, sitä saa mitä tilaa.

      • Surullinenkin
        Vihaan kiusanhenkiä kirjoitti:

        Harvoin turhaan ihmiset mollaa, jos mollaavat, siihen on syy. Katsokaa provot peiliin mitä kurapa*kaa suollatte, ymmärrätte ehkä (siis vain ehkä), miksi teitä ei arvosteta. Hyvät ihmiset saavat hyvää kohtelua, pätee ihan oikeassakin elämässä.

        Toisten elämä on nettikiusa, ja paheksunnan aiheuttaminen, sitä saa mitä tilaa.

        Olen niin samaa mieltä kanssasi. ILkeän tappajakoiranomistajan elämän täytyy olla hirvittävää. Paha saa aina palkkansa, tavalla tai toisella.

    • Kiinnostaako jtn?

      Kiitos kun kerroit!
      Mutta en ymmärrä miksi luulet että se kiinnostaisi meitä koiraihmisiä, että joku ei enään ota koiraa ikinä!

      Itse en aio enään matkustaa turkkiin.

      Itse en aio enään koskaan työskennellä pikkufirmoissa.

      Itse en osta enään halppi t-paitoja.

      Itse en....

      • kirosana

        Aloittaja ei varmaan ollutkaan oikea koiraihminen. Sinä selvästi olet.

    • jep jep jep

      Minäkään en enää ota uutta kilpikonnaa, kun edelliseni nukkui pois puolitoista viikkoa sitten. Resurssit eivät riitä konnan hoitoon. Pitää katsella tulevaisuudessa sitten. Harmittaa vaan, että mihin laitan kaikki varusteet.

      En myöskään koskaan enää osta ranskalaista autoa.

    • dog hater

      Onnea!! Olet päässyt koirastasi eroon!! Vielä kerran onnea!!

    • 6+3

      Hyvä että olet onnellinen. Minäkin olen onnellinen koiran kanssa. Koiratonta elämää en tule koskaan viettämään. Olen NIIN ONNELLINEN päätöksestäni pitää koiria!

    • käppänän emäntä

      No toisaalta ymmärrän, toisaalta älä sano "ei koskaan enää koiraa", sen on moni sanonut ja muutaman kuukauden päästä on pentu koira siinä kasvamassa.

      Meillä on nuori koira, voi jättää herkkulautaset lattialle, on nirso ei esim. makkaraa syö, kuin harvoja valittuja, pääasiassa syö raakaa lihaa. Karvaa ei pudota, ei ole yllätyksiä ollut pentuajan jälkeen (edes omalla pihalla, kun ei suostu tekemään). Eikä kukaan ole huudellut koskaan, ettei tykkää koirista.

      Mutta kuitenkin hyvää jatkoa, ja voihan sitä sitten joskus tuttujen koiria hoitaa vähän aikaa. Itse olin 20-vuotta ilman koiraa ja sitten ei enää pystynyt, tosin pari vuotta tätä nykyistä haettiin, että sai juuri sen oikean.

      • öskösk

        mulla koira oli kauan ja ne ihanat ja huonot puolet tuli .. rakastan koiria mutta ne vaatii paljon,, 24/7 ja se on kova työ pitää koirasta hyvä huoli lähes 15 vuotta,, nyt se on ohi ja nyt voin matkustella mihin vaan ilman että pitää miettiä kuka huolehtii koirasta,, se tuntuu kivalta,, oli iso vastuu,, ja pitkäaikainen.. mutta nyt se on ohi.. en ota enää koiraa mutta silti rakastan joka ikistä koiraa,,ne on todella ihania.. aina kun omistaja tulee paikalle niin ne näyttää mitä ilmeisintä iloa ja riemua ..

    • Joopa joo

      Minäkin tunnen yhden vanhan kaverin jolla on jo kolmas 'viimeinen koira' menossa...

    • koirallinen

      Onnittelut aloittajalle!
      En ymmärrä, miksi syytetään huonoksi koiranomistajaksi, jos nauttii viimein vapaudesta. Kyllähän se niin vain on, että koiran omistamisessa on sekä hyvät että huonot puolet.

      Huonoja puolia mm:
      - karvanlähtö ja muut koiran aiheuttamat sotkut
      - sitoo mahdottomasti (minnekään ei voi lähteä spontaanisti ilman, että ensin järjestetty koiralle hoito)
      - lenkille lähdettävä myös kipeänä ja huonolla kelillä, joka päivä, monta kertaa
      - välillä se huomionkipeys kun itse haluaisi olla rauhassa
      - rahanmeno
      - muille harrastuksille ei tahdo jäädä aikaa
      - jotkut sosiaaliset suhteet kärsivät, jos toinen ei ymmärrä tai pidä lainkaan koirista

      Hyvät puolet mm:
      - suloinen katse ja kielellä lipaisu tervehdyksenä joka ikinen aamu
      - töistä kotiin tullessa ilo ja riemu ja hännänheilutus, joka saa hyvälle tuulelle, oli työpäivä ollut millainen tahansa
      - saa lähtemään liikkeelle ja luontoon säällä kuin säällä vuoden ympäri
      - aina tekemiseen valmis kaveri, joka lähtee matkaan ilman suostutteluja
      - hellyys ja läheisyys, korvat, jotka kuuntelevat huolet
      - harrastuskaveri, jonka kanssa yhdessä opitaan koko ajan uusia juttuja
      - tutustuttaa uusiin ihmisiin ja luo uusia sosiaalisia suhteita
      - luotettava ystävä, jonka silmissä olet aina maailman tärkein tyyppi

      Joskus miettii, että kuinka helppoa ja vapaata olisi elämä ilman koiraa. Mutta tiedän, että kun luopumisen aika koittaa, niin sitten on iso ikävä.

      • Kommenttini

        Teit muuten aikas paljon olettamia tossa juuri, olet ehkä sinkku? Entä jos sulla onkin mies/vaimo, pari teini-ikäistä lasta, koirallisia sukulaisia ja kavereita ja naapureita, ulkoiluttajia naapurissa, hyväpalkkainen työ, rauhallinen koira..... ei olekkaan enää ihan sama juttu ;) Eli ei kannata yleistää hirveesti vaikka varmaan suhun päteekin. Elämä on valintoja, koiraihmisillä yleensä se koira on kaikesta vaivastaan huolimatta se tärkein...

      • 18+8

        Minua haittaa koiranpidossa ehkä vain rahanmeno. Rahaa ei koskaan ole liikaa, mutta kyllä se vaan nipistää kun 10 minuutin ell reissusta peritään yli satanen, vaikka juuri mitään ei tehty, palkkiot ja lääkkeet. Vieläpä kun vanhuus alkaa tulla, ties minkä vaivan perässä on joutunut viime aikoina käymään eläinlääkärissä. Joka pennin saa laskea kaupassakin, mihin sen lykkää. Mutta onpahan tuo koira rahaa arvokkaampi.

        Nuo muut mainitsemasi huonot puolet eivät itselleni ole mitenkään "huonoja" tai haittoja, eikä niitä pidä oletusarvoisesti sellaisina pitääkään.

        Kaikki nuo ovat koiran mukanaan tuomia asioita, joihin osaa varautua etukäteen. Miksi niistä pitää siis tehdä haitta itselleen.

      • Aina on koiria
        18+8 kirjoitti:

        Näin on. Oikea koiranomistaja tietää ja hyväksyy myös ns haitat, eikä vingu niistä. Ne ei ole yllätyksiä. Itselläkin ollut koirista isompaa ja pienempää harmia, mutta se jokapäiväinen ilo ja ne hyvät puolet mitä koirat tuottaa...on sanoinkuvaamattoman kaunista.

      • rakkauspakkauksia
        Aina on koiria kirjoitti:

        Näin on. Oikea koiranomistaja tietää ja hyväksyy myös ns haitat, eikä vingu niistä. Ne ei ole yllätyksiä. Itselläkin ollut koirista isompaa ja pienempää harmia, mutta se jokapäiväinen ilo ja ne hyvät puolet mitä koirat tuottaa...on sanoinkuvaamattoman kaunista.

        Niinpä. Just kun olet ripulit saanut siivottua (ylläri pylläri, toisella meni massu sekaisin) tai oksennuksen (aina matolla), tuleekin tuo pieni ystävä heiluttamaan häntäänsä ja nuolaisee, että mitäs täällä touhutaan....

      • koirallinen
        Kommenttini kirjoitti:

        Teit muuten aikas paljon olettamia tossa juuri, olet ehkä sinkku? Entä jos sulla onkin mies/vaimo, pari teini-ikäistä lasta, koirallisia sukulaisia ja kavereita ja naapureita, ulkoiluttajia naapurissa, hyväpalkkainen työ, rauhallinen koira..... ei olekkaan enää ihan sama juttu ;) Eli ei kannata yleistää hirveesti vaikka varmaan suhun päteekin. Elämä on valintoja, koiraihmisillä yleensä se koira on kaikesta vaivastaan huolimatta se tärkein...

        Kiitos kommentistasi. Vastakommenttini:
        En tehnyt olettamia enkä yleistänyt, kerroin täysin omasta näkökulmastani. En väittänyt kirjoittavani kaikkien koirien omistajien puolesta. Joku toinen listaisi varmasti aivan toisenlaiset hyvät ja huonot puolet.
        Minä kuulun niihin koiranomistajiin, jotka harrastavat tavoitteellisesti koiran kanssa, koiraa ei ole otettu vain sohvan koristeeksi. En siis edes haluaisi esim. tuota mainitsemaasi rauhallista koiraa :) Ja en muuten ole sinkku, olen hyväpalkkaisessa työssä, on koirallisia kavereita jne.

      • Kommenttini
        koirallinen kirjoitti:

        Kannattaa kirjoittaa vaikka tyyliin: omalla kohdallani hyvät puolet ovat, tai itse olen kokenut, meillä.., tai minusta... jne. Kirjoituksestasi ei nimittäin saa sitä kuvaa, että puhut vain itsestäsi, vaikka jotkin kohdat siellä ovat selvemmin vain kirjoittajaan osuvia, kuten raha-asia. Omasta koirastani esim ei lähde karvaa, joten meillä ei normaalia enempää imuroida.

      • tarpeetonta

        Eiköhän täällä jokainen kirjoita ihan vain omasta puolestaan. Ei ole tarpeen kirjoittaa joka ikisen viestin alkuun: "Minun mielestäni"...

      • 23+12
        tarpeetonta kirjoitti:

        Eiköhän täällä jokainen kirjoita ihan vain omasta puolestaan. Ei ole tarpeen kirjoittaa joka ikisen viestin alkuun: "Minun mielestäni"...

        Heh heh. Tällä palstalla? No ei kirjoita :) Täällä yleistetään aivan järkyttävän paljon. Palsta on täynnään muita paremmin tietäviä ja työkseen provomielessä yleistäviä tai muuten tosi kapeakatseisia ja mustavalkoisia tyyppejä

      • minä ja koiruudet

        ...karvanlähtö; riippuu rodusta. Omistani lähtee kaksi kertaa vuodessa noin kaksi viikkoa silmäripsen kokoisia mustia ohuita karvoja, jotka eivät oikein edes näy.

        - sitoo mahdottomasti; no eivät sido. Minulla on eläkeläinen hoitaja, joka hoitaa koirani, jos lähden jonnekin. Joskus harvoin joudun kysymään jonkun toisen hoitamaan ja aina on hoito järjestynyt nopeasti. Aikuisilla lapsillani on koiria ja hekin ottavat minun koirani mielellään tarvittaessa hoitoon, samoin molempien koirani kasvattajat ottavat mielellään koirani hoitoon. Lisäksi lähettyvillä on hyvä koirahoitola, jossa koiranhoito ruokineen maksa 30 e/kaksi koiraa, joten ei sekään niin kallista ole - en tosin ole tuohon joutunut vielä turvautumaa.

        - huomionkipeys; minulla on kaksi pientä koiraa, eivät härnää minua, jos en jaksa tai ennätä, ne touhuaa keskenään sitten.

        - muille harrastuksille on ihan niin paljon aikaa kuin haluan, metsästän, ratsastan, hiihdän, uin, teen käsitöitä, luen, käyn teatterissa paljon...eivät koirani ole näitä häirinneet.

        - rahanmeno; kuivamuonasäkki kahdeksi kuukaudeksi vie saman verran kuin monella viinaan viikonloppuna. Eläinlääkäri, no rokotukset muutaman kympin neljän vuoden välein, ei ole todellakaan paha.

        - minun sosiaalisia suhteitan eivät koirani ole häirinneet, mielumminkin päin vastoin, olen saanut koirien kautta lisää uusia ystäviä.

        Ainoa "huono puoli" on se, että on vaan pakko lähteä ulkoiluttamaan kipeänäkin. Mutta onneksi pienille koirilleni riittää tarvittaessa, että kävelen sata pari sataa metriä ovesta ja annan niiden juosta vapaana pikkumetsässä ja mennään takaisin sisälle. Koirani kyllä ymmärtävät, kun kerron, että mami on nyt pipi, eikä jaksa lenkkeillä, ne ovat silloin huomattavasti rauhallisempia ja tyytyvät pikkupisupiipahdukseen, kun näkevät minun olevan sairas.

        En minä oikein osaa huonoja puolia omassa tilanteessani sanoa. Silloin kun minulla ei ollut koiraa, kaipasin valtavasti lenkkkaveria, metsässä kanssani liikkujaa. Omat lapseni olivat jo isoja ja oli taas aikaa ja tarvetta saada purkaa hellyyttä muuallekin kuin kumppanille. Lisäksi tulin kuulema entistä hellemmäksi miesystävääni kohtaan, kun otin koiran uudelleen.

    • aina koira

      Mikä tässä vuodatuksessasi oli pointtina...

      • koirallinen

        Aina koira: en tiedä, viittaatko alkuperäiseen kirjoittajaan vai minun kirjoitukseeni. Vastaan kuitenkin omasta puolestani:
        Minun pointtini oli tuoda esiin, että kaikissa asioissa elämässä on sekä hyviä että huonoja puolia. Mielestäni myös huonot puolet saa sanoa ääneen, se ei ole valittamista tai vuodattamista, vaan realismia.
        Minä en valintaani koskaan vaihtaisi toiseksi. Minulla on ollut koira, on koira ja tulee myös tulevaisuudessa olemaan koiria. Olen ollut lapsesta saakka ns. koiraihminen. Silti uskallan sanoa, että ei koiran omistaminen pelkkää iloa ja nautintoa ole. Tämä on esimerkiksi reilua niitä kohtaan, jotka harkitsevat koiran hankintaa, jotta he varautuvat myös niihin mahdollisiin kääntöpuoliin, mitä koiran omistaminen tuo tullessaan.
        Toisaalta jokainen koiranomistaja todennäköisesti tietää, että ne hyvät puolet peittoavat ne huonot mennen tullen :). Tuo "rakkauspakkauksia":n kommentti kuvaa sitä parhaimmillaan :)

    • kjfjkffjfkflfkfkf

      No eipä tuo koira estä kuin sellaista hienostelevaa mstkustamista. Autossa se kulkee ja nukkuu mielellään. Niin minäkin. Silloin harvoin kun yöksi leirintäalueelle menee, ei sekään ole koskaan ongelma ollut. Koira lähettää sulle terveiset, tsekin tasavallasta kohti saksaa lähdetään ihan just!

    • hanki kissa

      Monella tekee vaikeaa hommata uutta koiraa heti entisen tilalle, mutta usein vuosienkin "suruajan" jälkeen koira on jo talossa.
      Toisilla on taas koiranpentu hommattuna jopa jo ennen kun aiempi on vainaa tai
      pian tämän kuoltua.
      Eräät eivät tarvitse enää koiraa.

    • Aina.

      Ollut koira ja tulee olemaan jatkossakin. Koiran kanssa on mukava matkustella,harrastaa,lenkkeillä jne.

    • Ei myöskään koiraa

      Oikea päätös, itselläni on koira tavallaan vastoin tahtoani, sillä se tuli rakkaani "kylkiäisenä". Mutta kun siitä aika jättää niin suurin eläin jonka sallin pihalleni on linnut lintulaudalla. Ihan hirveä riesä se on. koskaan et voi yllättää toista jollain kivalla viikonloppureissulla, sillä koiralle on keksittävä hoitopaikka / hoitaja ja vielä se ei ole onnistunut salassa. Lisäksi koiraa raahataan mukana mökilomalle yms.... lähdeppä siinä nyt sitten ex-temporee jonnekin. Itse en kyllä keksi mitään muuta kuin negatiivista sanomista ko. eläimistä. (sontii, haisee, likaa, kuraa, sotkee, riehuu, karvoittaa, haukkuu, maksaa, allergisoi jne...jne

      • Voi huokaus

        Olet varmasti äärettömän hyvä koiranomistaja.....
        Luovu koirastasi että se saa paremman kodin, sellaisen jonka ei tarvii tulla tänne vinkumaan että kun ei saa enää olla ex tempore-ihminen ja joka ottaa mielellään koiran mökille! Sellaisen joka keksii muutakin kuin PELKKÄÄ NEGATIIVISTA SANOMISTA KOIRISTA.

      • ei mitään ymmärrystä
        Voi huokaus kirjoitti:

        Olet varmasti äärettömän hyvä koiranomistaja.....
        Luovu koirastasi että se saa paremman kodin, sellaisen jonka ei tarvii tulla tänne vinkumaan että kun ei saa enää olla ex tempore-ihminen ja joka ottaa mielellään koiran mökille! Sellaisen joka keksii muutakin kuin PELKKÄÄ NEGATIIVISTA SANOMISTA KOIRISTA.

        Luepa kommentin alku uusiksi.

        Ja itse voisit lopettaa vinkumisen siitä, että joku muu haluaisi joskus tehdä jotain ex tempore. Vaikka sinä et halua vapautta, niin käsitä hyvä ihminen että joku muu sitä voi haluta.

      • 23+12
        ei mitään ymmärrystä kirjoitti:

        Luepa kommentin alku uusiksi.

        Ja itse voisit lopettaa vinkumisen siitä, että joku muu haluaisi joskus tehdä jotain ex tempore. Vaikka sinä et halua vapautta, niin käsitä hyvä ihminen että joku muu sitä voi haluta.

        Ihminen mikä ei näe koirassa mitään hyvää vaan pelkkää huonoa niin kuin tuo tuossa yläpuolella, ei saisi todellakaan koiraa olla. Surettaa oikein sen koiran puolesta. Tuollainen koiravastaisuus satavarmasti näkyy :( tai sitten pitää jo olla melkoinen masokisti kun koiraa pitää. Joskus olisi parempi antaa eteenpäin, mitkä on saumat että koiran *ihan itse haluava* henkilö ajattelee siitä edes puoliksi noin kamalasti? Aika pienet saumat.

      • Tolla nyt taisi
        23+12 kirjoitti:

        olla se isompi ongelma että hänen "rakkaansa" jonka kylkiäisenä koira tuli taloon, ehkä ei annakaan hänen poistaa koiraa talostaan.

        Pakko kyllä pers.koht. sanoa että tästä talosta lähtisi vastaavassa tilanteessa ennen tuo akka kuin pystykorva.

    • minäite

      Voi helvetti,ikäänkuin se koira olisi aikanaan "vaan ilmestynyt"sun elämääsi ja näin ollen "jouduit uhraamaan"elämäsi!Kyllä se olit SINÄ,joka sen koiran otti ja pitäis siinä vaiheessa tyhmemmänkin tajuta,että koira VAATII SITOUTUMISTA!!Olet kyllä tunnevammainen,koira on ollut uskollinen seuralaisesi 16vuotta!Ja olet ONNELLINEN,kun sitä ei enää ole.Matkusta nyt vaikka hevonkuuseen ja pysy siellä!!!

      • utelias vain ?

        Ja kauanko sulla on koira ollut ?

      • Caucasiansd

        Alkuperäinen kirjoittaja on psykopaatti. Hänellä on tunne-elämän ongelmia. Koiran menettäminen kävi liian vaikeaksi. Nyt hän ylikompensoi. Aivan kuin jos BRASILIAN jalkapallojoukkue pudottuaan jatkosta hävittyään Saksalle 7-1 alkaisi vuodatella: "typerä peli koko futis. Olemme onnellisia, että putosimme jatkosta. Oikeastaan halusimmekin hävitä.. " jne.

      • koira tuo vastuuta
        Caucasiansd kirjoitti:

        Alkuperäinen kirjoittaja on psykopaatti. Hänellä on tunne-elämän ongelmia. Koiran menettäminen kävi liian vaikeaksi. Nyt hän ylikompensoi. Aivan kuin jos BRASILIAN jalkapallojoukkue pudottuaan jatkosta hävittyään Saksalle 7-1 alkaisi vuodatella: "typerä peli koko futis. Olemme onnellisia, että putosimme jatkosta. Oikeastaan halusimmekin hävitä.. " jne.

        Se ei tee ihmistä psykopaatiksi että on koiraa hoitanut 16-vuotta ja nyt suree koiraansa ja toisaalta näkee valoisatkin puolet, eli sen ettei ole enää kenestäkään vastuussa.

    • humander1

      Kiitos että toit realismin esiin tässäkin asiassa.Olen itsekin eläinten ystävä mutta juuri noista syistä johtuen luopunut ajatuksesta ottaa koira.Hyvää Kesää,,,Vapauden Kesää! ; )

    • zetse

      Koiria on ollut planeetallamme yhtä kauan kuin ihmisiä.
      Kuinkahan paljon ihminen on tappanut ?

    • DOGGYSTYLEE

      koirasta sanotaan " SE" ei "HÄN"

      • Caucasiansd

        Jos koiralla on nimi, voidaan sanoa "hän.

      • HÄNEN KORKEUTENSA

        Meillä koiralta kysellään joka päivä "haluaako HÄNEN KORKEUTENSA mahdollisesti lenkille" ja "Haluaako HÄNEN KORKEUTENSA makupalaa" ja "Mitä HÄNEN KORKEUTENSA haluaisi syödä ?".

    • miksi aina minä,minä

      Melkein kaikista lemmikeistä lähtee karvaa.Et käyttänyt koiraasi kävelyllä etkä rakentanut tärkeälle pihallesi tarhaa,päästit sen vain pihallesi etkä tiennyt mihin koirasi ulosti kun se oli valvomatta.Herkkulautasesi olisit voinut pitää kaapissa eikä pöydällä,silloin kun et syö.Jos ne ihmiset huutavat(?) kadulla jotka inhoavat koiria/koiraasi niin olisiko vika jotenkin sinussa..??Tuntuu että koirasi oli todellinen riippa elämässäsi joka vei sinulta 16v. narsistisesta elämästäsi!!!

    • 42kkyu

      Good for you. Jos noin oli vaikeaa, niin varmaan on parempi olla hankkimattakaan koiraa jatkossa. Kivaa loppuelämää.

    • Voi sinua onnellista

      Minäkin odotan sitä päivää, että koirani lähtee manan majoille. Se on ihana, kiltti ja suloinen. Ei tuhoa mitään ja on kaikkien kaveri. Silti se vie minun vähäisen vapaa-aikani, karvoja on kaikkialla ja paljon, vaikka harjaisin sen monta kertaa päivässä. Lomille ei todellakaan mennä, kun kukaan ei halua koiraa kylään ja miksi raahata mukana, jos se on hotelissa yksin päivät. Meillä koira on, koska se tuli otettua ja on kaikille rakas. Mutta ei ikinä enää. Olen niin onnellinen puolestasi!

      • Vajakko

        Aamen. Olen samaa mieltä kanssasi. Nää koiran puolustajat ovat samaa kastia kaikki. Ihan sama vaikka koira purisi ihmiseltä pään irti niin ei ole koiran vika ja elämä koiran kanssa on niin ihanaa. Kaikki muut on väärässä. Nyt tähänkin kommenttiin kymmenen vauhkoa tulee huutamaan.

      • Tritect
        Vajakko kirjoitti:

        Lapsista vasta riesaa onkin. Valvotut yöt KOLIIKKI-vaivojen vuoksi, kalliit vaatteet, lelut ja ruuat. Lapsilisät eivät kata kuin osan kustannuksista. Koulukirjat. Harrasteet. kaikki MAKSAA. Moni vanhempi odottaa, että lapsi lähtee manan majoille. Silloin saa vapaasti MATKUSTAA.
        Lasten puolustajat ovat samaa kastia. Aina on vika jossain muualla kuin lapsissa. Lapset aiheuttavat lapsettomillekin kustannuksia ja vaivaa. Esin sytkärit tehdään niin tiukoiksi että niissä menee sormet rikki,- vain lasten takia. hyvällä kadulla nopeus lasketaan Viidestäkympistä kolmeenkymppiin, kun varrella on koulu LAPSILLE. JA ne kakkavaipat. Valtava saastevuori.

      • Hah hah voi elämä
        Vajakko kirjoitti:

        Aamen. Olen samaa mieltä kanssasi. Nää koiran puolustajat ovat samaa kastia kaikki. Ihan sama vaikka koira purisi ihmiseltä pään irti niin ei ole koiran vika ja elämä koiran kanssa on niin ihanaa. Kaikki muut on väärässä. Nyt tähänkin kommenttiin kymmenen vauhkoa tulee huutamaan.

        Ei tollaselle paskalle provolle tarvi mitään vouhkota, kerro satujas vaan, varmaan luulet että joku niitä uskookin :)))))

    • juupa juu

      samoin,, oli koira 15v ja kissa siinä sivussa, hyvin pärjättiin,, ei ongelmia muta sit kun tuli aika että koira sairastui, vein suoraan piikille,,, samoin kävi kissalle,, nyt vaikka asun maaseudulla, en kaipaa kumpaakaan, j a on vapaus lähteä ja tulla, ei tarvii etsiä hoitopaikkaa,, tai hoitajaa, hyvä niin, se oli ihanaa aikaa se niin on nytkin,

    • minä ja karvakuonot

      Ja siitä piti koirakeskusteluun tulla "kehumaan", kun ei enää ole koiraa ???
      No, ole onnellinen ilman koiraa.

      Minäkin olin kymmenisen vuotta, vaikka minullakin oli ollut koiria koko ikäni. Aikani nautin siitä, ettei tarvinnut huolehtia ulkoilutusajoista tai ruokakupin täyttämisestä. Sitten vaan tuli uudelleen sietämätön koiran kaipuu ja enää en usko eläväni ainakaan omassa kodissani ilman koiraa koskaan. Eri asia sitten, jos vanhana joudun johonkin laitokseen, sinne en kai koiraani saa sitten mukaan. Toisaalta, enpähän ehkä sinne niin helposti joudukaan, kun minun tulee aina vanhanakin käytyä kävelyllä edes pieniä matkoja päivittäin, joten fyysinen kunto ainakin pysyy ikään nähden hyvänä, se on vintti kun pimenee, jos hoitoon joudun.

    • KOLLI14

      mulla kissa ja niitä ollut neljä. Asun melkin maalla pääkäupunkiseudulla ja olen ajatellut, että nyt kun aika jättää mäidän kollin, otamme koiruuden.
      Paskomishommat ei ole ongelma, eikä mikään muukaan, ainostaa huonot ilmat aamuisin kun pitää mennä duuniin. Asenne kysymys.
      Kai se on ihmisesssstä itttestään kiinni, miten suhtautuu asioihin, eik jee

    • Snoop dog

      Oikea päätös !. Kehotan muita olemaan alkuunkaan ottamatta koiraa. Koirat on ihan kivoja............mutta. Ne sopii paremmin esim omakotitaloon ei ainakaan kerrostaloon. Etsikää onnellisuutta muusta kuin koirasta.

    • Arkeako tämä

      Kyllä pääkaupungissa on liikaa koiria ,kerrostalojen rapunpielet vessoina näillä lemmikin omistajilla ja lasten leikkipaikat.Et kai luule että olet tervetullut koirasi kanssa joka kotiin,et ole.Varoituksia häirinnästä ja sitten kukkahatuttuja syytellään kyyläämisestä vaihka sinunhan koirasi se haukkuu.

    • voipasen voi

      Hyvä niin, varsinkin koiralle:(

    • Järki_käteen

      Mun mielestä vähän outo paikka tulla kehumaan.. jos mä menisin kehumaan jonnekin lapsikeskusteluun että ai että kun ihanaa kun mulla ei ole lapsia, niin outona pidettäis. Se on hyvä, että sellaisella ihmisellä, joka ei koiraa halua ei sellaista ole, mutta onko ihme että täällä osa ihmisistä hermostuu.... ???????

    • Minustakin on hienoa

      että pystyit pitämään koirasi kuitenkin ihan loppuun asti ja olen samaa mieltä, että koira on aika sitova ja elämää rajoittava tekijä.

      Useat kuitenkin luopuvat koirasta jo paljon aiemmin ja koirat hyppivät kodista toiseen. Pentuna koira on suloinen ja, kun se kasvaa aikuiseksi, niin siitä luovutaan.

      Kun ottaa koiran, niin pitäisi ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä ja miettiä, että koira voi tosiaan elää jopa 16 vuotiaaksi, että onko valmis sitoutumaan niin pitkäksi aikaa.

    • Anonyymi

      Et aiheuta enää kärsimystö muille melulla. Meillö okt ja kaikilla ympärillä koira. Ihmiset ajattelebat, että saavat tehdä mitä haluavat kun on oma talo

      Itse luulim että vain niin kauan on oma asia kun se ei tosiaan kuulu muille ja siitä alkaen se on naapurinkin asia kun se kuuluu muille. Minusta tuo on täysin alkeellista sivistystä ja kaikki muuu sosiopatiaa, psykopatiaa, sadismia, ajattelu että teen just kuten haluan, koska olen parempi ihminen koska mulla okt, js vaikka melu kuuluu paremmin kuin kerrostaloon, ei välitetä.

    • Anonyymi

      Moni päättänyt jo ettei ikinä enää rakkia, pelkästään sirutus maksaa liikaa, puhumattakaan tulevasta verosta. Kannattaa hävittää ajoissa ettei tule jopa tonnien seuraamusmaksuja.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4609
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2341
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2217
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2069
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe