Mistä aloittaisin? Haluan oppia näitä rauta ja softa puolta mutta onko jotain neuvoja tai sivustoja/kirjoja mitä voisitte neuvoa?
En osaa viellä mitään.
En osaa viellä mitään.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hankkimalla kirjastosta oppaita tai menemällä kursseille/koulutukseen.
jonkun halvan koneen harjoittelua varten. Ei tarvitse sitä nykyistä ränkätä.
Mjoo. Koneen ei tarvitse olla tehokas, mutta suht nykyaikainen laite olisi kuitenkin suotavaa olla. Esim. Windows XP -juttuja on ihan turha opetella nykypäivänä, sama pätee Vistaan. Win 7 ja 8 osaaminen on hyvä juttu, samoin tunnetuimpia linux-jakeluita kannattaa testata niin ei ole senkään osa-alueen kanssa täysin hoomoilasena.
Tai sitten aloittaa sillä, että jos ei tiedä mitä mikin komponentti tekee, etsii ne vaikka wikipediasta. Jos taas ymmärtää sen verran, että tietää mikä rooli prosessorilla, RAM-muistilla, kiintolevyllä, käyttöjärjestelmällä, emolevyllä, emolevyn piirisarjalla, yms. on, niin sitten voi aloittaa tekniikkaan tutustumisen kevyesti lukemalla eri prosessorien, näytönohjainten ja muiden testejä. Esimerkiksi perusteellinen virtalähteiden testi opettaa paljon siitä, mitkä tekijät erottavat kunnolliset virtalähteet huonoista ja samalla kun lukee testejä, ymmärtää eri komponenttien vaikutuksen suorituskykyyn eri tilanteissa, erottamaan laadukkaat merkit vähemmän laadukkaista ja niin edelleen. Kun vielä varmistaa että ymmärtää mikä on PCI-Express (ja mitä se kerroin sen perässä suunnilleen tarkoittaa), millä liittimillä kiintolevyjä voi kiinnittää emolevyyn, mitä muistityyppejä (DIMM, SO-DIMM, DDR2, DDR3, DDR4, ECC, Non-ECC jne.) on olemassa, voikin alkaa valitsemaan komponentteja ensimmäiseen oikeaan tietokoneeseensa, kysyä neuvoja ja lopulta tilata osat ja kasata kone itse. Myös sellaiset lyhenteet kuin VGA, DVI, HDMI, DP, rj45, USB, USB2, USB3 on hyvä ymmärtää.
Sen jälkeen voi alkaa opettelemaan softapuolen asennusta, eli käyttöjärjestelmän asentaminen ja siihen liittyvä levyn partitiointi ja alustaminen, ajurien asennus ja niin edelleen, sekä käyttöoikeuksien antaminen/rajoittaminen kansioille tai yksittäisille tiedostoille joko käyttäjätunnuksen tai sen tason mukaan. BIOS:n flashays on jo hieman korkeampaa oppimäärää, mutta kun sen on kerran tehnyt, tietää mistä on kyse. Oman nykyisenkin koneen BIOS:ssa voi käydä katsomassa, miltä se näyttää ja mitä kaikkea sieltä löytyy.
Kun nämä tiedot ovat pohjalla, voikin alkaa tutustua sitten ohjelmien käyttämisen perusteisiin, kuten kopioi, leikkaa, liitä, poista -toimintoihin ja mitä eri tapoja niitä on tehdä hiirellä/näppäimistöllä. Sen jälkeen ohjelmien asentaminen, eikä millään oletusasetuksilla vaan niin että voi itse määrittää asennuskansiot, asennettavat ohjelmistokomponentit (jos ohjelmassa sellaisia voi valita, kuten office-ohjelmistot)
Sitten voi opetella tekstin, kuvien ja muun siirtoa ohjelmasta toiseen, kuvien liittämistä tekstin sekaan tai toisinpäin.
Näiden jälkeen voisi perehtyä tietoturvaan ainakin kotikäytön tasolla, eli: millaiset ovat hyviä salasanoja, ymmärtää miksi päivityksiä tarvitaan, mihin virustorjunta pystyy ja mihin ei, miten ottaa varmuuskopioita ja mihin niitä kannattaa laittaa, mitä palomuuri tekee ja mikä ero on yksi- ja kaksisuuntaisella, yrittää opetella/ymmärtää, mitä eritasoiset käyttäjätunnukset vaikuttavat koneen tietoturvaan ja miten eritason tunnuksia luodaan.
IP-osoite on hyvä ymmärtää, samoin MAC-osoite, default gateway, DNS. Niiden huijaamisella mahdolliset tietomurrot/väärinkäytökset ovat sitten jo korkeampaa oppimäärää. Kannattaa myös ymmärtää esimerkiksi raid1, raid0, raid5 vaikka ei itse niitä hyödyntäisikään.
Olisi hyvä hahmottaa myös yleiskäyttöisen prosessorin (kuten keskussuoritin) ja erikoisprosessorin (esim. GPU) välinen ero ja miksi niitä on erikseen.
Yleisemmällä tasolla olisi hyvä ymmärtää, vaikka tiedolla ei niin hirveästi teekään, miten tieto liikkuu kovalevyn, emolevyn piirisarjan, muistin ja prosessorin välillä. Lisäksi voi olla avartavaa ymmärtää rajapintojen olemassaolo ja merkitys mikrokoodista, käyttöjärjestelmän ohjelmille tarjoamiin palveluihin ja tietysti grafiikkarajapinnat yms. Ei niitä yksityiskohtaisesti tarvitse osata, mutta olisi hyvä ymmärtää miksi ne ovat olemassa ja mikä merkitys niillä on. Eräs asia, joka myös olisi hyvä ymmärtää perustasolla ovat keskeytykset ja niihin liittyvä aikakatkaisu.
Tietoliikenteen protokollat, suojaukset ja muut olisi myös hyvä käydä läpi yleisellä tasolla, vaikka ei niitä tarvitse yksityiskohtaisesti osatakaan. Kunhan ymmärtää perustasolla, mistä on kyse.
Kirjoista voi saada yleiskuvan asioista. Asioiden tekeminen käytännössä on kuitenkin usein aivan eri tasolla kuin asioiden tekeminen käytännössä. Vaikka esimerkiksi tietäisit miten bitit kulkevat tietokoneessa ja ymmärtäisi mikä eri komponenttien merkitys on, ei se auta käytännössä juuri ollenkaan jos tietokone on rikki ja pitäisi paikallistaa vika.
"Asioiden tekeminen käytännössä on kuitenkin usein aivan eri tasolla kuin asioiden tekeminen käytännössä." Tässä piti lukea, että asioiden tekeminen käytännössä tapahtuu aivan eri tasolla kuin kirjojen yksityiskohtaiset kuvaukset" tjsp.
Kirjoita googleen tai wikipediaan sana tietokone ja siten vain lueskelemaan.
Riippuu mitä haluat oppia. Jos kyse on tietokoneen käyttämisestä tai tekniikan ymmärtämisestä perustasolla, ei tuota oikein kirjoista opi. Jos taas haluat ymmärtää tietokoneen toiminnan yksityiskohtia, jotka eivät näy arkipäivän käytössä tai liity millään tavalla edes siihen, mitä esimerkiksi mikrotukihenkilöt tekevät, niin voit toki ostaa jonkin tietokoneiden tekniikkaa koskevista teoksista, mutta en usko että siitä on sinulle hyötyä, ellet suunnitele vähintään insinööriksi ryhtymistä.
Jos haluat perustason ymmärryksen tietokoneesta, voit aloittaa vaikka etsimällä komponentti kerrallaan internetistä tietoa siitä, mitä ne tekevät ja miten ne yleisellä tasolla toimivat, sekä tietokoneisiin liittyvistä liitännöistä.
http://www.ellibs.com/fi/book/951-846-720-X/tietotekniikan-peruskirja-5-laitos
Tuossa on yksi melko helppotajuinen kirja, jonka varhaisen version olen itse joskus joutunut opettelemaan.
Oppii kirjoistakin jos niissä on käytännön harjoitustehtäviä.
Kirjat jotka selittävät miten tietokoneet toimivat yleisellä tasolla, eivät ainakaan yleensä sisällä harjoitustehtäviä. Sellaisista kirjoista opetellaan lähinnä jonkin ohjelman käyttöä tai muuta nippelitietoa.
Rautapuolta oppii parhaiten, kun ostat käytetyn tietokoneen, purat sen osiin, ja katot mitä se on syöny... sen jälkeen kokoat sen uudelleen, ja kokeilet toimiiko se.. tueksi voit lainata kirjan.. esim.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522200255
softapuolella kirjoista on jotain hyötyä, koska niissä on esimerkkejä esim. käyttöjärjestelmän asennuksista, virittelystä jne.. säästää aikaa kun ei tarvitse kokeilla, etsiä ja säätää turhaan..
http://readme.fi/product.php?isbn=9789522201607
Alkeista: https://www.youtube.com/watch?v=BUCZJWo9MZo