Seurustelin 70-luvulla miehen kanssa jota olen nyt wanhana alkanut ajatella hyvinkin paljon... Kirjoittelin siihen aikaan päiväkirjaa elämästäni ja aina kun luen tuosta ajasta tulee hirveän nostaginen olo.... Tuntuu hassulta että vielä yli 60v. voi näinkin tuntea vaikka toinen jalka onkin jo melkein haudassa... Poiskaan en näitä muistojani antaisi, pidän niitä rikkautena vaikka omistankin ihanan miehen ja olemme yhdessä eläneet vuosikymmeniä. ...Ja tuskinpa mieheni olisikaan minulle mustasukkainen noista muistoista näin monen vuosikymmenen jälkeen.
Muisteletko nuoruuden lemmittyjäsi
Sellainen hupsu
13132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei ole ihmeemmin muisteltavaa. Ei ole sydämellä lemmitty ennen kuin oma mieheni löytyi, siinä suurin elämäni onni.
Minun nuoruuden rakkauteni on haudassa.
Rakkauksia on tullut ja mennyt, nyt kun näkee, ihmettelee mitä tuosskin ukon käppänässä näin. Samoin voi ex rakkaus ajatella minusta eukon käppänästä.
Jokainen jota olen joskus rakastanut on jättänyt minuun jotain. Muiston, haikeuden, pettymyksen, surun, ilon tai välinpitämättömyyden.
40 vuoden takaisen nuoruuden rakkauteni tapaaminen tuli ajankohtaiseksi muutama vuos sitte luokkakokousen muodossa. Olin pelännyt ja välttänyt hänen tapaamistaan avioliitossa ollessani. Nyt olin erotettu aviostani ja yksin. Hän on naimisissa. Kylläpäs riipaisi. Kaipuu päästä hänen syliinsä teki kipeää.
En mennyt tapaamiseen mutta kirjoitin hänelle ja muutaman viestin vaihdoimme. Tuskin meillä olisi onnistunut silloin nuorena, siltä tuntui viestittelymme nyt.
Tälle palstalle ajauduin silloin. En kertonut tuosta syystä täällä.
Sain iskuja vyön alla ja päälle täällä.
Nyt ei enää riipaise enkä kaipaa rakastettuani. En tiedä, miksi se vahva tunne laimeni ajan kanssa. Viestittely hänen kanssaan oli avuksi.
http://www.youtube.com/watch?v=a7bC6xO2akM
"Jokainen jota olen joskus rakastanut on jättänyt minuun jotain. Muiston, haikeuden, pettymyksen, surun, ilon tai välinpitämättömyyden." Ei kai sitä voi tämän selvemmin ja kauniimmin sanoa....Menneet muistot, hyvä että sain ne elää......
Yksi on jonka kanssa olen naimisissa, enkä aio vaihtaakaan.
lemmittyä.
Eikä ole vanhuudenkaan.
Ei tarvitse muistella mitään.
No pitänee minunkin kertoa. Minun todellinen nuoruuden rakkaus oli oma aviomieheni. Sitten oli välillä molemmilla sellainen lattea vaihe ja hän taisi olla ihastunut johonkin toiseen. Minä myös tutustuin ukrainalaiseen komeaan poikaan ja ihastuin häneen. Kyllä tunne oli molemminpuolista ja tietenkin oli suru, kun tiesimme, ettemme koskaan voi saada yhteistä elämää. Olin varattu ja tuohon aikaan ei miespuolisia niin vain päästetty muuttamaan länteen.
Kun tämä ystävä sai vuosien päästä kuulla, että puoliso oli minut jättänyt, hän soitti ja otti yhteyttä monta kertaa. Jopa tapasimme erään ystävän luona , kun oli käymässä Suomessa. Hän oli myös ollut aviossa ja eronnut ja olisi ollut valmis aloittamaan seurustelun.
Minä vain koin, että ei enää sytytä siihen malliin. Vielä pari vuotta sitten kutsui äitinsä hautajaisiinkin, kun olimme perheenä ystäviä. Jos ero olisi tullut puolellani muutamaa vuotta aikaisemmin, niin kuka tietää vaikka tunteeni olisivat vielä verestyneet.
Ihan kiva ihminen hän on vieläkin, mutta se jokin on vain sammunut.
Uskon, että ei hän ole sittenkään tarkoitettu elämääni. Joskus käy mielessä, mutta en minä häntä enää jää muistelemaan.
haaveena, sillä ihminen alkaa elää uutta nuoruutta vanhetessaan , meillä voisi olla hauskaa,
Nuoruudessa oli useampi ihastus, mutta heihin ei ollut koskaan fyysistä yhteyttä,
ainoa nuoruuden lemmity ja rakkaus oli oma aviomieheni,
yhteinen elämän taistelu kesti tasan tarkkaan 55 vuotta aviossa,
" kunnes kuolema erotti " kuten lupasimme papille vihkikaavassa,
nyt toivoisin jostaki tupsahtavan kiva ystävä loppuelämän iloksi,
suurinpiirtein samanlaisen kuin itse olen,
huristelen autolla pitkin suomea, päästäpäähän, ( yksin ) olisi kivempaa kun olisi oma oikea ystävä mukana ihmettelemässä tätä suomen kauneutta varsikki kesäisin, talvella voisimme uppoutua tunturin syleilyyn, tai välimeren aaltoihin nauttimaan lämmöstä ja ihanasta ruuasta, ja ihanasta ilmastosta, joka on hyvin terveellistä vanhoille luille,
sekä lämpimistä hiekkadyyneitä merenrannalla,
mikä olisikaan ihanampaa viettää loppuelämän taivalta,
tule ystäväksi minulle, olisin ainoasi,
Täällähän minä, just kuvailemasi mukainen.
Vaan provoksi tunnistan, ei ole tuollaista ihmistä olemassa.
Saahan niitä unia nähdä silti ja satuja kertoilla...
55 vuotta aviossa, yli 70 kymppinen jonkun matkaa varmaan uudesti syntynyt
"ohi menit taas",
olen seitenkymppinen, nuoruuden raukkaus oli ainoa rakkauteni kuolemaan asti,
olen uskovainen ihminen,
kautta-aikojen miehillä on ollu useampia vaimoja jopa raamatun ajoilta asti,
TOSI ON, ei provo, mitä sana provo sitten mekitseeki ,
etkö usko neitseelisiin ihmisiin,
ei kaikki ole h u o r ak s i syntyneitä, on niitäki jotka ovat ikuisesti uskollisia nuoruuden rakkaudelleen,
vaikka ehkä ei toinen osapuoli olisikaan ollu samoin uskollinen, kuten ei ollukkaa,
puolisoni oli hurmuri, naiset j u o k s i hänen perässään tyrkyllä, jokainen luuli olevansa hänelle se ainoa oikea heh ,
silti avioliitto kesti yli viisilymmentä vuotta,
mutta olin hänen tärkein ihminen loppuun asti sen tiesin,
nyky ihinset ovat tyhmiä itsekkäitä, heti ottavat eron jos toinen kompastuu elon tiellä,
eikö muistu vihkikaava mieleen enään kenellekkää,
siinä sanottan myös joten tähän viitaten,
" jos toinen kompuroi elämässään, häntä pitää auttaa jälleen jaloilleen"
ja rammatun sanassa sanotaan
jotensaki tähän suuntaan
kukaan älköön hyljätkö ensimmäistä vaimoaan, vaan hänelle tulee olla uskollinen loppuun asti,
se merkitsee siis sitä että vaikka mies käy vieraissa, hänen tärkein ihminen on hänen ensimmäinen vaimonas,
nauran teille itsekkäille ihmispoloisille,
hankikaa itsellenneki myös oikea elämä,
Koko elämä 2 vuotaasta on hyvin muistissa.