Nyt kysyn,jos joku osaa neuvoa:Miten saan 20vuotta sitten suoritetusta perinnönjaosta,miten ne menikään,kun en saanut mitään paperia josta näkisi miten
kaikki menikään: Mistä saan asiakirjan josta selviää miten asiat oiken hoituivat silloin.
Olen yksi sisarista joiden kanssa perintö jaettiin.
kaikki menikään: Mistä saan asiakirjan josta selviää miten asiat oiken hoituivat silloin.
Olen yksi sisarista joiden kanssa perintö jaettiin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kysy verotoimistosta perukirjaa/perinnönjakokirjaa.
Onko kuolinpesä lakkautettu verotuksellisessa mielessä.
Jäikö jotakin omaisuutta (kotitila) jakamatta.
Joskus käy vastoin ohjeistuksia että suoritetaan osittainen perinnönjako eikä siitä tehdä kuin jonkinlainen laskelma ruutupaperille joka hukkuu ajan saatossa.
Jouduin jakamaan jopa 3 pesää joissa oli jätetty eräs maapala jakamatta vanhimmasta pesästä lähtien.
Ongelma oli myös että silloiseen pesään kuului alaikäisiä joten maistraatti vaati dokumentteja joita ei ollut olemassa.
Onneksi osa 1. pesänosakkaista oli vielä elossa joten saatiin kattava selvitys miten perinnöt oli jaettu.
Olen aina sanonutkin että kaiesta jaosta pitää tehdä dokumentti, ei se oikeastaan ole sen isompi asia kuin sen ruutupaperin tekeminen.
Eli vastaus kysyjälle, voit löytää jakokirjan verottajalta jos sellainen on tehty, jos ei niin sitä pitää kysellä sakkailta ja tehdä se jakokirja kunoon tulevia polvia varten.
Perinnön jaossa paikka jäi yhdelle veljelle,minä olin silloin vastaan,mutta painostuksessa myönnyin.Paikka myytiin yhdelle veljelle,asevelihintaan,ei kysytty
muilta mitään tarjouksia.Lisäksi irtaimisto jäi jakamatta,nyt toiset ovat omineet kaikki.
Olisi mielenkiinntoista tietää miten kaikki tapahtui,omien lasteni puolesta kiinnostaisi.
Verotoimistista olen saanut perunkirjan jäljennöksen,mutta ei siinä mitään itse
perinnönjaosta mitään selvinnyt.
" mutta painostuksessa myönnyin" kai nyt itse muistat mihin myönnyit ja mitä allekirjoitit? Ilmeisesti perinnönjakokirjan?
Jos se "paikka" on kiinteistö, niin Maanmittauslaitoksen lainhuutorekisteristä selviää miten omistuksen muutokset ovat menneet.
http://www.maanmittauslaitos.fi/aineistot-ja-palvelut/palvelut/lainhuutotodistus
Kun kysymys on 20 vuotta sitten tehdystä perinnönjaosta, kannattaisi jo unohtaa koko juttu. Moiteajatkin ovat kuluneet umpeen melkein 20 vuotta sitten. Ja vaikka kyse olisi ollut rikoksesta (petoksestä, väärennyksestä), vanhentuneet nekin jo ovat.