Tarina

joo2

Hyvät ihmiset. Syy, miksi aloin kirjoittaa tätä kertomusta on siinä, että kusin omat opiskelut ja siinä samalla elämäni. Haluan kirjoituksellani kannustaa kaikki käymää lukion ja sen perään yliopisto-opinnot.

Aloitetaas.. Olin peruskoulussa ysillä. En tajunnut opiskella. Päädyin raksapuolelle amikseen. En päässyt yli siitä, että olen amis. Lopetin vuoden jälkeen. Vaihdoin alaa. Sain ammatillisen perustutkinnon jonka jälkeen menin inttiin. RUK:in käytyäni ja kotiuduttuani huomasin. Minulla ei ollut mitään. Luin päivityksi somesta: "pääsin oikikseen, pääsin lääkikseen". Luettuani näitä, tajusin, että pelini on pelattu. GAME OVER!

Käykää ihmiset lukio ja pyrkikää yliopistoon. Opiskelu voi välillä olla paskaa, mutta se varmasti palkitsee kun kovan työn jälkeen olette menestyvässä uraputkessa oleva lääkäri. Teillä on siihen vielä mahdollisuus!

5

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2011

      Minkä ikäinen olet nyt? Etkö enää voisi harkita esim. avoimen opintoja sinua kiinnostavasta alasta ja hakea sitten myöhemmin vaikka avoimen väylän kautta päiväpuolelle?

    • joo2

      olen 21.
      Oikeustiede kiinnostaisi, mut ei tällä pohjakoulutuksella mahkuja

      • ehdit hyvin juristiksi

        Parissa vuodessa käyt aikuislukion. Se korjaa pohjakoulutuksesi puutteet. Sitten vaan yliopistoon. Olet juristi alle 30-vuotiaana. Edessä 35 vuotta töitä. Mitään peruuttamatonta vahinkoa ei ole vielä tapahtunut. Siis ihan tänä syksynä aikuislukioon!


    • Hyvin ehdit vielä

      Avoimen kautta voi aloittaa opinnot vaikka yksitellen, jos ei heti pääse sisälle lukion jälkeen.

      Aina ehtii, onnea matkaasi.

    • Valtsikkalainen

      Myös minä menin peruskoulun jälkeen amikseen. Valmistuttuani pääsin töihin, mutta varsin pian tajusin, että en tule jaksamaan tätä eläkeikään asti. Kävin työn ohella iltalukion, johon meni 4 vuotta sillä en jaksanut fyysisen työn ohella pusertaa sitä nopeammin. Nyt opiskelen ensimmäistä vuotta yliopistossa. Olen 26-vuotias, enkä mielestäni mitenkään ikäloppu. :) Ei aloittajallekaan mikään ole todellakaan vielä liian myöhäistä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      22
      4224
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      32
      3488
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3364
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3318
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2910
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      27
      2657
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      29
      1757
    Aihe