En jaksa!!

10% suomalaisista tuntee samoin, kestä nyt vielä aikuisikään asti niin ihmiset aikuistuu ja kohtelee paremmin. joka luokalla on kiusattuja, jonkun täytyy aina olla pohjimmaisena nokkimisjärjestyksessä. aikuisena tuota ei luultavammin ole, joten sinnittele vielä se pari vuotta. jo lukiossa on paljon kypsempää porukkaa!

Tunnen ihan samoin! Mutta täytyy jaksaa olla vahva ja jatkaa! Sitä on sisäinen vahvuus!

Usko pois, itsemurha ei ole ratkaisu eikä mikään.
Olin ennen koulukiusattu eikä mulla ollut kavereita. Vanhempani eivät olleet usein kotona ja kun he olivat, he vain riitelivät. Sisarenikin riitelivät ja pelkäsivät vanhempiemme eroavan. Perheessämme oli rahahuolia sillä äidilläni ei ollut työpaikkaa ja isäni paiski pellolla töitä joka päivä veljeni kanssa. Koulussa minulla meni surkeasti ja minua kiusattiin. Minua haukuttiin, uhkailtiin ja kohdeltiin kuin roskaa. Pelkäsin mennä kouluun ja pelkäsin palata kotiin. En kertonut kotona kuinka huonosti asiani oli sillä vanhempani olivat eroamispisteessä. Kerran koulussa en enää kestänyt kiusaa vaan murruin kesken koulupäivän. En halunnut näyttää itkuista naamaani, joten lukittauduin vessaan ja odotin että tunnit alkaisivat. Kun kaikki oppilaat oli mennyt tunnille juoksin suoraan kotiin. Kotona mulle suututtiin, että olin lähtenyt syyttä kesken koulupäivän. Äitini ei kuunnellut selityksiäni vaan jatkoi puheitaan miten huono oppilas olin ja kertoi mitä kaikkea väärää olin taas tehnyt. Olin vihaisempi kuin koskaan, sillä kukaan ei huomannut miltä musta tuntui. enkä jaksanut enää pidätellä vaan raivostuin. Käskin äitiäni lopettamaan, mutta hän ei kuunnelut. Aloin itkeä ja kiljua suoraan. Olin liian väsynyt edes selittääkseni. Huusin vain. Lopulta huusin, että minun olisi vain parempi päättää päiväni ja hirttäytyä. Sen jälkeen juoksin ulos itkemään huonoa oloani pois. En halunnut enää mennä takaisin sisälle. Ajattelin vakavasti itsemurhan tekemistä. Lopulta isosiskoni tuli ulos ja istui viereeni nurmikolle. Hän kertoi minulle miten 6w pikkusiskoni, joka on aina kanssani ja kuuntelee minua oli itkien sanonut isosiskolleni raivokohtaukseni jälkeen, että minä pelotan häntä. MINÄ, jonka kuuluisi suojella häntä aina! Ja jonka kanssa hänen ei tarvitse koskaan pelätä. Myös äitini oli huolestunut minusta ja kysyi miksen kertonut kiusaajista. Kun kerroin mitä kaikkea kiusaajani olivat tehneet, vanhempani soittivat heti koululle ja järjestivät tapaamisen opettajan kanssa. Opettajat pitivät puhuttelun kiusaajieni kanssa ja sain tulla mukaan puhutteluun. Kerroin kasvotusten kiusaajilleni mitä kärsein päivittäin ja että olin harkinnut itsemurhaa useaan kertaan. Jotkut heistä katuivat kuultuaan puheeni ja tunsin itseni ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin ylpeäksi. Olin aina taitava puhumaan, mutten uskonut sen tepsivän kiusaajiini. Muutaman kuukauden päästä äitini sai töitä, oikean unelmatyöpaikan ja isäni sai hieman lomaa joten hänellä oli aikaa perheelleen. Vanhempani eivät enää riidelleet, eikä minua kiusattu. Itseasiassa olen nykyään kiusaajani paras kaveri ja tulemme hyvin juttuun. Toivon siis, että mietitte uudestaan ennen kuin tapatatte itseänne. Vaikka tuntuukin joskus tosi huonolta, älkää ikinä unohtako, että teillä on ihmisiä, jotka välittävät ja pelkäävät puolestanne! Puhukaa heille. Sillä vaikka tapahtuisi MITÄ, pääsette aina takaisin jaloillenne, sillä ihan pohjalta ainoa reitti on ylöspäin.
kiitos niille jotka jaksoivat lukea ;)