Tanssipalvelin

Tuntuu tuo tanssipalvelimen keskustelupalsta kuihtuvan kokonaan. Ennen
oli aina kuulumisia riutalta, kolmilammilta, mäntsälästä jne.
Enää ei niin minkäänlaista juttua. Vaikka ikää tulee, eikä enää tule juuri lähdettyä lavoille, olisi kiva lukea tanssijoiden kertomuksia.
83126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tanssipalvelin on tosiaankin kuivunut kasaan.

Eikö tänne saisi jotain tanssirapsoja ?

Lähde itse vaan mukaan myös.

Riutalla oli Tulipunaruusut ja Saija Tuupanen esiintymässä viime lauantaina ja seniosreja erityisen paljon paikalla joten älä jää kotiin sinäkään. Jotkut bändit vetävät kyllä vanhempaakin väkeä näille lavoille joita mainitsit.

Äänestä
  • Saija kun nappaa miesystävänsä Sami Hedbergin hauskuttamaan ylöisöä väliajalla, niin veikkaan että joka ainut lava on täynnä.

    Äänestä

Herra huuta ei kukaan teini enään hae,ei paa rapsoja tänne ei mitä hehkuttaa

Äänestä

Tuskinpa tämä 24-palsta oikein ketään innostaa kirjoittamaan sen pidempiä kertomuksia. Teknisesti vähän tökkö siihen tarkoitukseen. En tiedä, kuinka paljon vastaavaa löytyy tuolta facebookin puolelta nykyään, siellähän on niitä tanssiryhmiä kaikenlaisia.

Tanssinet kyllä pikkuhiljaa kuihtunee, valitettavaa sikäli, että se yksinkertaisuudessaan on kuitenkin hyvin toimiva keskustelu- ja kertomusfoorumi, vähän samankaltaista voisi saada aikaiseksi näissä blogeissa, mutta ne ovat taas henkilösidonnaisia.

Eiköhän herra H pääse vielä tanssimaan ihan riittävässä määrin, että niistä aina tanssirapsun saa aikaiseksi. Taitaa monella muulla jäädä saldot pienemmiksi. Niin itsellänikin...

Äänestä

Totuudenmukaisia tanssiraportteja revitään alas kuin Putinin kuvia.

Äänestä

Niin sodassa kuin rakkaudessakin. Mihis sotaan sitä ny ollaa menossa

Äänestä

Palsta on niin senroroitu ettei sinne voi oikein pläjäyttää enään mitään. Todella vanhanaikaista. Kansa katoaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tangovalssi kirjoitti:

Tuntuu tuo tanssipalvelimen keskustelupalsta kuihtuvan kokonaan. Ennen
oli aina kuulumisia riutalta, kolmilammilta, mäntsälästä jne.
Enää ei niin minkäänlaista juttua. Vaikka ikää tulee, eikä enää tule juuri lähdettyä lavoille, olisi kiva lukea tanssijoiden kertomuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu