Nuoret ja älypuhelimet

yks nuori

Lähes kaikilla sellainen taskusta löytyy, mutta kuinka moni stiä oikeasti tarvitsee - nimittäin älypuhelinta. Miksei nuori pärjäisi sellaisella peruskapulalla? Miksi puhelimella on päästävä nettiin?

Nykyään on tuttu näky koulujen käytävillä, että lähes jokaisella on älypuhelin kädessä. Vaikka välitunnilla olisi hyvä tilaisuus jutella kavereiden kanssa kasvotusten, räplätään vain puhelinta. Siinä sosiaaliset taidot huononevat, eikä pian enää osatakaan keskustella muualla kuin virtuaalimaailmassa.

Ehkä älypuhelimesta on tullut myös jonkinlainen statussymboli. Jokainen haluaisi mahdollisimman kalliin ja hienon puhelimen, vaikka ei oikeasti sellaista tarvitsisikaan. Olen jopa kuullut sellaista, että ilman älypuhelinta voi olla vaikeuksia päästä osaksi kaveriporukkaa. Toivon, ettei tämä olisi totta, mutta pelkään pahoin, että on.

Älypuhelimista - sekä myös tableteista ja perinteisistä tietokoneista - on mielestäni tullut liian hallitseva osa elämäämme. Huolestuttavaa on myös, että yhä pienemmät lapset saavat vanhemmiltaan älylaitteen, joka vie aikaa ulkoleikeiltä. Kuvitelkaa, millainen maailma on muutaman kymmenen vuoden päästä, jos kehitys jatkuu samaa rataa. Mielestäni asialle on tehtävä jotain - ja pian.

15

640

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En tiedä, onko tuolla minun kapulalla älyä. Mutta halusin netin kännykkääni, jotta olisi jotain tekemistä kun kaverit läpräävät puhelinta...

      Minä inhoan sitä tilannetta, kun oikeasti yritti jostain ongelmasta puhua tai kertoa hauskaa juttua, niin porukasta puolet katsoo puhelinta ja lopuilla on napit korvassa. Meidänkin porukassa tätä oli häiriöksi asti, muttei sentään ihan koko välituntia istuneet puhelin kourassa niinkuin jotkut tekevät. Meillä tuskin haittaa, jos ei ole älypuhelin, mutta vituttaa kun kaikki ilmoitukset tulevat noista toiminnoista facebookkiin. Olen sanonut, etten käytä facea tarpeeksi useasti ja pyytänyt, voisiko ilmoitukset lähettää viestinä, niin ei. Voiko tekstiviestin kirjoittaminen olla niin vaikeaa?

      Eli monessa kaveriporukassa ollaan porukassa ja läprätään puhelinta. Ikävää, että sitä aletaan opettamaan jo tarhalaisille. Minä sain ensimmäinen puhelimeni ekaluokalla. Vitosluokalla (oikeastaan aika vanhana jo...) vasta aloin käymään tietokoneella useammin ja silloinkin aluksi vain Youtubessa. Nykytilanteessa olen täällä melkein 24/7 muttei muita kavereita pääse tapaamaan ja muuten elämään kuuluisivat vain kotityöt ja kävelyllä maleksiminen...

    • Minulle älypuhelin on ainoa asia, joka mahdollistaa sosiaalisen elämän. Kommunikointikykyni ovat niin heikot, että koen tosielämässä suhteiden muodostamisen lähinnä kuluttavaksi, enkä jaksa jutella juuri kenenkään kanssa vapaa-ajallani muualla kuin netissä.

      En kylläkään ellennä, miksi ystävien kanssa pitää puhua netissä, jos voisi puhua myös kasvokkain. Ilman älypuhelinta minulla ei olisi mahdollisuutta päästä nettiin, ja sen avulla voin myös ostaa elokuva- tai junalippuja ennakkoon. Älypuhelin helpottaa elämääni huomattavasti.

      Ihan pienille lapsille ei kuitenkaan tarvitse mielestäni hankkia älypuhelinta; itsekin sain omani vasta 14-vuotiaana, kun aloin oikeasti tarvitsemaan sitä.

    • fnfnfn

      Minulla ei ole älypuhelinta ja ärsyttää ihmiset, ketkä näprää niitä _KOKO_ ajan. Onneksi minun kaverit sentään huomioi minua, vaikka heillä onkin moiset luurit.

      Pelottaa, että kun nyt aloitan uudessa koulussa, etten pääse mukaan porukoihin koska minulla ei ole älypuhelinta ja kaikki asiat menee autuaasti ohi :D Mutta oletan pelon olevan turha, tuskin kukaan silloin näprää kännykkää, kun yritetään tutustua.

      Mutta seuraava kännykkäni tulee kyllä olemaan älypuhelin, se on varmaa.

      - fnfn

    • Tiedoks vaan, et nuo lauseet on kopioitu Kroupilta! Aikuiset tarvitsevat tietokonetta erihommissa. Kirjoittamisessa,piirtämisessä, animoinnissa, pelejen suunnitelussa, kuvien käsittelyssä, tiedostejen arkistoinnissa. Kyllä se hyödyllinen VeHje on.

      Aloittaja on oikeassa.
      Älypuhelin käyttäjiä löytää kaupasta, kaupungilta, puistosta, pyörälenkiltä, autosta. Kaikkialla sitä puhelinta räplätään. Ei hätää 50v robotit kaappaavat ihmisiltä vallan, jolloin Ufot puuttuvat asiaan ja tuhoavat tegnologiamme.

      • ihan sama(|)

        itte oon sitä mieltä että ihmiset pärjäisi ihan mainiosti ilman minkäänlaisia kännyköitä.


      • ihan sama(|) kirjoitti:

        itte oon sitä mieltä että ihmiset pärjäisi ihan mainiosti ilman minkäänlaisia kännyköitä.

        Niin, on varmasti hienoa olla metsän keskellä sääriluu katki voimatta soittaa apua. ;)


      • icepicked kirjoitti:

        Niin, on varmasti hienoa olla metsän keskellä sääriluu katki voimatta soittaa apua. ;)

        Savumerkit? Käsivoimilla raahautuminen? Ei-sääriluunsa katkomimen? Kuoleminen?


        Itsemurhista ei sitten saa tehdä pilaa vaikka niistä helposti keksiikin hupaisan vitsin. Sillä minun isosiskoni itsemurha pilasi elämäni. Itse olin kyllä vasta 4 viikkoinen mutta äitini katkeroitui ja elämä on paskaa. Parempaa huomenna koska; till finland. Lisäksi tyttöystävä tekee elämästä paremman. Tosin äiti yrittää näköjään estää senkin sillä en saa olla kyseisen naishenkilön kanssa edes päivällä kahdestaan koska voitte vaan arvata.... hyvin menee äiti ilmeisesti pitää minua tyhmänä ja tyttistä huorana...


    • Future Will come

      Itse kääntäisn keskustelun siihen, miksi jotkut haluavat estää teknologian kehityksen. Alati kehittyvä teknologia auttaa miljoonia ihmisiä päivittäin mm. terveydenhuollossa. Älypuhelimet ovat vain vasta alkua. Seuraavien vuosien aikana mobiililaitteet yleistyvät entisestään, eikä loppua näy. Nuoret oppivat älypuhelinten ja tablettia avulla tulevaisuuden hyödyllisiä taitoja, kun teknologiaa on kaikkialla. Sosiaalisuudenkin merkitys tulee varmasti myös muuttumaan vuosien aikana.

      Älkää siis eläkö mennessä tai yrittäkä estää kehitystä. Maailmaa muuttuu jatkuvasti. Helpommalla pääsee, kun vaan menee mukana.

    • thrthrtht

      Puhelimet tuhoaa nuorison.

      • hiljainen.kostaja_

        Nuoriso tuhoaa puhelimet.


    • 13tampere

      Steineris ei oo tota ongelmaa

    • Anonyymi

      Tämä älypuhelin on kaiken pahan alku ja juuri.Se passivoi ihmiset, niin nuoret kuin vanhemmatkin.Kun mietitään nykyajan ongelmia mitä ihmisillä esiintyy, niin kun tutkitaan syitä ja seurauksia, niin pohjalta löytyy lähes aina älypuhelin.Napit korvissa koko ajan.Kävellään tai ajetaan pyörällä, niin koko ajan sama juttu.Miettikääpä kuinka paljon kuurous ja sokeus tulevat lisääntymään seuraavan 20v aikana.Kukaan ei viitsi kohta tehdä oikeita töitä, kun ei saa koko ajan räplätä älykännykkää.Kun itse olin nuori, niin urheiltiin ja liikuttiin kaiket päivät.Työ tehtiin, oli se mitä vain.Paljonko esim.liikunnan puute aiheuttaa sairauksia tulevaisuudessa.Sitä sopii pohtia.Taas kun pohditaan syitä, niin saadaan tulokseksi älykännykkä.Se vie ajan ja passivoi kaikesta oikeasti järkevästä.Tehtiin tutkimus viidesluokkalaisille.Joka viides ei pääse edes kyykkyyn.Haloo!Nyt olisi syytä koko kansakunnan nimissä ja yksilön hyvin vointia ajatellen jokaisen herätä ja tutkia omia tekemisiään rehellisesti. Jos käytän liian paljon puhelinta, että muut asiat kärsii, niin muutos kannattaa tehdä.Keksintönä se on vaan laite, mutta kuinka paljon tietokone ja puhelin vie aikaani päivästä.Väitän, että kun tekee todellisia asioita, niin elämäkin on paljon onnellisempaa.Jokainen itse päättää elämästään, joka ei kestä ikuisesti.Se on hyvä muistaa.Yhteiskunnan meno on muutenkin menossa päin seiniä.Pian on pelkästään köyhiä ja pieni superrikkaiden joukkio.Ei pian ole enää normipalkkaisia töitä, vaan pääoma haluaa maahanmuuttajista halpatyövoiman.Sitähän postillakin juuri yritettiin.Ensin ihmiset passivoidaan ja sitten viedään kaikki.Asuntojen hinnat muka pysyy vain Helsingissä, Turussa ja Tampereella.Se on vale.Pääoma kirjoittaa näin, että se saisi ostettua lähes ilmaiseksi ihmisten asunnotkin muualta Suomesta.Jos koko ajan on somessa ja netissä, niin on paljon helpompi uhri kuin omilla aivoillaan ajatteleva ihminen.Taas löytyy pohjimmainen syy älykännykästä.Tuohon asuntohommaan vielä.Iso firma tarjosi asuntoja vuokralle Etelä-Suomesta ja samaan hengenvetoon totesi, että voivat ostaa asuntosi pois ,vaikka se sijaitsisikin alueella, joilla asuntojen hinnat laskevat.No, asuntoja tarvitaan ulkomaiselle työvoimalle.Saavat sitten tosi hyvät vuokrarahat työvoiman päälle.Tämä esimerkkinä siitä, kun uinumme unta ja passivoidumme.Ihminen on täysin vietävissä.Nyt on kyse meidän jokaisen tulevaisuudesta ja elämästä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      älypuhelimet surkastaa aivot.

      • Anonyymi

        Palvelut sekä työpaikat vain vähenevät tuon ihmisten ajansäästäjän myötä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3060
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      973
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      837
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      776
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      569
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      50
      541
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      475
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      470
    10. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      43
      463
    Aihe