Ei mulla vanhempien kanssa mitään isoja ongelmia ole, kuten joillain täällä, mutta suhteutettuna siihen mitä ennen oli, nämä häiritsevät.
Siis rakastan vanhempiani ja tullaan tosi hyvin toimeen. Äidin kanssa varsinkin on tosi helppo puhua eikä kummatkaan vaadi liikoja, ei pengo tavaroita ja luottaa. Ite oon 16, ei kiinnosta juominen eikä tupakka, joten siitä syystä vanhemmat antaa mennä ihan myöhäänkin viikonloppusin ulos, kun tietää, että tulen selvänä kotiin. Meillä on aina ollu himassa läheinen ilmapiiri, että on halailtu ja annettu hyvänyönpusuja. Kyllä tässäkin iässä on kiva ihan muuten vaan halata äitiä vailla mitään syytä, tiedän, että se varmaan antaa vanhemmillekin hyvän olon kun ne tietää, että tytär välittää.
Harmitaa vaan vanhempien keskenäiset välit. Isä on kaks kertaa muuttanut pois, viime kerralla oli melkeen vuoden mualla. Sillon kun se ekan kerran häipy, mä otin sen aika raskaasti. Mä oon jo pitkään kärsiny sellasesta jatkuvasta mutta lievästä masennuksesta (tai enemmän sellasesta jatkuvasta olosta, että en ole onnellinen, vaikka olisinkin iloinen), ja sillon se paheni. En kuitenkaan itsetuhoinen ole. Sitten kun se viimeksi lähti, olin tavallaan varautunut, koska tiesin, että kun se kerran oli lähtenyt on vaikeaa tai mahdotonta jatkaa avioliittoa siitä mihin se on jäänyt. Silloin kun isä viimeksi palasi kotiin kaikki meni ennalleen helpommin kuin viimeksi, eli en ollut moksiskaan kun hän oli kotona eräänä iltana kun tulin kotiin. Ehkä siksi, että oltiin kuitenkin isosiskon kanssa käyty isän kanssa yhdessä syömässä ja ostoksilla ja vastaavaa.
Edelleen tajuan kuitenkin, että kun toinen on kävellyt ovesta ulos on vaikea palata takaisin entiseen. Vanhemmat kinastelee tosi usein ja se saa olon tuntumaan tosi paskalta. Pahinta on, että luulen, että isällä on joku toinen. Tai siis epäilen. Ärsyttää, kun en tiedä varmaksi! Minulla ei ole mitään todisteita eikä vanhemmat ole niin kylmiä toisiaan kohtaan, että isän tarttisi toista naista hakea. Mutta välillä vaan tuntuu siltä. En tiedä miksi, koska isä ei edes ole kovinkaan paljon poissa kotoa. Joskus on työmatkoja, mutta hän sai talvella ylennyksen ja sen jälkeen on matkustellut n. kerran kuussa tai kahdessa. Eiväthän nämä viittaa pettämiseen! Mutta joskus kun hän lähettelee tekstiviestejä tai on sattumalta ulkona ajelemassa, herää epäilys... Luullakseni isällä sitä paitsi oli joku toinen nainen sillä aikaa kun asui muualla, koska tämä nainen lähetti myöhemmin äidilleni ja isälleni tekstiviestit.
Välillä tuntuu, että tahdon kuvitella isän pettävän, jotta saisin syyn olla hänelle vihainen. Kaikesta huolimatta nimittäin se sattui kun hän lähti.
En tahdo olla vihainen isälleni, mutta olen huomannut, että nykyään tiuskin hänelle enemmän kuin ennen. Hän käy helpommin hermoille. Älkääkä sanoko murrosikä, sillä en ole ikinä kiukutellut vanhemmilleni oikein olan takaa vain murkkuiän takia. Rakastan isääni, mutta välillä tahdon oikeasti satuttaa häntä, kun hän jätti meidät, joskaan syy ei johtunut siitä, että hän olisi kyllästynyt meihin. Mutta vaikka tahdonkin kostoa, tiedän, että en nauttisi siitä täysin, juuri sen takia, miten paljon vanhemmistani välitän.
Kunhan vuodatan...
1
510
Vastaukset
- sheeta
Älä vähättele ongelmiasi, tuossakin on setvimistä ihan tarpeeksi.
Ehdotan, että puhut suoraan isäsi kanssa. (Mahdollisesti myös äitisi kanssa.) Kysy suoraan onko hänellä toista naista. Vielä tärkeämpää, puhu hänelle hänen lähtönsä aiheuttamasta vihasta ja tuskasta. Silloin hänen on helpompi kestää purkauksesi kun tietää mistä ne johtuvat. Jos isäsi on vastuunsa kantava aikuinen, hän kestää hyökkäyksesi. Tuntee ehkä syyllisyyttä, mutta pystyy kantamaan sen. "Rakastan sinua, vihaan vain tekoasi."
Kirjoitit ettet tahdo olla vihainen isällesi. Et varmasti tahdokaan, mutta olet silti ja tulet olemaankin kunnes käsittelet vihasi. Ja paras keino siihen on avoin ja suora puhuminen. Se rakentaa kestävää tunnepohjaa. Jos hautaat vihasi, se tulee takaisin myöhemmin elämässä ja hajottaa sinut pala palalta. Kuin roskien siivoaminen maton alle, jossain vaiheessa ne tulevat esiin entistä pahempana sotkuna.
Vihasi vaikuttaa väleihinne niin kauan kuin annat sen vaikuttaa. Asioiden selvittäminen siis kannattaa, ettei jää "myrkkyä" hautumaan aina aikuisikään saakka. Silloin purkautuessaan se aiheuttaa suurempaa tuhoa kuin nyt.
"Rakkaus ja viha, vain hiuksenmitan päässä toisistaan."
Rohkeutta nuori nainen, toivottavasti saat selvitettyä välinne!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668