Keskustellaan sitten kesälomasta.
Mitä te aiotte tehdä tai mitä te haluaisitte tehdä?
Minulla on noin kuukauden pituinen loma, enkä tee mitään erityistä. Heitin herätyskellon roskiin (no se oli rikkikin) ja tykkään valvoa miten pitkään huvittaa eli kahteen tai kolmeen. Vastaavasti haluan nukkua aamulla ja päivällä.
Kun kirjastosta saa roudattua Ikean kassillisen luettavaa, niin ei tässä muuta tarvitakaan. Nauhoitan digiboksille kaikenlaista roskaa, joista suosikkini on Olet mitä syöt.
Olet mitä syöt-ohjelmaa terrorisoi Gillian McKeith, joka tekee lihavien brittien elämästä helvettiä ja laittaa heidät sellerimehukuurille. Ostan ensin itse kermajäätelöä ja syön sitä samalla kun katselen mehukuureja.
Tassuttelemme koirani kanssa ulkona noin tunnin, kaksi päivässä. Se on iäkäs ja haluaa monesti vain istuskella auringossa. Olen sisustanut sille erikseen parvekkeen, missä sillä on oma sohva. Kasvatan parvekkeella yrttejä ja kurkkuja, tomaatit jätin suosiolla istuttamatta koska koira söi ne viime kesänä.
Käyn uimahallissa tai joogaamassa jos jaksan.
Ja eihän tämä nyt oikeastaan liittynyt kesään mitenkään, mutta kun en halua enkä viitsi tehdä enempää mitään. Olisi kivaa olla jossain meren tai järven rannalla, mutta ei nyt ole sellaista paikkaa. Onneksi meri on kävelymatkan päässä, siis noin viiden kilsan päässä.
Loput ajasta katselen ympärilleni ja mietin, että juurihan minä tiskasin ja vein roskat ja kaikki nämä. Sänkyni ja lattia sängyn vieressä on täynnä Hesareita.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuosta tuli mieleen yksi suosikkiaktiviteeteistäni; katson anoreksiadokumenttiä syöden suklaata tai yliseksualisaatio-ohjelmaa jätesäkkiin pukeutuneena.
Ah, tämä on elämää.
Pidän myös siitä ohjelmasta, jossa ylipainoiset jenkit eivät mahdu häämekkoonsa.
Tanssin superäideissä äidit ovat lihavia. Kannustavat lapsiaan laihduttamaan, jotta näyttäisi paremmalta lavalla.
Pääsen 13. päivä kotia.
Sitten panikoin kesätöitä, joita on siis kaksiviikkoa. Ensimmäiset päivät ovat varmaan kääntyneen rytmin takia mielenkiintoisia. Sitten alkaa Mistä saakelista hommaan nämä lukio-kirjat -vaihe. Sitten olen suunnitellut lukevani vielä neljä kirjaa yhdestä sarjasta, jos en jaksa, luen vain uusimman. Sitten tietenkin maleksin ulkona. (Käyn kävelyllä...) Harkitsen, pitäisikö minun katsoa Hulk-elokuva. Ja varmaan myös kavereita nähdä...
Käyn täältä päästessäni myös leikauttamassa hiukseni. Siitäkin tulee mielenkiintoista, koska en tiedä miten ne pitäisi leikata. Ihan lyhyeksi asti en leikkaa.
Netissäkin varmasti maleksin. Illat erityisesti, koska TV:stä ei tunnu nykyään näkyvän mitään hauskaa.
Siinähän se. Ja nyt alkoi sinun takiasi tekemään mielijäätelöä, jota en tule saamaan ennen kotia pääsyä.... Tai hetkonen? Saisikohan tuolla mukanani olevalla rahalla mitään? Alle euro... Ei taida...
Minulla on vielä yksi viikko raadettavana töistä ja sitten olen vapaa jälleen! :)
Sen jälkeen ajattelin vain relata ja olla kavereiden kanssa. Yritän sivistää itseäni lukemalla sekä nauttia auringosta ja käydä uimassa mikäli ilmat sen sallii. Kaveri aikoo järjestää teekutsut. Ajattelin kattoa myös kaikki ne elokuvat, mitä mun on pitäny jo pitkän aikaa katsoa. Käyn ostamassa irtojäätelöä. Mökilläkin pitäisi pari kertaa käydä.
Me käydään mun tulevassa opiskelukaupungissa, kun työt loppuu.
Mutta noin kolmen viikon päästä me sitten lähdetään mun bestiksen ja siskon kanssa käymään Briteissä, joten siinä on sitten ohjelmaa! :)
Sitten häröilen jotain turhaa koko elokuun, koulu alkaa 1. syyskuuta. Mitään erikoisempaa reissua en toisen bestiksen kanssa tule tekemään, mutta ehkä me käydään mun toisen bestiksen mökillä. Ehkä. Luultavasti ei, mutta toivoisin niin.
Pitää käydä shoppailemassa kaikkea tarpeellista.
- fnfn
Saas nähdä...
juon, poltan, nain, poltan...