Kiemunki väitti että jos SCC hanke jää toteutumatta, on tontille olemassa varasuunnitelma. Hänen mukaansa kaupunki ei koskaan ostele tontteja ilman varasuunnitelmaa. Nyt kuitenkin lehdessä väitetään, (mm. Isosuo) ettei alueelle ole edes suunniteltu mitään muuta ja kaavakin on epäsopiva millekkään muulle, tontista kiinnostuneita ostajiakaan ei ole.
Kiemunki siis valehteli.
Kiemunki siis valehteli.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Onkohan I. kertonut muunneltua totuutta jostakin muustakin asiasta? Tai vaikka ihan kaikista?
Aloittaja on aivan oikeassa sillä tonttia ei koskaan voi käyttää mihinkään kun se oli tehty vaan scc tarpeisiin ja nyt ei se tule. Kiemunki valahteli ja nyt veronmaksajille on ikuinen musta aukko ja maa kaupunginkartalla.
Päättäjien on korvattava hävitetty tontti vaikka omista rahoista. Kaupungin omaisuutta on kadotettu ikiajoiksi eikä sellaista tule sallia.
Vtut sille alueelle mitään varasuunnitelmaa ole. Kiemungin horinat voi jokainen jättää omaan arvoonsa. Miehen kyvyt ja uskottavuus on jo nähty. Ei jatkoon!!!
Miten voisi olla kun tontti on ssclle suunniteltu. Ei sinne voi koskaan rakentaa mitään ja kannatan korvausvaatimusta. Ei siellä voi viljellä edes perunaa kun tontti on hävinnyt. Ajoin juuri ohi ja pelkkää tyhjyyttä oli.
Antaa rauhassa vesakoitua ja otetaan uusi lähtö 40-50 vuoden kuluttua. Mainostorni pitää kyllä kaataa, sillä se muistuttaa tulevia sukupolvia liikaa yhdestä Hämeenlinnaa häpäisseestä hankkeesta.
Parolannummen vaunujen harjoitusalueeksi vaan se tontti ja unohtakaa jo Scc. On muita ongelmia, Ryssä on arvaamaton.
Ei vaunujen harjotusalue voi olla tyhjässä.
Autosta katselin kun ajelin hämeenlinnaan eikä mitään muuta ollu kun mustaa tyhjää. Kaupungin omaisuutta on tuhottu joten vastuuseen rikoliset.
Entinen tontti on tyhjää.
iisakki mitään luvannut,persut kaatoi mtämänkin hankkeen. issakin omaa rahaa paloi,työpaikoista ei ole puhuttu,tääläiset 4000 työpaikkaa on aivan utopiaa,eikä 8 kerroksiseta kentrumista ole puhunut kun mainosmän.
Eikä Kari tue SCC-asiaa. Ei koskaan.
hinduille apinjumala, katolisille poikalapset, muslimeille ihan mitä vaan, mulle persut !
Kiemunki ja kumppanit tekivät tässä hankkeessa itsestään täysiä pellejä. Sellaiset johtajat kuin alamaisetkin.
Isak ensimmäinen on mestari ja persut syyllisiä. Kun torppaatte tapahtumapuiston.se menee-kaatuu kaupungin syliin on syy;persujen.
totta puhuu hän. niin vaan ollaan olmeja eli ryssän kulttuurin kyllästämiä! esim äänestys käyttäytyminen on meillä sama kuin itä-naapurissa, emme käytä omaa älyämme. äänestämme samaa kun isäkin on aina sitä äänestänyt ja naisilta äänioikeus pois, (tunne äly).
Iisakki syyttä mamuja ostoskärryvarkaiksi mutta sanallakaan ei scc....
Ei ole missään syytänyt joten valehtelet! Perzuikkipäivystäjä on epätoivoinen ja ahdistunut. Kaikki ed. mailit samasta IP osotteesta.
Facebookissa joku yrittää haastaa Iisakin SCC:stä, mutta kovin tuntuu automaatista olevan mielipiteet loppu. Onkohan puoluetoimisto ohjeistanut että nyt hiljaa että unohtuu..
Samaa ihmetellyt ettei perzukeista ole haastajiksi mutta varmaan on saaneet ohjeet.
Facebookissa sivuillaan. Käykääpä katsomassa,julkinen
Olen käynyt. Kuka maksaa kun valehtelet.
Rasisti syyttää rastistiksi ei-rasisti Iisakkia!!!!!!!!!!!!!!
ei nämä ole sähköposteja
Ei ku nämä o lime.
Jos Iisakki saa vielä kauankin huseerata, mahtuu kohta aika monenkin kansalaisen omaisuus ostoskärryihin.
Huomenta perzuikkipäivystäjä!