Saattaa olla hullua kirjoittaa tänne, mutten tunnu saavan kunnollisia neuvoja mistään suunnasta. Toivottavasti jollain on antaa jokin järkevä kommentti tilanteestani.
Haluan lapsen. Olen halunnut sitä jo pari vuotta. Koulut on käyty pari vuotta sitten ja työpaikkakin on vakituinen, on oma kämppä, auto ja mies. Asiat siis mallillaan. Ongelmana on kuitenkin se, että en halua lasta nykyisen avomieheni kanssa. Vaikka olen hänen kanssaan 6 vuotta ollutkin, tiedän, etten jaksa häntä enää kauaa. Hän nimittäin on vastuuntunnottomin ja itsekkäin ihminen mitä tunnen. Rakastan häntä omalla tavallani (ystävänä!) mutta seksiä en hänen kanssaan enää halua. Vuosien varrella hän on osoittanut itsessään sellaisia puolia, että tulen hulluksi ennen kun täytän 30v, jos vielä jatkan tätä tahtia.
Minulla on ollut suhde toiseen mieheen jo jonkun aikaa. Itse asiassa tämä alkoi pari vuotta sitten, kun rypesin itsesäälissä ja manasin saamatonta ja pelkurimaista luonnettani. Vakavaksi se kuitenkin kehittyi vasta viime kesänä. Tämän suhteen voimalla olen jaksanut edetä kohti parempaa huomista. Olen myös yrittänyt parantaa suhdettani avomieheeni (lukuisat kerrat) mutta aina jossain vaiheessa kaikki kaatuu päälle.
Tiedän tekeväni väärin avomiestäni kohtaan. Taidan itse vain olla niin heikkoluontoinen, etten osaa erota vaan yritän vain jatkaa. Rakastettuni on jaksanut ihmeen kauan rinnallani ja nyt hän on tehnyt selväksi, että haluaa olla kanssani jatkossakin, hän ei vain halua salata sitä enää. Haluan itsekin lopettaa salailun. Olen myös kertonut hänelle halustani saada perhe suhteellisen pian ja hän ei ole sitä vastaankaan.
Nyt siis kysynkin onko huono asia, jos suin päin ryntään ns. uuteen suhteeseen ja kohta puolin olenkin raskaana? Tunnen tämän miehen kuitenkin jo monen vuoden takaa ja tiedän hänen olevan kunniallinen ja vastuuntuntoinen herrasmies. Hän on lapsia rakastava ja asiallinen. Koen itsekin olevani vastuullinen sekä muutenkin valmis äidiksi. Nuoruuden riennot jääkööt taakse, sillä nyt haluan vain keskittyä siihen, mitä annettavaa minulla voisi olla jälkeläisille. Tietysti tämä tuntuu kurjalta avomiestäni kohtaan... mutta... en voi jatkaa näinkään.
Asiallisia kommentteja kiitos! Olen itsekin ihan pihalla...

Vastaukset 3
Vanhimmat
ensimmäiseksi Sinun on kerrottava avomiehellesi ja keskusteltava asiat hänen kanssaan selviksi. Kun se on tehty, on aika alkaa miettiä toisen miehen kanssa yhteenmuuttamista ja perheen perustamista.
Sinuna odottaisin kyllä vähän aikaa ennen raskaaksi hankkiutumista. Kun arki alkaa, kumpikin teistä saattaa osoittautua erilaisiksi kuin "salaisen suhteen" aikana tuntui.
muitakin ihmisiä on samassa tilanteessa kuin sinä. Kuulut ilmeisesti siihen joukkoon, jotka eivät uskalla päästää suhteesta irti, vaikka kaiken jären mukaan se viisasta olisi(kuulun siihen myös itse). Mielestäni sinun pitää selvittää asiasi ensin avopuolisosi kanssa ja jos päätätte erota, elää sen jälkeen jonkun aikaa yksin ja käydä vanhan suhde läpi...ennen kuin siirryt uuteen suhteeseen, oli se sitten tämän "salamiehesi" kanssa tai ehkä jonkun muun kanssa. "Salamiehesi" ilmeisesti vaikuttaa ihan ok tyypiltä, mutta oletko ajatellut mitä hän on mieltä siitä, että elät kahdessa suhteessa yhtä aikaa?? Voiko hän koskaan luottaa sinuun, jos menette yhteen??? Jos hän on yhtään mustasukkainen, hän varmaan epäilee sinua jossain vaiheessa, koska olet pettänyt ennenkin. Tarkoitan siis sitä, että suhteenne ei ole "terveellä" pohjalla, tuolla "kaksoiselämä"-tyylillä ja luulen että se voisi tulevaisuudessa olla este onnellenne....Muutoin toivotan sinulle onnea päätöksiesi ja tulevaisuutesi kanssa!!
Tilanteesi on sekava, mutta ei toivoton. Ensimmäiseksi kerro avopuolisollesi, mitä odotat häneltä ja jos tilanne ei parane, pura suhde. Toiseksi älä pidä kahta suhdetta, kärsit siinä itsekin. Selvitä kumman kanssa haluat olla, jätä toinen. Kolmanneksi, suhde pitää olla kunnossa ennenkuin perustat perheen. Lapsi ei paranna huonoa suhdetta, vaan koettelee sitä. Lapsi myös joutuu kärsimään syyttömästi, mikäli vanhemmat eivät tule toimeen ja mahd. eroavat. Suhde toiseen ihmiseen perustuu molempien päätökseen rakastaa toista sekä myötä että vastoinkäymisissä. Lasten myötä tulee paljon molempia. SIIS ENSIN PARISUHDE KUNTOON JA KUNNON POHJALLE, vasta sitten on lasten aika!