Keitamon sukset

Hiihtourheilijoista nyt illalla keskustelimme kuppilassa. Mieleeni muistui, ja nostin keskusteluun Keitamon suksitehtaan, oliko se 1970-luvun lopulla vai 1980-luvun alussa Joutsenossa.

Kukaan muu pöytäseurueessa ei tiennyt Keitamon suksia.

Mitä tapahtui? Sen muistan ja tiedän, että Keitamon sukset olivat jonkinlaista hiilikuitukomposiittia. Minulla yhä on varastossani kymmeniä ns. raakkipareja, sillä yrittäjä oli minulle antanut luvan ottaa talteen noita raakkisuksia.

Tehdas sitten paloi. Mutta miksi se lopetti? Jos vakuutus olisi korvannut, yritys olisi rakentanut uuden tuotantolinjan. Vai rakensiko jonnekin toisaalle.

Teknologiansa käsittääkseni oli jopa mulistavaa, ainakin suomalaisen suksivalmistuksen mittakaavassa.

Tehdaspalon aiheuttaja minulle tekosensa tunnusti, tuossa kymmenisen vuotta sitten. Sen verran selkeästi tunnusti, että laitoin sanomansa ja tallentamani jakeluun eli talteen laajemminkin.

Ihan nyt puhakkattaa, tai jotenkin koivun kupeesta.
92153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Älä selitä siellä. Miulla on valokuvia ja nauhoitteita sieltä ajalta kun se tehdas paloi. Kerro miulle kuka siulle muka tunnusti onko se sama jätkä.

Äänestä
  • Mikäs Paul Jyllinvuori tai joku Belinskij sinä kuvittelet olevasi. Meillä on vähän vanhempiakin valokuvia ja tallenteita, vai haluatko saada koko SDP:n nurin.

    Taitaa olla jotain tunnollasi energiayhtiön pöllipinoilta, mitä.

    Äänestä

  • surkea vasuri kirjoitti:

    Mikäs Paul Jyllinvuori tai joku Belinskij sinä kuvittelet olevasi. Meillä on vähän vanhempiakin valokuvia ja tallenteita, vai haluatko saada koko SDP:n nurin.

    Taitaa olla jotain tunnollasi energiayhtiön pöllipinoilta, mitä.

    Haluaako joku ongelmia.

    Myö laitettiin joutsenosta pihalle pari rakennustarkastajaa ja kunnaninssiä ynnä muuta. Haluutko että sahaan peukalos poikki.

    Äänestä

Keitmolla työskennellyt: Lopulta Järvinen Hollolasta osti Keitamon tuotannon. Kalle Keitamo (Kaarlo) pyysi minut mukaan kehittämään suksituotantoa Järviselle. No, lähdin mukaan. Järvinen oli kuitenkin vaikeuksissa, ja meni konkurssiin. Ennen sitä siirryin Joutsenoon tuotekehityshommiin. Keitamo vaikean pahoinpitelyn jälkeen asustelee nykyjään Vääksyssä. Pitelen vieläkin yhteyttä. On sen verren IHMINEN.

Äänestä
  • Kalle (kaarlo) Keitamo kuoli kotonaan 10.12.2018

    Äänestä

Kalle oli hieno ja sivistynyt mies. Tänään 5. tammikuuta saimme olla paikalla, kun hänet reserviupseerikurssikaverimme siunattin haudan lepoon. Rauha hänelle!

Äänestä

Hei! Muistan kyllä Keitamon sukset. Sain monia koeversioita käyttööni :-). Olihan niitä monen moisia. Liekö vieläkin tallessa lapsuudenkodin varastossa.

Äänestä

Keitamon suksilla Arto (tintti) Tiainen voitti kolme sotilas maailman mestaruutta,
Mikkelin vahakabinetissakin oli joitain vuosia Tiaisen vahamalli päällään keitamon verrattuna,ypuku ja keitamon sukset. Kalle oli aina usein 10 vuotta ketystyössä edellä.
Suuri keksijä ja monitaitoinen käsityöläinen.
Ystävää hyvällä muisraen

Äänestä

Muistan suunnilleen, että missä se suksitehdas oli, mutta ei mitään tietoo, että mitä sille tapahtui tai mitä siellä tapahtui tms. Se oli jossain siinä mäellä mihin tuli myöhemmin Finnoil. Ehkä 80-luvun alussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuvia puimalasta kirjoitti:

Hiihtourheilijoista nyt illalla keskustelimme kuppilassa. Mieleeni muistui, ja nostin keskusteluun Keitamon suksitehtaan, oliko se 1970-luvun lopulla vai 1980-luvun alussa Joutsenossa.

Kukaan muu pöytäseurueessa ei tiennyt Keitamon suksia.

Mitä tapahtui? Sen muistan ja tiedän, että Keitamon sukset olivat jonkinlaista hiilikuitukomposiittia. Minulla yhä on varastossani kymmeniä ns. raakkipareja, sillä yrittäjä oli minulle antanut luvan ottaa talteen noita raakkisuksia.

Tehdas sitten paloi. Mutta miksi se lopetti? Jos vakuutus olisi korvannut, yritys olisi rakentanut uuden tuotantolinjan. Vai rakensiko jonnekin toisaalle.

Teknologiansa käsittääkseni oli jopa mulistavaa, ainakin suomalaisen suksivalmistuksen mittakaavassa.

Tehdaspalon aiheuttaja minulle tekosensa tunnusti, tuossa kymmenisen vuotta sitten. Sen verran selkeästi tunnusti, että laitoin sanomansa ja tallentamani jakeluun eli talteen laajemminkin.

Ihan nyt puhakkattaa, tai jotenkin koivun kupeesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu