Together Forever

minkälaisen
merkityksen
ihmisen elämä
voikaan luoda

jos elää vain
yhtä ainoaa
kertaa ei
ehkä ole
elänytkään

on vain
ainainen kaipaus
jonnekin tai

jotakin,
joka liukuisi
pitkin tyynen
veden pintaa

ulkoinen voima,
joka ohjaisi
ihmiselämää

toivoen
kohtaavansa toisen
ihmisen

kouriintuntuvan
onnen
ja

saavuttavansa
inhimillisyyden
olemassaolon
ulottuvuuden

raamattua lainatakseni
jumalan kuvaksi,
joksi ihminen
lienee muovattu

aistien sanelemaksi
sukupuoliseksi rakkaudeksi


----------------------------------------------------------------------------


mikä on se
todellisuuden
raja, joka
ylittää järjen
ja
kokemuksemme
tuoman varmuuden

olemmeko luotu
toisillemme

mikä on onnea

päätepysäkki vai
suodattimen läpi
kulkeva prosessi

kaksi toistensa
viereen raahattua
vuodetta

voiko sen nähdä

vuodenajoista
kasvoista tai
sydämestä

huokuvan
viattomuuden
sulautumisesta
koristeellisiin kohtiin

kuka halkaisisi
unettomuuden,

kasvojen editse
tuivertava tuulen

ja kertoisi

ovatko kyyneleet
ja hymy aitoja
vai
lymyilevät
haaleaa ja
yhdentekevää

unelmaa, johon
tarrautua

ehtiäkseen
ihmisen näköisessä
elämässään
rinnan hehkun
hetkistä

tähyillä
ikkunastaan
merta

tulvivia tuulahduksia,
itsenäisen elämän
sentimentaalisuutta




-----------------------------------------------------------------------------------------------



kuinka se
sukellusveneen
tavoin pysyttelee
taustalla
tutkien mahdollisuuksia

elämänhalua,
joka kukkii
ja tuottaa satoa

tuhlaamatta
kauneuttaan

puristaen kätensä,
onnea ja
sen rajatonta
valintaa

törröttävän
muotoista
epämääräistä
möhkälettä

kuinka se
kuorii ja
huuhtoo
kiehtovia pyörteitä

perhosia,
yön näkemättömiä
silmiä

tehden ihon
palosta
roihun ja

poimii sanoja,
lauseita
kokonaisen
ihmisen sielun

vain tunteakseen
sen pehmeän
käpälän
tai karhean
nautinnon kivun,
jonne tuoksuva
serenadi johdattaa

poluksi
polkuun

kohtaan, jossa
suuria palasia
liikutellaan

siellä missä
valaistut
ikkunat ovat
enää piste
kaukaisuudessa

ulottumattomuudessa

ja rinnassa
on suuri halu
juosta vastaan sitä

rakastetun katsetta,
valittua tietä,
jota koristaa
omenapuu

elämän
intensiivisemmän
täyttymyksen kuvaa

kirkkautta, joka
valaisee
tulevan
asuinsijan

rakkauden talon

lemmenkohtauksia,
jossa uskollisuus
ja intohimo
rakastelevat toisiaan
kyltymättömyydellä

uudelleen ja
uudelleen




--------------------------------------------------------------------------------------




onko tämä
sielullista sairautta
vai
onnea ja totuus

astua syrjään
ihmiskunnan
tallomalta tieltä,
jossa varjot
vaeltavat

ymmärtämättä,
ajattelematta
syvintä olemusta

rakkautta

yhteisiä vuosia,
jotka kaunis käsiala
ja sävelletyt
sonetit
suudelmin sinetöitiin

se jos mikä
saa huulet
väpäjämään

muistuttamaan
idyllistä
kuvaa

lumousta,
jossa kehot
hymyhuulin
katselivat sielujaan

ihminen ihmistä
katsoen taakseen
ajan tyhjyyttä

tai lohduttavia
puheita

ei ollut muita
tunteita tai
tuntemuksia

on vain rakkaus

päämäärä,
paikka
josta ei tarvitse
paeta

edes hyökkäävän
heikkouden ilmestyessä

torjumalla väkevän
kutsumuksen

ettei mikään ole
toista voimallisempi

ainoastaan sisältö
merkitsee jotain

varmuus olla
kanssasi
elämän ja kuoleman
välissä

tragedia, joka
on rakastelun
halua suurempi
kaipuu nukkua
äärettömyyden
kämmenellä

heikkoudessa,
jota

symmetria
ja
sen
mittaamaton
kauneuden taju
koskemattomuudellaan
ruokkii

hetkellisyys,
joissa kokonaisuus
on sanojen
hämmentynyt hiljaisuus

siinä missä
kysytään luonnetta
sulattaa
yhtyeenkuulumattomat

hurmaava tyhjyys ja
salaa petetty maailma




--------------------------------------------------------------------------------------



suudellessani
suljetuin silmin
sokeaa

sieluni ikkunaa

putoavan timotein
halua muuttua
uudeksi tieksi
uudessa maaperässä

tarttua ja
nytkähtää kuin
kellotaulun viisarit

kesyttömään

kurjen siipien
kiintymykseen

pullollaan
mahdollisuuksia

pohjaan asti
ulottuvaa makeaa
vettä
jakaa kaipauksen
halun aaltoja
olemalla maailma
avoveneessä

nokka kohti ulappaa

enkä seuraa
sitä siksi, että
toivon tai uskon

vaan ainoastaan
siksi että
rakkauteni saa liekin

sokaisten kyyneliin,
joita aurinkokaan
ei ymmärrä
ennen kuin
taivas selkenee

ja vaimentaa
sielununi huudon,
aistieni piinan

rakasta minua,
osu sydämeen
kauneus

miehisen kuvajaisen
kasvoihin

sinä sokea
ja hullu

tee nimestäsi rakkaus,
jolla on kasvot,
joita silmäni katsovat
ikuisesti


http://www.youtube.com/watch?v=H4za3dmQ7N0
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sulavasti sulka-öh-näppis on taas sommitellut sanoja :)
Väliviivojen käyttö oli tässä loistavaa, koska sitten tulee väkisinkin käsiteltyä ne kaikki erillisinä pätkinä. Hauskaa, miten mieli ottaa tuollaisiakin käskyjä vastaan...

Ekaan osioon. Vaikka runo on hyvin kirjoitettu, en voisi olla sisällöstä enempää eri mieltä. Ja sut tuntien (vai tunnenko) hieman yllättynyt myös... Mutta kuiteskin se kuvaa hyvin nykyihmisen ainainen onnen jahtaaminen. Ikään kuin me tarvitsisimme toista ihmistä ollaksemme ehjiä, onnellisia. Kuitenkin se toimii hyvin ponnahduslautana noihin muihin pätkiin. Koska kun sopiva uhri tulee hollille, jokainen on valmis luopumaan yksinäisyydestään.

Tosin, mä oon kehittänyt teorian että parisuhde on sinkkuuteen verrattuna, on vain ongelmia uudessa paketissa. Tai eihän ongelmatonta elämää ole, ja hallelujah for that. Mutta parisuhde voi olla vähän niin kuin yksi ongelma lisää :))) Sen voi sanoa niin kuin Ariana ja Iggykin, jos näin haluaa. Ne tosin yksilöi sen yhteen henkilöön.

http://www.youtube.com/watch?v=iS1g8G_njx8&feature=kp

Terveisssiii lomalta :)

Äänestä
  • Onnenkerjäläinen hakee aina otetta jokaiseen rakkauden tuulahdukseen ;)

    Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

minkälaisen
merkityksen
ihmisen elämä
voikaan luoda

jos elää vain
yhtä ainoaa
kertaa ei
ehkä ole
elänytkään

on vain
ainainen kaipaus
jonnekin tai

jotakin,
joka liukuisi
pitkin tyynen
veden pintaa

ulkoinen voima,
joka ohjaisi
ihmiselämää

toivoen
kohtaavansa toisen
ihmisen

kouriintuntuvan
onnen
ja

saavuttavansa
inhimillisyyden
olemassaolon
ulottuvuuden

raamattua lainatakseni
jumalan kuvaksi,
joksi ihminen
lienee muovattu

aistien sanelemaksi
sukupuoliseksi rakkaudeksi


----------------------------------------------------------------------------


mikä on se
todellisuuden
raja, joka
ylittää järjen
ja
kokemuksemme
tuoman varmuuden

olemmeko luotu
toisillemme

mikä on onnea

päätepysäkki vai
suodattimen läpi
kulkeva prosessi

kaksi toistensa
viereen raahattua
vuodetta

voiko sen nähdä

vuodenajoista
kasvoista tai
sydämestä

huokuvan
viattomuuden
sulautumisesta
koristeellisiin kohtiin

kuka halkaisisi
unettomuuden,

kasvojen editse
tuivertava tuulen

ja kertoisi

ovatko kyyneleet
ja hymy aitoja
vai
lymyilevät
haaleaa ja
yhdentekevää

unelmaa, johon
tarrautua

ehtiäkseen
ihmisen näköisessä
elämässään
rinnan hehkun
hetkistä

tähyillä
ikkunastaan
merta

tulvivia tuulahduksia,
itsenäisen elämän
sentimentaalisuutta




-----------------------------------------------------------------------------------------------



kuinka se
sukellusveneen
tavoin pysyttelee
taustalla
tutkien mahdollisuuksia

elämänhalua,
joka kukkii
ja tuottaa satoa

tuhlaamatta
kauneuttaan

puristaen kätensä,
onnea ja
sen rajatonta
valintaa

törröttävän
muotoista
epämääräistä
möhkälettä

kuinka se
kuorii ja
huuhtoo
kiehtovia pyörteitä

perhosia,
yön näkemättömiä
silmiä

tehden ihon
palosta
roihun ja

poimii sanoja,
lauseita
kokonaisen
ihmisen sielun

vain tunteakseen
sen pehmeän
käpälän
tai karhean
nautinnon kivun,
jonne tuoksuva
serenadi johdattaa

poluksi
polkuun

kohtaan, jossa
suuria palasia
liikutellaan

siellä missä
valaistut
ikkunat ovat
enää piste
kaukaisuudessa

ulottumattomuudessa

ja rinnassa
on suuri halu
juosta vastaan sitä

rakastetun katsetta,
valittua tietä,
jota koristaa
omenapuu

elämän
intensiivisemmän
täyttymyksen kuvaa

kirkkautta, joka
valaisee
tulevan
asuinsijan

rakkauden talon

lemmenkohtauksia,
jossa uskollisuus
ja intohimo
rakastelevat toisiaan
kyltymättömyydellä

uudelleen ja
uudelleen




--------------------------------------------------------------------------------------




onko tämä
sielullista sairautta
vai
onnea ja totuus

astua syrjään
ihmiskunnan
tallomalta tieltä,
jossa varjot
vaeltavat

ymmärtämättä,
ajattelematta
syvintä olemusta

rakkautta

yhteisiä vuosia,
jotka kaunis käsiala
ja sävelletyt
sonetit
suudelmin sinetöitiin

se jos mikä
saa huulet
väpäjämään

muistuttamaan
idyllistä
kuvaa

lumousta,
jossa kehot
hymyhuulin
katselivat sielujaan

ihminen ihmistä
katsoen taakseen
ajan tyhjyyttä

tai lohduttavia
puheita

ei ollut muita
tunteita tai
tuntemuksia

on vain rakkaus

päämäärä,
paikka
josta ei tarvitse
paeta

edes hyökkäävän
heikkouden ilmestyessä

torjumalla väkevän
kutsumuksen

ettei mikään ole
toista voimallisempi

ainoastaan sisältö
merkitsee jotain

varmuus olla
kanssasi
elämän ja kuoleman
välissä

tragedia, joka
on rakastelun
halua suurempi
kaipuu nukkua
äärettömyyden
kämmenellä

heikkoudessa,
jota

symmetria
ja
sen
mittaamaton
kauneuden taju
koskemattomuudellaan
ruokkii

hetkellisyys,
joissa kokonaisuus
on sanojen
hämmentynyt hiljaisuus

siinä missä
kysytään luonnetta
sulattaa
yhtyeenkuulumattomat

hurmaava tyhjyys ja
salaa petetty maailma




--------------------------------------------------------------------------------------



suudellessani
suljetuin silmin
sokeaa

sieluni ikkunaa

putoavan timotein
halua muuttua
uudeksi tieksi
uudessa maaperässä

tarttua ja
nytkähtää kuin
kellotaulun viisarit

kesyttömään

kurjen siipien
kiintymykseen

pullollaan
mahdollisuuksia

pohjaan asti
ulottuvaa makeaa
vettä
jakaa kaipauksen
halun aaltoja
olemalla maailma
avoveneessä

nokka kohti ulappaa

enkä seuraa
sitä siksi, että
toivon tai uskon

vaan ainoastaan
siksi että
rakkauteni saa liekin

sokaisten kyyneliin,
joita aurinkokaan
ei ymmärrä
ennen kuin
taivas selkenee

ja vaimentaa
sielununi huudon,
aistieni piinan

rakasta minua,
osu sydämeen
kauneus

miehisen kuvajaisen
kasvoihin

sinä sokea
ja hullu

tee nimestäsi rakkaus,
jolla on kasvot,
joita silmäni katsovat
ikuisesti


http://www.youtube.com/watch?v=H4za3dmQ7N0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu