SUNTI

Muutin Kokkolaan kesäkuussa. Edellisellä paikkakunnalla meillä oli pihalampi, todella likainen vesi, se oli seisovan veden lampi. Laitoimme siihen pumpulla läheisestä lähteestä virtausta ja jo muutaman kuukauden kuluttua lammen vesi oli testien mukaan juomakelpoista. Eikö tuohon suntiin saataisi mistään lisävettä joka toisi siihen kunnon virtauksen ja näin sen vesi puhdistuisi. Kaunis kanava näyttää nyt niin sairaalta. Siinä olisi jollekin vesi-insinöörille palkinnon arvoinen työ.
6132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suntti,,ikuinen puheenaihe Kokkolassa.Häpeällistä ettei sille tehdä mitään.

Äänestä

Nyt minä, minä, minä, minä suutun ja mustaksi muutun. Minun, minun, minun aloittamaani ideaa ei varasteta, esitin tätä jo vuosia sitten. Voi tarkistaa vaikka Kokkola 67,7 radion historiikistä. Tuliko selväksi, tulihan. No hyvä. TOSIrealisti Kokkola on viisain.

Äänestä

Ei se suntti ole sentään yhtä likainen, kuin Ganges Intiassa.
Ei ainakaan löydy sellaisia puistattavia löytöjä, kuten Ganges joesta.

Äänestä

Tuo olisi hyvä idea. Tulisi nätinnäköinen suntti. Kummaku kukaa ei aikasemmin ole ehdottanut. Suntti on nyt ruma. Mutta aloittajan idea on hyvä.

Äänestä

Suntin pohja on mutainen "ruosteen ruskeaa" hapan ja rehevöitynyt.
Koko Suntin pohja pitäisi ruopata ensin imuruoppaajalla.
Sen jälkeen Sunti tulisi kalkita, joka poistaa happamuuden, joka syntyy siitä, että Suntin vesi ei virtaa, vaan seisoo.
Syy siihen, että Suntin pohjalle on kertynyt mutaa ovat nämä puut, joiden lehdet päätyvät Suntiin joka syksy ja kymmenien vuosien mittaan niistä kertyy paljon biojätettä, joka hapannuttaa vedes, kun vesi ei virtaa.
Millainen pohja Suntissa on, onko se sorapohja, kivipohja, maapohja ?
Jos Suntti imuruopataan, niin sen jälkeen allasmuovi pohjalle ja päälle sepeliä.
Lisäksi aurinkokennoilla toimivia veden hapetus ja kierrätys pumppuja eri puolille Sunttia.

Äänestä
  • Mahtaa vain olla liian kallista. Mutta mikäpä ei maksaisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NEW-SUNTI kirjoitti:

Muutin Kokkolaan kesäkuussa. Edellisellä paikkakunnalla meillä oli pihalampi, todella likainen vesi, se oli seisovan veden lampi. Laitoimme siihen pumpulla läheisestä lähteestä virtausta ja jo muutaman kuukauden kuluttua lammen vesi oli testien mukaan juomakelpoista. Eikö tuohon suntiin saataisi mistään lisävettä joka toisi siihen kunnon virtauksen ja näin sen vesi puhdistuisi. Kaunis kanava näyttää nyt niin sairaalta. Siinä olisi jollekin vesi-insinöörille palkinnon arvoinen työ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu