Kissan hengitys rohisee välillä

kisu3

tai oikeastaan se on aika toistuvaa. Näitä keskusteluja on netti pullollaan, tiedetään, mutta tehdään nyt yksi lisää. Minulla on vanha kissa, aika vaivainen jo, mutta siihen nähden voi ihan hyvin. Mutta säännöllisesti se saa rohinakohtauksia, jolloin se kuulostaa siltä kuin tekisi hidasta kuolemaa. Yskää se ei siis ole vaan pelkkää rohinaa.

Kissalta lähtee paljon karvaa ja olen aika laiska harjaamaan, joten olen ajatellut että karvat saattavat kurkussa kutitella ja aiheuttaa rohinaa. Mutta en sitten tiedä? Aina kun kissa saa tällaisen rohinakohtauksen niin spruittailen sille vähän vettä suuhun ja aina on hengitys palautunut normaaliksi. Mutta näiden kohtausten toistuvuus on raskasta, kun kissakaan ei luonnollisesti nauti tuosta veden antamisrituaalistani. Jatkan sitä kuitenkin, kun se on tähänkin mennessä auttanut. Mutta mikähän voisi olla syy tähän?

1

1314

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi ei :((

      Kuulostaa tutulle :( meidän kissalla todettiin keuhkosyöpä ja sen yksi näkyvin oire oli nämä samanlaiset rohina-kohtaukset, vasta kun kissa oli seniori niin älyttiin viedä rohinan takia lääkäriin, kun luultiin samaa, että yrittää saada karvapalloa ulos. Vie heti lääkäriin, että saatte apua, yleensä ensiapuna annetaan kortisoonia ja astma-tavaroita tällaisissa tapauksissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1373
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      122
      1095
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      872
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      839
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe