Toripark?

Tuleeko toriparkkiin se nykyaikainen hissiversio, jossa auto vaan ajetaan hissiin ja automaatio vie sen säilöön maan alle ja kun haluaa autonsa takaisin, sen voi tilata tekstiviestillä maan päälle takaisin 5 min ennen lähtöä.
Eikös tälläisestä ollut joskus puhetta. Ei tule kolhuja kun ei tarvitse sohlata ahtaissa ruuduissa.
Uskaltakaa haaveilla ja ajatella suuresti. Parkkitalo olisi edelläkävijä Suomessa ja kertoisi omaa kieltään kaupunkimme rohkeudesta ja suuruudesta.
Ainoa riesa olisi tietenkin tuhannet turistit, jotka tulisivat torille vain parkkeeraamaan ja söisivät torilla jäätelön ja tilaisivat autonsa taas takaisin. Ruuhkaa voisi tulla, mutta torillekin samalla elämää.
679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pidä nyt juma****** turpas kiinni!

Äänestä

Mitään muuta hissiä Hämeenlinnassa ei ole, eikä tule kuin HerraHissi SCC:n tontin pyloniin ja sekin menee nykyään vain alaspäin maan alle ainakin 8 kerroksen verran ja reippaalla vauhdilla. Hissin Piccolona toimii nykyään Herra Kiemunki

Äänestä
  • Herra Kari kans.

    Äänestä

Järvilauttaparkki on halvin, ilmaparkkia kannattaa miettiä sitten kun tulee ilmaautot.

Äänestä

Eliitille silta kantolaan eteläpuistosta madonnaa katsomaan.

Äänestä

Onks meillä jo kalju hissipoika!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yes, we can kirjoitti:

Tuleeko toriparkkiin se nykyaikainen hissiversio, jossa auto vaan ajetaan hissiin ja automaatio vie sen säilöön maan alle ja kun haluaa autonsa takaisin, sen voi tilata tekstiviestillä maan päälle takaisin 5 min ennen lähtöä.
Eikös tälläisestä ollut joskus puhetta. Ei tule kolhuja kun ei tarvitse sohlata ahtaissa ruuduissa.
Uskaltakaa haaveilla ja ajatella suuresti. Parkkitalo olisi edelläkävijä Suomessa ja kertoisi omaa kieltään kaupunkimme rohkeudesta ja suuruudesta.
Ainoa riesa olisi tietenkin tuhannet turistit, jotka tulisivat torille vain parkkeeraamaan ja söisivät torilla jäätelön ja tilaisivat autonsa taas takaisin. Ruuhkaa voisi tulla, mutta torillekin samalla elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu