Vessavartio

Olen miettinyt, että onko naapurillani jokin erityisempi ongelma kyttäyksen lisäksi. Hän nimittäin tulee aina ohuen seinän toisella puolella olevaan wc-tilaansa, kun itse käyn tarpeillani. Useimmiten hän on ihan hiljaa päivystämässä, joskus erityisesti pidemmällä toimituksella ollessani saan kuulla vaikka mitä kolistelua, yskintää ym.

Yksi syy voi olla, että seinä on tuolla ohuimmillaan. Sieltä on hyvä kuunnella. Toisaalta käytöksen perusteella tarkoituksena voi olla pyrkimys häätää minut pois tekemällä vessakäynneistä epämukavia. Toisaalta tuo 70v pariskunta voi oikeasti pelätä, että teen jotain epäkristillistä (mies voi olla katolinenkin isänsä kotimaan perusteella) ja epäsiveellistä.

Vai voisiko tuo olla jokin muu ongelma? Jokin neuroosi tai läheisyydenkaipuu? Ovat kyllä niin pahoja suistaan kotonaan (ihmisten ilmoilla aika tuppisuita), että tuskin ainakaan hyvällä tarkoittavat. Mutta silti.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


utopia-almanakka kirjoitti:

Olen miettinyt, että onko naapurillani jokin erityisempi ongelma kyttäyksen lisäksi. Hän nimittäin tulee aina ohuen seinän toisella puolella olevaan wc-tilaansa, kun itse käyn tarpeillani. Useimmiten hän on ihan hiljaa päivystämässä, joskus erityisesti pidemmällä toimituksella ollessani saan kuulla vaikka mitä kolistelua, yskintää ym.

Yksi syy voi olla, että seinä on tuolla ohuimmillaan. Sieltä on hyvä kuunnella. Toisaalta käytöksen perusteella tarkoituksena voi olla pyrkimys häätää minut pois tekemällä vessakäynneistä epämukavia. Toisaalta tuo 70v pariskunta voi oikeasti pelätä, että teen jotain epäkristillistä (mies voi olla katolinenkin isänsä kotimaan perusteella) ja epäsiveellistä.

Vai voisiko tuo olla jokin muu ongelma? Jokin neuroosi tai läheisyydenkaipuu? Ovat kyllä niin pahoja suistaan kotonaan (ihmisten ilmoilla aika tuppisuita), että tuskin ainakaan hyvällä tarkoittavat. Mutta silti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu