Pikaiseksi On pikasta

Lömppö

Olin kolmevuottasitten eunukin omaisesti ilman naiskaveria. Sitten pamahti aatos päähän, että voisin ottaa yhteyttä naapurin vanhaan piikaan joka oli nainen. § Astelin vatsatauissa emännän ovella, keräsin rohkeuteni ja löin kalajapullollani koodin oveen. 1-2-7-2-4-2. Se tarkoittaa eunukin kielellä että pidän vesileikeistä ja pikapanoista.

Kuuntelin sisältä tulevia ääniä jotka sisälsivät: askeleita, ammuntaa, munanpaistoa ja runkkilaimis ääneksiä. Taisipa seassa olla jokunen läimäitys ja vessapaperin vetokin. Leskimuija tuli avaamaan oven. Liehautin patenttihymyni valkokankaalle ja kerroin eunukin päivieni olevan ohi. Nainen otti hymyn huulilleen ja näytti että oli aika astia sisuksiin. Leskimuija laski lehden eteisessä olevan täytetyn hyeenan päälle ja pyysi ottamaan tekemäänsä soppaa. Istuin sängylle ja ex muija tuli puolipukeissa takahuoneesta paikalle!

Riisuin sukkahousuni ja sanoin että tekee samoin. Ex muija käveli tuolini viereen ja laski hameensa. En jaksanut katsella pallejansa joten siirryin keittiöön soppakipon ääreen. Leskimuija oli jo riisunut osan vaatteistansa ja asettanut ne halkopinon viereen. Söin yhden makkaran hyvällä halulla, kun ex-muija tuli taas huoneeseen. Heitin kananmunani hänen munilleen ja sitten poistui hän huoneesta. Riisuin farkkujeni sepaluksen ja odottelin naikkosen vastaavan haasteeseeni. Nopeasti hän otti yhden neljäsosan vaatteistaan ja asetti ne täytetyn talitiaisen päälle..

Riisuin kumisaapikkaat ja asetuin jakkaralle asentoon. Lehmä riisui vasemman lenkkitossunsa ja hymyili ihmeellisesti. Päätin ottaa eri roolin kun ex muija tuli taas huoneeseeni. Seisotukseni laskeskeli alaspäin ja sain sen pois heittämällä tukisukkahousut viereiseen huoneeseen ja lukitsemalla oven. Sammutin valot , riisuin poorsaanvillasta tehdyn ihokkaani, nostin sen oven alle ja sitten suutelin. Kokemus oli melkoisen ihmeellinen. Sitten yhdyin. Laitoin valot huipun jälkeen ja huomasin että olin kuitenkin yhtynyt siihen ex-muijaan. Poistuin asunnosta ja menin kotiini. Se oli varsinainen pikaseks. Ei kyllä hyvä, mutta seks kuitenkin.

1

2070

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • exicuusmii

      Mitää?? Was machen sie? Mitä just luin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe