luonnollinen poistuma

Kaikki eivät pääse tuohon ikään. Sanonkin vain että viime talvena tuli mittariin 76v.
Väsymis -ja kremppamerkit ovat sillä mallilla, etten pärjää omassa kodissa asumista enää runsaan 3v päästä.
Toivon omalle kohdalleni muuttoa "lentovoimiin" ennen tuota rajapyykkiä. Tahdonvoimalla porhustamiselta tämä jo tuntuu.

Olen 81 v. Ikä ei vielä tunnu, kun toimii voimiensa mukaan ja ymmärtää levätä kun väsymys iskee.
Mitään kotiapua ei käy, lääkitys yksi verenpainelääke aamuisin.

Ikä ei ole vuosista kiinni, vaan terveydentilasta ylipäätään. Moni paljon nuorempi on huonommassa hapessa kuin minä. Mieliala on myös osa ikääntymistä. Kun korostaa aina ikäänsä, tulee sitä ohjenuora kaikkeen.

Makriina ek-- näin on. Olen yli 80 myös Ja ei tunnu missään .
Muistan kun olin työssä vielä 65 vuotiaanakin ,niin väsymys painoi , ei jaksanut harrastaa -- jos ei olisi ollut Tytär joka vei mukanaan esm , Kansantanssi reeneihin ja houkutteli Vanhojentansseihin niin kangistunut olisin sinne TV viereen -- Ei ollut Sillon vielä Jerrycottoniakaan joka nyt minua taluttelee,
Tanssit jäi . Joka oli kyllä minulle ollut mukava harrastus Mutta on vapaus valita mitä millonki tekee kotonakin --en ota mitään paineita --
Niinkun verenpaineitakaan :=)
Minulla ei ole ollut koskaan elämässäni kiire --muttakun synnytyslaITOKSELLE - eHKÄ SE ONKIN MINUN TERVEYTENI A&O

Minun isä on reilusti yli 80v, muistissa ei mitään vikaa. Laskutoimitus kuin laskutoimitus sujuu. Fysiikka vaan on pettänyt. Äiti yli 75 v. Sydän tosi huonossa kunnossa ja nivelrikot ym.

Mutta missään nimessä eivät meille omaisille mikään harmi. Minä olen luvannut hoitaa heitä niin hyvin kuin pystyn. Jokaisella on oikeus elää elämänsä loppuun, eikä muiden pidä puuttua tai kommentoida sen pituutta. Se, mitkä vaivat iskee vanhana , ei ole itse aina päätettävissä.

Olen saanut nyt olla läheisiäni lähellä .
On kyllä niin, että tytär halusi minua tänne ruotsiin . Oli kaksi pientä lasta ja huomasin että minua tarvittiin ja , lupasin heti lähteä, kun saan saman.alan työtä , ja parinkuukauden päästä kävinkin katastamassa työpaikkaani jossa sitten olin 15 v ennen eläkkeelle jäämistä .
Enkä ole katunut , nyt niillä tyttären lapsilla on jo omia pikkusia .
Mutta lasten hoidon sanoin lopettavani heti kun huomasin että taas olisin tarpeen siinähommassa -

Nyt nautin ja olen se villi ja vapaa jota aina olen havitellut olevani . :=)

Tätini on jo 87 ja puolivuotta ja täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Käy kävellen puolen kilometrin päässä hautausmaalla kastelemassa kukkia kymmenillä haudoilla, käy ystäviensä luona, tekee pieniä palveluksia. On melkein henkilökohtainen avustaja 80-viotiaalle serkulleen. Täti leipoo karjalanpiirakoita, pullaa, kakkuja. Keväällä kasvattaa siemestä kukkasia, joilla koristelee pihansa ja jakaa taimia vielä ystävillensäkin. Jaksaa pitää yllä peruna- ja juurikasvismaata.
Vielä riittää aikaa käydä kilometrin päässä kirkossa, vierailee terveyskeskuksessa vuodeosastolla sairaiden luona ym.
On tämä ihmemummo tämä tätini kerrassaan.

Aika tylsän tavanomaiselta kuullostaa, mutta onhan näitä piirakanleipojia perinteisesti
Tarpeellisia ovat kai hekin.

Oletteko panneet merkille iän mukana alentuneen ärsyyntymiskynnyksen?
Olen huomannut , että mieheni on alkanut kimpaantua joka asiasta. Ehkä huonontunut kuulokin vaikuttaa, mutta on usein pakko miettiä, onko aihetta sanoa jotakin, koska hän suuttuu joka tapauksessa. Hän käyttäytyy aivan kuin olisin täysi häirikkö, joka ei anna hänelle hetken rauhaa, vaikka en puhu mitään tuntikausiin. "MITÄ NYT!" hän kimpailee, vaikka kysyn jotain aivan arkipäiväistä. Hän asettuu kynnyksille kädet puuskassa, kun näkee minun liikuskelevan huushollin askareissa, hän neuvoo ruuan laitossa, kysyy olenko muistanut suolan! Olen tehnyt ruokaa 60 vuotta, en todellakaan kaipaa tietoa, miten sipuli pilkotaan. Kun hän tekee jotain askaretta, ei häntä voi häiritä, koska hän käyttäytyy kuin maailmanloppu olisi tulossa, kun TÄMÄ jää kesken, MITÄ NYT!

Minä olen kokonaan kilpikonnapuolustuksessa, en puhu, en ole edes samassa huoneessa, kun hän seuraa TV:n formulakisoja tai muuta maailman tärkeintä. Kun olemme kaupungilla liikkeellä, hän komentaa minua kuin olisin kaikkien tiellä, VARO autoja, VÄISTÄ noita lastenrattaita, ÄLÄ seiso siinä suojatien tukkona! Tunnen itseni koiraksi monta kertaa.

Joskus sitten kimpaannun minäkin ja vaadin häntä käyttäytymään ihmisiksi. Ottaa kyllä onkeensa huomautukseni, mutta ei tunnu mukavalta ruveta tuollaisista asioista tekemään numeroa. On vain ihan kuin häneltä olisi käytöstavat jääneet edellisille vuosikymmenille.
Tuntuuko tutulta?

Kyllä tuollaisia miehiä löytyy. Syynä on pätemisen tarve eläkkeelle jäädessä, turhautuminen. Appiukko oli työttömänä jonkin aikaa, ja pomotti anoppia kaikessa samalla tavoin. Anoppi tosin oppi vain hymyilemään, minusta se oli ihan heevetin nynnyä.

Usein maaseudun miehet ottavat jo nuorena saman tyylin kuin isänsä,,,,,naisen kustannuksella, naurettavaa, jos vain silloin kokevat olevansa pomoja! Ei kannata painaa päätään ja alistua, siihen ei ole mitään syytä, vaan keskustella ja saada tajuamaan seuraukset.
Nyt jo olet hiljentynyt? Sehän häntä hermostuttaa varmaan, kärsiköön seuraukset sitten jos ei tajua, tai sitten lähdet.

Jospa pääsis rahoihin käsiksi