Olen pystyyn kuollut

Mikään ei oo mittään

Nuorena miehenä kaikki, ei vain viini, laulu ja naiset vaan opiskelu, työ, urheilu, politiikka, ihan kaikki kiinnosti ja herätti suuria tunteita. Nykyään ei mikään, kaikki on samantekevää. Ikää ei ole kuin 47 vuotta mutta tässäkö tämä nyt sitten oli, loppuelämä on tälläistä?

Eipä silti, on tässä hyvätkin puolensa. Kun ei mikään innosta eikä kiinnosta ei tule pettymyksiä eikä mistään stressaa. Kai kun lapsenlapsia tulee ja eläkkeelle pääsee niin elämä muuttuu mielenkiintoisemmaksi, tai sitten ei.

255

7134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinhän se on

      Ajattele asiaa niin että nyt on ihanaa aikaa vihdoinkin,ei tressiä,ei huolta ja murhetta mistään.Lapset ovat omillaan ja sun ei tartte kantaa huolta niistä,korkeintaan puolisostasi tai vaan itsestäsi.Minusta ikä 50-60 on parsta aikaa elämässä!Vihdoinkin aikaa itselle,kokeile ajatella näin ja näinhän se on

      • Mikään ei oo mittään

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.


      • KuolisiJoPois
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        50 vuotiaana kannattaa jo alkaa ajatella kuolemaa ja voivottelemaan omaa mullaksi muuttumistaan. Oma isäni on jo 30 vuotta odottanut kuolemaa. Vieläkin terve 80 vuotias.


      • NUO PÖLJÄ
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        Kerro ihmeessä missä olet työssä.VARMATYÖPAIKKA.....huh huh


      • Työnrepijä
        KuolisiJoPois kirjoitti:

        50 vuotiaana kannattaa jo alkaa ajatella kuolemaa ja voivottelemaan omaa mullaksi muuttumistaan. Oma isäni on jo 30 vuotta odottanut kuolemaa. Vieläkin terve 80 vuotias.

        Isäs on saanut olla hyvän katon alla ja katellu läpilänkien koko elämänsä. Siinä se on .


      • hk,
        KuolisiJoPois kirjoitti:

        50 vuotiaana kannattaa jo alkaa ajatella kuolemaa ja voivottelemaan omaa mullaksi muuttumistaan. Oma isäni on jo 30 vuotta odottanut kuolemaa. Vieläkin terve 80 vuotias.

        ootaaaahan kun 50 täytät sit alakaa tapahtua, seuraa itseäsi, on vaikka minkäläistä vaivaa,,,,, nauti elämästä kun oo viel terve, ja sit lapsen lapsista ne on elämän suola...


      • Helppo elämäkö?
        KuolisiJoPois kirjoitti:

        50 vuotiaana kannattaa jo alkaa ajatella kuolemaa ja voivottelemaan omaa mullaksi muuttumistaan. Oma isäni on jo 30 vuotta odottanut kuolemaa. Vieläkin terve 80 vuotias.

        Just niin. Vaikka ei kiinnosta mikään, niin kannattaa väkisin ja hammasta purren mennä vaikka kansanopiston ruumisarkuntekokurssille. Älyttömän hyvä ja järkevä harrastus. Jos tämäkään ei riitä, niin voin laittaa muutaman osoitteen, johon sitä velattomasta asunnosta yli jäävää omaisuutta voi lahjoittaa. Jää nyt hyvä mies ainakin töistä pois ja vapautta paikkasi semmosille, jotka sitä tarvii. Työltä vapautuvalla ajalla voit mennä tukihenkilöksi saattokotiin, vanhuspalveluihin tai muihin vastaaviin toimiin.


      • Kateellinen!!!!
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        "niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen."

        Tuo olisi ihanan rentoa!


      • Toivo555
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        Jos se on masennusta?


      • ....................
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        Elämäsi on ehkä ollut liian helppo. Et ymmärrä velattomuuden, lasten ja terveyden arvoa.

        Mietipä jotain synnynnäisesti sairasta miestä, jolla on ollut taloudellisia ja ihmissuhdevaikeuksia koko ikänsä sairautensa vuoksi. Sitten 40 ikäisenä hän tapaa elämänsä naisen ja pian he odottavat esikoistaan! He sisustavat pieneen kotiinsa nurkkauksen vauvansängylle ja ostelevat kirppareilta kauniita vauvanvaatteita.... Tämä mies ei ole koskaan elämässään ollut yhtä onnellinen ja osaa arvostaa jokaista arkistakin hetkeä.

        Kaikella on hintansa.


      • No hävetkää edes
        Työnrepijä kirjoitti:

        Isäs on saanut olla hyvän katon alla ja katellu läpilänkien koko elämänsä. Siinä se on .

        Hah mitä luusereita täällä vinkuu. Itseäni kiinnostaa kaikki ja tosi paljon. Olen tavallaan jopa pirteämpi kuin nauravat ihmiset mainoksissa. Olen jopa pirteämpi kuin monet teeveessä esiintyvät julkkikset jotka ovat minuun verraten kuin lahnoja.


      • mistääneitulesitäkää
        hk, kirjoitti:

        ootaaaahan kun 50 täytät sit alakaa tapahtua, seuraa itseäsi, on vaikka minkäläistä vaivaa,,,,, nauti elämästä kun oo viel terve, ja sit lapsen lapsista ne on elämän suola...

        Sul on alkanut pappatauti, vert. mummotauti. Testasteroni tasot alhaalla. Vähän masennusta. Lekuri auttaa tai nauraa.

        Monet laittaa tuossa iässä ja tilanteessa vanhan parisuhteensa kiertoon. Elämää on vielä paljon jäljellä. Jopa mielenkiintoista.


      • Pitkäaikatyötön
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        "Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne."

        Oletko kokeillut työttömyyttä? Meitä on satojatuhansia odottamassa edes jotain työpaikkaa, josta saisi vaikka vain minimipalkan.

        No, fiksumpi valinta olisi vuorotteluvapaa, jotta pääset halutessasi takaisin töihin.
        http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/loyda_toita/vuorotteluvapaa/index.html


      • taival loppusuoralla
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        Loppua kohden käyt.


      • kysykatrihelenalta.
        Kateellinen!!!! kirjoitti:

        "niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen."

        Tuo olisi ihanan rentoa!

        Ala nussimaan uutta ! Nussiuutta, piristyt, hae jalkavaimo itsellesi. piristyt.?


      • murjotasitten!
        Toivo555 kirjoitti:

        Jos se on masennusta?

        Mitään masennusta! Kullinsa kaipaa uutta koloa, johon pujahtaa ja saa energiaa. Rakastu!


      • svenska6,rock'n'roll
        taival loppusuoralla kirjoitti:

        Loppua kohden käyt.

        niinkuin muutenkin hän kävisi,mutta eikö sen loppusuoran voisi vetää komeesti


      • Itselläin tuollaisia
        No hävetkää edes kirjoitti:

        Hah mitä luusereita täällä vinkuu. Itseäni kiinnostaa kaikki ja tosi paljon. Olen tavallaan jopa pirteämpi kuin nauravat ihmiset mainoksissa. Olen jopa pirteämpi kuin monet teeveessä esiintyvät julkkikset jotka ovat minuun verraten kuin lahnoja.

        fiiliksiä ollut masennuksen johdosta. Muuten ei. Muuten olen intohimoisesti elämään suhtautuva.


      • Pappatautia luulen
        mistääneitulesitäkää kirjoitti:

        Sul on alkanut pappatauti, vert. mummotauti. Testasteroni tasot alhaalla. Vähän masennusta. Lekuri auttaa tai nauraa.

        Monet laittaa tuossa iässä ja tilanteessa vanhan parisuhteensa kiertoon. Elämää on vielä paljon jäljellä. Jopa mielenkiintoista.

        Tämä kirjoittaja osui oikeaan.

        Pappatauti on kuin mummokuume, vähän lievempi vain.
        Alkuperäisellä kysyjällä on mahdollisesti lievää masennusta, ehkä vain rajatilatapaus.

        Pappatauti on sikäli hauska tauti, että siitä puhutaan naureskellen. Siis ne puhuvat, joilla ei siitä oikeaa kokemusta ole. Minulla kesti reilut 5 vuotta. Aika stressaantunut olin, kun oli runsaasti univaikeuksia. Nyt hyvät unenlahjat 58veenä!


      • Oma valinta
        Pitkäaikatyötön kirjoitti:

        "Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne."

        Oletko kokeillut työttömyyttä? Meitä on satojatuhansia odottamassa edes jotain työpaikkaa, josta saisi vaikka vain minimipalkan.

        No, fiksumpi valinta olisi vuorotteluvapaa, jotta pääset halutessasi takaisin töihin.
        http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/loyda_toita/vuorotteluvapaa/index.html

        Laiskuudesta tuo loppujen lopuksi johtuu


      • hyvä tulevaisuus
        KuolisiJoPois kirjoitti:

        50 vuotiaana kannattaa jo alkaa ajatella kuolemaa ja voivottelemaan omaa mullaksi muuttumistaan. Oma isäni on jo 30 vuotta odottanut kuolemaa. Vieläkin terve 80 vuotias.

        Kuolemaa odotellessa kannattaa laittaa välit kuntoon Jumalan kanssa.


      • ylipappinen
        svenska6,rock'n'roll kirjoitti:

        niinkuin muutenkin hän kävisi,mutta eikö sen loppusuoran voisi vetää komeesti

        Ei muuta kun lakana korvien yli ja alat hiippailemaan kohti hautausmaata.


      • KylmäJaPimeäSuomi
        Itselläin tuollaisia kirjoitti:

        fiiliksiä ollut masennuksen johdosta. Muuten ei. Muuten olen intohimoisesti elämään suhtautuva.

        Mitä sääliä aloittaja kaipaa? Monella parikymppisellä nuorella on jo kiinnostus loppunut elämään. Hyvä että aloittaja noin pitkälle pääsi ennenkuin iski masennus.


      • asiat oikkein!
        hyvä tulevaisuus kirjoitti:

        Kuolemaa odotellessa kannattaa laittaa välit kuntoon Jumalan kanssa.

        Niin, ettei ole liian kuoppainen ja tömssyinen tie luo Jumalan! Sitä odotellessa, miten olet elänyt elämäsi? Oletko tarpeeksi huomioinut vaimoasi ja perhettäsi?


      • isukki 59v

        ihmettelen.itselläni syntyi juuri lapsi.ikää kohta 59v.nythän se elämä alkaa saa hoitaa lapsia,käydä linnanmäellä tykkimäellä ja nauttia elämästä


      • Vapahtajan opissa.
        KylmäJaPimeäSuomi kirjoitti:

        Mitä sääliä aloittaja kaipaa? Monella parikymppisellä nuorella on jo kiinnostus loppunut elämään. Hyvä että aloittaja noin pitkälle pääsi ennenkuin iski masennus.

        https://www.youtube.com/watch?v=i98zFFcQkyA&feature=kp

        Joo mee jonnekin, mutta älä sinne. Jos kiinnostukset on ohi, olet luullut tietäväsi kaiken, se ei ole mahdollista vielä, opiskele vaikkapa tietokonealaa, niin käsität, että "on maailmassa monta ihmeellistä, kummallista asiaa, jopa isommellekin kulkijalle". Taivaassa niitä asioita on enemmän, kuin yhden oman Telluksemme sisällä, ja päällä, mutta jokainen anova saa, ja jokaiselle annetaan se mitä häneltä pyydetään. Älä riko tätä käskyä, jos joku sinultakin jotain pyytää, se on hyvä olo, jos pystyy itteään köyhempää auttamaan. Mutta älä mene velkaa pyytämään takaisin, jos se ei vapaaehtoisesti sitä maksa....


      • Äly hoi!
        Vapahtajan opissa. kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=i98zFFcQkyA&feature=kp

        Joo mee jonnekin, mutta älä sinne. Jos kiinnostukset on ohi, olet luullut tietäväsi kaiken, se ei ole mahdollista vielä, opiskele vaikkapa tietokonealaa, niin käsität, että "on maailmassa monta ihmeellistä, kummallista asiaa, jopa isommellekin kulkijalle". Taivaassa niitä asioita on enemmän, kuin yhden oman Telluksemme sisällä, ja päällä, mutta jokainen anova saa, ja jokaiselle annetaan se mitä häneltä pyydetään. Älä riko tätä käskyä, jos joku sinultakin jotain pyytää, se on hyvä olo, jos pystyy itteään köyhempää auttamaan. Mutta älä mene velkaa pyytämään takaisin, jos se ei vapaaehtoisesti sitä maksa....

        Nyt kun puhutaan viisikymppisistä niin mitä ihmettä tuo CHEEK videon linkki täällä tekee?


      • Kuolin v.-96
        KuolisiJoPois kirjoitti:

        50 vuotiaana kannattaa jo alkaa ajatella kuolemaa ja voivottelemaan omaa mullaksi muuttumistaan. Oma isäni on jo 30 vuotta odottanut kuolemaa. Vieläkin terve 80 vuotias.

        Aloin odottamaan kuolemaa 12-13-vuotiaana. Uskoin aina että taivaassa on parempi olla, kukaan ei kiusaa eikä ole kärsimystä ja muuta murhetta.
        Nyt olen 50-vuotias pitkäaikaistyötön, eläkkeelle pääsen 10-vuoden kuluttua jos elän. Ei lapsia ei mitään. Ennen elin työlle vain sillä oli merkitystä ja työtovereilla sekä työyhteisöllä.
        Lisäksi on 20-vuoden ulosotto päällä. Kun pääsen eläkkeelle on ulosottovelka jo vanhentunut. En usko eläväni 60-vuotiaaksi koska olen viimeiset 5-vuotta ollut leipäjonossa. Eu-ruokaavustukset loppuivat vuosi sitten, ja nyt ollaan oman seurakunnan leipäjonossa.
        Alkoholia en käytä enkä polta tupakkaa.

        Ei raittiille ja hyvälle työntekijälle kaakonkulmalla työtä ole kun ei ole ajokorttia.

        Tulisi jo kuolema ja antaisi levon ja rauhan kun tunnen syyllisyyttä työttömyydestäni.
        Mitään sos etuuksia en saa. Ei asumistukea en toimeen tulotukea koska olen avioliitossa puolison kanssa joka myös on työtön.

        Ei se ole elämää että kun tilille tulee kelan 500 euroa kuussa ja maksaa asumiskulut ja sähkö ja nettilaskun. Sen jälkeen vaan hengittää ja muistelee aikaa jolloinka oli töitä! 20-vuoden helvetti ja löysässä hirressä roikkuminen ei ole kivaa eikä elämää. Tulkoon ryssä perkeleet ja maailmanloppu siinä samalla.


      • Jumalakaan ei auta
        Helppo elämäkö? kirjoitti:

        Just niin. Vaikka ei kiinnosta mikään, niin kannattaa väkisin ja hammasta purren mennä vaikka kansanopiston ruumisarkuntekokurssille. Älyttömän hyvä ja järkevä harrastus. Jos tämäkään ei riitä, niin voin laittaa muutaman osoitteen, johon sitä velattomasta asunnosta yli jäävää omaisuutta voi lahjoittaa. Jää nyt hyvä mies ainakin töistä pois ja vapautta paikkasi semmosille, jotka sitä tarvii. Työltä vapautuvalla ajalla voit mennä tukihenkilöksi saattokotiin, vanhuspalveluihin tai muihin vastaaviin toimiin.

        Kannattaa harrastaa jos on varaa ja työ. Työttömänä minulla ei ole varaa edes harrastaa kun kaikki maksaa en pääde koti kulmilta mihinkään kun ei ole bussilippua sekin kun maksaa.

        Tyhjiön ja vapaa ajan voi täyttää työssä käyvä ihminen menemällä vaikka valokuvauskurssille ja sellaisille kursseille minne me työttömät emme koskaan tule pääsemään. Valtio kun ei sponsoroi harrastamaan mitään vaan toivoo että kuolisimme pois.


      • päiväkerrallaan?
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        Perhe, vaimo, lapset ja lastenlapset, ystävät yms. harrastukset. Sehän se on just sitä parhainta elämää, elät parhainta aikaa elämässäsi, toisinkin voisi olla. Onneaan ei ihminen huomaa ,ennenkuin sen menettää? Mietipä sitä. Miten sulla on kaikki hyvin. Voit matkustaa, lomailla, mökkeillä, kotia laittaa, harrastaa ystävien kanssa vaikka mitä. positiivisesti pitää jo ajatella tuossa iässä. Ei tarvitse uutta puolisoa hakea, kun tyytyy siihen omaansa. Kaikkea hyvää Sinulle .


      • jaksatko?
        KuolisiJoPois kirjoitti:

        50 vuotiaana kannattaa jo alkaa ajatella kuolemaa ja voivottelemaan omaa mullaksi muuttumistaan. Oma isäni on jo 30 vuotta odottanut kuolemaa. Vieläkin terve 80 vuotias.

        Miten voit sanoa noin. Täältä on lähtenyt eri-ikäisiä tuonpuoleiseen, vauvasta vaariin ja mummoon. Jokainen vuorollaan kutsutaan, ei taivaanisä kysy ikää, milloin kukin täältä on valmis lähtemään. Elä iloisena sen ajan minkä johdatus on sulle suonut. Me emme tiedä huomista ,minkä se meille tuo. Ilonko vai surun. Olkaamme nöyriä ja iloitkaamme jokaisesta aamusta, jonka saamme herätä terveenä kohtaamaan. Ei pidä masentua jonninjoutavasta, ei kaikilla ole yhtä hyvin asiat ,kuin sinulla. Maailmassa on nälkää näkeviä, köyhiä, pakolaisia, joita ei voi syyttää, kun he ovat joutuneet ahdinkoon, eikä heitä voi tuomita siitä, jos ovat kerjäläisiä, pakolaisia tai muuten vammaisia ja sairaita. ymmärrystä pyydän?


      • Rauha Jeesuksessa
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        Niin ajallinen itselleen haaliminen ja elämä tuo onnea. Etsi Jumalaan ja elämää Hänen yhteydessään, niin uusi elämä avautuu. Löydät elämäsi syvimmän jujun. Kyllä elämä on suuri lahja.


      • jokavuodestaruusu.
        murjotasitten! kirjoitti:

        Mitään masennusta! Kullinsa kaipaa uutta koloa, johon pujahtaa ja saa energiaa. Rakastu!

        Ei masentuneena jaksa ajatella sellaisia, jos on kipeä mieleltään. Rakkaus on tullakseen ,jos tulee. Toinen ihminen voi piristää masentuneen ja ,jos on ohjelmaa ja tekemistä. Ystäviä hän kaipaa ja lohdutusta, että jaksaa ponnistaa alkuun kohti tavoittelemaan vuotta 90.


      • vitun
        päiväkerrallaan? kirjoitti:

        Perhe, vaimo, lapset ja lastenlapset, ystävät yms. harrastukset. Sehän se on just sitä parhainta elämää, elät parhainta aikaa elämässäsi, toisinkin voisi olla. Onneaan ei ihminen huomaa ,ennenkuin sen menettää? Mietipä sitä. Miten sulla on kaikki hyvin. Voit matkustaa, lomailla, mökkeillä, kotia laittaa, harrastaa ystävien kanssa vaikka mitä. positiivisesti pitää jo ajatella tuossa iässä. Ei tarvitse uutta puolisoa hakea, kun tyytyy siihen omaansa. Kaikkea hyvää Sinulle .

        >Voit matkustaa, lomailla, mökkeillä, kotia laittaa, harrastaa ystävien kanssa vaikka mitä.

        Totuus: Ei voi. Pitää istua päivätöissä ja työmatkalla viisi kertaa viikossa n.9h päivässä.

        Yritä siinä samalla matkustaa ja mökkeillä.


      • laiskimus
        Jumalakaan ei auta kirjoitti:

        Kannattaa harrastaa jos on varaa ja työ. Työttömänä minulla ei ole varaa edes harrastaa kun kaikki maksaa en pääde koti kulmilta mihinkään kun ei ole bussilippua sekin kun maksaa.

        Tyhjiön ja vapaa ajan voi täyttää työssä käyvä ihminen menemällä vaikka valokuvauskurssille ja sellaisille kursseille minne me työttömät emme koskaan tule pääsemään. Valtio kun ei sponsoroi harrastamaan mitään vaan toivoo että kuolisimme pois.

        Mene töihin äläkä valita.


      • Olemattomiin uskojat
        hyvä tulevaisuus kirjoitti:

        Kuolemaa odotellessa kannattaa laittaa välit kuntoon Jumalan kanssa.

        Hehheh! Sille olemattomalle tais riittää pelkkä "anteeks". Hanki sinäkin aivot ja mieti onko tosiaan jotain ihmistä suurempaa olemassa.

        Jumala joka taikoi itse itsensä tyhjiöstä ja sai itselleen äärettömät voimat ja nykyään ollut miljoonia vai miljardeja vuosia tuolla iloisena omalla paikallaan vahtimassa muiden tekemisiä, ei ainakaan tylsyys iske vittu mitä paskaa on ihmisille jauhettu!


      • Eikö?
        KuolisiJoPois kirjoitti:

        50 vuotiaana kannattaa jo alkaa ajatella kuolemaa ja voivottelemaan omaa mullaksi muuttumistaan. Oma isäni on jo 30 vuotta odottanut kuolemaa. Vieläkin terve 80 vuotias.

        Joo onhan näitä juttuja. Katso ensin päivän lehden kuolin ilmoitukset joka aamu ja sitten jos oma nimi ei ole ristin alla, niin voi ottaa aamukahvit.


      • Vaphtajan opissa
        Äly hoi! kirjoitti:

        Nyt kun puhutaan viisikymppisistä niin mitä ihmettä tuo CHEEK videon linkki täällä tekee?

        En oo itte yli viisikymmpinen, ihmisijässä. Eikä suomalainen muutu, vaikka joku luuli että muuttui...Hieman eri tavat ja työt voi tulla, ja eri musiikkityyli, mutta ei ikä muuta mittää, jos ei mitään opi. Älä luule olevasi "eri ihmisgategoria" jo on ikää 10 vuotta enemmän tai vähemmän, vain "Sielun ikä"; tekee käytökseen muutoksia....
        Joskus vastasyntynyt lapsi oli vanhempi kuin juuri kuollut vanhus....


      • Toimii!
        Vaphtajan opissa kirjoitti:

        En oo itte yli viisikymmpinen, ihmisijässä. Eikä suomalainen muutu, vaikka joku luuli että muuttui...Hieman eri tavat ja työt voi tulla, ja eri musiikkityyli, mutta ei ikä muuta mittää, jos ei mitään opi. Älä luule olevasi "eri ihmisgategoria" jo on ikää 10 vuotta enemmän tai vähemmän, vain "Sielun ikä"; tekee käytökseen muutoksia....
        Joskus vastasyntynyt lapsi oli vanhempi kuin juuri kuollut vanhus....

        25.Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.


        6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

        24. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.


      • Tutkittu fakta
        Toimii! kirjoitti:

        25.Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.


        6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

        24. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.

        Sielu on sama kuin suoli.


      • Että silleen
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        Mikään ei kiinnosta sua, koska sä tiedät että velaton asunto ja työ ei tuo elämään sisältöä oikeasti. Elämän arvot ovat aivan toiset kuin puurtaminen päivästä toiseen työssä, josta useatkaan meistä eivät edes pidä. Liika tuloshakuisuus kaikessa pilaa elämää. Ihmiset eivät jaksa tehdä toisille lähes orjan lailla töitä, silloin kun nämä muutamat harvat ja valitut tekevät mahdollisimman paljon voittoa yrityksillään. Se tuloshakuisuus kaikessa on mielestäni mennyt jo liian pitkälle. Jokainen haluaa rikastua lähes keinolla millä hyvänsä. Ja mitä rahalla tekee silloin kun muutoin elämä on tyhjää?

        Luulen, että elämän sisällön antaa toisten 'palveleminen', toisille ilon ja mielihyvän tuottaminen. Olla rakastettu ja antaa vastarakkautta. Ihminen paikkaa sitä sisäistä tyhjyyttään kaikella ulkoisella.... niin sekin vain on. On unohdettu elämisen perusarvot.

        Suomalainen kulttuuri on vielä hyvin pitkälle ollut sellaista, että jokaisen tulee pärjätä yksin ja omillaan. Aito yhteisöllisyys puuttuu.. elämänilo tulee aidoista, hyvistä ihmissuhteista.


      • tsemiähei
        Mikään ei oo mittään kirjoitti:

        Niin mutta mistään ei innostu. Mitä silloin hyödyttää että on velaton asunto, varma työpaikka, terve jne. Kaikki on sitä samaa päivästä toiseen.

        mulla on ollut tuo sama ajatus jo teini-iästä lähtien...
        Mitä vanhemmaksi elää, sitä vaikeampi on muidenkaan ehdottaa, että kokeile sitä, tai tätä kun alkaa olla nähnyt jo laajalti elämän koko kirjon, ja moni juttu olis mun puolesta ihan voinut jäädä kokemattakin.

        Kai sitä sitten aina välillä innostuu sen verran jostain pikkuasiasta, että jaksaa vain jatkaa. Vaikka ihan samaa mieltä kuin silloin neljätoistavuotiaana, että tässä tämä elämä on, eikä sillä ole mitään järkeä.

        Mutta näinhän se asia on :) Tässä tämä elämä on, ei se ole mitään hurjaa ja ihmeellistä, vaan ihan tavallista ja paikoitellen hyvin tylsää. Eikä kukaan koskaan muuta luvannutkaan. Pitänee vain jotenkin oppia nauttimaan siitä.


      • loppusuoralla
        hk, kirjoitti:

        ootaaaahan kun 50 täytät sit alakaa tapahtua, seuraa itseäsi, on vaikka minkäläistä vaivaa,,,,, nauti elämästä kun oo viel terve, ja sit lapsen lapsista ne on elämän suola...

        Ehdottomasti 47v kannattaa jo alkaa ajatella loppuelämää,
        miettiä, mitä tein elämässäni väärin tai mitä jätin tekemättä?


      • ops669

        "Vihdoinkin aikaa itselle"

        Niin mutta kun aloittaja tarkoitti aivan eri asiaa. Puhutaan siitä kun se itse on kuollut. Siihen ei auta mikään ajattelu.


      • tee jotain
        vitun kirjoitti:

        >Voit matkustaa, lomailla, mökkeillä, kotia laittaa, harrastaa ystävien kanssa vaikka mitä.

        Totuus: Ei voi. Pitää istua päivätöissä ja työmatkalla viisi kertaa viikossa n.9h päivässä.

        Yritä siinä samalla matkustaa ja mökkeillä.

        Sinun kannattaa harkita isoa elämänmuutosta. Tuo mielualasi johtuu tosissaan siitä, että elät kuin robotti. Elämäsi on kaavan suorittamista.

        On jo iso asia, että elämä ei maistu. Elion tehtävä kaikkesi, jotta alkaa maistumaan.

        Työkuviostasi sinun on päästävä irti.
        Jätä kaikki ne asiat, jotka eivät enää innosta.

        Tee tilaa uudelle.


    • jpkjö

      Elämä on sellaista kuin teet siitä... mahdollisia kiinnostuksen kohteita on loputtomasti kuten vaikka athabasca-kielen opiskelu tai serverishakin pelaaminen. Sen kun valitset.

    • jannu-huoleton

      Tuttu tunne.Kaikki tarvittava on saavutettu eikä mikään kiinnosta..Luulin jo hieman sinua vanhempana että elämä alkaa taas tuntua jollekkii..Kuten huomaat olen sinua muutaman vuoden vanhempi.

      Juuri saman ikäisenä tuntui samalta kuin sinustakin.Tylsää ja että mikään ei tule tuntumaan miltään.Olisi ihan sama vaikka ei olisi työtä tai mitään omaa..Kukaan koskaan ei saisi tuntemaan mitään..Naiset..He tuntuiva olevan kaikki saman laisia,eikä hetkauttanut yhtään vaikka joku lirkuttelikin..Tuli vain menepois-olo.

      Lähestyt ikää jolloin tulee hetki..Tulee vauhtia ja vaarallisia tilanteita.Tarkoitan vaarallisilla tilanteilla sitä että kaikki tulee tuntumaan ja hyvässä mielessä..

      Kun ja jos sellainen aika tulee niin tartu hetkeen sillä se voi olla ainulaatuista ja jopa pysyvää jos se oikein oivaltaa..Maallinen omaisuus ei varmasti edelleenkään kiinnosta mut siitä pääsee eroon helposti ja vapauden tunne on todella hyvä..Ei se elämä vielä lopu..Tsemppiä..

      • Rees

        Ei ole mitään elämää ilman Kristusta, itse jo 20 kymppisenä koin kokeneeni kaiken mitä maailma voi tarjota, kun annoin elämäni Jeesuksen Kristuksen käsiin ymmärsin mitä Elämä todella on.

        En tiennyt muusta tiestä ja se tie mitä kuljin päättyi umpikujaan ainoa vaihtoehto oli kuolema ja niin kävi kuolin itselleni ja nyt elän Kristukselle, Kristuksessa aukesi Tie elämään.

        9. Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
        10. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.


    • Tässä ehdotuksia

      Aloittaja, jos naimisissa niin hommaa salarakas. Sellainen kolmekymppinen, kaunis, kiihkeä ja seksikäs. Sen kanssa tuntee olevansa elossa!

      Jos/kun jäätte kiinni niin vaimo siitä riemastuu, menee lusikat jakoon. Elämässä on fudua kun tulee kunnon riita ja omaisuus jaetaan puoliksi. Salarakkaan kanssa naimisiin ja pari lasta, siinä tekemistä riittää, ei ehdi turhia murehtia. Tai sitten vain alat ryyppäämään, lähtee duuni, lähtee muija, ei ole elämä enää tylsää.

      • Kännissä nytkin

        Alkaa ryyppäämään, se on hyvä ehdotus. Virosta hakaa pakettiautollisen viinaa, lopettaa työnteon ja alkaa ryyppäämään, elämästä tulee jälleen mielenkiintoista.


      • Kännissä nytkin kirjoitti:

        Alkaa ryyppäämään, se on hyvä ehdotus. Virosta hakaa pakettiautollisen viinaa, lopettaa työnteon ja alkaa ryyppäämään, elämästä tulee jälleen mielenkiintoista.

        joo selvinpäin olo on epänormaali olotila.


      • kaikkihyvin!
        Kännissä nytkin kirjoitti:

        Alkaa ryyppäämään, se on hyvä ehdotus. Virosta hakaa pakettiautollisen viinaa, lopettaa työnteon ja alkaa ryyppäämään, elämästä tulee jälleen mielenkiintoista.

        Viinaa saa lähempääkin! Ei tarvitse virosta hakea. Osta suomalaista , suosi suomalaista, nai saamelaista!


      • Kaenuulainen Tamppi
        kaikkihyvin! kirjoitti:

        Viinaa saa lähempääkin! Ei tarvitse virosta hakea. Osta suomalaista , suosi suomalaista, nai saamelaista!

        Nai saamelaiasta, huh huh, eipä ollutkaan helppo pyyntö, Saamen kieli muistuttaa melkein Ranskaa, voi arpoa minkä tahansa kirjainkombinaation, jos vähän valehdellaan.... Vaikeaa se on siksi, että Lappi on melko kaukana eteläsuomesta. Onneksi ei sentään passia tartvitse sinne ostaa..


      • dgdfgdgdgdfg

        Joo ryyppäämisellähän se menee ohi -.- EI MENE!


      • vanhakin nuortuu

        Minun exäni teki juuri tuon 50v.-ikäkriisissä ja nyt ei tosiaan tartte miettiä enää ikäkriisiä, tekemistä riittää. Suosittelen sinullekin! Perusta uusi perhe ja tee pari mukulaa 20-30v:n kanssa niin elämällä on jälleen tarkoitus ja suunta.


    • imeit

      Niinks, ennen eläköitymistä sun ois jaksettava yli kymmenen vuotta duunailla. Maltatko jäädä eläkkeelle vai jäätkö työpaikan zombieksi ? ;D

    • Mikähän siinä on

      ettei ihminen osaa elää hetkessä ja löytää sen hetken parhaat puolet? Aina pitää kaivata jotain muuta vaikka elämä olisi kuinkakin hyvin. Vai onko se juurikin siinä, että asiat on liian hyvin? Sitä hyvää pitää vain itsestäänselvyytenä eikä osaa arvostaa sitä mitä on?

      Pisti hymyilyttämään nimimerkin "tässä ehdotuksia" vinkit. Niitä kun noudattaa ei elämä enää ole ikinä enää samaa kuin ennen, niillä ohjeilla saa kyllä hävitettyä tasapainoisen elämänsä. :D

      Tuonko takia keski-ikäiset miehet usein hankkivat moottoripyörän? Löytääkseen kadotetun nuoruuden ja ne tunteet, että jokin tuntuu joltain? Ihan sama miltä, kunhan vain tuntuu...

      Toivottavasti löydät sisäisen tasapainosi ja opit nauttimaan juuri siitä hetkestä jota elät. Hetkessä elämä saattaa muuttua täysin ja kadut, ettet osannut olla arvostaa kaikkea hyvää jota sinulla oli.

    • Haaveile, tee, toteu

      Siksi että sulla oli vain planA, mutta sä jätit haaveilemisen jo sikseen.

      Pitäisi olla tavoitteita. Nälkä tai jano ajaa ihmistä eteenpäin.

      Hormonit vie miestä siinä missä naistakin. Tasot saattaa olla pudonnu. Ehkä hyvä niin. Nyt on uusi vaihe ja uudet haaveet.

      Eikö olisi aika jalostaa sielua, eikä vain kerätä ensimmäistä kerrosta?

    • 'Vintin' tuuletus

      Aloituskommentista juolahti mieleen, että kaikki se, mikä nuoruudessa on tunteita nostattanut, ei ole kuitenkaan ollut oma juttusi. Se, jota sinä oman sisimpäsi halusta kaikista mieluimmin teet ja toimitat. Etsi se sisältäsi ja ala toteuttaa, niin sisältökin uudistuu ja alkaa elää uutta elämää.

    • Laskettele alpeilla

      Hyppää benji ja base-hyppyjä, käyt lenkillä aamulla, käyt illalla salilla yöllä, katsot telkkaria, surffaile netissä, matkustele jonnekkin, polttele kannabista, sauno, ja näin pois päin.

    • Hei!
      Olen itse 51 v mies. Mulla sama juttu mikään ei kiinnosta. Vaikka tapaan sexyn naisenkin, voi innostaa illan mutta se on siinä..
      Samoin rahaa olisi, mutta ei edes viitsi tuhlailla, kun kaikkea on jo mitä olen halunnut. Vielä kuitenkin yksi asia on milä mua kiinnostaa MATKAILU. Kokeilepa!

      • kiinnostaa!

        Minua kiinnostaa järven rannalla alasti ottaa aurinkoa, ihanan viltin päällä. Ja juoda mehua? Aurinko paistaa ja alasti on ihana olla rannalla järven sinisen?


    • Avaralle paikalle

      Itsekäs elämä ei tyydytä ihmisen kaikkia tarpeita.Meillä on myös tarve olla hyödyllisiä ja tarpeellisia,niin että saamme auttaa muita.Ehdotan että käännät katseesi pois itsestäsi ja annat kätesi ja jalkasi ja elämänkokemuksesi ihmiskunnan palvelukseen.Huomaatko lähimmäisten kärsimykset ympärilläsi?Koetko vastuuta muistakin kuin itsestäsi ja sukulaisistasi?Entä hengelliset tarpeesi,kaipaatko elämään arvoja jotka antavat sisimpään uuden arvojärjestyksen jossa oma tahto ei olekaan ykkös sijalla?Mietitkö mitä on kuoleman jälkeen?Ja vielä:se että alkaa kyseenalaistaa asioita joita on pitänyt itsestäänselvänä on hyvä alku elämänmuutokselle.Oman maan kulttuuri ja elinympäristökin on vain yksi monista,vaikkapa aasialainen kulttuuri on paljon kollektiivisempi ja tuo elämään muutakin syytä elää kuin omien tarpeiden täyttäminen.

    • samat fiilarit

      Täällä aloittajan kanssa samanikäinennainen.samat on fiilarit..mutta helpottavaa kuulla että se helpottaa..ajattelen positiivisesti,liikun,matkustelen..ajattelin että tämä johtuu siitä kun miessuhteet on menneet päin p:tä...kiinnostusta on,mutta vähän kyseenalaista tai miehiltä jotka ovat tunteettomia hyväksikäyttäjiä..oma vika varmaan...mutta pointti siis että tunnelin päässä näkyy valoa...joskus..tsemppiä myös muille :)

    • 187766

      Eiköhän se ole myös omasta elämän asenteesta kiinni.Jos itselleen toistelee samaa mantraa ettei mikään kiinnosta,alkaa siihen myös uskomaan.Olisit onnellinen siitä,että saat ylipäätään elää tätä elämää,kaikilla ei siihenkään ole mahdollisuutta.Valoa päiviin!

    • Nurmisto2

      Kannattaa alkaa jahdata nuoria alle 20-vuotiaita tyttöjä. Sellaisten mielestä yli 45-vuotias itsevarma humalainen on tosi hotti.

    • jore3

      nussit koko kaupunging lävitte

      • kohteet koettu!

        Sitä hän on jo tehnyt, nyt on puhumisen vuoro!


      • klöip9
        kohteet koettu! kirjoitti:

        Sitä hän on jo tehnyt, nyt on puhumisen vuoro!

        Katsokaa! Hän aikoo puhua!


      • Pokerinaama.
        klöip9 kirjoitti:

        Katsokaa! Hän aikoo puhua!

        Kannattaa jahdata tiedetyttöjä. Minun ei kannata, koska en ole viisi tiede, vaan kuusi, psykopaatti. Uskovainenkin olen, kyllä mulla kaikki kortit on tallella pakassa vielä, mutta vain yksi kerrallaan ne pitäisi antaa pikkulapsille pilkattavaksi....


    • Peterpanosemporio

      vuorotteluvapaalle duunista ja reissuun maailmalle, se on paras lääke.

    • Ihmiset aina valittavat ikäkriiseistä. Minusta kyseessä ei ole ikäsidonnainen asia se, että nuoruuden haaveet on jäänyt toteutumatta.

      Vielä pahemmaksi asian tekee, jos ei ole edes tulevaisuuden haaveita. Minut ainakin pitää vireessä kohtuullisesti toteutettavissa olevat haaveet, niiden eteen ponnistelu ja lopulta tavoitteeseen pääseminen. Ja sitten jälleen uusia unelmia kohti, ettei elämä ala polkemaan paikallaan.

      Mahtaisiko sinulla toimia sama?

    • extreme

      Ihan kamalaa jos jo 47 v ajattelee noin.Jotain pitää tehdä eikä jämähtää paikoilleen.Hanki uusi harrastus,tee jotain sellaista,mitä et ennen ole uskaltanut tms.Mieti,onko sulla masennusta ja tutkituta testosteronitasosi.Itse olen 53 nainen ja jollain tasolla kai vieläkin surkuttelen sitä,etten ajoissa tajunnut tahkota enempää rahaa tai omaisuutta,jota nyt voisin myydä,jotta voisinn harrastaa kaikkea kivaa.Vähät rahat menee matkoihin enkä nyt puhu jostain espanjan rantalomista vaan hiukka etremeä sen olla pittäää:) Harrastusta on ja ystäviä ja pari kertaa vuodessa otetaan kevyt kännit:) Naurua pitää elämässä olla ja muutenkin mukavaa.Luonnossa osaan nauttia pienistä asioista ja sen kauneudesta.Moottoripyörän vielä haluaisin ja irlantiin ratsastamaan hevosella ja ihanan miehenkin ja ja....Haaveile ja toteuta ne,jotka voit.

    • se menee ohi.

      Sulla on selvästi ikäkriisi menossa. Se menee kyllä vähitellen ohi. Joillekin niitä tulee useita ja joillekin ei yhtäkään.

    • 67765765765756

      Näin tämän etusivulla en ole 40 vaan 22 ja ihan samanlainen ajatusmaailma on itsellänikin.

      Omalla kohdallani luulen että tämä johtuu vaikeasta masennuksesta josta on jo tullut pysyvä olotila. Vertauskuvana: Ihankuin lääkäri olisi kertonut että on syöpä ja vuosi elinaikaa niin siinä sitten odottelee sitä päivää ja eihän millään enään ole väliä tuossa ajassa.

      En keksi mitään muuta sanottavaa, mutta masennukseltahan tuo kuullostaa, niitäkin on sitten eriasteisia.

    • Fiona11

      Voi sentään, tuollaisiako ne nykymiehet ovat!

      Olen itse 45-vuotias nainen, ja suhtaudun elämään aivan päinvastaisella tavalla. Maailma on täynnä kaikenlaista mielenkiintoista, kiehtovaa, nautinnollista ja hauskaa. Tunnit päivässä eivät meinaa riittää kaikkeen siihen, mitä haluaisin tehdä. Ilmankos onkin niin vaikea löytää kumppania oman ikäisistä miehistä, kun he alkavat ukkoutua ja tylsistyä.

      No, mieluummin yksin kuin huonossa seurassa, heh.

      • asdfasdafsafsd

        heh heh, olipa hauska juttu aktiiviselta naiselta. laitoitko facebookiin kuvan lounaasta ja raportin salitreeneistä.


      • Tylsistynyt1

        Olet kuule ihan oikeassa.
        Pitäisi vaan osata rakastaa itseään eniten maailmassa ja irtaantua muusta tylsistyneistä. Se on kumma, että muut arvostavat ja kehuvat, mutta oma mies ja hänen suku ovat luusereita. Onneksi minulla on ihanat sisarukset ja heidän pesueensa omista lapsista puhumattakaan.


      • Fiona11
        asdfasdafsafsd kirjoitti:

        heh heh, olipa hauska juttu aktiiviselta naiselta. laitoitko facebookiin kuvan lounaasta ja raportin salitreeneistä.

        Heko. Facebook-päivityksissäni pyrin itse asiassa poikkeamaan juuri tuosta valtavirrasta eli en esim. hehkuta matkoja tai lounaita - taikka niitä salitreenejä, vaikka ne minulle itselleni tärkeitä ovatkin. Sen sijaan pyrin pikemminkin hauskuuttamaan ystäviäni joillain persoonallisilla jutuilla. :)


      • Tosi on

        Ei neljävitoset miehet tahdo mitään saman ikäistä naista, ne on liian vanhoja. Kaunis, seksikäs kolmekymppinen se olla pitää.


    • Tylsistynyt1

      Olen 61 nainen, mutta fiilikset samat. Olen tai koen tehneeni vain vääriä ratkaisuja, ainoa, mitä en kadu on lapset, vaikka niiden tekemistäkin ajattelin odotusaikana huonoksi ratkaisuksi. Ura jäi haaveeksi opiskelut unelmaksi ja sakeana pohjalla kateelliset appivanhemmat ja miehen serkkutyttö. Nyt mietin miten löytää onnellinen elämä ja miten vaihtaa piirejä niin, että olisi mies joka tuntee intohimoa minua kohtaan eikä rakastellessa olisi videokapula kädessä ja surffaus pornosarjoissa.
      Ymmärrän että etoohan mun muodot, mutta miksi mies ei lähde nosteleen.
      Hän tykkää tylsästä elämästä ilman tunteita ja sosiaalisuutta, että revi tässä sitten huumoria onnesta puhumattakaan. Miehet ruikkaa eivät toimi, alistaa vaimoa ja vaatii palvelua, tehkää jotain itsekin niin voisi olla mielenkiintoista ja kokemusta antavaa, voisi löytyä itsestä ja toisesta vaikka mitä....

    • n45vhki

      AP tuu tänne. Järjestän kiinnostavaa... :)

      • eihuoria?

        No, Sinulla ei ole ainakaan huolta huomisesta. Taloudellisesti!


    • Parempaa oloa sulle

      Kannattaa käydä lääkärissä...kilpirauhaskokeet, testosteronitaso, masennustesti.

      Ei kannata vielä antautua. Tietoisesti voisi hakeutua tekemään mielihyvää tuottavia juttuja, kokeilla eri liikuntalajeja, saunoa, mennä hieronta ym hoitoihin. Elämä on kuitenkin aika ainutlaatuinen juttu.

      • jos on terve

        niinmut jos on terve

        lääkäri ei tiedä terveydestä vaan parantaa sairauksia

        terveyskeskus on salanimi pitää sanoa lasareetti tai sairashuone

        ei lääkäri tiedä paljonkaa terveydestä vaan parantaa paiseet perheestä jne.


    • jorma 10"

      Käyppä lääkärin vastaanotolla pyytämässä testosteronireseptiä.

      • murheellistenlauluje

        Ei kun samantien vuosihuolto. Onko verinäytteen ja yleistutkimuksen mukaan kaikki kunnossa (kolesterolit, verensokeri, verenpaine, maksa-arvot jne). Liikapaino, alkoholinkäyttötavat, tupakointi, liikuntapuoli. Beckin masennustesti. Jos kaikki OK sitten hormoniarvoja ja ehkä vitamiini-hivenaineanalyysi. Ravitsemusneuvojan/terapeutin arvio elämäntavoista ruokapäiväkirjan perusteella.
        Syön kesähuivini jos ei em. setistä löytyisi moniakin syitä asiantilaan.
        Ns. itseaiheutettua..


      • alkoi kiinnostaa
        murheellistenlauluje kirjoitti:

        Ei kun samantien vuosihuolto. Onko verinäytteen ja yleistutkimuksen mukaan kaikki kunnossa (kolesterolit, verensokeri, verenpaine, maksa-arvot jne). Liikapaino, alkoholinkäyttötavat, tupakointi, liikuntapuoli. Beckin masennustesti. Jos kaikki OK sitten hormoniarvoja ja ehkä vitamiini-hivenaineanalyysi. Ravitsemusneuvojan/terapeutin arvio elämäntavoista ruokapäiväkirjan perusteella.
        Syön kesähuivini jos ei em. setistä löytyisi moniakin syitä asiantilaan.
        Ns. itseaiheutettua..

        mikä on Beckin masennus ja sen testi


      • hra Beck
        alkoi kiinnostaa kirjoitti:

        mikä on Beckin masennus ja sen testi

        KVG Beckin masennustesti.


    • vaietaan ?

      Johtuupi todennäköisesti tukiasemasäteilystä, 3- ja 4 G verkoista. Se on hyvin yleinen tuntemus ja alkoi about 90-luvun puolivälistä.

      • tosi juttu

        sen jälkeen rupes oudosti pollaa jomottaan.


      • tanssaamaan?
        tosi juttu kirjoitti:

        sen jälkeen rupes oudosti pollaa jomottaan.

        Mene tanssimaan JÄTKÄN HUMPPAA ja eldankajärven jäätä?


    • Tätini Lempi oli sun ikänen ku se pääs enskerran pyhiinvaellusmatkalle toiveittensa maahan Neuvostoliittoon.
      Se marmatti että "nuorena sitä ois pitäny päästä, ei tässä iässä mikään tunnu enää miltään" :(
      Ma ite olin silloin sunnilleen 12 v.
      Tätini marmatus vaikutti jonkin aikaa mun omaan vanhenemisen kokemiseen, kunnes pääsin siitä irti. Marmatuksesta nimittäin.

      Nyt oon sitä mieltä että täti oli täysin väärässä ja tää on kokemuspohjasta tietoo .

      Oon opiskellu 50 v. jälkeenki 3 uutta kieltä (ei siis kolmea vaan kolme), opetellu ajaan moottoripyörää jolla oon käyny sillä ulkomailla (enkä tarkota Ruotsii) jne.

      Tää ei oo "myönteistä ajatteluu", vihaan jo sanaaki, vaan jotaki muuta.
      En tiijä mikä on asian ydin, mutta mulla on toiminu niin että oon huoltanu kaikkia minäni puolia: fyysistä, sielullista ja hengellistä. Siitä näyttää löytyvän tasapaino joka saa kaiken näyttämään mielekkäältä !


      Projekteja on menossa, meinaan vielä mennä sillä prätkällä sinne ent./nyk. neuvostoliittoon, kirjoittaa kirjan tasapainosta sekä mennä naimisiin.


      Siitä olen tietonen että jonaki päivänä tää loppuu ja kaikki jää kesken, ei maha mittää...

      • neuvostokieli

        voisitko ajatella että jäisit neuvostoliittoon prätkinesi?

        Olet opiskellut kolme uutta kieltä,

        vai kolmea uutta kieltä,

        osaatko niistä yhtään niin että kannatti tuhlata aikaa?

        Tietenkin jos ennen sitä osasit vain suomea niin
        englantia voi opiskella

        Mutta mitä jos jäisit neuvostoliittoon ihan pysyvästi


      • neuvostokieli kirjoitti:

        voisitko ajatella että jäisit neuvostoliittoon prätkinesi?

        Olet opiskellut kolme uutta kieltä,

        vai kolmea uutta kieltä,

        osaatko niistä yhtään niin että kannatti tuhlata aikaa?

        Tietenkin jos ennen sitä osasit vain suomea niin
        englantia voi opiskella

        Mutta mitä jos jäisit neuvostoliittoon ihan pysyvästi

        Johan ma kaiken selostin. Siis kolme uutta on eri asia ku kolmea uutta :

        Enkku kieltämättä on yksi niistä. Venättä satuin osaamaan jo ennestään.

        Siis pysyvästi jään sytten siihen ku prätkä sammuu. Yritä ymmärtää että niin jäät säki, ni ei tartte riitelee turhista


    • leski52v

      Jos olis vaikka joku tauti, masennus tai kilpirauhasen vajaatoiminta? Mene nyt aluksi työpaikkasi lääkäriin itsesi tutkituttamaan.

    • Sama vika rahikaisella :) Jos lapsia ei olisi ja mahdollisuutta ehkä joskus nähdä lapsenlapsia, niin ei olisi yksinkertaisesti valon häivääkään enää, ehkä - vai onko tämä vain ohimenevä ikääntymiseen liittyvä vaihe? Toivottavasti :)

      • päällekkäin????

        Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluja. Sarvi on kova ja naimahalut kasvaa.


      • Elämässä on muutakin

        Entä sitten, jos et koskaan saa lapsenlapsia? Lapset ovat lainaa, ihminen ei voi odottaa, että he täyttävät sinun elämäsi. Se on oma elämäntehtäväsi.


    • Huomasin jo 12-vuotiaana, että tämä maailma on vääryyden maailma, johon ihmiset syntyvät tahtomattaan ja eriarvoisiksi, jossa he elävät ja kuolevat eriarvoisina. Koti, jossa tuolloin asuin ja elin, ei ollut kristitty, eikä uskonnollinen.

      Siksi aloin etsiä totuutta eli elämäni todellista tarkoitusta kokosydämisesti jo tuolloin ja löysin sen Jeesuksen opetusten kautta ja rukoillen hänen yhteydessään. Puhuin hänelle ja hän vastasi minulle antaen lupauksen, joka toteutui 10 vuotta myöhemmin.

      Myöhemmin sain selville Hänen oikean eli alkuperäisen nimensä: Yeshua HaMashiach, sillä nimi Jeesus Kristus on alkuaan kreikkalainen, mutta Vapahtajamme on Juutalainen. Nimiä vertaillessasi huomaat, että ne ovat kuin eri planeetalta! Sama on tilanne nykyisellä kristinuskolla verrattuna apostoliseen kristinuskoon.

      Kaikki muu Hänen tuntemisensa rinnalla on ollut toisarvoista nämä sen jälkeiset 53 vuotta elämässäni.

      Yeshua HaMashiach sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun luokseni ja juokoon! - Sen Hän sanoi Pyhästä Hengestä, joka niiden pitää saaman, jotka uskovat Häneen".

      • uouk

        Olen myös huomannut, että maailma on epäoikeudenmukainen, mutta en silti alkanut uskomaan näkymättömiin satuolentoihin.


      • uouk kirjoitti:

        Olen myös huomannut, että maailma on epäoikeudenmukainen, mutta en silti alkanut uskomaan näkymättömiin satuolentoihin.

        Luit liian nopeasti kommenttini, sillä kerroin Yeshuan puhuneen minulle ja antaneen lupauksen, jonka hän myös täytti. Mistä lähtien satuolennot ovat alkaneet puhumaan sinulle ja luvanneet jotakin, minkä he sitten ovat myös täyttäneet?

        Meidän ja koko multiversumin Luoja ei ole satuolento, eikä tämä maailmankaikkeus ole syntynyt itsestään suuren pamauksen seurauksena, mihin satuun ehkä sinäkin muiden evo-uskovien kanssa uskot, vai uskotko?


      • uouk
        Yakov kirjoitti:

        Luit liian nopeasti kommenttini, sillä kerroin Yeshuan puhuneen minulle ja antaneen lupauksen, jonka hän myös täytti. Mistä lähtien satuolennot ovat alkaneet puhumaan sinulle ja luvanneet jotakin, minkä he sitten ovat myös täyttäneet?

        Meidän ja koko multiversumin Luoja ei ole satuolento, eikä tämä maailmankaikkeus ole syntynyt itsestään suuren pamauksen seurauksena, mihin satuun ehkä sinäkin muiden evo-uskovien kanssa uskot, vai uskotko?

        Olet väärässä suunnilleen kaikessa. Luoja on satuolento, maailmankaikkeus on syntynyt itsestään, olemattomien kuulemista sanotaan harhoiksi. Evoluutio ei ole satua vaan tieteellinen tosiasia.

        Mutta mitäpä tuosta. Uskovaisia riittää, koska eihän kaikkien ihmisten ymmärrys muuhun riitä.


      • uouk kirjoitti:

        Olet väärässä suunnilleen kaikessa. Luoja on satuolento, maailmankaikkeus on syntynyt itsestään, olemattomien kuulemista sanotaan harhoiksi. Evoluutio ei ole satua vaan tieteellinen tosiasia.

        Mutta mitäpä tuosta. Uskovaisia riittää, koska eihän kaikkien ihmisten ymmärrys muuhun riitä.

        Kuulehan uouk:

        Ehkä huomasit edellisestä kommentistani, että aavistin minkä sortin uskovainen sinä olet. Evoluutio on pelkkä teoria, eikä suinkaan tieteellinen tosiasia, vaikka sitä valheellisesti sellaisena opetetaankin kouluissamme.

        Menehän kertomaan jollekulle täysjärkiselle, että se laite, jolla äskeisenkin näppäilit, on syntynyt ihan itsestään ilman korkeampaa älyä, niin pääset hullun kirjoihin hänen silmissään! Ihan samaa sä väität kirjoittaessasi, että maailmankaikkeus on syntynyt itsestään.

        Siunausta älyllisesti korkeatasoisempaan keskusteluun :)


      • Välikysymys
        Yakov kirjoitti:

        Kuulehan uouk:

        Ehkä huomasit edellisestä kommentistani, että aavistin minkä sortin uskovainen sinä olet. Evoluutio on pelkkä teoria, eikä suinkaan tieteellinen tosiasia, vaikka sitä valheellisesti sellaisena opetetaankin kouluissamme.

        Menehän kertomaan jollekulle täysjärkiselle, että se laite, jolla äskeisenkin näppäilit, on syntynyt ihan itsestään ilman korkeampaa älyä, niin pääset hullun kirjoihin hänen silmissään! Ihan samaa sä väität kirjoittaessasi, että maailmankaikkeus on syntynyt itsestään.

        Siunausta älyllisesti korkeatasoisempaan keskusteluun :)

        No mistäs sen hulluuden sitten löytää että voisi alkaa hihhuliksi? Alkaisin kyllä heti muttei usko riitä näihin jeesus sekoiluihin.

        Onnellisia on hullut uskoissaan. Looginen todellisuus ei ole kovin ihmeellinen ja kiintoisa asia mutta eipä sitä oikein voi poiskaan sulkea.

        Jos tähän pystyt vastaamaan niin sittenhän olen onnellisesti uskossa. Mitäs sitä turhaan taistelemaan hyvää asiaa vastaan jos se vain toimisi. Ei vain usko riitä minulla ainakaan.

        En ole nimimerkki uouk.


      • No johan nyt

        "Myöhemmin sain selville Hänen oikean eli alkuperäisen nimensä: Yeshua HaMashiach, sillä nimi Jeesus Kristus on alkuaan kreikkalainen, mutta Vapahtajamme on Juutalainen. Nimiä vertaillessasi huomaat, että ne ovat kuin eri planeetalta! Sama on tilanne nykyisellä kristinuskolla verrattuna apostoliseen kristinuskoon."

        Yakov on kovasti eksyksissä. Ei nimi miestä pahenna.... Jos huudat Golgatan Kristusta, niin on aivan sama millä nimellä Häntä kutsut. Älä yakov tee pelastumisesta liian vaikeaa omaksi turmioksesi.


      • Välikysymys kirjoitti:

        No mistäs sen hulluuden sitten löytää että voisi alkaa hihhuliksi? Alkaisin kyllä heti muttei usko riitä näihin jeesus sekoiluihin.

        Onnellisia on hullut uskoissaan. Looginen todellisuus ei ole kovin ihmeellinen ja kiintoisa asia mutta eipä sitä oikein voi poiskaan sulkea.

        Jos tähän pystyt vastaamaan niin sittenhän olen onnellisesti uskossa. Mitäs sitä turhaan taistelemaan hyvää asiaa vastaan jos se vain toimisi. Ei vain usko riitä minulla ainakaan.

        En ole nimimerkki uouk.

        Sulle 'Välikysymys':

        Jos uskot vain siihen mitä näet, aistit tai koet, niin yli 99% todellisuudesta jää sinulta pimentoon. Emme kykene palaamaan menneisyyteen, emmekä siirtymään tulevaisuuteen, vaan ajan virta vie meitä mennessään ja se äärettömän lyhyt hetki jota nyt koemme elävämme, on jo mennyt ohitse. Emme ymmärrä alkuamme, nykyisyyttämme, emmekä loppuamme, vaan ainoastaan luulemme ne ymmärtävämme. Niin kauan kuin oma minuutemme on meille suuri kysymysmerkki on turha yrittää tajuta mitään perimmäistä totuutta ympärillämme olevasta.

        Oman järkeilyn ja tajunnan tiellä on siis seinä tullut vastaamme, joten on valittava jokin muu tie ja on verrattoman uskon tie. Ei sokean uskon, vaan perustellun, koetellun, toimivan ja elävän uskon tie, jonka päämääränä on YHWH Elohimin Kuningaskunta!

        Se tie on uskomista Adonai Yeshuan vereen ja sen kaikista synneistä vapauttavaan voimaan. Taivasten Isä rakastaa meitä ja osti meidät Poikansa Yeshuan verellä ja puhdistaa meidät uskon kautta synneistämme ja vapaaksi Saatanan orjuudesta ja siirtää meidät rakkaan Poikansa Kuningaskuntaan.

        Luojamme ei ole sidoksissa aikaan, vaan hän voi tehdä kaiken senkin, mihin me emme kykene ja hän on Kaikkitietävä, Kaikkivaltias ja kaikkialla läsnäoleva. Lisäksi aistimme ja ymmärryksemme ovat aivan liian rajalliset tavoittamaan perimmäistä Olevaista eli multiversumin Luojaa. Hän tietää tämän paremmin kuin me ja siksi hän on tehnyt pelastumisen meille niin helpoksi, että jo pieni lapsi voi ottaa sen uskossa vastaan!

        Kirjoitit siinä oikein, kun viittasit 'hulluuteen', sillä Raamatun mukaan:
        "Sana rististä on hullutusta niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille jotka uskomme se on Elohimin voima ja viisaus."

        Kadotus on jumalattomien ihmisten, Saatanan ja tämän enkelien ikuinen loppusijoituspaikka, jossa vallitsee ainainen kärsimys, viha ja sekasorto. Taivaiden Isä eli YHWH Elohim valmisti meille kaikille Poikansa Golgatan ristillä suorittaman vapaaehtoisen uhrin kautta täydellisen mahdollisuuden välttyä joutumasta tuohon viheliäiseen paikkaan.

        Miten sitten aikuinen voi ottaa pelastuksen uskossa vastaan? Ihan samalla tavalla kuin pieni lapsi, eli puhumalla sydämessään totuutta ja myöntämällä täydellisen riippuvaisuutensa Luojastaan, jonka yksi nimi on Hyvä Paimen. Adonai Yeshua on ihmisiä rakastava Hyvä Paimen. Tästä uskossa vastaanottamisesta on apostoli Paavali kirjoittanut näin: Room. 10:4-11

        4. Sillä HaMashiach on Lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
        5. Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
        6. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan HaMashiach'aa alas,
        7. tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan HaMashiach'aa kuolleista.
        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi että Yeshua on Adonai ja uskot sydämessäsi, että YHWH Elohim on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".

        Kirjoitit siinäkin oikein, ettei sinulla ole uskoa. Voit nimittäin nöyrästi anoa sitä Adonai Yeshualta, joka on uskon alkaja ja sen täydelliseksi saattaja. Adonai Yeshua sanoi: "Jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan!"

        Jokaisen ihmisen uskoontulo on ainutlaatuinen ja persoonallinen. Niissä on kuitenkin tiettyjä yhteisiä piirteitä ja yksi niistä on Vapahtajamme Adonai Yeshuan henkilökohtainen kohtaaminen uskoontulon hetkenä. Voit lukea seuraavasta linkistä miten minä löysin yhteyden Luojaani:

        http://toteutuneita.blogspot.fi/2012/11/osa-2-lupaus-yehowaa-odottaville.html

        Siunausta elämäsi tärkeimmälle löytöretkelle!


      • No johan nyt kirjoitti:

        "Myöhemmin sain selville Hänen oikean eli alkuperäisen nimensä: Yeshua HaMashiach, sillä nimi Jeesus Kristus on alkuaan kreikkalainen, mutta Vapahtajamme on Juutalainen. Nimiä vertaillessasi huomaat, että ne ovat kuin eri planeetalta! Sama on tilanne nykyisellä kristinuskolla verrattuna apostoliseen kristinuskoon."

        Yakov on kovasti eksyksissä. Ei nimi miestä pahenna.... Jos huudat Golgatan Kristusta, niin on aivan sama millä nimellä Häntä kutsut. Älä yakov tee pelastumisesta liian vaikeaa omaksi turmioksesi.

        Sulle 'No johan nyt':

        Minulle ei riitä ihmisten väärentämät Vapahtajamme nimet, eikä valtiokirkkoruhtinaiden muutkaan vesitetyt opetukset ja tulkinnat kristinuskosta. Olen nimittäin aito Totuuden rakastaja, jolle kelpaa vain alkuperäinen Totuus ja se löytyy apostolisista Kirjoituksista hyvin tarkan seulan kautta!

        Jos tutkit tarkkaan mitä apostoli Pietari TODELLA sanoi juutalaisille kuulijoilleen hebreaksi jakeissa Ap.t. 4:5-12, niin tulet tietämään sen, että hän vakuutti ettei kukaan ihminen taivaan alla löydä pelastusta missään muussa Nimessä kuin "Yeshua HaMashiach HaNostri". Lähes kaikki Raamatunkääntäjät ovat pyyhkineet lattiaa tuolla totuudella ja markkinoineet satoja muita nimiä, lähinnä kreikkalaisista nimistä väännettyinä.

        Jos sinä olet löytänyt Elämän Tien ja sulle riittää kreikkalaisperäisistä nimistä suomennettu Vapahtajasi nimi, niin siunattua jatkoa elämääsi!

        Jos kuitenkin jossain vaiheessa elämääsi omatuntosi alkaa kolkuttaa siten, että sinun pitäisi uskoa ensimmäisen vuosisadan apostoleja ja Vapahtajamme opetuksia nykyisten kristinuskon nimellä levitettyjen 'sylivauvakaste' yms. harhojen sijaan, niin silloin sinun kannattaa olla kuuliainen omantuntosi äänelle!

        Siunausta 'kaikkeen totuuteen pyrkimisessä'!


    • Piristyt

      Miesten vaihdevuodet aivan selvästi.

      • rakastele!

        Olet selvästi alakuloinen, ota lasillinen kirkasta viinaa, niin piristyt kummasti, ja seuraa riittää. Juttele, halaa, suukottele yms. ihanaa. kaikenikäisillä on oikeus hellyyteen ja rakkauteen. Ota yhteys rakastettuusi ja sovi treffit. Olkoon se vaikka ihanarakas vaimosi!


      • Trapped
        rakastele! kirjoitti:

        Olet selvästi alakuloinen, ota lasillinen kirkasta viinaa, niin piristyt kummasti, ja seuraa riittää. Juttele, halaa, suukottele yms. ihanaa. kaikenikäisillä on oikeus hellyyteen ja rakkauteen. Ota yhteys rakastettuusi ja sovi treffit. Olkoon se vaikka ihanarakas vaimosi!

        Sanoppa se tuolle aseksualiselle fridigille mikä keittiössä kolistelee.

        Mitään ei kannata odottaa ja ikänsä sairas lapsi vielä riesana niin ei voi erotakaan.


    • Vapaa sielu

      On oma vikasi jos pyörit perheen kanssa ja odottelet lapsenlapsia
      ja eläkettä

      Siinäpä sitten odottelet

      Itse en uskaltaisi jäädä perhekeskeisyyden synttäreiden ja eläkeodotuksen
      varaan

    • fhdhdhd

      Olen "vasta" 39 v nainen mutta huomaan itsessäni jotain ikäkriisiä, moni asia pitää kääntää toiseen suuntaan ja huomaan että tuntuu että maailmassa on niin paljon koettavaa että aika loppuu kesken :)

      Omaan kriisiini on auttanut se että lapset on tehty eikä kello sen puolesta tikitä, muuten olisi varmaan kauhea paniikki päällä löytää se mies. Elelen muuten onnellista elämää lasten kanssa mutta nyt huomaan olevani itsekkäämpi ja haluan miettiä ja tehdä enemmän asioita mitä itse haluan, en tietenkään sillä kustannuksella että lasten elämä tästä kärsii vaan yritän organisoida tehokkaasti tunnit jotta kaikki ovat tyytyväisiä. Lapset onneksi jo isompia ettei tarvitse joka sekunti olla hoitamassa ja vieressä.

      Ruokapuoli on mennyt uusiksi, liikunnan määrä lisääntynyt, uudet vaatteet, hiukset, festarit kiinnostaa, lähden pidemälle reissulle ja kauemmas kuin koskaan ennen kaverin kanssa, aloitan opiskelut, vaihdan työtehtäviä. Nämä pitävät minut liikkeellä etten mieti liikaa asioita, saavutettavaa ja nälkää vielä riittää, ehkä tilanne olisi eri jos olisin naimisissa ja velaton talo, en tiedä haluanko edes näitä asioita enää koska nautin näistä omien tavoitteiden saavuttamisesta niin paljon koska voin itse ottaa niistä kunnian :)

    • M44

      kyllä se nyt tässä oli! Samat sanat, mikään ei innosta!

      • ajanviete?

        Kaksi vanhaa varista aitalla nuokkui, ei maistu mikään, vaikka niillä oli siinä kossupullokin , naukkailivat siitä vuorotellen, kaksi vanhaa varista nuokkuu......


      • elämäon!

        KYLLÄ TÄMÄ ELÄMÄ OLI TÄSSÄ JA NYT! Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan. Täällä istun mä tunkiolla ja synkkänä katselen? Jotta HUIHAI, vanhaa makkaraa?


      • Lakimies.
        elämäon! kirjoitti:

        KYLLÄ TÄMÄ ELÄMÄ OLI TÄSSÄ JA NYT! Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan. Täällä istun mä tunkiolla ja synkkänä katselen? Jotta HUIHAI, vanhaa makkaraa?

        Hyvemmäksi menee samaan aikaan kuin paremmaksi....


    • cba

      *

      • apinagorilla?

        Mieli maassa ja laahusta pitkin lattiaa, suu mutrussa, alahuuli pitkällä, koukussa kiemurtelet, hohhoijaa,kun ei saa naijjaa. masentunut ja alakuloinen olet. halut on hiipuneet? Tai sitten olet kaikkea saanut LIIKAA!


    • sun ehkä kannattas panna elämäsi arvot uusiks jos kaikki susta tuntuu samantekevältä sulla ehk äon jonkin lainen sielullinen puutostila voisit ehkä miettiä mikä sulle on todella tärkeetä elämässä kun pääset eläkkeelle ja jotain on jäänyt puuttumaan se voi olla sitä jotakin mistä et ole päässyt osalliseksi eikä siitä eläkkesstäkään aina tiedä.

    • Oldmake

      Ihan samat fiilikset on minulla,reilusti viiskymppisellä miehellä,noin 10v sitten se alkoi.kaikki on samantevää.vaimo on,erillään asumme,täysin sama on tai ei.naisia löytyy vaikka miten paljon,ne ei kiinnosta kuin sen kerran,yhden illan voi remuta.ennen kiinnosti kaikki asiat,kuten aloittaja kirjoittaa.Kai tämä sitten oli tässä.

      • Youngdake

        Näin on. Raamatussakin puhutaan ihmisistä jotka kuolivat "elämästä kylläkseen saaneina".

        Mitä jos elämästä saa kylläkseen jo 20 vuotiaana??

        Same shit, different day.


    • visuaali

      Osta prätkä. Itse 52v, Yamaha R1. Ei malta veneillä eikä aina edes ryypätä, kun pitää touhuta sen tykin kanssa ;-)

    • jebujepp5000

      Vaikuttaa masennuksen oireilta. Olen itse mies, 49, työtön ja taloudellisesti menee huonosti mutta kiinnostuksen kohteita ja tulevaisuudensuunnitelmia löytyy. Hämmästyttävää kyllä vielä muutama vuosi sitten olin samassa jamassa vaikka oli työtä ja rahaakin ihan kivasti. En osaa neuvoa mikä sinut nostaisi ylös koska olemme yksilöitä ja kullakin omat murheensa ja ilonsa.

      • toivossaonhyvä!

        Eikö kullikaan nouse ylös, toimintakyvytön? Kulliasiat jos on huonosti, on peli menetetty. Ei auta ,kuin olla möllöttää vaan. Ota rakastajatar? lomaile, katsele maisemia, juokse rantoja pitkin alasti. Kohtaat morsiamen?


    • Olet idiootti

      Täh no siis minä olen 29-vuotias mies ja olen jo vuosia sitten tajunnut että kaikki on täyttä paskaa ja turha tässä maailmassa on edes yrittää mitään, kun muut ampuvat alas. Tämä on pelkkä vankila, jossa pitää tehdä mitä muut haluavat.

      Onhan näitä kouluammuskeluja ja yliopistoiskuja, sinäkin voit sellaisilla vielä vaikuttaa tähän maailmaan.

      • Karma yoga

        Itsekin olen välillä sitä mieltä että kaikki on täyttä ****** eikä elämässä ole mitään hyvää jne. Se on kuitenkin oman mieleni vuoristorataa ja tietyllä logiikalla katoavaisen tavoittelu onkin turhaa, mutta mitä muutakaan tekemistä tässä Maailmassa on? Sinun pitää alkaa tehdä mitä Sinua huvittaa! Itse haluan päästä ongelmieni yli. Nekin omassa mielessä... Voit vaan ottaa rennostikin, mutta luultavasti et anna itsesi tehdä niin... Mitä ajattelet itsestäsi? Olisiko minä-kuvassasi parantamisen varaa? Et kai halua olla se joka ei koskaan päässyt ongelmiensa yli? Ihmiset voi elää vaikka 90 vuotiaiksi. Ala hakeutua niille elämän-urille, mistä haaveilet.


      • fhguutt

        "muut ampuvat alas"

        Mitä sinä muista välität? Luota itseesi ja ole oma itsesi. Jos muut ovat veemäisiä, vaihda seuraa.


    • Suomelle hei hei

      Tuossa vaiheessa Thaimaa kutsuu.

      Thaimaan kutsu tulee yleensä siinä 40-65 ikävuoden välissä. Itsellä on jo suunnitelmissa muuttaa Thaimaaseen pysyvästi vanhampana, vielä ei kykene. Tämä Suomi on niin nähty maa, täällä ei oikeasti ole mitään tarjottavaa minulle. Naisista 97% on samanlaisia täysin tylsiä ihmishahmoja ja tuon 3%:n tavoittelu on hyvin vaikeaa ja turhauttavaa. Lisäksi uusi kulttuuri todellakin avaa aivan uuden elämän, tulee olo kuin olisi lapsi jälleen. Iän tuomassa tylsyydessä ei siis ole kysymys siitä ettei olisi enää "lapsi" vaan siitä, että kaikki on jo koettu eikä jaksa kiinnostaa. Kaikki on koettu siis Suomessa, mutta uusia kulttuureita ja mitä ihmeellisimpi äasioita ja käytäntöjä täynnä. Ei siis todellakaan pakko ole valita Thaimaata, siellä nyt vaan sattuu olemaan pienikokoisia toinen toistaan kauniimpia nuoria naisia. Eikä se toki lopullinen päätös ole, aina voi vaihtaa maisemaa ja uudet asiat kiinnostaa. Onnea matkaan.

    • näin se

      Nuoruus on hetki vain. Viisikymppisenä ajattelet noin, kun ei enään saavutettavaa. Kuusikymppisenä ajattelet, että eläke ratkaisee kaiken, mutta toisin käy tulee sairauksia ja kolotuksia sinne tänne. Peiliinkatsominen muuttuu aina vain kurjemmaksi. Muistele mennyttä aikaa ja kaiva sieltä kaikki hyvä esiin, niin jaksat paremmin. Moni alkaa juomaan ja luulee, että se ratkaisu, mutta siinäkin käy toisin ja masennus vain lisääntyy. Elämässä hyvää paljon, kun sen oivaltaa.

    • näin se menee

      No jos ei ole ikuisuusasiat eli Jumalasuhde kunnossa, se elämä oli sitten siinä.

      edessä ikuinen kadotus ja hammasten kiristys.

      • ei mitään

        Ei suinkaan se elämä siitä tule, että aina vaan uusia kimmokkeita ja stimulantteja !

        Sehän nyt on lapsellinen ajatus jo teoriana !

        ilman todellista Jumalasuhdetta ihmisiellä ei ole mitään.


      • bnnn7h
        ei mitään kirjoitti:

        Ei suinkaan se elämä siitä tule, että aina vaan uusia kimmokkeita ja stimulantteja !

        Sehän nyt on lapsellinen ajatus jo teoriana !

        ilman todellista Jumalasuhdetta ihmisiellä ei ole mitään.

        Jumalat olen tajunnut satuolennoiksi jo pienenä.


    • ElämäOnArvokasta

      Tee jotain hullua. Käy vaikka hyppäämässä laskuvarjolla - lupaan, että se saa sinut "heräämään".

      Se uteliaisuus ja intohimo mitä joskus elämää kohtaan tunsit, ei ole kadonnut mihinkään. Sinä vain olet kadottanut itsesi.

      Elämä on elämisen arvoista. Älä hukkaa sitä!

    • gustavo:1987

      jaahas, ei nyt 47vuotias, mikään ikä loppu ole, kuin minä olen itse 27vuotias, eli olen 20vuotta sinua nuorempi kolli siis, eikä työn pitäisi aiheuttaa stressiä, ellei ole esimerkiksi nais huolia, tai huolia kotona jne jne tai raha huoli yms.... ps hyvää kesää kaikille..

      • M52XXX

        ... on se hienoa, kun 27 vuotias luulee tietävänsä 47 vuotiaan elämän... huh huh ... olinko minäkin noin idiootti 27 vuotiaana?


    • Mies 59 v

      Herää nyt , olet vielä nuori mies ja elämässä on paljon elettävää.

      Olet masentunut tai tarvitset muutosta elämään.
      Uusi harrastus tai työ, parisuhde nääntynyt; vaimo vaihtoon jne..

      Itsellä ikää 59 vuotta, olen aktiivinen, paljon harrastuksia ja kaikkea muuta hauskaa.

    • autoilija4

      Ehkäpä vielä iltatähti? Me ostettiin asuntoauto. Elämää näkee taas hiukan eri vinkelistä, kun sillä kiertelee maita ja mantuja. Matkailu avartaa ja näkee erilaisia ihmisiä. Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Liikkeelle ihminen.

    • Pirtsakka nainen

      Hmmm...jos aloittaja vähänkään näyttäisi tuolta kuvan mieheltä, minulla olisi piristystä tiedossa:). Vaikka olen lähes ikäisesi, pari vuotta tosin vanhempi, niin en löydä itseäni tuosta tekstistäsi. Eli tarkoitan sitä, että olen vielä ihan pirteä ja ajatukseltani kutakuinkin samanlainen kuin 30 vuotiaana.

    • Siinä sulle!

      Yritä kiinnostua penkkiurheilusta. Sitä on tullut tänäkin vuonna jo tuhansia tunteja tv:stä, kiitos Yleisradion. Esimerkiksi jalkapalloa tuijottaessa maallinen vaellus kohti hautaa sujuu rattoisasti.

    • Näistä apua??

      Elämään saa iloa auttamalla apua tarvitsevia. Tämä on tutkittu juttu. Nykyään tarjotaan lääkkeeksi kaikenlaisia kokemuksia minä-minä-periaattella, mutta koita lähteä siitä ajatuksesta liikkeelle, että olet itse antava osapuoli ja autat apua tarvitsevia.

      Toinen asia, joka auttaa elämänilon löytämisessä on uteliaisuus elämää kohtaan. Opettele jokin uusi innostava juttu, äläkä luovuta heti, vaikka alkuun ei voisi vähempää kiinnostaa.

      Puhu tuntemuksistasi jollekin - ja mieluiten ihmiselle, joka kuuntelee, mutta joka ei itse ole yhtä masentunut.

      Vielä on yksi: luonto.

      Jos sinulla on syvä masennus, voit helpottaa liikkeellelähtöä myös lääkkeellisesti.

      Ps. Life sucks and then you fucking dye (Ozzy Ozbourne) ;)

    • rohkaistu

      Ehkä olet sairastunut masennukseen ja tarvitset siihen hoitoa. On sekin vaihe koettu.

      Nyt sitten ehtoopuolella otetaan yksi päivä kerrallaan ja nautitaan pienistä asioista. Asioiden tutkiminen kiinnostaa loputtomasti. Jälkipolvea on runsaasti ja puoliso.

      Jumala on minulle ollut aina läheinen ja käyn häntä kirkossa palvomassa. Häneltä on kaikki hyvä ja olen hyvin kiitollinen hänelle kaikesta, siitäkin että hän on kantanut vaikeina hetkinä.

    • Kaari Sateen

      Tänään (16.7.2014) tämän viestiketjun aloitus oli Suomi24-saitin etusivulla. Minuakaan ei ole tähän asti kiinnostanut mikään. Nyt kiinnostaa. Erityisesti tuo kuvassa oleva komea KOMEA mies!!

    • ou mään

      No niin. Kova elämä.

    • Koostut atomeista

      Mitä teetkin, muista tieteellinen totuus: olet pelkkä atomeista tehty robotti, ja elämäsi on nopeasti ohikiitävä kokoelma sähköisiä tapahtumia aivoissasi. Kuoltuasi sinut poltetaan krematoriossa tai haudataan matojen ruoaksi. Siten alkaa loputon olemattomuus.

      • Ei h-i !

        Tämän kommentin perusteella on helppoa käsittää, miksi masentuneita on niiin paljon. So. oman yksinkertaisuuden ylistyslaulu.


    • Ootko kokeillut jo

      Kansantansseja tai sukurutsaa,vai onko kaikki jo kokeiltu.

    • 666-

      silläse kukkoki jaksaa kanatarhassa,uusikana jokakerta,kokeileppa sinäkialoittaja

    • Se siinä vaan on

      Keski iän kriisi.

    • menetin kaiken juuri, oli kiinnostanut kaikki muu mutta työnteon suhteenhan me ei olla työkykyisiä ja sitten harrastaa epävirallinen verottaja/uskovainen, mitä on enää jäljellä

    • N-48-wee

      En ymmärrä aloittajaa ollenkaan, koska minulla on vaikka kuinka paljon asioita, joita haluaisin tehdä, mutta joko ei ole aikaa tai mahdollisuutta.

      Minusta sinun kannattaisi käydä varmuuden vuoksi työterveyslääkärillä perustarkastuksessa. Sano suoraan, että kun mikään ei tunnu miltään ja joku jo epäili, että testosteronitasoissa olisi häikkää tai olis jotain alkavaa masennusta. Lääkäri ottaa testit ja niiden perusteella näkee, että onko sulla kaikki ookoo vai onko kenties hormonitasapainon tms häiriötä. Monella miehellähän on viidenkympin villitys ja sitä intoa etsitään tanssilattialta tai työpaikan pikkujouluista.

      Jos saisit tietää kuolevasi kuukauden päästä, niin mitä asioita haluaisit tehdä? Olisitko edelleen vain sohvalla katselemassa telkkaria?

      Minä olen kohta 50-v ikäinen nainen ja avioeron jälkeen olen ollut viimeiset 15-v tiukan budjetin kanssa. Käyn reissussa ehkä 3 vuoden välein, kun saan säästettyä tarpeeksi rahaa. Vasta parin vuoden päästä nuorin lapsi muuttaa kodista pois, joten ehkä sitten hommaan vihdoin jonkun miehen itselleni. Tai todennäköisemmin hommaan jonkun lemmikkieläimen. Kirjasto on täynnä lukuisia kirjoja ja on paljon huippuleffoja näkemättä. Tapaan ystäviäni ja autan vanhempiani.

      Jos olisi enemmän aikaa, ryhtyisin vaikka ulkoiluttamaan mummoja vanhainkodissa. Jos olisi rahaa ostaa isompi asunto, ottaisin jonkun murrosikäisen sijoituslapsen. Jos olisi vielä enemmän rahaa, ostaisin vaatimattoman sähköttömän ja kunnallistekniikattoman piilopirtin kesämökiksi.

      Jos parisuhde on tylsä, niin juttele vaimosi kanssa. Haasta parisuhdettanne. Ehkä hänkin on kyllästynyt? Entä lapset? Pitävätkö hekin sinua itsestäänselvyytenä?

      Moni ikäisesi mies hankkii moottoripyörän, testaa rajojaan vaikka treenaamalla puolimaratonia varten ja vie vaimonsa luksuslomalle Viagra-purkki taskussa. Jos seksikään ei kiinnosta, niin se viittaisi juuri masennukseen tai testosteronitason mataluuteen. Hoitamaton diabeteskin voi oikutella yllättävästi.

    • R.T

      vaikka itse olen aloittajaa nuorempi,niin en usko että tuo on vielä "ikäjuttu" 47-vuotiaana.
      Jostain muusta kyse.toki voi olla vaan ajanjaksoja,että ihminen alkaa pyöritteleen sitä "kuinka kaikki on turhaa,kun ne on kuitenkin muisto vain 40 vuoden päästä" tms...
      Itsellä ollut ihan kylliksi ongelmia viime vuosina;terveys,talous ja läheisten terveys.Lueteltuna miedoimmasta pahimpaan.Opetellut siinä sitten,että joo,päivä kerrallaan ja omia/läheisten haluamia ja mukavuutta luovia juttuja;ei yhteiskunnan.Työssä en ole enää vuosiin viettänyt aikaa kun just sen mitä tarvinut/huvittanut.
      Mutta toistan,"ikäjuttuun" en usko.47 iässä voi monikin asia olla vielä jos ei nousujohteista,niin ainakin sitä mihin on parikymmentä vuotta totuttu.Tietysti tasaisuus saattaa vuosien saatossa tehdä tuommoisen olon?

    • Arvaanpa!

      Suosittelen tutustumaan buddhalaisuuden tietämykseen. Siitä avautuu uusia uria nimenomaan sellaisille, joita ei enää mikään kiinnosta.

    • on vain nykyhetki
    • Nohnoh tsemppiä

      No saappaat jalassa minä olen ajatellut lähteä
      nuori jätkä oot vielä ... minä ole voivottelemaan jäänyt
      omaa ikääni eiköhän se ole jokaisen edessä
      Toivoisin ettei kukaan liian nuorena lähtisi sinne mistä ei ole paluuta

    • pooring

      mietin itsekin usein että tässäkö tämä kaikki oli ?
      sitoutumisvastaisena olen aina yksin, jokapaikassa yksin. yksinäiset muistot, jee !!!
      selfie kuvia, jee !!
      no, erotiikkaa on, varattujen kanssa, en heiltä muuta haluakaan. heitäkin ajattelen,
      yksin. olin surullinen perheen kanssa, heissä ei ole moittimista. melankolia asuu
      minussa. en osaa haluta, toivoa, odottaa mitään.... no ehkä aamukahvia, yksin.
      tuttuja, kavereita, ystäviä on, mikään ei vain tunnu miltään .... :(((

    • Naistensyöjä XYZ

      Et ole mitenkään ainoa etkä poikkeus. Oikeastaan taitaa olla kyse jostain, mikä liitetään 40 kriisiin. Kuplat alkavat puhjeta ja elämästä tietää jo asioita, joita ei ole hyvä tietää.

      Totuus alkaa paljastua pikkuhiljaa, Lopulta vain naisen iho, liha, tuntu, tuoksu ja maku ja täydellinen nautinnon humala on syy elää. Kaikki muu elämässä on sittenkin rekvisiittaa ja vain keinoja päästä miehen tavoitteeseen.

      Katselet vaimoasi, etkä tunne enää yhtään mitään häntä kohtaan. Muistat kaikki riidat. Ymmärrät, että se hänen rakkautensa silloin kauan sitten oli pelkkää lumetta jonka tarkoitus oli vain saada sinut pysyväksi turvallisuuslähteeksi.

      Voit alkaa juoda, mutta se ei lopulta helpota kuin humalan ajaksi. Sinä tarvitset uuden naisen. Se on niin yksinkertaista, koska nyt et suorita elämäntehtävääsi vaan olet pelkkä exploitattu olento, jonka arvo on vain siinä materiaalisessa, mitä lähimmillesi tuotat eivätkä he osoita minkäänlaista kiitollisuutta edes.

      Itse erosin 15 vuotta sitten ja naisia on ollut senjälkeen useita kymmeniä. Tein oikean ratkaisun. Nautin elämästäni aina hetken kerrallaan, mutta toisinaan tyhjyys taas iskee. Näin kuitenkin parempi.

      • TheHiddenTruth

        Tajusin tuon asian jo silloin kuin sain ensimmäisen miesorgasmini.
        Naiset ovat vain reikiä, joita on ihana täyttää. Siinä on miehuuden ydin.
        Panna max.määrä naisia.

        Vaimoa en ole koskaan edes harkinnut hankkivani.
        En voi ymmärtää kuinka tyhmä mies täytyy olla, että menee naimisiin?

        Harvassapa ovat ne, jotka uskaltavat elää niin kuin sisin sanoo:
        Eli panna kaikkia, joita haluaa.


    • awef awef awef

      :D mä vaan sanon että kun pääsin armeijasta, niin pikkuhiljaa vaivuin erittäin pahaan masennukseen eikä mikään kiinnostanu. 6v olen rukoillut jumalaa ja välillä on vaikeaa välillä ei. ja siis mulla on noi ongelmat jo ku olen 25 vuotias ettei mikää kiinnosta :D:D

    • Yltäkylläinen elämä

      Hei!

      Tämä tilanne elämässäsi kuulostaa etsikkoajalta, joka Raamatun mukaan on jokaisella ihmisellä muutaman kerran elämän aikana. Hakeudu uskovien pariin hengellisiin tilaisuuksiin. Raamatun mukaan usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

      Voit rukoilla itsekin vaikka näin: "Jumala, jos olet olemassa, tule elämääni ja pelasta minut." Uskon ja olen kokenut elämässäni, että Jumala todella vastaa rukouksiin. Hän rakastaa meitä ja on lähettänyt oman Poikansa kärsimään ristinkuoleman meidän tähtemme, jotta me saisimme todellisen mielekkään elämän, joka ei pääty kuolemaan.

      Siunausta elämääsi! Etsi Jumalaa ja Hänen vanhurskauttaan! Löydät Hänet, kun etsit koko sydämestäsi.

      • fwaerwer

        olen tuo yläpuolella oleva awef awef awef ja olen etsinyt jumalaa tosiaan 6v elämäni on muuttunut sekavaksi tai kaoottiseksi, toisaalta paremmaksi toisaalta huonommaksi. mutta silti minua vaivaa paha olo :S miksei vain jeesus poista pahaa oloani? koska se saa minut käyttäytymään hassulla tavalla.


      • Lekd
        fwaerwer kirjoitti:

        olen tuo yläpuolella oleva awef awef awef ja olen etsinyt jumalaa tosiaan 6v elämäni on muuttunut sekavaksi tai kaoottiseksi, toisaalta paremmaksi toisaalta huonommaksi. mutta silti minua vaivaa paha olo :S miksei vain jeesus poista pahaa oloani? koska se saa minut käyttäytymään hassulla tavalla.

        Oletko tehnyt parannuksen synneistä ja antanut elämäsi Jeesukselle Kristukselle?

        13 Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.

        Meidän pitää olla valmiita antautumaan kokonaan Herralle ja parannuksen jälkeen pitää lakata elämästä synnissä ja lukea Jumalan Sanaa ja ojentautua sen mukaan.

        Jumalan Sana on ilmoitus pelastuksesta ihmisille, ilman sitä ilmoitusta ei kukaan tietäisi millainen Jumala on. Sen kautta Jumala puhuu, Jumala varoittaa synnistä meidän omaksi parhaaksi, synti sitoo kahleisiin, Jeesus Kristus vapauttaa niistä kahleista sillä Jeesus Kristus on se Jumalan Sana ja sen Jumalan Sanan löydät Raamatusta.

        Jättäydy koko sydämisesti Herran käsiin, hän ei halua puolta sydäntä, hän haluaa koko sydämen!

        Lue Jumalan Sanaa. Aloita lukemalla evankeliumia.

        Pari kymppisenä sairastin vaikeaa masennusta, mihin ei lääkkeet auttanut. Jäin yksin sen masennuksen kanssa, mutta oli joku joka välitti! Se joku on Jeesus Kristus! Hän vapautti minut sieltä pimeydestä josta kukaan ihminen ei voinut minua pelastaa! Jumala voi ja haluaa, kunhan me haluamme sitä itse koko sydämestä!

        Siunausta!


    • Jouste

      Elama on juuri niin kiinnostavaa kun siita itse tekee...aina pitaa olla joku tavoite jota kohden pyrkii. Itse asun ulkomailla ja 47-vuotiaana kirjauduin paikalliseen yliopistoon opiskelemaan sosiologiaa (kun tyopaikka rahoitti opiskelut...). Nyt 3 vuotta myohemmin Yhteiskuntatieteiden kandidaatin paperit ovat kuukauden paasta taskussa. Sitten palaan toihin pariksi vuodeksi ja aion menna takaisin yliopistoon Maisterintutkintoa varten joskus 3-4 vuoden paasta....kun saan Maisterin paperit niin aion...

      Noin se toimii - aina pitaa olla suunnitelma siita mihin pyrkii ja tavoitteet tulee asettaa kykyjen mukaan.

    • ilman burn outia

      En oo mies, mutta tvsti femalenkin vastaus kelpaa. Tulee mieleen, että olet joko loppuunpalamisen partaalla tai sitten olet jo loppuunpalanut. Ehkäpä sinulla on liikaa töitä ja liian vähän vapaa-aikaa. Koetapa joku pvä miettiä, että mistä pidät. En tarkoita tällä välttämättä lomareissua ulkomaille yksin, vaan esim. pidätkö uimisesta ja saunomisesta. Onko sinulla/teillä kesämökki? Jollei ole, niin vuokrallekin mukavia mökkejä saa ihan viikonlopuksikin vain. Jollei em. innosta, niin voisiko tuo kiva olla jotain muuta, menepä, vaikka golfkurssille ja suorita green card tms.? Onnea yrityksiin, jotta elämäsi taas maistuisi. Ikäsi plsta elämää on kyllä vielä edessäpäin. Ei ole kokemusta, mutta olenpa melko varma, etteivät lapsenlapsesi elämää ainakaan helpota..

    • testotkuntoonmies

      Kuulostaa sille että kannattaisi tarkistuttaa testosteroni tasot, jotka tuossa iässä saattaa hieman alentua. Asia voidaan korjata ja saat entisen elämänilosi takaisin :)

    • Zombie. . . . .

      Semmonen on lopputulos, millanen on alku opetus.

      Pelastus kriisiin on yllättävän lähellä : Omassa itsessäsi....

    • vovlvövöv

      Tässä aloittajalle pari neuvoa, joita kannattaa ainakin harkita:

      1.) osta kunnon auto. Joku helevetin tehokas Bmw m5, subaru, Mitshu evo tms. Ihan sama kunhan autossa on potkua ja kumi palaa. Bemari olis ikämiehellä kuitenkin paras, koska on takavetoinen ja voin luvata, että elämänilo tulee takaisin kun annat kenkää autolle. Vähän kun polttaa kumia, pyörittää munkkeja niin voi veikkonen välleesä. Vittu siinä ikä ja masennus ja alakulo häipyy kun iltaisin käy pyörittään sitä autoa.
      Sen jälkeen opettele huoltamaan ja korjaamaan sitä. Osta työkaluja ja opettele ainakin perusasiat. On mukava kuunnella kun iso tehokas kone murisee ja turbo säksättää.

      Kaikkihan sanoo, että tuo on junttia, mutta vitut siitä. Tosiasia kuitenkin on, että vehtailu ämmien kans on menneen talven lumia eikä naiset anna mitään. Nuorta toosaa ei enää saa ja samanikäiset naiset on rupsahtaneita kurppia, joiden näkemisessä häipyy viimeinenkin potenssi.

      Mutta autoharrastus tuo iloa.

      2.) hanki salikortti ja ala bodaamaan tai harrastamaan voimannostoa. Rauta kun alkaa nousemaan saa takaisin sen nuoruuden uhon ja kunto nousee samalla.

      Unohda kaikenmaailman hinttiharrastukset tai työn ottaminen tosissaan. Kun alat elää autoharrastukselle ja bodaukselle niin siinä se on. Mies ei muuta tarvi.

      • Ei nappaa enää

        Pikkupojat luulee,että jostain autorisoista saa muuta kuin riesaa ja rahanmenoa


      • Onhan siinä huumoria

        Tee toki neuvo 1 ja 2 ja kolmanneksi kasvatat vielä amisviiksen haivenet.

        Jos ei muuta niin saat ainakin kunnon naurut kun katselet itseäsi bemarilippis päässä kuntosalin peilistä.


    • Henkistymistä

      Vähän samanlaisia tunteita täälläkin. Asiat varsin hyvin. Olleet oikestaan melkein aina. Tai sitten myös myöteinen suhtautuminen vaikeisiinkin tilanteisiin ja niistä selvityminen on tuonut kiitollisuutta. Se on varmaan sitä, että on ns. Maslow`n tarvehierarkian huipulla jo. Nyt voisi kehittää itseään lisää henkisesti ja auttaa muita ihmisiä. On itsellä jo hyvää ja kiitollisuutta, mistä ammentaa.

    • vinkkikö?

      Elämäni on mielenkiintoisempaa koska:
      1. Voi ohjata itse elämää. Ei toiset.
      2. Voi kirjoittaa paperille uusia tavoitteita ja kiinnostuksia.
      3. Omia projekteja.
      4. Mistä pidät elämässä? Mitä uutta haluat? Mikä kiinnostaa, innostaa?
      5. Innostaako parisuhteesi sinua? Inspiroiva kumppani? Entä oma inspiraatio?
      6. Oletko henkinen vai liian käytännönläheinen?
      7. Harrastukset, menot, matka, tavoitteet, tutkiminen, työ?
      8. Oletko tutkinut luonnettasi ja mitä haluat todella aidosti tehdä, tai olla tekemättä?
      9. Oletko rentoutunut ja saat uusia ideoita, uupunut ei ehkä saa helposti.
      10. Mitä arvostat? Mihin käytät aikaa?

      • korjaan virheen

        "Elämäni on mielenkiintoisempaa koska"

        Piti kirjoittaa "Elämä voi olla mielenkiintoisempaa koska".


    • Jaa-ha

      Miksipä pitäisikään olla stressiä tulevasta. Nauti olostasi ja rauhasta. Omat lapses ja myöhemmin lapsenlapset tuo iloa, vaihtelua ja piristystä elämään. Hoida terveyttä, etsi mielenkiintoisia harrastuksia ja nauti elämästä. Seesteistä elämää on hyvä elää. Monet ei voi tai ei saa elää rauhassa nauttia elämästään. Miksi etsiä itselle vaikeuksia jos mahdollisuus on elää rauhallisin mielin. Ei elämää tule suurista asioista ja tapahtumista vaan pienistä tavallisista tapahtumista elämän arjessa.

    • tuomo_dnc_61

      Neuvo 52v mieheltä, joka ajatteli juuri noin: Tässäkö tämä nyt oli? Muutaman vuoden se ottii, avioeron ja pari lyhyttä suhdetta kestin. Kunnes päätin: se oli siinä! Lopun aikaa ajattelin elää kuin viimeistä päivää, niin laadukkaasti kuin mahdollista. Sellaista se elämä on.

    • Never give up!

      Ikä on vain numeroita. Pyydä Jumalaa näyttämään elämällesi ihmeellinen tarkoituksensa. Sen saat huomata, ettet olekaan tyhjänpäiväinen, vaan erityisen yksilöllinen, luova, omilla aivoillaan ajatteleva tärkeä persoona.
      Siunausta elämääsi! ÄLÄ LUOVUTA!!!

    • huolestunut mummo

      Huolestuttavampaa on, että nuoriso ajattelee samoin kuin sinä vanha ukko.

      • Väärä keskustelu

        Pysy mummo asiassa ja mene häiritsemään niitä nuoria jos niistä olet noin kiinnostunut.


      • mummo6
        Väärä keskustelu kirjoitti:

        Pysy mummo asiassa ja mene häiritsemään niitä nuoria jos niistä olet noin kiinnostunut.

        Käyn imemässä niiden nuorten MUNAA.


    • Konkr. Empatiaa

      Sisältöä elämään saa, kun alkaa auttamaan ihmisiä, joilla on vaikeuksia ja jotka tarvitsevat apua. On ihan turha valittaa tylsyyttä, kun voi käyttää aikansa arvokkaimmin, antamalla energiaa niille, joilla sitä ei syystä, tai toisesta ole.

      Vapaaehtoistyöhön, rahoittamaan köyhien lasten koulutusta. Kotimaassakin on paljon varattomien perheitten lapsia, jotka eivät pysty kouluttautumaan, kun kaikki energia menee, vanhempien köyhyyden, mahdollisesti siitä seuranneiden päihdeongelmien ja perheväkivallan alla pelkäämiseen. Sinne tueksi ja turvaksi.

      Paljon on yksinäisiä vanhuksia, joilla ei ole yhtään ystävää, eikä yhtään auttavaa kättä, kun tarvitsisi. Sellainen pyyteetön auttaminen, antaa varmasti uutta sisältöä elämään, kun näkee miten paljon voi tuoda iloa toisten ahdinkoon.

      • Rikas rahaton

        Tämä on hyvä kommentti muuten, mutta et kai sinä tosissasi väitä, että köyhyydestä seuraa esim. päihdeongelmia. Kyllä se on päinvastoin; päihde- ym. ongelmista seuraa köyhyyttä, niin rahallista kuin varsinkin hengen.


    • baotian

      itse pääsin 48-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle ja elämä näyttää erittäin mukavalle ilman suorittamispakkoa ja pakollisia aamuherätyksiä.
      Osta sinäkin skootteri, liity http://www.skoottericlubi.com/ ja tapaa uusia ystäviä mielenkiintoisen harrastuksen parissa.

    • Juo vähemmän.

    • Ketulle vippiä

      Ei maksulliset naiset mitää olis häh?

    • kyllärahaaon

      Onneen tarvitaan kolme asiaa; Rahaa, rakkautta ja terveyttä. Jos jokin noista puuttuu mikään ei innosta, koska onnellisuuskin puuttuu. 47 vuotiasta rahatonta ei käy tässä maailmassa kateeksi

      • Cloetta...

        Raha ei ole tae eikä välttämättömyys onneen. Olen rikkaan perheen lapsi, joten tiedän mistä kirjoitan. Vanhempani olivat molemmat onnettomia, isä teki töitä hullun lailla ja kun jäi eläkkeelle muka nauttimaan aikaansaannoksistaan, hän kuoli vuoden sisällä; elämässä kun ei ollut ollut muuta kuin työ ja sitä kautta saatu arvostus ja kun sitä ei ollut, ei ollut mitään (hänen mielestään). Äitini eli hienostorouvana, onnettomana ja kovasti kulisseja pystyssä pitävänä; valitti aina meille lapsille ja perusilme oli kova ja tunteeton.

        En arvosta rahaa pätkääkään, toki siitä voi nauttia ja se helpottaa elämää muttei tuo onnea. Ainoa asia joka todellisuudessa tuo onnea, ovat toimivat ihmissuhteet ja rakastaminen; se että saa rakastaa ja olla rakastettu.

        Terveys on tärkeää ja tavoiteltavaa mutta mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa. Tiedän kuurosokean miehen, joka on paljon tyytyväisempi ja onnellisempi elämään kuin moni meistä ns. terveistä.

        Minä satsaan siis ihmissuhteisiini; lapseni ovat elämäni tarkoitus ja miehelleni tahdon olla hyvä ja nautin hänen rakkaudestaan yhä 32 vuoden jälkeenkin.


      • väliaikaista kaikki

        No ei ainakaan tässä länsimaisessa yhteiskunnassa.


    • 3-16

      Olet kyllä oikeassa vaikka olet nuori poika.


      Kun vaimoni kuoli katselin seiniä 2-3 vuotta (2007) sitten kuin joku sanoi nyt tanssiin.

      Lapseni(2) ovat" vanhoja", lapsenlapsia 5 asuvat kaukana (450km).

      Oli uusi nuoruus, nyt taas normaali elämä naisen kanssa lähi etäisyydellä.

      Elämästä voi Aina ajatella, toivoisin muutaman miljardin rahaa joilla leikkiä tässä elämässä.

    • choose ur side

      Aina voi lähteä etelämpään sotimaan jos tuntuu että kaikki on jo koettu.

    • N37

      Ymmärrän täysin, minulla ihan sama olo, mikään ei tunnu yhtään miltään. Ennen elin ns.täyttä elämää, mutta nykyään kaikki tuntuu aivan turhalta ja tyhjältä. Töissä käyn ja väkipakosta tapaan harvoin ystäviä/sukulaisia ja kaikki ne hetket jotka vietän heidän kanssaan on järkyttävää näyttelemistä, ja kestää hetken ennen kun siitä toipuu. Minulla ei ole lapsia eikä miestä juuri sen takia koska luulen että en pystyisi kokopäiväiseen tai edes puolipäiväiseen kanssakäymisen saman ihmisen kanssa monta vuotta.. Olen kai sitten erakko nykyään. Ainoa Jänna puoli on se, että suruissani mietin miksei kukaan soita ja sitten kun puhelin soi, ei huvita vastata.. Tiedän, itseppähän olen syypää tähän kaikkeen, mutta haluaisin edes hetken onnea ja mielenrauhaa elämääni ja samaa toivon sinulle myös.

    • yyyteriin

      VIRALLINEN DIAGNOOSI :

      ko. henkilö ei enään näe seuraavaa kevättä, on jo loppu suoralla ja loppu kiihdytyksessä. kohta läsähtää ja soon siinä. ukolta vain kilvet pois, monttuun ja pari metriä maata päälle. no jos tietty hyödyksi vielä haluaa olla, niin käskee känkätä raatonsa paikallisen kaukolämpö-firman kattilaan jossa voi tehdä viimeisen palveluksen lämmittämällä sillä paikallisen hillopäällikön autotallia hetken.

      • rerttttt

        Olipas törkeä viesti...


    • Ihmettelijä

      Hassu Mies! Huilaa hetki -ota aikaa itsellesi ja tee mitä vain, joka edes vähän huvittaa tai mikä tuntuu kivalle! Kaikkia meitä välillä tylsistyttää... Vaimosi yms ymmärtää kyllä !

    • guru75

      Sinulla on vielä fyysistä terveyttä, joten sinun täytyy herätä ja aktivoitua.
      Ala tekemään nopeasti uusia asioita, vaikka et olisikaan niistä kiinnostunut.
      Elämä on sen verran lyhyt.
      Kun olet 65 ja esim. sydänsairaus, tulet muistelemaan ihmetyksen vallassa 47 vuotiasta itseäsi joka valitti tunteiden latteutta.

    • Yeze

      Kaikki on itsestä kiinni.. mulla vielä muutama vuosi 47 v matkaa ja lapset kouluikäisiä, jotka pitää aktiivisena, mut ei kannata jämähtää! You have only this one life and make it fabulous!! Tee hiukan soul searchingiä ja löydä intohimosi : on se sitten prätkät, harvinaisten kolikoiden keräily, geokätköily, frisbeegolffaus , juokseminen, leipominen tai matkustelu ja anna palaa! Ei kannata jäädä odotteleen että elämä tuo eteesi jotakin hienoa vaan tee itse itsesi onnelliseksi!!

    • ihansamaa

      Sitähän se elämä on, fiksummat tajuaa ja kyllästyy aiemmin.
      Kovimmat luupäät painaa hullunkiiltosilmissä hautaan saakka.
      Palstan ok-loordit osaavat nauttia elämästä, painavat töitä asuntolainan korkoihin ja homostelevat pihalla uima-altaassa. Koskaan ei tarvi pysähtyä miettimään miksi tätä tekee.

    • Cloetta...

      Kärsitköhän tyhjän pesän syndroomasta? Minä ainakin ja tuntemukseni olivat samat.

      Kunnes ryhdistäydyin kun laskeskelin, että elämää voi hyvinkin olla vielä toisen samanmittainen jakso edessäpäin. Nuoruus on mennyt ja perhe-elämä muuttunu mutta jotakin on kai tullut tilallekin. Toki - uudenlainen vapaus ja uudenlainen suhde aikuisiin lapsiin. Voin periaatteessa tehdä mitä vain, ihan extemporee lähteä vaikka matkalle, terassille, järjestää illanistujaiset, aloittaa opiskelun yms. Kiinnostus löytyy jos muuttaa asennettaan, ehkä tylsän ja banaalin kuulloista mutta näin se on. Omat ajatukset ovat kaiken a ja o. Olen naimisissa 32. vuotta ja puolison kanssa on kivaa seurustella aivan eri lailla kuin lapsiperhe arjeaa. Voi myös harrastaa eri tavoin. Kahden aikuisen arjessa ei tarvitse miettiä arjen velvollisuuksia niin kuin perheenä, jota tosin kaipaan edelleenkin.

      Olemme tällä hetkellä mökillä ja olemme täällä niin pitkään kuin tekemista riittää tai kun huvittaa. Viikonloppuna molemmilla on omien ystävien kanssa suunnitelmia ja taas sen jälkeen mietitään mitä kivaa tehtäisiin kun lomaa on vielä paljon jäljellä.

      Keski-ikäisen elämä on itse asiassa mielenkiintoista ja hyvinkin vaihtelevaa, mutta itse se pitää rakentaa. Ei nuoruuteen ja sen intresseihin kannata haikailla; se vaihe on ohi - voisiko sanoa että vihdoinkin. AIkuisuus on in!!

    • PystyynkuallueliZOmb
    • masentunut minä

      voisiko kyseessä olla masennus? Silloin ei tunnetusti asiat kiinnosta, asiat tuntuu yhdentekeviltä jne.

    • Hermanni 12

      Ajattelit tulevia lapsenlapsia ja niiden vaikutusta. Itselleni kävi juuri niin että kun ainoalle lapselleni tuli 2 poikaa sain siitä uutta potkua elämääni. Se ei kuitenkaan riittänyt määräänsä kauempaa sillä nykyajan lapsilla on omat menonsa jo aika varhain eivätkä he jaksa kiinnostua vanhan vaarin jutuista vaikka tiedänkin että he ovat minun "kavereitani" . nyt 64 vuotiaana taidan olla taas täysin yksin tässä maailmassa :=(

    • Vitun

      Ei se elämä siitä paremmaksi muutu. Tulet istumaan turvallisessa ja tylsässä 8h päivä työssä 70 ikävuoteen asti. Vapaa-ajat murehdit mitä kaikkea olisit voinut olla elämässä.

      Elämä on valintoja. Olisit nuorena valinnut eri suunnan. Nyt se on myöhäistä. Onnellista ja tylsää loppuelämää.

    • Helppoa hommaa

      Asiat eivät koskaan ole niin huonosti, että niitä ei voi viinan juonnilla vielä vähän pahentaa.

      • 7-17

        Huoralla sanat kaikkeen.


    • gdasgdfx

      Hyppää laskuvarjohyppy, mene matkalle jonnekkin missä et ole ikinä käynnyt.

    • yksinkertaista

      OOT itsetietoinen mies. Jotkut ovat jotakin jotkut ei mitään. minun mielestä olet jo jotain mikä kertoo jo minulle paljon.

    • Old Man

      Ihminen muuttuu arvottomaksi, kun täyttää 40 ja vielä arvottomammaksi kun täyttää 50 ... sen jälkeen kaikki onkin yhtä teeskentelyä.

    • Pahalta näyttää!

      47-vuotiaalla on jäljellä vain neljä 5 vuoden pätkää. Sitten olet 67-vuotias vanha kurttuinen jarru, jos sinne asti pääset. 67-vuotiaalla tuskin enää pelaa mikään. Edessä on surkeat rollaattorivuodet ja hauta.

      Tilanteesi ei todellakaan ole kehuttava.

    • keravan pajatso

      Jaa hass taas yks vitun tussuun tulija lisää elämään. Ei meitä kimu leitakaan aina oo kaikki kiinnostanu mut joteki on vittu pärjätty täs helveti maailmassa ehkä se ettei kiinnosta on suo vaa tuonnu lähemmäks meitä.

    • HeleneS

      Kun nuorimmaiseni muutti omilleen, aloin etsimään sisältöä elämääni. Aloin tutkia sukuani ja aloin käydä sukuseuran kokouksessa. Myöhemmin aloin tutkia myös äitini sukua. Aloin myös pitämään yhteyttä enemmän ystäviini ja sukulaisiini. Reissaan myös yksinäni. Olen myös hankkinut harrastuksia lasteni kanssa. Lapsenlapsia ei vielä ole.

      Poikani kanssa käymme katsomassa urheilumatseja silloin tällöin. Tosin hän käy katsomassa matseja myös kaveriporukkansa kanssa. Pojan kanssa käydään joskus myös Tallinnassa.

      Tyttären kanssa käydään yhdessä kuntojumpassa kerran viikossa. Olen myös tutustuttanut häntä korkeampaan kulttuuriin ja käydään yhdessä kerran kesässä esim. kesäteatterissa. Olemme suunnitelleet säästävämme rahaa Santiago de Compostelan kävelyvaellusta varten.

      Suunnilleen joka toinen viikko sunnuntaina lapset tulevat luokseni sunnuntailounaalle. Ruoan jälkeen toinen tiskaa ja toinen tyhjentää ruoanjämät jääkaappiin ja siistii pöydän. Ruoan jälkeen katsotaan leffa ja usein se menee päiväunien nukkumiseen hyvän ruoan jälkeen.

      Työelämä on raskasta ja tylsää, mutta kun ei ole parisuhdetta, tarvitsen työtä, jotta pärjään. Olen kuitenkin opetellut nauttimaan työstä, sillä asenne ratkaisee melkein missä asiassa tahansa.

      Pudotin painoa reilut 10 kg ja harrastan liikuntaa enemmän, jotta jaksan elämää. Aikuistyypin diabetes ja sukurasitteena oleva rintasyöpä varjostaa elämää, mutta sen takia yritän elää terveellisesti. Ilo ja onnellisuus löytyy siitä, että elämä ei ole liian helppoa. Jos on liian helppoa, niin ei osaa arvostaa sitä kaikkea, mitä on saavuttanut.

      Haaveilen parisuhteesta, matkoista ulkomaille, lapsenlapsista ym. Haaveilu on tärkeää, vaikkei niitä saisi koskaan toteutettua. Yritän elää elämää niin, ettei tarvitse kadehtia, jos elämä loppuisi huomenna.

      Olisi kiva tietää, että millaisia ajatuksia nämä herättävät AP:ssa.

    • siiiiii

      Hanki rakastajatar...se pistää mieheen säpinää ja elämään jännitystä.

    • lääkäriseppo

      testot tippunut, mene lääkäriin

    • Tiedoksi!

      Kyllä kai tiedätte, että ns. elämänne on pelkkiä sähköimpulsseja aivoissa. Olette robotteja. Ajatuksenne ja haaveenne ovat pelkkää robotin koneiston hurinaa, ettekä voi päättää mistään asiasta. Olettehan koneita.

    • Captain Morgan Rom

      Ala enemmän juomaan, kännissä kaikki on hauskempaa :) vaikka hyviä viinejä, viskejä, rommeja, konjakkeja iltaisin hyvän musiikin rentouttamana. Ja hyvä ruokahan kiinnostaa aina koska ihminen tarvii ruokaa elääkseen.

    • Avaralle paikalle

      Aloittaja on saanut aikaan vastausryöpyn,koska elämänhaluttomuus koskettaa lähes kaikkia ainakin jossain vaiheessa.Suurin osa näyttää vilpittömästi haluavan kertoa sen asian joka on omaan elämään tuonut voimia jatkaa ja mitä kaikkea siellä suositellaankaan;laskuvarjohyppyä,ihmisten (varsinkin naisten) hyväksikäyttöä,testosteronia,huoria,kallista autoa,skootteria,moottoripyörää,viinaa ja Thaimaan siroja naisia...Ei voi kuin ihmetellä mihin kaikkeen ihminen ahdistustaan pakenee!Mutta jos sielussa on niin suuri tyhjyys että siellä on Jumalan mentävä aukko,niin siihen ei mikään muu riitä.Jumala on kaiken rakkauden lähde ja hänessä on sellainenkin salaisuus,että kun luotu kääntyy hänen puoleensa niin elämän käsikirjoittaja vaihtuu.Kukaan ei voi tietää omaa elämäntarkoitustaan sellaisena kuin rakkauden Jumala haluaa sen toteutuvan,ennenkuin kääntyy hänen puoleensa ihan itse sitä kysymään.Sitä ennen elämää ohjaa yleiset mielipiteet,kasvatus,oma tahto ja mielihalut,sosiaalinen kontrolli ja vaikka mitkä tuulet ja myrskyt.Eräänä päivänä elämä sitten loppuu -nuorena tai vanhana- ja ihminen joutuu elämänsä antajan eteen tekemään tiliä motiiveistaan ja tuloksistaan.Ja mitä sanoo rakkauden Jumala,joka antoi maailmalle ristin hullutuksen koetellakseen kenelle se kelpaa?Meillä ei ole yhtään mitään omaa,emme ole itse itseämme tänne luoneet,emmekä saa kuollessamme mukaan muuta kuin armahduksen synneistämme,jos Jumalan sovintouhri ihmiskunnalle-Jeesus Kristus-meille kelpasi.

      • 13-16

        Suomi naiset ovat Aina huoria.


      • 777
        13-16 kirjoitti:

        Suomi naiset ovat Aina huoria.

        Se tekee Suomi miehistä Aina huoranpenikoita.


      • uolouou

        Ei tässä nyt niin ahdistuneita olla, että pitäisi satuolentoihin uskomaan.


    • !!!!!!!!!!

      Seksi, alkoholi, penkkiurheilu, väkivaltaviihde, nopeat autot, kilpaveneet, uhkapeli, heikompien sortaminen.

      Näistä löytyy elämän tarkoitus.

    • vauhtia elämään

      Eiköhän tällä lähde elämä taas vauhtiin: http://j.gs/46rA

    • Hyppää järveen

      ja jos et siitä virkisty niin jää vaikka sinne. Turhan inisijöitä on muutenkin ihan liikaa.

    • Helpolla päässyt?

      Olet siis viettänyt tasaisen tappavan tylsää virikkeetöntä elämää?
      Ehkä joten jotenkin "ohjelmoitu" siihen?
      Ulkopuolelta oman elämän tiedostamattasi sitä?
      Terveisiä vaan sinne "aivopesulaan" missä tommoisia ihmisiä tehdään vaan ei synny?
      Aikaa on siis jäänyt itte miettiä oikeita asijoita

    • tahtotilaa

      Nuoruuden jälkeen tasaantuu mieli, jopa niin paljon, että joutuu etsimään niitä tuntemuksiaan. Itse lähden mukaan perheen ja ystävien juttuihin ja yritän kiinnostua tosissani, ja tämä toimii. Vaatii jonkin verran sisäistä pakkoa aluksi, että saa elämästä irti enemmän.

    • reilusuomi

      Jos haluat saada aivan uuden perspektiivin maailman asioihin, ja tajuta, miten paljon tekemistä meille kaikille riittää, jos haluamme korjata tilanteen, kuuntelepa seuraavia ihmisiä (esimerkiksi u-tubesta löytyy tuntikausia puheita kultakin): Noam Chomsky, Howard Zinn, Edward Snowden, Glenn Greenwald, John Perkins, Chris Hedges. Aivopesusta, korporatismista, nykymuotoisesta maailmanlaajuisesta totalitärismistä, elitismistä, feudalismin paluusta, yritysten ahneudesta ja kaikenlaista muusta he puhuvat. Heräät tajuamaan, miksi sinusta on tehty sellainen kuin olet ja millainen ihminen voi olla, jos herää. Millainen maailma voi olla, jos yhä useammat heräävät ja ottavat aktiivisen otteen asioihin.

      Älä anna masennuksen estää sinua kuuntelemasta ainakin yhden puheen kultakin heistä. Ennustan, että se jo auttaisi sinut alkuun.

    • JEESUS ON ELÄMÄ :)

      • iipl

        Haistakoon jeesus paskan.


    • Aki V.

      Elä kuten ennenkin, Luojaasi ja ihmisiä kuunnnellen. Luoksesi tulee kyllä vapahtajan sana aikanaan, ja myös eksyttäjän ja orjuuttajan sana, ja tee silloin väärä tai oikea valinta, mieluummin oikea. Ei viestisi näyttänyt kovin epätoivoiselta, ja siihenkin vapahtaja sanoi:"Älkää vaipuko epätoivoon, mutta luovuttakaa pelinne ajoissa, jos tiedätte vastustajanne "sellaiseksi"".
      Ja viestisi oli tietysti vain trollausta, ei ton paremmin voi asiat suomalaisella olla, mitä sinulla on....

      • hi7khi

        Lopettakaa Jeesus-paska, idiootit. Eivät kaikki ole niin perkeleen tyhmiä kahjoja, että alakisvat uskovaisiksi.


    • ants2

      Tuttu tunne..on ollu itellä samat tuntemukset vaikka ei ole ollut mitään masennusta, mutta.50:nä noita ajatuksia vaan tulee jostain syystä kun elämä tulee seesteisemmäksi ja lapset kaikki omillaan ...sitä huomaa yhtäkkiä että jää ns.yksin koti on hiljanen kun joskus oli elämää enemmän ku tarpeeks...silloin ajatteli välillä että se aika kun koittaa että lapset on aikuisia niin sitten sitä sun tätä....nyt kun sais mennä ja tulla ja tehdä mitä huvittaa....ei sitten olekaan mielenkiintoa....kaipaa joskus niitä hälinäaikoja kun lapset oli vielä kotona....se kaikesta huolimatta piti kyllä energisenä ja virtaa riitti....nyt pieni yksiö ja muistot ihanista ajoista jotka ei palaa enää....jälkeenpäin vaan huomaa että pitää vaan elää hetkessä....pienistä asioista se onni ja iloisuus tulee kunhan ottaa sellaisen asenteen.

      • ikölkk

        Aika kultaa muistot. Tosiasiassa ne hälinäajat lasten kanssa olivat kärsimystä ja tragediaa. Hyvä että hengissä selvisitte.


    • Uusi suunta

      Masentuneiden ihmisten yhteinen piirre on se, että ajatukset pyörivät oman itsen ympärillä. Ihminen on rakennettu epäitsekkääksi, ja joka ei sitä huomaa, tulee ennemmin tai myöhemmin kokemaan elämänsä tyhjyyden.
      Suosittelen että aloittaja ja muut jotka kokevat ettei elämässä ole mitään odotettavaa, kääntävät katseensa pois itsestä muita ihmisiä kohti. Uusi harrastus, rakas tai irtiotot tai uudet viihdykkeet eivät sitä tee, koska nekin on suunnattu omaan elämään. Riko mukavuusrajojasi. Kysele ihmisiltä mitä heille kuuluu, mitä he ajattelevat, tervehdi tuntemattomia, anna paikkasi kassajonossa. Lähde avuksi talkoisiin, muuttopuuhiin tai seuraksi yksinäiselle. Tarjoudu seuraksi tapahtumiin jotka eivät sinua kiinnosta, hakeudu ihmisten seuraan ilman että ajattelet omaa etuasi. Katso missä tarvitaan käsiä, korvia, silmiä, sanoja tai kukkaroa. Näin on moni ihminen päässyt nousemaan oman elämänsä tarkoituksettomuudesta. Se joka osoittaa rakkautta vaikkei sitä kokisikaan, tulee saamaan vastarakkautta, oppii pitämään itsestään, elämästään ja muista ihmisistä. Me saamme vain sen, mistä olemme valmiit luopumaan toisen hyväksi.

    • Jotain näistä

      Seksi, alkoholi, penkkiurheilu, väkivaltaviihde, nopeat autot, kilpaveneet, uhkapeli, heikompien sortaminen.

      • Soita ja tilaa heti!

        Toisten ihmisten kusetus tuo hyvän mielen. Perusta vaikka mainostoimisto! Mainokset perustuvat hyväuskoisten kusetukseen. Sitten vaan lasket rahojasi ja naurat partaasi.


    • elämässä on menokausi nousukausi lama ja deflaatio ja viimein, päivän uutisissa loput jutut, aion vain siekailla ja ....... viimeiset (hinnatta/rahatta) - Jeesus on Herra

    • Murrahan häkkisi

      >> Nykyään ei mikään, kaikki on samantekevää. Ikää ei ole kuin 47 vuotta
      mutta tässäkö tämä nyt sitten oli, loppuelämä on tälläistä?>>

      Neuvoisin lähtemään johonkin vaikeisiin ja hankaliin olosuhteisiin. Noin 2..6 kk ajaksi vähintään. Jos on rahaa, niin jonnekin etelämmmäksi, työvastuulliseksi johonkin hommaan ja alkeellisesti asumaan.

      Vähemmällä rahalla mutta samalla lopputuloksella voi hankkiutuia Lappiin. Jänkhälle, kultakaivoksen soraa rännin lapioijaksi tms. pa...ahommaa.

      Takaan että 2 kk kuluttua ajatusmaailmasi on ihan toisenlainen. Osaat arvostaa nykyistä helppoa elämääsi.

      Mutta toisaalta saatat oppia että kaipaat välillä tuollaista kurassa tarpomisen puoltakin.

      Ensi kesänä voi tehdä mieli uudestaan samaan rapahommaan. Kotona asioita pohtimalla tuo nykyinen rinkisi ei murru. Kato onko sinusta miohinkään.

      Sitäpaitsi, odottele rauhassa 10 v. lisää. Voin sanoa että ei täällä, silläkään tasolla mitään kuolettavan tylsää arkipäivät ole. Kohtuu hyvin viihtyy.

    • sisar

      Jeesus on vastaus. Ala rukoilla Häntä. Minun tilanteeni voisi olla sama kuin sinun. Mutta! Jeesus on minun kanssani joka päivä ja elämä on mielenkiintoista.

      • kyllästynyt

        Jeesus runkkaa mulkkuja helvetissä


    • Potkia persuuksille

      Anna nuorille työpaikkasi ja jää työttömäksi niin eiköhän muutu elämä mielenkiintoisemmaksi. Jos on kaikki saavutettu niin myy omaisuutesi ja ala kuluttelemaan sitä niin ettei jää perillisten tapeltavaksi. Tee jotain radikaalia mistä ei mitään haittaa kenellekkään ole mutta tylsä elämäsi muuttuu.

      Aika pitkä aika odotella eläkepäiviä ja jotain lapsenlapsia. Eikö mitään muuta ratkaisua ole? Uuden ammatin opiskelu piristää jos on jotain samaa duunia vääntänyt pitkään. Vielä ehtii. Aloita puutarha harrastus tai hanki pappa skootteri. Yksi kaveri osti halvan vanhan mökin ja alkoi remontoimaan sitä hiljalleen niin ei tullut vapaa- ajan ongelmia, on ihan innoissaan kädenjäljestään. Onhan niitä mahdollisuuksia vaikka mitä, kalliita ja halpoja kunhan vaan joku innostaisi toteuttamaan.

    • kyllä se siitä

      Maanantai ei mittään, tiistai ei mittään, keskiviikko torstai ei mittään. Perjantsi ei mittään...mutta lauantaina Tammerfesteille!

    • ajatelkaa1

      Eino leinon sanat Lapin kesä kertoo paljon !

    • sdfsdfaf

      Olet saavuttanut ne asiat, jotka kuvittelit tekevän sinut onnelliseksi. Nyt kun et keksi enää mitään, minkä luulet tekevän sinut onnelliseksi, tunnet tyhjyyden tunnetta. Ei ole mitään suoritettavaa. Totuus on että mikään ulkopuolinen asia ei voi tehdä sinua onnelliseksi. Tutki sisimmästäsi, kuka sinä oikeasti oikein olet ja onni löytyy. Lopeta sen lähteeen etsimistä ulkopuolelta.

      • Asiaa puhut

        Toi oli muuten hyvin sanottu ja pitää paikkansa kuin kusi lumessa. Ennen teki kaikki ulkopuolinen onnelliseksi ja nyt kun ei enää ole niitä tekijöitä niin on kusessa. Vanhalla ei ole niin vaan vientiä ellei itse keksi niitä menoja. Vanhasta ei olla kiinnostuneita ja perhe- elämässä on saattanut jäädä kaikki ystävät. Monilla nousee perheen saatuaan kusi pääkoppaan niin ettei tarvitse ja kaihtaa kaikkia perheettömiä mutta annas ollakkaan jos ero tulee niin ne kaivetaan esiin.

        Olen nähnyt näitä tapauksia joissa haetaan vanhoja ystäviä pitkän ajan kuluttua kun elämä on kolhinut sillä muutenhan niitä ei tarvittaisi.

        Joka on tottunut onnea hakemaan toisesta ihmisestä on kauhistus alkaa sitä itsestään hakemaan. Läheisriippuvaiseksi sitä sanotaan ja kannattaa jokaisen mennä itseensä ettei vaan olisi läheisriippuvainen jolla ei oikeastaan ole omaa elämää ollenkaan muuta kuin toisten kautta elää oli se sitten puoliso tai lapset.


      • fghjjjjjj

        Ajattelin, että tuohon loppuun tulee taas se jeesuskristus-paska.


    • V a p a a !

      "Mä olen kyllästynyt niihin voimiin, jotka ohjailee mun elämää, jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa. En tiedä onko se väärin, kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan, sillä niin olis käynyt jos oisin jäänyt eiliseen kiii ... ".

      Kuunnelkaa Kaija Koota kaikki jämähtäneet ja jälkeen jääneet. Eilinen on sitä varten, että se on muokannut meitä. Huominen tulee vain, kun vapautuu eilisestä ja katselee eteenpäin, tulevaisuuteen ...

    • Algot Höpsyn elämä

      Aaa,ooo,hoo.Aaa,ooo,hoo.Hmm.Terapeuttisesti.Aaa,ooo,hoo.Hik.Hi,hi.Hmm.Ja tasapainoisesti.Hi,hi.Että ihan hengitysestä.Aaa.ooh,ooo,nyt lirahti pienet kataiset.Hi,hi.Ja tasapainottelusta on suomessa alettu ihan .Hik.Apsoluuttisesti maksamaan palkkaa.

    • Been there seen that

      No siinähän se oli. Tai jatkuuhan näytös vielä, mutta pitkästyttävinä uusintoina, jotka olet nähnyt jo moneen kertaan. Keskimääräistä fiksumpi keski-ikäinen ei enää innostu mistään. Näin se on. Ikävä kyllä.

    • Revi siitä

      Sori "siellä ollut ja nähnyt", keskimääräistä tyhmempi keski-ikäinen ei enää jaksa, viitsi, osaa, ymmärrä ... innostua mistään. Visioitten puute ja näkökyvyn ankeus kertovat no. tyhmyydestä, järjen vähyydestä ja tunteitten köyhyydestä.

    • Itse olen 47v nainen, muutama vuosi sitten koin olevani täysin tyhjä, minulla ei ollut mitään annettavaa, olin sinkku ja uraputkessa. Olen edelleen sinkku ja uraputkessa. Mutta kuitenkin vuosia sitten muistin unelmani lapsuudesta, halusin kuvataiteilijaksi.
      Toteutin unelmani, työni ohessa. Nyt teen työni ja toimin kuvataiteilijana, annan taiteilija roolille tilaa työssäni ja nautin elämästäni joka on varsin rikasta henkisesti. toteuta Eli neuvoisin että mietit mitkä on unelmasi, kaikki unelmat ei vaadi rahaa vaan rohkeutta. Ota vastaa haasteesi eli lapsuutesi unelma ja tee siitä totta jos lapsuudestasi ei ole unelmia hae haasteesi nykyhetkestä ja toteuta se.

    • 3+9

      Mulla on vähän sama juttu ja olen vasta 30.

    • Mies 25v

      Minulla loppui kiinnostus elämään jo 19-vuotiaana kun iski masennus ja tajusin etten koskaan tule saamaan tyttöystävää enkä sitä myötä perhettäkään. Ihan turhaa silloin on myöskään kouluttautua tai tehdä töitäkään joten syrjäydyin. Nyt olen ollut jo 6 vuotta sellaisissa fiiliksissä että kuolis vaan pois, mitä sitä enää täällä kärsimään.

      • Revi siitä

        Ihan oma moka.


    • Ei ehkä täysin. Itselläni lähti mielenkiinnot yllättäen hieman nousuun 42 ikävuoden jälkeen. On ehkä niin että "hengähdystauon" jälkeen samat asiat kiinnostavat aivoja taas enemmän.

      Sitten kun elämä eli mielenkiinnon kohteet ovat sammuneet, on jäljellä enään ns. paskahommat eli työnteko. Voi voi niitä jotka eivät nauttineet parhaista vuosikymmenistä ennen keski-ikää vaan tuhlasivat ne ymmärtämättömyyttään ns. paskahommiin. Ja osahan syntyy pystyyn kuolleiksi joita ei lapsuuden jälkeen kiinnosta mikään.

    • 6947pr

      Hei. Tiedän tunteen----samat taustat. mutta kun tulet 60 v. kuin minä ja mietit samaa. 0n vain revittävä ovia auki ja etsittävä uusia juttuja

    • Ala elämään

      Aloittajaa nuorena miehenä kiinnosta viini, laulu ja naiset. Vaimo pihalle, hommaat kolmekymppisen naisen itsellesi, alat ottamaan kuppia, elämä ei enää ole tylsää!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5299
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3460
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2870
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      58
      2686
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      173
      2365
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2157
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1899
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1865
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1401
    Aihe