Olemme uusperhe. 8v olen elänyt mieheni kanssa. En väitä että olisi ollut helppoa, ei tosiaankaan. Mukaan on mahtunut yhtä sun toista, jopa erilleen muutto vuodeksi aikoinaan. Mutta me aikuiset selviämme tällaisista kuitenkin, elämänkokemus auttaa ymmärtämään, antamaan anteeksi, ja jatkamaan.
Uusperheen lapset ovat tässä asiassa kovilla. Mietin josko jopa liiankin kovilla?
Meillä on yksi lähilapsi, minun poikani. 16v tällä hetkellä. Miehelläni on kaksi lasta, ovat etälapsia.
Keskityn tarinassani nyt lähilapsen, omaan lapseeni, koska asiani koskee häntä. Hän on aina ollut reipas, kiltti, mutta tottakai nyt on teini.
Hän ei tule toimeen pätkääkään mieheni kanssa. Hän tykkää viettää aikaa isänsä kanssa mutta kotona sulkeutuu lähinnä huoneeseensa. Olenkin yrittänyt sitä hänen isänsä kanssa tapaamista ja ajanviettoa edistää, koska haluan vain hänen parastaan. Kuitenkin, nyt viime aikoina, tilanne on muuttunut ihan merkittävästi, enkä tiedä mikä sen on laukaissut?! Hän ilmoitti että hän haluaa muuttaa isälleen. Ok. Asiaa pitää siis pohtia. Mutta tämä tarve tuntuu hänellä olevan niin kova, että hän uhkailee minua kaikenlaisilla (anteeksi mutta "typerillä") asioilla. Olen sanonut hänelle että asiasta pitää keskustella hänen isänsä kanssa ja että minä päätän tietyistä asioista kunnes hän on täysi-ikäinen. Olen siis ainoa huoltaja. Hänen isänsä kanssa puhuminen on vaan nyt vähän ongelmallista, kun hänen isänsäkään ei enää puhu minulle?! Kommunikointi on täysin poikki. Poika on siellä hänellä nyt kesällä, kesätyönsä vuoksi hän saa asua siellä. Mutta hänen pitäisi käydä vapailla kotona, vaan ei ilmoittele eikä tule! Kun juttelen poikani kanssa niin hän ei välitä tuon taivaallista siitä että hänen pitää tulla kotiin, minulla ei ole mitään auktoriteettia.
Poikani on kesän aikana kerännyt sellaista vihaa sisäänsä, tai sitten se on jotain vanhaa vihaa mikä purkautuu, en tiedä?! Mutta nyt ainakin näkyy pelkkää vihaa ja kiukkua kotiinpäin, ja se ei ole poikani tapaista lainkaan!! Ei ole siis mitään mistä pitäisi riidellä, ei häntä vaan huvita käydä kotona, ja kun tulee puheeksi, niin hän samantien syyttää miestäni jostain tosi vanhoista, vuosia sitten tapahtuneista riidoista ja kinasteluista ja viimeksi kun puhuin poikani kanssa, sanotaan nyt vaikka että mieheni nimi olisi "kalle" ja poikani vaikka "ville". Kysyin "villeltä" että koska te olette "kallen" kanssa sitten viimeksi oikein riidelleet, jos syytät nyt "kallea" siitä ettet halua kotiin tulla?? "Ville" totesi siihen ettei hän muista, ehkä joku 4-5kk sitten. Ja ne asiat mistä hän syyttää "kallea", ne ovat ainakin 2 vuotta vanhoja. Suurin asia mistä "ville" syyttää "kallea" on että "kalle" kerran pisti "villen" istumaan sohvalle, kun "ville" alkoi pokkuroimaan ja huutamaan ja nyrkkejä heiluttamaan eikä totellut yhtään kun hänen käskettiin istua alas jotta asioista saataisiin keskusteltua. Riidan aihe oli niin mitätön etten edes muista mistä oli kyse, olisiko ollut liiallisesta pelaamisesta tai jotain sen tyyliin?! "Kalle" ei lyönyt, sitä en olisi katsonut(!) mutta otti nyt kuitenkin kiinni hartioista ja laittoi "villen" istumaan sinne sohvalle. "Kalle" jutteli "villen" kanssa jälkeenpäin kun asiat oli selvitetty, ja he sopivat kaikesta ja"kalle" jopa pahoitteli että oli joutunut pistämään "villen" sillä tavalla istumaan sohvalle rauhoittumaan. Asia oli sittemmin ohi ja piti olla ok, silti "ville" on jatkuvasti vihainen "kallelle" ja syyttää tätä kaikesta, nyt myös siitä ettei halua tulla kotiin.
Itse olen ihan hukassa. Kyllä, tarkimmat ovat huomanneet että olen aivan liian "kiltti" luonteeltani. En ymmärrä lainkaan mitä on tapahtumassa. Olen menettänyt otteeni täysin poikaani. Täysin. Auktoriteetti, jos sitä joskus oli, on kyllä nyt poissa.
Poikani on herkässä iässä, ja kyllä, kasvatus on perustunut keskusteluihin koska minä en siedä väkivaltaa, mutta mitä kun ei keskustelu auta? Poikani ei kuuntele, pojan isä, tuntuu että hän lietsoo sitä poikani ja mieheni välistä vihaa, mieheni sanoo että otetaan sitten poliisi avuksi että saadaan poika kotiin, poikani on ottanut valttikortiksi tämän vuosien takaisen riidan ja syyttää miestäni väkivallasta, vaikka tämä ei ole koskaan hiustakaan katkonut pojaltani. Tuntuu että itse olen jossain sovittelijan roolissa, vaikka minulla pitäisi olla se viimeinen sana huoltajana :(
Mitähän tässä pitäisi tehdä oikein?
Uusperheen lapset ovat tässä asiassa kovilla. Mietin josko jopa liiankin kovilla?
Meillä on yksi lähilapsi, minun poikani. 16v tällä hetkellä. Miehelläni on kaksi lasta, ovat etälapsia.
Keskityn tarinassani nyt lähilapsen, omaan lapseeni, koska asiani koskee häntä. Hän on aina ollut reipas, kiltti, mutta tottakai nyt on teini.
Hän ei tule toimeen pätkääkään mieheni kanssa. Hän tykkää viettää aikaa isänsä kanssa mutta kotona sulkeutuu lähinnä huoneeseensa. Olenkin yrittänyt sitä hänen isänsä kanssa tapaamista ja ajanviettoa edistää, koska haluan vain hänen parastaan. Kuitenkin, nyt viime aikoina, tilanne on muuttunut ihan merkittävästi, enkä tiedä mikä sen on laukaissut?! Hän ilmoitti että hän haluaa muuttaa isälleen. Ok. Asiaa pitää siis pohtia. Mutta tämä tarve tuntuu hänellä olevan niin kova, että hän uhkailee minua kaikenlaisilla (anteeksi mutta "typerillä") asioilla. Olen sanonut hänelle että asiasta pitää keskustella hänen isänsä kanssa ja että minä päätän tietyistä asioista kunnes hän on täysi-ikäinen. Olen siis ainoa huoltaja. Hänen isänsä kanssa puhuminen on vaan nyt vähän ongelmallista, kun hänen isänsäkään ei enää puhu minulle?! Kommunikointi on täysin poikki. Poika on siellä hänellä nyt kesällä, kesätyönsä vuoksi hän saa asua siellä. Mutta hänen pitäisi käydä vapailla kotona, vaan ei ilmoittele eikä tule! Kun juttelen poikani kanssa niin hän ei välitä tuon taivaallista siitä että hänen pitää tulla kotiin, minulla ei ole mitään auktoriteettia.
Poikani on kesän aikana kerännyt sellaista vihaa sisäänsä, tai sitten se on jotain vanhaa vihaa mikä purkautuu, en tiedä?! Mutta nyt ainakin näkyy pelkkää vihaa ja kiukkua kotiinpäin, ja se ei ole poikani tapaista lainkaan!! Ei ole siis mitään mistä pitäisi riidellä, ei häntä vaan huvita käydä kotona, ja kun tulee puheeksi, niin hän samantien syyttää miestäni jostain tosi vanhoista, vuosia sitten tapahtuneista riidoista ja kinasteluista ja viimeksi kun puhuin poikani kanssa, sanotaan nyt vaikka että mieheni nimi olisi "kalle" ja poikani vaikka "ville". Kysyin "villeltä" että koska te olette "kallen" kanssa sitten viimeksi oikein riidelleet, jos syytät nyt "kallea" siitä ettet halua kotiin tulla?? "Ville" totesi siihen ettei hän muista, ehkä joku 4-5kk sitten. Ja ne asiat mistä hän syyttää "kallea", ne ovat ainakin 2 vuotta vanhoja. Suurin asia mistä "ville" syyttää "kallea" on että "kalle" kerran pisti "villen" istumaan sohvalle, kun "ville" alkoi pokkuroimaan ja huutamaan ja nyrkkejä heiluttamaan eikä totellut yhtään kun hänen käskettiin istua alas jotta asioista saataisiin keskusteltua. Riidan aihe oli niin mitätön etten edes muista mistä oli kyse, olisiko ollut liiallisesta pelaamisesta tai jotain sen tyyliin?! "Kalle" ei lyönyt, sitä en olisi katsonut(!) mutta otti nyt kuitenkin kiinni hartioista ja laittoi "villen" istumaan sinne sohvalle. "Kalle" jutteli "villen" kanssa jälkeenpäin kun asiat oli selvitetty, ja he sopivat kaikesta ja"kalle" jopa pahoitteli että oli joutunut pistämään "villen" sillä tavalla istumaan sohvalle rauhoittumaan. Asia oli sittemmin ohi ja piti olla ok, silti "ville" on jatkuvasti vihainen "kallelle" ja syyttää tätä kaikesta, nyt myös siitä ettei halua tulla kotiin.
Itse olen ihan hukassa. Kyllä, tarkimmat ovat huomanneet että olen aivan liian "kiltti" luonteeltani. En ymmärrä lainkaan mitä on tapahtumassa. Olen menettänyt otteeni täysin poikaani. Täysin. Auktoriteetti, jos sitä joskus oli, on kyllä nyt poissa.
Poikani on herkässä iässä, ja kyllä, kasvatus on perustunut keskusteluihin koska minä en siedä väkivaltaa, mutta mitä kun ei keskustelu auta? Poikani ei kuuntele, pojan isä, tuntuu että hän lietsoo sitä poikani ja mieheni välistä vihaa, mieheni sanoo että otetaan sitten poliisi avuksi että saadaan poika kotiin, poikani on ottanut valttikortiksi tämän vuosien takaisen riidan ja syyttää miestäni väkivallasta, vaikka tämä ei ole koskaan hiustakaan katkonut pojaltani. Tuntuu että itse olen jossain sovittelijan roolissa, vaikka minulla pitäisi olla se viimeinen sana huoltajana :(
Mitähän tässä pitäisi tehdä oikein?
Vastaukset 18
Vanhimmat
16v saa päättää itse kumman vanhemman luona asuu. Toiset ovat 16v jo muuttaneet omaankin asuntoon. Älkää ihmessä alkako poliisilla sitä tilannetta vielä pahentamaan. Sinun sitä poikaasi olisi pitänyt kasvattaa eikä sen ventovieraan äijäsi. Pysyköön se äijäsi erillään pojastasi ja hoidelkoon vaan omat asiansa.
Kiitso "virheitä tehty".
Muuttaminen isänsä luo ei tässä olekaan nyt ongelma, vaan päinvastoin. Suhtaudun siihen ihan myönteisesti, mutta tilanne on moniulotteinen ja hankalaa, ja myös hankala tietysti selittää. Ei kuitenkaan ole reilua olettaa, että mieheni "pysyisi erossa" lapsestani, kun saman katon alla asumme. Kyllähän hänen täytyy voida sanoa lapselleni jos lapseni rikkoo sääntöjä. Älä nyt vaan saa sellaista kuvaa, että hän olisi joku hirviö. Sitä hän ei ole, vaan erittäin tasapuolinen, järkevä, kiltti mutta jämpti kasvattaja. Samat säännöt on kaikilla lapsillamme meidän kodissa ollessa, riippumatta siitä missä he asuvat. Lapseni vihalle löytyy monta syytä, ja mieheni joutuu syntipukiksi monesta asiasta ihan syyttä suotta. Lapseni haluaisi, on aina halunnut, että palaisin takaisin hänen isänsä luo. Sitä en koskaan tee. Olemme ystävinä eronneet yli 12 vuotta sitten.
Tähän kesään asti meillä on lapseni isän kanssa kaikilla ollut erittäin hyvät välit. Käyty kahvilla, annettu lahjoja toisilemme merkkipäivinä jne. Vaan nyt joku on muuttunut, ja ihan ilman mitään syytä, tai ainakaan minä en tiedä syytä.
Lapsen isä ei ole koskaan huoltajuutta halunnut. Hän on kuitenkin ollut läsnä lapseni elämässä vaikeasta sairaudestaan huolimatta, mistä olen hänelle erittäin kiitollinen. Jos lapsellani on hänen luona parempi olla, niin silloin hän asuu siellä. Jos hänen isänsä jaksaa. Olemme poikani kanssa jutelleet tästä ja hän tietää tämän mahdollisuuden. Mutta en nyt voi pakata pojan kamppeet ja lähettää hänet asumaan isälleen, ilman että olen asioista sopinut isän kanssa!
Se poliisiasia on minunkin mielestäni liikaa. Mutta kyllähän pojan täytyy kotiinkin välillä tulla kun säännöistä on sovittu yhdessä kesän alussa.
Omaan asuntoon minäkin muutin 16v ikäisenä, tosin lähdin koska oli pakko, opiskelujen takia. Poikani haluaa itsenäistyä, omaan asuntoon hänkin itse asiassa halusi... Voisiko olla? Voisiko olla, että tämä kaikki nyt johtuu siitä että sanoin että hänen pitäisi vielä vuoden verran jaksaa odottaa sitä muuttamista omaan. Että tutustuisi uuteen opiskelupaikkaansa yhden vuoden ajan ensin....
En ole tullut ajatelleeksikaan tätä... Taisit "virheitä tehnyt" nyt kyllä osua kenties ongelman ytimeen... Täytyykin jutella pojan kanssa tästä.
Joo, et sinä voi mitään sille jos hän haluaa olla oikean isänsä luona. Sanoit heti tekstin alussa, että "ei tule toimeen uuden mieheni kanssa". Tässä sinulle selitys ihan itse muotoilemanasi! Kiitä vaan itseäsi, kun on pitänyt uusi karvanaama ottaa siihen herkässä iässä olevan pojan kämppäkaveriksi. Nyt maksat sitä parisuhdehinkuasi sitten. Jos poika on vieläpä sanonut isäpuolen selvästi syyksi poismuuttoonsa, niin mitäs epäselvää tässä nyt enää on. Taas on yksi äiti uhrannut lapsensa sille, että miehenkipeys liikuttaa naista.
"Hohhoijaa" oletko sitä mieltä, että kaikki naiset jotka joutuvat eroamaan syystä tai toisesta (me kaikki emme kuitenkaan lähde uuden matkaan), pitäisi elää ilman rakkautta kunnes lapsemme ovat aikuisia? Olet kyllä aika ahdasmielinen. Mene vaikka pois täältä palstoilta jos sua noin ahdistaa. Tämä ei selvästikään ole sinulle suunnattu foorumi.
Niin, ja yksi juttu. Sanoin toki että mieheni ja lapseni eivät siedä toinen toisiaan, mutta eihän asia Aina ja jatkuvasti ole niin. Yleensä vain silloin jos mieheni sanoo lapselleni jostain mitä olisi pitänyt tehdä tai jos lapseni haluaa saada jotain ja mieheni tulee mukaan keskusteluun. Mutta tänä kesänä on jostain syystä nyt ollut niin, että poikani sanoo etteivät he tule lainkaan toimeen. Vaikka eivät ole juuri edes nähneet, saati sitten kinastelleetkaan kohta puoleen vuoteen mistään.
Onhan heillä vuosien varrella ollut pitkiäkin aikoja kun tulevat toimeen oikeinkin hyvin. Heittävät huumoria keskenään, pelaavat, remppaavat yhdessä mopoja pihalla, katsovat leffoja ja syövät herkkuja. Että ei tässä nyt ole koko ajan oltu naama mutrulla kuitenkaan. Kirjoittaessa tulee herkästi kirjoittaneeksi vain mieltä painavista asioista ja lukijalta jää pois kaikki ne hyvät asiat.
Päästä poika menemään isälleen, jos siellä kivempaa, kuiteski jo 16v ,
.Hänen ja puolisosi kemiat ei nyt sovi yhteen, poikasi on muuttunut ja tulossa mieheksi ja mistä sinä tiedät mitä hänen ja sun miehesi välillä on tapahtunut, et kai sinä nyt aina ole ollut paikalla.
Sanoit ,että olette aikoinaan eronneet ystävinä ja nyt ette ole edes puheväleissä, exäsi kaa, miksi mitä tapahtui?
Ei siinä tarvita , kun osoitteen muutos maistraattiin ja elarit pitää lastensuojelussa tehdä uusiksi,ja kelaan tieto minne lapsilisä maksetaan, sinusta tulee maksaja.Voit saada välisikin kuntoon poikaasi kun päästät irti.
"Anna mennä" kiitos. Täytyy keskustella asiasta. Mutta ei siinä mitään tuollaisia virallisia muutoksia tarvita. Minähän olen tähänkin asti maksanut poikani kulut ja ollut hänen kanssaan koko hänen ikänsä. On tosiaan niin, että hyvin harvassa ovat ne kerrat kun poika olisi isäpuolensa kanssa kahden ollut. Kyllä minä olen ollut aina läsnä.
.
Haha. Nainen pystyy kyllä olemaan muutaman hassun vuoden ilman siellä kotona asuvaa vuoteenlämmittäjää. Kun lapsesi ovat isällään/isillään, menet silloin seurustelemaan sen uuden miehen kanssa vuoteeseen. Taas kerran nähtiin, että se koira älähtää ja suorastaan ulvahtelee, johon kalikka kalahtaa. Ei minusta ole yhtään ahdasmielistä ajatella lapsia, kun tungetaan ja puristetaan uusperhettä kasaan.
Edelleen, lapsesi muuttaa nyt pois uuden miehesi vuoksi, myönnä nyt ihmeessä toi tosiasia. Tuon ikäistä et pysty enää pysäyttämään, hän haluaa pois luotasi.
Hei olet väärällä osastolla. Etsi se "katkerat sekopäät" ja mene sinne tilittämään näitä jätetyn miehen tarinoitasi. Jätä viattomat ihmiset rauhaan!
Lain mukaan joudut maksamaan elarit 18v asti ja lapsilisä menee sinne osoitteeseen jossa lapsi kirjoilla, sanot ,että olet pojan huoltanut ja maksanut kulut, niinhän sun kuuluukin , koska olet lähivanhempi, olethan sinä saanut elarit ja lapsilisät myös.
Osoitteen muutos kuuluu tehdä ,jos muuttaa isälleen, tuskin isä nyt poikaa ottaa muuten elättääkseen, jos hän ei saa lapsilisää ja elaria sulta pojan toiselta huoltajalta.
Viralliset muutokset kuuluu tehdä..
Jos on epäonnistunut rakkaudessa niin suurin kärsijä ryhmä ovat lapset. Lapset eivät sitä ymmärrä kun alkaa tulemaan vieraita huusholliin.
Lapset eivät rakastu samalla lailla kun itse rakastuu.
Jos ulkopuolinen ihminen alkaa määräämään ja lujilla otteilla niin ei mikään ihme jos lapset järkyttyy. Lapsethan ensin vihaa sitä ulkopuolista ja niiden luottamuksen saamiseen menee aikaa.
Saattaa poika olla siinä iässä että alkaa ajattelemaan omilla aivoillaan. Ehkä miettii mitä isyys oikein on ja kannattaako itse isäksi koskaan ryhtyä. Eriytyminen äidistä on todella ajankohtaista ja tarve samaistua isävanhempaan suuri. Luonnollisesti oma isä on paras, onhan pojallasi häneen veri- ja kiintymyssuhde. Teinivuosina uusperheen perustaminen ei ole ehkä ihan viisasta. Toivoisi vanhemmalta sen verran epäitsekkyyttä, että kärsisi omat rakkaustarpeensa, kunnes lapsi on omillaan. Näitä "hankalia" uusperheen teinejä on jo ihan liikaa.
Mielestäni sinun pitäisi antaa poikasi muuttaa nyt isänsä luokse "pysyvästi", jos hän sitä haluaa. Tajuathan, että monet poikasi ikäiset 16-vuotiaat nuoret muuttavat pois kotoa lähtiessään vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan alaa, jota ei voi opiskella kotipaikkakunnallaan. Jotkut lähtevät toiselle puolelle maapalloa opiskelijavaihtoon.
Miksi et antaisi poikasi jäädä isälleen? Voi olla, että hän vuoden kuluttua muuttaa takaisin tai sitten ei. So what?
Teinille omaa sukupuolta oleva auktoriteettikin on parempi kuin eri sukupuolta oleva. Tyttäreni katkaisi pariksi vuodeksi välit isäänsä ollessaan 14-16 vuotias ja nyt he ovat taas ylimmät ystävät, kun tyttö aikuistui.
Alaikäiset lapset EIvät päätä missä he asuvat. Vanhemmat päättävät. Yli 12-vuotiasta lasta kuullaan asiasta.
Lapsellasi saattaa olla paha murosikä. Jos hän haluaa muuttaa isän luo ja isä sitä myös haluaa, niin suosittelisin suostumaan. Poika on kuitenkin viittä vaille aikuinen.
Antaisin siis osoitteen vaihtua, mutta takaporttini vaatisin yhteishuoltajuutta.
Varaudu myös siihen, että joudut maksamaan elatusmaksua pojan isälle. Hän tulee sitä varmasti vaatimaan (16-v. poika syö kuin hevonen). Hän tulee myös vaatimaan, että lapsilisä menee hänelle (maksetaan 17-vuotispäivään asti).
Luonnollisesti. Miksi tuota vaivaudut mainitsemaan? Avaajalle on tulossa silkkaa säästöä.
Niin, eikä tuossa ole muutenkaan kuin alle pari vuotta maksettavaa :D. Paitsi jos haluaa lapsen opiskelevan esim. lukiossa eikä isällä ole varaa ostaa kirjoja, niin sitten kyllä kannattaa osallistua.
Nyt jos holhoat liikaa ja yrität noin isoa poikaa pakottaa, teet vain itsellesi hallaa. Voi tulla piiiiitkä tauko tapaamisiin, ton ikäistähän ei voi pakottaa edes tapaamaan sinua ellei hän itse halua. Ja voi olla että isäpuolta on pojalla niin mitta täynnä, että ei halua teidän kummankaan luokse tulla pitkään aikaan. Se voi näyttää ja todennäköisesti näyttääkin pojasta siltä, että äiti on oikeasti valinnut uuden miehen oman lapsensa kustannuksella.
Lain mukaan 16v voi tehdä itse muuttoilmoituksen väestörekisteriin ja muuttaa yksinään asumaan.
näin on